Malagaan

Tietääkö joku, pitääkö paikkaansa, että Ryanairin aikomuksena olisi avata hubi Malagaan ja sieltä mahdollisesti vedettäisiin reitti myös Tampereelle? Se olisi todella loistava juttu. Meillä on asunto lähellä Malagaa ja täytyy sanoa, että suomalaiset lentoyhtiöt rahastavat kunnolla ko. reitillä. Kysyntä lennoille on kovaa ja tarjonta pidetään matalalla tasolla.

Uutta reittiä odotellessa huomasimme, että Tampereelta on avautunut kätevä yhteys Bremenin kautta Malagaan. Aikataulut sopivat hienosti yhteen sunnuntaisin. Varasin keväällä perheellemme täksi kesäkaudessa kolme lentoa ko. reitille. Paluu onkin sitten hankalampi juttu Malagasta aikataulujen suhteen. Siksi varasin paluut Granadasta, jonne meiltä on melkein yhtä lyhyt matka kuin Malagaan. Reitti on Granada-Lontoo-Tampere ja lennot kytkeytyvät hienosti. Ryanair lentää Etelä-Espanjassa myös mm. Sevillaan, Murciaan, Almeriaan ja Jereziin
121210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

toimii kun katselee hintoja 99e suunta suorat lennot matkalaukunkin saat mukaan siihen hintaan.kannattaako enään malagaan sinun lentää jos halvemmalla toivot.ryan air lentää sivukentille,matkalaukusta maksat lisähintaa etkä saa ruokaa koneessa?

Äänestä
  • 99 euroako? Mistähän sellaisia lentoja saa. Ei ainakaan Finnairilta ja Air Finlandilta. Halvimmat meno-paluut mitä löysin oli lähes 400 euroa. Samalla hinnalla lentää Finnairilla Intiaan ja New Yorkiin eli kyllä haiskahtaa kusetukselta.

    Sitä paitsi Malagassa (kuten monessa muussakin kohteessa) Ryanair käyttää ihan samaa kenttää kuin Finnair.

    Äänestä

  • Öaöka kirjoitti:

    99 euroako? Mistähän sellaisia lentoja saa. Ei ainakaan Finnairilta ja Air Finlandilta. Halvimmat meno-paluut mitä löysin oli lähes 400 euroa. Samalla hinnalla lentää Finnairilla Intiaan ja New Yorkiin eli kyllä haiskahtaa kusetukselta.

    Sitä paitsi Malagassa (kuten monessa muussakin kohteessa) Ryanair käyttää ihan samaa kenttää kuin Finnair.

    Taas yksi tietämätön. 400 e on ihan normaali ja edullinen hinta suorasta lennosta malagaan täydenpalvelun yhtiöillä. New York - Helsinki 400 e on joku supertarjous joitan on silloin tällöin. Tuo ei todellakaan ole hinta millä reittiä kannattavasti operoidaan.

    Onko raikku sekoittanu pikkupään ihan täysin, kun ilmaiseksi pitäisi taas päästä joka paikkaan? Voi voi lapsiparkaa.

    Äänestä

  • kusetukselta?? kirjoitti:

    Omituista, että joiden pussista on pois se, että etsitään ja välitetään tietoja halvoista lentomatkoista.

    Kun muiden käyttäytyminen ottaa oikein pattiin, on pakko ryhtyä pitämään kauppatieteellistä luentoa, malliin:"Tuo ei todellakaan ole hinta millä reittiä kannattavasti operoidaan."

    Kuitenkin toisaalta saamme lukea, että Ryanair julkisti tiistaina tuloksensa ja päättyneen tilikauden aikana voittoa kertyi verojen jälkeen 401 miljoonaa euroa vaikka polttoainekustannukset kasvoivat 50%. Voitto kasvoi 33%. Tulos oli yli 100 miljoonaa suurempi kuin mitä analyytikot olivat odottaneet. Ryanair vahvisti entisestään asemaansa kaikilla markina-alueilla ja aikoo jatkaa voimakasta laajenemistaan.

    Mitäs professori siihen sanoo?

    Äänestä

tyyppi taas. Sä se sitten jaksat. Jos sulla oikeesti olis asunto Malagassa niin kyllä sulla olis varaa lentää ihan normaali lennoilla esim. alk. 400 e ei ole kallis hinta tuon pituisesta lennosta. Vai onko asuntokin mahdollisesti maksanut vain 9,90 e? Tuo kuullostaa ennemminkin hostellin vuokralta.

Malaga-Pirkkala lennoista ei ole mitää faktaa. Tämä sama Moselin alueen viinien ystävä on itse keksinyt tämän samoin kuin muutkin mahtavat Ryanair hehkutukset. Heti, kun hän laittaa lähteitä mukaan tarinoista tulee hieman uskottavampia.

Vai kytkeytyvät lennot hienosti? Laitappa tänne aikataulusi. :D

Äänestä
  • tyyppi taas. Sä se sitten jaksat.

    Kummallista, että toisten säästäväisyys voi olla joltain pois. Paitsi tietysti silloin, jos kirjoittaja on töissä kansallisessa?

    Äänestä

  • "Laitappa"- kirjoitti:

    tyyppi taas. Sä se sitten jaksat.

    Kummallista, että toisten säästäväisyys voi olla joltain pois. Paitsi tietysti silloin, jos kirjoittaja on töissä kansallisessa?

    argumentointia opetetaa lukiossa. Liekö sinulta, kuten myös alkuperäiseltä kirjoittajalta jäänyt ko. oppitunnit väliin tai kenties koko lukio. Se tietysti selittäisi säästäväisyyden.

    Äänestä

  • johan... kirjoitti:

    argumentointia opetetaa lukiossa. Liekö sinulta, kuten myös alkuperäiseltä kirjoittajalta jäänyt ko. oppitunnit väliin tai kenties koko lukio. Se tietysti selittäisi säästäväisyyden.

    kummallista, että toisten säästäväisyys voi olla joltain pois.

    Heh... johan..., Ajatusten Vantaanjoki, on aika vaikeaselkoinen. Lukio on käyty ja maisterinpaperitkin on liki 30 vuotta sitten hankittu, mutta silti säästäväisyys on ok. Sukupolvikysymys ilmeisesti?

    Äänestä

  • Kylläpä olet katkera. Onko Ryanair sinulle jokin henkilökohainen uhka? siltä ainakin kuulostaa.

    Tampere-Malaga -reitistä ei tosiaan ole mitään faktatietoa olemassa ja ei olekaan, ennen kuin reitti ehkä joskus julkistetaan. Selvää on se, että ko. reitillä kannattaisi operoida ainakin 3-4 kertaa viikossa läpi vuoden. Kaikki Ryanairin suunnitelmat pidetään visusti salaisuutena ja uudet reitit julkistetan samalla kun niiden myynti alkaa. Malaga ei vielä ole Ryanain hubi ja reitin vetäminen Tampereelle edellytäisi sitä.

    Pari viikkoa sitten Ryanair julkisti uuden loistaan reitin Tampere-Milano(Bergamo). Seuraava kohde lienee Pohjois-Espanjan Girona, joka on lähellä Barcelonaa. Ryanairin suunnitelmissa on laajentua rajusti Espanjassa ja ohittaa matkustajamäärissä Iberia. Ryanairilla on Barcelona-Gironasta jo 49 reittiä ja oikeastaan reittikartasta puuttuvat vain Suomi ja Baltia. Uskon, että lähiaikoina julkistetaan uudet reitit Gironasta Tampereelle ja Riikaan samalla periaattella kuin Milano, eli Tampereelle 4 x viikossa ja Riikaan 3 x viikossa. Molempiin suunnilleen sama aikataulu vuoropäivinä. Lentoaika Tampere-Girona olisi vain hieman pidempi kuin Tampere-Milano(Bergamo). Ryanair satsaa yhä enemmän myös yli 4 tunnin reitteihin ja osoitanut, että sellaisiakin voidaan operoida kannatavasti halpalenbtokonseptilla. Suunnitelmissa on aloittaa myös lennot Atlantin yli parin vuoden päästä Stanstedista ja Frankfurt-Hahnista. Päätökset on jo tehty ja Ryanair tilaa USA:n reittejä varten laajarunkokoneita.

    Äänestä

  • Lentäminen on tapa päästä paikasta A paikkaan B. Se on juuri se mitä Ryanair tarjoaa. Mitään ekstraa ja tyhjänpäiväistä hehkutusta ja glamouria ei tarvita. Lentokone on kulkuväline aivan kuten juna tai linja-auto. Lento sopii hyvin pidemmille matkoille. Itse asiassa junamatka voi kestää tuntitolkulla ja lipun hintaan ei sisälly aterioita. Miksi pitäisikään? Ei pidä myöskään lentomatkaan, koska ilmaisia aterioita ei ole lemassakaan. Jos sellaisia tarjotaan, hinta on lisätty lentolipun hintaan.

    Vinkki sinullekin: Lennä Ryanairilla ja säästä. Säästyvillä rahoilla voit sinäkin ostaa asunnon vaikkapa Costa del Solilta. Vai maksatko mielummin Finnairin sämpylästä 300-500 euroa ja olet ilman loma-asuntoa (PS. Ryanairin sämpylä maksaa vain 5 euroa)? Itselläni on se periaate ollut jo pitkään matkailussa, että etsin aina halvimman mahdollisen lennon (usein Ryanair). Käytän rahat mieluummin perillä esim. varaamalla tasokkaan hotellin, syömällä hyvissä ravintoloissa jne. Hullua olisi maksaa ylihintaa parin tunnin lentokoneessa istumisesta. Ryanairin tuote on ihan riittävä kohteeseen siirtymista varten. Lento on sivuseikka ja välttämätön paha, itse kohde on tärkein.

    Äänestä

Kokeilkaa clicair.com, joka lentää Helsinki-Barcelona, Barcelona-Malaga. Halpa.

Äänestä
  • Clickair on ihan tervetullut lisä tarjontaan ,mutta sen aikataulut Helsinkiin ovat suoraan sanottuna perseestä.

    Lähtö Barcelonaan on klo 6.10 aamulla. Se vielä on ihan OK, mutta paluulento Barcelonasta lähtee klo 00.45 ja saapuu Vantaalle klo 5.25.

    Clickair pitää siis kalustonsa ilmassa myös öisin toisin kuin esim. Ryanair. Ryanair ei lennä klo 0-6 välisenä aikana.

    Helsinki-Barcelona reitillä operoi Finnair pari kertaa päivässä ja lisäksi Blue1. Clickairin ei ole helppoa pärjätä kilpailussa. Uskon reitin olevan varsin lyhytikäinen, koska Clickairin hinnoitelu ei ole tarpeeksi agressiivista (vrt. Ryanair). Kaikesta huolimatta toivon Clickairin pärjäävän ja avaavan mahdolisesti uusiakin reittejä. Kaikki lisätarjonta Suomeen on enemmän kuin tervetullutta. Suomessa lentoliikenne on edelleen erittäin vähän kilpailtua ja keskihinnat ovat huomattavasti kovemmat kuin esim. naapurimaassa Ruotsissa, jossa halpalentojen tarjonta on monikymenkertainen Suomeen verrattuna ja ihmiset ovat tottuneet käyttämään niitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

José kirjoitti:

Tietääkö joku, pitääkö paikkaansa, että Ryanairin aikomuksena olisi avata hubi Malagaan ja sieltä mahdollisesti vedettäisiin reitti myös Tampereelle? Se olisi todella loistava juttu. Meillä on asunto lähellä Malagaa ja täytyy sanoa, että suomalaiset lentoyhtiöt rahastavat kunnolla ko. reitillä. Kysyntä lennoille on kovaa ja tarjonta pidetään matalalla tasolla.

Uutta reittiä odotellessa huomasimme, että Tampereelta on avautunut kätevä yhteys Bremenin kautta Malagaan. Aikataulut sopivat hienosti yhteen sunnuntaisin. Varasin keväällä perheellemme täksi kesäkaudessa kolme lentoa ko. reitille. Paluu onkin sitten hankalampi juttu Malagasta aikataulujen suhteen. Siksi varasin paluut Granadasta, jonne meiltä on melkein yhtä lyhyt matka kuin Malagaan. Reitti on Granada-Lontoo-Tampere ja lennot kytkeytyvät hienosti. Ryanair lentää Etelä-Espanjassa myös mm. Sevillaan, Murciaan, Almeriaan ja Jereziin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu