Kuka osaisi selittää minulle mitä tarkoittaa kun
näin unta noin viisi vuotta sitten kuolleesta
ukistani.Uni ei ollut mitenkään ihmeellinen, olin
ukkini kanssa jossain asunnossa ja puhuimme niitä
näitä, ei mitään erikoista mieleenpainuvaa. En
ole edes ajatellut ukkiani aikoihin.Siksi minua
vaivaa että miksi hän nyt ilmestyi yhtäkkiä
uneeni.Vaikka uni ei nyt kovin kummoinen
ollutkaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ihmisen, joka usein on tuttava, näkeminen unessa
tarkoittaa hyvää.
Unikirjan mukaan kuolemaan, vainajiin,
kuolleisiin yms. liittyvät unet ovat
ns. "käänteisunia", eli vaikka ne tuntuvatkin
oudoilta ja jopa pelottavilta ne tarkoittavat
hyviä tapahtumia, onnea yms.
Luulen että ukkisi kävi sinua uni tilassa
katsomassa ja kuuntelemassa kuulumisia. Uskon
nimittäin että sielu ei kuole. Ole iloinen että
sinua seurataan ja muistetaan. Älä vaivaa päätäsi
turhaan vaan ole kiitollinen.
Ikääsi et maininnut, mutta jos olit kovin nuori
ukkisi kuollessa, et ehkä silloin käsitellyt
asiaa vaan suljit sen ulos MIELESTÄSI "vaikeana".
Nyt vartuttuasi asia on palannut tietoisuutesi
aktiiviselle puolelle ja on tullut aika käsitellä
ukkisi kuolema ja myös jättää ne jäähyväiset.
Asiaa pitää nyt vain uskaltaa miettiä ja uskaltaa
työstää kuoleman käsitettä. Lapsena sinulla ei
siihen valmiuksia ollut nyt on. ET ehkä muista
ukkiasi paljoakaan, mutta hänen on täytynyt
merkitä lapsi-persoonallesi paljon. Luin nuo muut
selittetkin ja korostaisin sinulle että ratkaisu
on ehdottomasti Sinun sisälläsi, eikä missään
ulkopuolisissa kummajaisissa.
Sä näit unta ukistasi, koska ukkis halusi tulla
uneesi juttelemaan su kaa.