Liikunnan numero

Olen ymmärtänyt, että numeroon 9 vaaditaan jo jotakin - innostusta, osaamista, kiitettävät taidot ja tiedot ym. 8 on myös hyvä numero ja vaatii hyvää osaamista ym samoja asioita kuin numeroon 9. Eikös näin pitäisi olla kaikkien numeroiden annossa?

Miksi sitten liikunnasta saa helposti kasin ihan vaan "mukana olemisella", muista aineista ei ninkään?

Esimerkki: lapsellani on liikunta 9, harrastaa kilpaurheilua, on asianmukaiset varusteet aina mukana, on tunnilla mukana, tykkää ihan kaikista lejeista. Eli numero on ok. Sitten eräillä toisilla lapsilla on numero 8. Ovat aika huonokuntoisia, viimeisia testeissä, yrittävät kyllä kovasti ja on myös varusteet mukana. Eli suorituksiltaan kuutosen tai korkeintaan 7 arvoinen oppilas saa kasin aktiivisuudellaan ja käytöksellään.

Kai ihan ok, mutta sitten.... sama ope pitää muitakin aineita. Lapseni sai numeron 8 muutamasta aineesta, mistä on kokeista saanut 8,5-9,5 numeroita, on opettajan mukaan aktiviinen oppilas tunnilla. Olin noihin kahdeksikkoihin ihan tyytyväinen, kunnes selvisi noiden muiden lasten kahdeksikot liikunnasta, eli muihin aineisiin ei sitten enää vaikuttanutkaan nostavasti mukana olo, kuten liikuntaan. Lisäksi musiikista ja kuvaamataidosta tuli 7 ja sielläkin lapseni kuulemma on mukana tunnilla ja yrittää, aivan kuten nämä einiinliikunnalliset yrittävät liikuntatunnilla. Kummallista.

Enkä sitten aio tiedustella asiaa opettajalta, sillä todistuksen olin ihan tyytyväinen, se oli lapseni näköinen täysin, kummastelen vaan tämän liikunnan arviointia muiden lasten kohdalla, vai onko se jotenkin eri viivalla muiden kanssa?

Onko muutenkin aktviisuudella helpompi nostaa jokin aine seiskan suorituksilla kasiin, kuin kasista ysiin? Ei pitäisi olla
214027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Nykyään lapsia on todella vaikea saada liikkumaan edes pakon edessä koulussa.

Valitettavasti arviointikriteerit vaihtelevat opettajasta riippuen, jotkut eivät vaadi edes varusteita tunneille!

Aktiivisuus ja se että varusteet löytyvät, saavat näyttämään huonokuntoisemmat hieman paremmalta ja osoittaa sen että he yrittävät parhaansa.
Minusta se että tekee parhaansa olematta liikunnan aktiivinen harrastaja, riittää hyvää numeroon. Liikuntatunnit voivat olla tuskaa ylipainoiselle huonokuntoiselle oppilaalle, myös ne ovat heille tosi noloja kun ei kunto riitä. Jos panostaa kaiken mitä pystyy niin kyllä siitä 8 irtoaa järjen mukaan.
Itse olen sanonut ettei liikunnassa ole huonoja jos jokainen tekee parhaansa! (kokemusta siis on)

Kyse on koululiikunnasta, joka on pakollista kunnosta riippumatta, sitä ei voi verrata liikuntaharrastukseen. Tottakai liikuntaharrastuskin pitää näkyä numerossa. Kyllä 10:nkin oppilaita on ilman että pitää olla suomen mestari jossain! Koulun on kuitenkin tarkoitus kannustaakin numeroilla (realistisesti kuitenkin)!

Kuvaamataito ja musiikki... Lapsesi vaikuttaa aktiiviselta, kunnon oppilaalta -hyvä niin, parempaa ei tarvitse vaatiakaan.
Mutta kaikkihan eivät ole musikaalisia tai kuvaamataidollisesti lahjakkaita. Tunneille ei tarvitse vieda varusteita itse eikä ne vaadi fyysisiä ponnisteluja kuten liikunta.
Jos nyt sattuu että lapsesi on epämusikaalinen ja taidetta ei synny, niin oletko sitä mieltä että hän ansaitsisi 8?
Tunnillehan pitää kaikkien mennä niinkuin muillekin tunneille, ja aktiivisuus pitäisi olla ihan normaalia käytöstä näillä tunneilla.

Lapsesi todistus oli varmasti huippuhyvä! Ei teilä hätää ole! Mieltäsi tuntuu vaivaavan tuo liikunnan numero. Sinuna ottaisin liikunnanopettajaan yhteyttä niin asia selviää. Eihän sitä tarvitse negatiivisesti esittää asiaa vaan avata hyvähenkinen keskustelu siitä =)

Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa sinun mielipidettäsi, vaan tarkoitus on antaa tälle asialle toinen kulma mistä sitä katsoa... Kaikkea hyvää!

Äänestä
  • siis mielestäsi liikunnassa pitää kannustaa ns huonoja liikkujia, jotka edes yrittävät paremmalla numerolla kuin taidot edellyttävät. minäkin tiedän lapsia, jotka ovat siitä liikasta saaneet kasin, vaikkeivat jaksa 200 metriä juosta yhtäjakoisesti ja hyppäävät 1,5 pituutta, hiihto on heille kauhistus, ym mutta koska ilmeisesti kannustaa pitää ja yrittämisestä palkita, he saavat sen kasin. ei todellakaan pitäisi. lapsi vain oppii, että vaikka illat mussutan suklaakeksejä ja istun tietokoneen ääressä, hyvä numero tipahtaa, vaikken liikuntaan panostakaan. se seiska tai joka kutonen voisi herättää jonkun ylipainoisen pleikkarifriikin potkimaan palloa pihalle tai vetämään luistimet jalkaan.

    kyllä sama periaate sitten pitäisi olla muissakin aineissa. en ymmärrä kantaasi, että liikunnallisesti lahjaton saa hyvän numeron liikunnassa pelkällä yrittämisella (monesti se ns pärstäkerroin), mutta mielestäsi sitten kuvaamataidossa tai musiikissa lahjaton lapsi ei saakaan kompensointia yrittämisestä.

    jos joku lapsi on liikunnallinen, hän saa kiitettävän numeron, se on okei. ja sama lapsi on musiikillisesti lahjattomampi, hän saa seiskan, eli tyydyttävän, eli ok, vaikka yrittäisikin. sitten on liikunnallisesti lahjaton lapsi, joka yrittää tunnilla ja saa kasin, eli hyvän. miksi ihmeessä? ja ehkä tämä sama lapsi saa musiikista ysin, koska on ihan oikeasti hyvä siinä, kuten se toinen lapsi liikunnassa.

    kyllä sen aktiivisuuden pitäisi vaikuttaa samoin kaikkiin. joillekin pojille,jotka eivät niin lukemisesta välitä, voi se liikunta olla ainoa aine, missä päteä, missä olla hyvä. miksi juuri heidän aineessaan pitää sitten kaikkien muidenkin olla hyviä? myös sen liikakiloisen tytön, joka jää sipsien kanssa sängynpohjalle lukemaan, kun tämä poika lähtee hiihtämään? ei hyvään numeroon pitäisi riittää pelkkä mukanaolo. jos riittää, tämä kuvaamani poika (tai aloittajan lapsi) pitäisi sitten saada 10.

    Äänestä

  • ollenkaan... kirjoitti:

    siis mielestäsi liikunnassa pitää kannustaa ns huonoja liikkujia, jotka edes yrittävät paremmalla numerolla kuin taidot edellyttävät. minäkin tiedän lapsia, jotka ovat siitä liikasta saaneet kasin, vaikkeivat jaksa 200 metriä juosta yhtäjakoisesti ja hyppäävät 1,5 pituutta, hiihto on heille kauhistus, ym mutta koska ilmeisesti kannustaa pitää ja yrittämisestä palkita, he saavat sen kasin. ei todellakaan pitäisi. lapsi vain oppii, että vaikka illat mussutan suklaakeksejä ja istun tietokoneen ääressä, hyvä numero tipahtaa, vaikken liikuntaan panostakaan. se seiska tai joka kutonen voisi herättää jonkun ylipainoisen pleikkarifriikin potkimaan palloa pihalle tai vetämään luistimet jalkaan.

    kyllä sama periaate sitten pitäisi olla muissakin aineissa. en ymmärrä kantaasi, että liikunnallisesti lahjaton saa hyvän numeron liikunnassa pelkällä yrittämisella (monesti se ns pärstäkerroin), mutta mielestäsi sitten kuvaamataidossa tai musiikissa lahjaton lapsi ei saakaan kompensointia yrittämisestä.

    jos joku lapsi on liikunnallinen, hän saa kiitettävän numeron, se on okei. ja sama lapsi on musiikillisesti lahjattomampi, hän saa seiskan, eli tyydyttävän, eli ok, vaikka yrittäisikin. sitten on liikunnallisesti lahjaton lapsi, joka yrittää tunnilla ja saa kasin, eli hyvän. miksi ihmeessä? ja ehkä tämä sama lapsi saa musiikista ysin, koska on ihan oikeasti hyvä siinä, kuten se toinen lapsi liikunnassa.

    kyllä sen aktiivisuuden pitäisi vaikuttaa samoin kaikkiin. joillekin pojille,jotka eivät niin lukemisesta välitä, voi se liikunta olla ainoa aine, missä päteä, missä olla hyvä. miksi juuri heidän aineessaan pitää sitten kaikkien muidenkin olla hyviä? myös sen liikakiloisen tytön, joka jää sipsien kanssa sängynpohjalle lukemaan, kun tämä poika lähtee hiihtämään? ei hyvään numeroon pitäisi riittää pelkkä mukanaolo. jos riittää, tämä kuvaamani poika (tai aloittajan lapsi) pitäisi sitten saada 10.

    Järjen käyttö sallittu...

    "lapsi vain oppii, että vaikka illat mussutan suklaakeksejä ja istun tietokoneen ääressä, hyvä numero tipahtaa, vaikken liikuntaan panostakaan" -no ei.. JOs lapsella on tuo asenne niin en usko että edes yrittää liikuntatunnilla. Tarkoitin sellaisia ylipainoisia lapsia jotka ovat päässeet lihomaan syystä tai toisesta ja kärsivät siitä itsekin kun ei ole paukkuja liikkua, mutta tahtoa yrittää.
    Lasten ylipaino on kasvava ongelma...Roskaruokaa, eineksiä ja karkkia. Nämä tavat ovat yleensä koko perheellä.

    Yleensä kuvailemasi lapset ovat liikuntavastaisia ja se kyllä näkyy myös liikuntatunnilla. Oletko kenties itse opettaja ja oletko nähnyt sen kirjon joka tunneilla liikkuu? Sieltä löytyy lasta laidasta laitaan, ja jokainen on yksilö.

    Äänestä

  • *Sanna* kirjoitti:

    koululla liikkujat ja liikkumattomat. lisäksi tunnen ns oman kouluni lapset kuin omat taskuni, asumme nimittäin pienellä kylällä.

    minusta ei todellakaan 8 kuulu sellaiselle lapselle, joka ei osoita pienintäkään taipumusta liikuntaan, oli sitten ylipainoa tai ei. vaikka lapsi (yleensä tytöt) huolehtivat presiis tavaransa ja yrittävät kovasti kaikkea ilman lahjoja, on tällainen lapsi seiskan arvoinen. eli tyydyttävän arvoinen. kuten sinun mielestäsi oli musiikillisesti lahjaton lapsi, joka ei siis mielestäsi pysty kompensoimaan numeroaan paremmaksi aktiivisuudella.

    miksi juuri liikunnassa pitäisi saada numeroa paremmaksi, jos ei muissakaan onnistu.

    jos nyt ajattelen tämän oman kouluni 3-6 -luokkalaisten oppilaiden liikuntanumeroa, satun tietämään ne lähes kaikki, niin seuraavassa vertailua:

    4 luokkalainen tyttö AA, ylipainoinen,laiska liikumaan, ns kiltti tyttö, osallistuu, on aktiivinen, ei hyvä missään liikunnassa, mutta yrittää - 8.

    3-luokkalainen tyttö BB, todella lahjakas useassa lajissa, edustanut koulua maineikkaasti,myös kilpailee ja pärjää useassa lajissa, aktiivinen -9.

    3-luokkalainen poika CC, urheilee, pelaa joukkueissa, myös kilpailee, mutta ei pärjää niin hyvin kuin tämä edeltävä tyttö, myös aktiivinen -9.

    4-luokkalainen poika DD, pitää liikunnasta, aktiivinen, ei urheile vapaa-aikanaan - 9.

    6-luokkalainen tyttö EE, aktiivinen, yrittää, ei hyvä missään, yrittää harrastaa myös vapaa-ajallaan ja yrittää - 7.

    minä olisin edellisille antanut AA: 7, BB: 10, CC: 9, DD: 8, EE:7.

    jos ope olisi ollut johdonmukainen olisi sarja ollut AA 8, BB 10, CC 9, DD 9, EE 8, jolloin liian hyvän olisi saanut AA, DD, EE.

    nyt liian hyvän sai AA ja DD, liian huonon sai BB ja ainoat kohdalleen menivät CC ja EE.

    Äänestä

  • ja näen kyllä kirjoitti:

    Olipas siinä analyyttinen vastaus...

    No joo, voin kertoa että yläasteikäiset tytöt ei välttämättä osoita liikuntaa kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa, edes varusteiden vertaa. Ala-asteikäisten kamppeet hoitaa yleensä vanhemmat.

    Siinä olen kanssasi samaa mieltä että kymppejä saisi tipahdella helpommin ja noilla taustoilla.
    Kympit on tiukassa, se on tullut selväksi liikunnanopettajilta. Siihen on tiukat kriteerit -liiankin?

    Olen tavannut myös tyttöjä jotka harrastavat liikuntaa todella aktiivisesti ja kilpaiolevat jopa, mutta suhtautuvat koululiikuntaan ylimielisesti. Ei siitä mielestäni tarvi palkita...

    Niinkuin edellä, jokainen on yksilö.

    Äänestä

  • ja näen kyllä kirjoitti:

    koululla liikkujat ja liikkumattomat. lisäksi tunnen ns oman kouluni lapset kuin omat taskuni, asumme nimittäin pienellä kylällä.

    minusta ei todellakaan 8 kuulu sellaiselle lapselle, joka ei osoita pienintäkään taipumusta liikuntaan, oli sitten ylipainoa tai ei. vaikka lapsi (yleensä tytöt) huolehtivat presiis tavaransa ja yrittävät kovasti kaikkea ilman lahjoja, on tällainen lapsi seiskan arvoinen. eli tyydyttävän arvoinen. kuten sinun mielestäsi oli musiikillisesti lahjaton lapsi, joka ei siis mielestäsi pysty kompensoimaan numeroaan paremmaksi aktiivisuudella.

    miksi juuri liikunnassa pitäisi saada numeroa paremmaksi, jos ei muissakaan onnistu.

    jos nyt ajattelen tämän oman kouluni 3-6 -luokkalaisten oppilaiden liikuntanumeroa, satun tietämään ne lähes kaikki, niin seuraavassa vertailua:

    4 luokkalainen tyttö AA, ylipainoinen,laiska liikumaan, ns kiltti tyttö, osallistuu, on aktiivinen, ei hyvä missään liikunnassa, mutta yrittää - 8.

    3-luokkalainen tyttö BB, todella lahjakas useassa lajissa, edustanut koulua maineikkaasti,myös kilpailee ja pärjää useassa lajissa, aktiivinen -9.

    3-luokkalainen poika CC, urheilee, pelaa joukkueissa, myös kilpailee, mutta ei pärjää niin hyvin kuin tämä edeltävä tyttö, myös aktiivinen -9.

    4-luokkalainen poika DD, pitää liikunnasta, aktiivinen, ei urheile vapaa-aikanaan - 9.

    6-luokkalainen tyttö EE, aktiivinen, yrittää, ei hyvä missään, yrittää harrastaa myös vapaa-ajallaan ja yrittää - 7.

    minä olisin edellisille antanut AA: 7, BB: 10, CC: 9, DD: 8, EE:7.

    jos ope olisi ollut johdonmukainen olisi sarja ollut AA 8, BB 10, CC 9, DD 9, EE 8, jolloin liian hyvän olisi saanut AA, DD, EE.

    nyt liian hyvän sai AA ja DD, liian huonon sai BB ja ainoat kohdalleen menivät CC ja EE.

    Kouluarvosanaan ei saisi vaikuttaa oppilaan tausta vaan se mitä hän tekee koulussa ko. aineen hyväksi.
    On näet niitä varsinkin yläasteella jotka harrastavat esim. musiikkia mutta välittävät piut paut koulun musiikkitunneista.
    Kyllä minusta asenteella on suuri painoarvo, onko se myönteinen vai kielteinen koulua kohtaan.

    0le opettaja... Sillä olisit erittäin epäjohdonmukainen arvosteluissasi. Minäkäänen ymmärrä, miksi liikuntanumeroon voi vaikuttaa nostavasti aktiivisuudella, mutta esim musiikkin ei voi.

    "Aktiivisuus ja se että varusteet löytyvät, saavat näyttämään huonokuntoisemmat hieman paremmalta ja osoittaa sen että he yrittävät parhaansa. Minusta se että tekee parhaansa olematta liikunnan aktiivinen harrastaja, riittää hyvää numeroon. Liikuntatunnit voivat olla tuskaa ylipainoiselle huonokuntoiselle oppilaalle, myös ne ovat heille tosi noloja kun ei kunto riitä. Jos panostaa kaiken mitä pystyy niin kyllä siitä 8 irtoaa järjen mukaan."

    Ja sitten:

    "Kuvaamataito ja musiikki... Lapsesi vaikuttaa aktiiviselta, kunnon oppilaalta -hyvä niin, parempaa ei tarvitse vaatiakaan.
    Mutta kaikkihan eivät ole musikaalisia tai kuvaamataidollisesti lahjakkaita. Tunneille ei tarvitse vieda varusteita itse eikä ne vaadi fyysisiä ponnisteluja kuten liikunta.
    Jos nyt sattuu että lapsesi on epämusikaalinen ja taidetta ei synny, niin oletko sitä mieltä että hän ansaitsisi 8?"

    Kyllä olisi pitänyt. Jos kerran lapsi yrittää ja on aktiivinen tunnilla. Kuten se liikunnassa huonokin sai sen 8 pelkällä yrittämisellä ilman lahjoja.

    Äänestä

  • Boopp kirjoitti:

    Kyse on nyt siitä että mielestäni numeroiden pitää kannustaa eikä latistaa.
    Tottakai jos musiikintunnilla yrittää kosvasti niin kyllähän se näkyy! Tarkoitin sitä että jos on totaalisen epämusikaalinen niin ei se yrittäminenkään tuota silloin tulosta. Paha on antaa laulukokeesta hyvää numeroa jos ei lauluääntä ole tippaakaan vaikka kuinka yrittäisi.
    Vai antaisitko sinä esim. 8:n siitä jos laulaa kuin varis?

    Yleensä nämä minun kokemukseni liikunnan "yrittäjät" tekevät ekstraa hankkimalla hyvät varusteet (puhun nyt yläasteikäisitä), ovat ajoissa tunnilla, asennoituvat lajeihin positiivisesti ja huhkivat hikihatussa. Ei siinä tarvitse olla mikään balleriina tai pikajuoksija silloin että saisi 8:n numeroksi. 8 on kuitenkin "hyvä" eikä "kiitettävä"

    VAIkea on kaikenkaikkiaan verrata musiikkia, ja liikuntaa keskenään.

    Nyt luetaan niinkuin piru raamattua näköjään. Mitenhän sitä osaisi sanansa valita että tulisi ymmärretyksi?
    Asia on loppuunkäsitelty puolestani, ja taisin sanoa tämänkin väärin?

    No, tosiaan luin kuin piru raamattua. Mutta en vieläkään käsitä, miten sellainen oppilas (oli sitten ala- tai yläasteikäinen), jolla ei ole mitään lahjoja liikuntaan, hyppää pituutta 1,5 metriä, juoksee satasen (jos edes jaksaa juosta) 30 sekuntiin, kiertää cooperin testiä 500 metriä, ei taivu siltaan, ei jaksa kilometriä hiihtää, ei saa palloa kiinni räpylällä ym ym, saa kasin yrittämisellä, kun taas sellainen, joka ei ole musikaalinen ja laulaa sanojesi mukaan kuin varis, mutta yrittää yhtä lailla, saa seiskan.

    Paha on antaa testeistä hyvää numeroa, jos tosiaan laulaa kuin varis tai kuula lentää 2 metriä. Mutta miksi se surkea liikkuja saa yrittämisellä kasin, mutta surkea laulaja ei?

    Äänestä

Ainakin itse ollessani peruskoulussa kaikista aineista joissa ei ollut selviä kokeita, sai kasin jos oli paikalla. Päti siis liikuntaan, musiikkiin, jne.

Jos oli kiinnostunut, sai ysin.

Jos osasi jotain, sai kympin.

Mutta eipä peruskoulun arvosanoissa urheilulla taida olla mitään merkitystä, ellei urheilulukioon hae - ja sen jälkeen??? Ja jos urheilulukioon hakee, niin opettajaan yhteyttä. Antaa varmaan sen kympin jos on edes niillä rajoilla. :)

Äänestä
  • ku vaan ymmärtää pyytää... ei kai sentään.

    juu, eihän noilla ookaan merkitystä, liikunnalla, musiikilla ja kuviksella. ja koska niillä ei oo merkitysät,pitäisi numero kaikkiin tulla ansioista, ei yrittämisestä. tai sitten kaikkiin yrittämisestä, jolloin ansioista ei tarvi välittää.

    elikkä surkealle liikkujalle korkeintaan 7, hyvälle 9. ei musikaaliselle 6 tai 7, musikaaliselle 9 jne - eikä mitään pärstäkerroinjuttuja.

    Äänestä

  • kympin, kirjoitti:

    ku vaan ymmärtää pyytää... ei kai sentään.

    Ihmisiä ne opettajatkin ovat.

    Jos arvosana on ysin ja kympin vaiheilla ja oppilas kertoo hakevansa vaikkapa urheilulukioon ja siksi tarvitsevansa mahdollisimman hyvän arvosanan, normaali-ihminen kyllä kallistuu paremman kannalle, vaikkei muuten olisi kallistunutkaan.

    Sen sijaan, kutonen ei kympiksi muutu (tai sitten on opettajassa vikaa).

    Yrittämällä numerot saadaan. Ja "oppiaineissa" opettelemalla ulkoa. Opitun soveltamista vaaditaan aikaisintaan yliopistotasolla, jos silloinkaan... Ja työelämässä tietysti, jos ei hihnalle ihan töihin päädy...

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Minulla (14v) on liikunta aina ollut seiska vaikka varusteet on ihan aina mukana, pyrin yrittämään parhaani enkä kitise. Opettaja oli mulle tosi vihanen siitä kun mulla oli käsikipeä (ei murtunut, mutta siinä oli lasta ja side) se sanoi että nyt pikku hiljaa tarttisi sitten parantatua kun kesti kuukauden tervehtyä. Liikunta jota olisi sinä ainaka ollut oli pääasiassa hiihtoa jossa ymmärrätte kai isojen mäkien ylösnousut, jotka vaativat käsivoimia sekä pari kertaa luistelua, jossa tämä käsi alunperin menikin. Ope luuli, että pinnaan vaikka kävin kerran koittamassakin hiihtämistä, mutta käsi tuli niin kipeäksi, että oli pakko jäädä pois. Ois varmaan pitänyt pyytää lääkärin todistus vaikka lääkäri sanoi, että kyllä ne koulussa huomaa jos käsi on tuollaisessa kunnossa, eikä lääkäri anatanut mitään erityistä tervehtymysaikaa.

    Äänestä

  • kympin, kirjoitti:

    ku vaan ymmärtää pyytää... ei kai sentään.

    juu, eihän noilla ookaan merkitystä, liikunnalla, musiikilla ja kuviksella. ja koska niillä ei oo merkitysät,pitäisi numero kaikkiin tulla ansioista, ei yrittämisestä. tai sitten kaikkiin yrittämisestä, jolloin ansioista ei tarvi välittää.

    elikkä surkealle liikkujalle korkeintaan 7, hyvälle 9. ei musikaaliselle 6 tai 7, musikaaliselle 9 jne - eikä mitään pärstäkerroinjuttuja.

    Liikunnan, kuvaamataidon, käsityön musiikin ja kotitalouden numerot ovat aika merkittäviä yläasteella, sillä niitä painotetaan ammattikouluun haettaessa, ensin keskiarvossa ja sitten kolme parasta vielä erikseen. Vaikka merkonomilinjalle hakisi, liikunta on arvokkaampi numero kuin matematiikka tai englanti.

    Omalla lapsellani on motorisia vaikeuksia vaikean synnytyksen vuoksi ja hän on saanut käytännön aineista neutraaleja seiskoja osallistumalla kykyjensä mukaan. Nämä seiskat koituivat nyt 16vuotiaan kohtaloksi ammatinvalinnassa, ei päässyt ammattikouluun toivomalleen linjalle, olisi pitänyt vaan lukioon kuulemma hakea, kun on lukuaineissa parempi keskiarvo. Saimme liian myöhään tiedon, että sairaus olisi voitu ottaa huomioon haussa :/. Mutta te, joilla on terveet lapset yläasteella, muistakaa kertoa, että liikunta ja musiikki yms. ovat tärkeitä aineita, niiden hyvät numerot ovat paljon tärkeämpiä kuin alalle soveltuvuus, alakohtaiset aineet tai edes pääsykokeet.

    Äänestä

Liitän tähän opetussuunnitelmassa olevat määritelmät kahdeksikon saamiseksi liikunnassa, musiikissa ja kuvataiteessa.

LIIKUNTA: KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 4. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Oppilas
•   hallitsee motorisia perustaitoja ja osaa soveltaa niitä eri liikuntamuodoissa
•   osaa juosta, hypätä ja heittää
•   osaa voimisteluliikkeitä ilman välineitä, välineillä ja telineillä
•   osaa ilmaista itseään liikunnan avulla ja liikkua rytmin tai musiikin mukaan
•   osaa käsitellä pelivälineitä leikeissä ja harjoituksissa sekä toimia peleissä
•   osaa liikkua luonnossa opetuskarttaa hyväksi käyttäen
•   osaa luistelussa liukumisen, eteenpäin luistelun ja jarrutuksen
•   pystyy liikkumaan suksilla monipuolisesti
•   pystyy uimaan monipuolisesti uintisyvyisessä vedessä
•   toimii pitkäjänteisesti ja suhtautuu realistisesti omiin suorituksiinsa
•   osaa pukeutua tarkoituksenmukaisesti liikuntaa varten ja huolehtia puhtaudestaan
•   toimii itsenäisesti ja ryhmässä sovittujen ohjeiden mukaan sekä osallistuu vastuullisesti ja yritteliäästi liikunnan opetukseen.

MUSIIKKI: KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 4. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Oppilas
•   osaa käyttää ääntään niin, että hän pystyy osallistumaan yksiääniseen yhteislauluun
•   hahmottaa musiikin perussykkeen niin, että pystyy osallistumaan soittamisen harjoitteluun ja yhteissoittoon
•   hallitsee lauluohjelmistoa, josta osan ulkoa
•   osaa yksin ja ryhmän jäsenenä ääntä, liikettä, rytmiä tai melodiaa käyttäen keksiä omia
musiikillisia ratkaisuja esimerkiksi kaiku-, kysymys/vastaus- ja soolo/tutti-harjoituksissa
•   tunnistaa kuulemaansa musiikkia ja osaa ilmaista kuuntelukokemustaan verbaalisesti, kuvallisesti tai liikkeen avulla
•   osaa toimia musisoivan ryhmän jäsenenä ottaen huomioon muut ryhmän jäsenet.

KUVATAIDE: KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 4. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Oppilas
•   osaa antaa kuvallisen muodon ajatuksilleen, tunteilleen ja mielikuvilleen sekä muuntaa havaintojaan kuviksi
•   osaa sommittelun perusteita kuvan tekemisessä ja tilan rakentamisessa sekä ymmärtää materiaalin ominaisuuksia
•   osaa käyttää keskeisiä välineitä ja tekniikoita omassa kuvan tekemisessään sekä käyttää luonnostelua työskentelynsä apuna
•   osaa huolehtia työvälineistä ja materiaaleista
•   osaa taltioida työskentelyprosessiaan ja käyttää sitä itsearvioinnissaan
•   osaa keskustella omista ja toisten tekemistä kuvista sekä perustella omia taidemieltymyksiään ja käyttää kuvataiteen peruskäsitteitä
•   tietää, mitä taiteilijat tekevät, tuntee joidenkin suomalaisten taiteilijoiden teoksia ja omassa kokemuspiirissään olevien vieraiden kulttuurien visuaalista ilmaisua
•   osaa toimia museossa ja taidenäyttelyssä sekä taiteen parissa eri yhteyksissä
•   osaa ohjatusti käyttää tietolähteinä taideteoksia, ympäristön kuvia, luonnon ja rakennettua ympäristöä, kirjoja, lehtiä, museoita, gallerioita ja tietoverkkoa
•   tunnistaa ja arvioida esteettisiä ja eettisiä arvoja omassa lähiympäristössä ja koulussa
•   tietää, mitä arkkitehdit ja muotoilijat tekevät, ja tuntee joitakin arkkitehtien ja muotoilijoiden töitä
•   osaa arvioida omaa median käyttöään, tehdä omia valintoja ja perustella näkökantojaan
•   osaa havaita ja arvioida todellisen ja kuvitteellisen maailman eroja

Äänestä
  • olisi sitten pitänyt saada liikunnasta 8, mutta eipä saanut. Vahvasti epäilen, että kyllä noita em. kriteereitä ei kukaan lue numeroita antaessaan, vaan suuri osa niistä nykyäänkin annetaan pärstäkertoimella. Meidän koulussa astmakin vetää numeroa alakanttiin, vaikka lapsi yrittää pysyä muiden mukana, mutta astmalääkityksestä huolimatta ei vaan jaksa rasituksessa. Ja kun opettaja näkee ne tilanteet, joissa päädytään ottamaan ylimääräisiä astmalääkkeitä. Olisiko ammattitaidossa parantamisen varaa?

    Äänestä

Oletko koskaan kuullut että lukuaineissa muuten hyvin pärjäävällä (9-10) olisi 8 heikompaa numeroa liikunnassa. Sama pätee 8 oppilaalle, sellainen jolla on 7-8 numeroita lukuaineissa saa harvoin 9. liikunnasta. Tästä on emppiiristä tutkimusta usemman lapsen isänä ja kokemuksia 30 vuoden takaa omalta osalta.

Äänestä
  • Minun tutullani oli liikuntanumero seitsemän. Hän on siis epäliikunnallinen. Lukuaineet hänellä oli kymppejä. Hän kirjoittikin lukiosta priimuksena. Seitsemän näytti kymppien seassa todella kummalliselta. Tällainen lieneekin harvinaista. Itsekin olen huomannut, että ainakin pienissä kouluissa, jossa opettajat tuntevat hyvin oppilaat, vaikuttavat muutkin numerot, kun arvosanaa annetaan. Eli meillä oli sellainen tilanne, että luokassa oli muutamia kympin oppilaita. Sitten, kun annettiin uskonnosta numeroa, saivat he siitäkin kympin. Ne, jotka olivat ainakin meidän oppilaiden mielestä uskonnossa yhtä hyviä kuin nämä kympin oppilaat, saivat vain ysin.

    Vaikuttaa siltä, että opettajista on ihanaa, että heidän koulussaan on niitä, joilla kaikki aineet on kymppejä ja ysejä. Näin ollen he eivät viitsi omasta aineestaankaan antaa huonoa numeroa oppilaalle. Näyttäisihän se todistuksessa todella kummalle se huono numero, olkoon sitten käytännön tai lukuaineista.

    Tietenkin usein he, jotka suhtautuvat myönteisesti esimerkiksi kieliin ja matematiikkaan, toimivat asianmukaisesti myös liikunnassa. Sama on myös toisinpäin. Sellainen kuitenkin voisi olla hyvä, että opettaja ei tietäisi oppilaita ennestään ennen kuin silloin, kun pitäisi heille kurssin. Näin ollen heillä ei olisi jo ennen kurssin alkua ennakko-odotuksia, että tuo on hyvä oppilas muiden opettajien kertoman perusteella, varmaankin hyvän numeron arvoinen.

    Äänestä

  • ja sai liikunnasta 10 ja valinnaisaineena olleesta palloilusta myös 10, vaikka muuten oli todistuksessa 7 ja 8-numeroita. Ainakin tässä kunnassa arvostellaan oikeudenmukaisesti, hän kun on hyvä jokalajin liikunnassa.

    Äänestä

  • pääsi kasilta kirjoitti:

    ja sai liikunnasta 10 ja valinnaisaineena olleesta palloilusta myös 10, vaikka muuten oli todistuksessa 7 ja 8-numeroita. Ainakin tässä kunnassa arvostellaan oikeudenmukaisesti, hän kun on hyvä jokalajin liikunnassa.

    Meillä junnu sai myös liikunnasta 10, vaikka muut numerot vaihtelivat 6-8:n välillä. Kertoi myös tietävänsä koulustansa oppilaita joilla on lukuaineet 9-10 mutta liikunta keikkuu 7 paikkeilla.

    Äänestä

On aineita, joista ei pitäisi antaa numeroa ollenkaan. Esim. liikunta, kuvaamataito, musiikki ja uskonto. Itse, kun olin yläasteella ja meidän liikkunnanopettaja antoi numeron siitä kuinka nopeasti juoksi 100 metriä (numero määräytyi taulukolla) tai kuinka pitkälle työnsi kuulaa. Se oli nöyryyttävää ja alensi heti kerta heitolla itseluottamusta, kun huomasi, ettei ollut hyvä liikunnassa. Muutenkin ala-asteella (1-6) saisi todistukset olla sanallisia, numerot vasta yläasteella. Numerot kuitenkin luokittelee sen kuinka hyvä/huono on jossakin ja minusta se ei sovi ala-asteelle, jossa lasten itsetunto/luottamus kehittyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arvostelu kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että numeroon 9 vaaditaan jo jotakin - innostusta, osaamista, kiitettävät taidot ja tiedot ym. 8 on myös hyvä numero ja vaatii hyvää osaamista ym samoja asioita kuin numeroon 9. Eikös näin pitäisi olla kaikkien numeroiden annossa?

Miksi sitten liikunnasta saa helposti kasin ihan vaan "mukana olemisella", muista aineista ei ninkään?

Esimerkki: lapsellani on liikunta 9, harrastaa kilpaurheilua, on asianmukaiset varusteet aina mukana, on tunnilla mukana, tykkää ihan kaikista lejeista. Eli numero on ok. Sitten eräillä toisilla lapsilla on numero 8. Ovat aika huonokuntoisia, viimeisia testeissä, yrittävät kyllä kovasti ja on myös varusteet mukana. Eli suorituksiltaan kuutosen tai korkeintaan 7 arvoinen oppilas saa kasin aktiivisuudellaan ja käytöksellään.

Kai ihan ok, mutta sitten.... sama ope pitää muitakin aineita. Lapseni sai numeron 8 muutamasta aineesta, mistä on kokeista saanut 8,5-9,5 numeroita, on opettajan mukaan aktiviinen oppilas tunnilla. Olin noihin kahdeksikkoihin ihan tyytyväinen, kunnes selvisi noiden muiden lasten kahdeksikot liikunnasta, eli muihin aineisiin ei sitten enää vaikuttanutkaan nostavasti mukana olo, kuten liikuntaan. Lisäksi musiikista ja kuvaamataidosta tuli 7 ja sielläkin lapseni kuulemma on mukana tunnilla ja yrittää, aivan kuten nämä einiinliikunnalliset yrittävät liikuntatunnilla. Kummallista.

Enkä sitten aio tiedustella asiaa opettajalta, sillä todistuksen olin ihan tyytyväinen, se oli lapseni näköinen täysin, kummastelen vaan tämän liikunnan arviointia muiden lasten kohdalla, vai onko se jotenkin eri viivalla muiden kanssa?

Onko muutenkin aktviisuudella helpompi nostaa jokin aine seiskan suorituksilla kasiin, kuin kasista ysiin? Ei pitäisi olla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu