Rakkautta ei

On vain kaksi ihmistä, jotka tukeutuvat toisiinsa heikkoina hetkinään.
121275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

toisistaan tykkää hyvinäkin hetkinä. Mua taas ärsyttää, kun jotkut "rakastaa" kun menee hyvin, mutta jättävät heti jos jotain vaikeutta tai esteitä ilmaantuu. Raukkamaista.

Äänestä
  • sekään ei auta. Aina tulee jotain...

    Äänestä

totta ihmisen mieli voi olla petollinen joskus

Äänestä

vaikka sitä ei osoittaisikaan. Sen kyllä tunnistaa olemuksesta, vaikka sen yrittäisi salata. Olen edelleen siinä katso alas ja peitä se- tilanteessa. Rakkaus on kuitenkin olemassa.

Äänestä
  • loppuu, vaikka oli ihanaa ja rakkautta...

    Äänestä

Oot kyllä osittain oikeassa. Rakkautta on nimittäin kuvattu siten, että ihminen ei oikeastaan rakastu toiseen ihmiseen vaan rakkauden tunteeseen, jota tuntee toista kohtaan. Toinen ihminen on kuin itsen peili, jossa näkee kuvajaisensa.

Uskon tähän teoriaan sataprosenttisesti, koska emme kuitenkaan ole muuttuneet juuri luolakauden ajoista, vaikka elelemme urbaanisti ja globaalisti ja vaikka miten muodikkaasti muuten.

Pohjimmiltamme olemme geenien ja vaistojen muokkaama eläinkokonaisuus. Siis siellä kaiken sisällä, pimeissä pienissä sopukoissa, jonne emme juuri ketään päästä ja jonka äänen voimallisesti vaiennamme.

Äänestä
  • Tuo on narsistista rakkautta, mutta kaikki rakkaus ei ole sellaista. On myös puhdasta rakkautta, missä ihminen rakastaa toista ihmistä.

    Äänestä

  • Rakkautta on kirjoitti:

    Tuo on narsistista rakkautta, mutta kaikki rakkaus ei ole sellaista. On myös puhdasta rakkautta, missä ihminen rakastaa toista ihmistä.

    Et siis lukenut viestiäni ihan tarkkaan, mutta ei se mitään. Kiva kun kommentoit.

    Äänestä

  • ssst! kirjoitti:

    Et siis lukenut viestiäni ihan tarkkaan, mutta ei se mitään. Kiva kun kommentoit.

    Niin, minä olenkin lukemassa kirjaa, jossa kerrotaan rakkaudesta. Siinä oli, että rakkautta on kahdenlaista. Todellisuudessa sitä taitaa olla monenlaista. Ei ole yhtä ainoata teoriaakaan sitten vissiin. Jokainen rakastaa tavallaan. Ihmiset on erilaisia.

    Äänestä

olemasssa..

heikkoina hetkinä sen vain parhaiten huomaa

Äänestä

3) Find Companionship

Find a girl. Yes. Find a girl. One more time. Find a girl. [I'm a
guy and this is my perspective. Other people, do the gender math.] It's not
as hard as you may think. Let me rephrase that. Get a girl. If you look for
one, you'll never find one. I think someone intelligent said that. You'll
accidentally stumble into her, somehow. As long as you don't suck that much,
it is inevitable. You may be introduced, or you might wind up in the same jail
cell. Hold on to her. She will be your crutch in this cruel and disgusting
world. Together the planet will be your toilet paper. You won't need anyone
else, as now you're doing more than winning in your mind. You're winning in
her mind, and that's so much more reassuring. Have violent angry sex, or
whatever makes both of you happy. You will be happy. You'll cut your penis
off if she asks you to. But you will not care. And then when you need her
most, she'll disappear. After the physical aspect is taken for granted, you
will realize that your relationship is shit. It has no damn substance. Just
two lost children in a big confusing world, grabbing at anything in the dark.
Now its time to do lots of acid and die.

Äänestä
  • Cdc285.txt on lähde, jos joku tykkää mustasta huumorista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ole olemassa kirjoitti:

On vain kaksi ihmistä, jotka tukeutuvat toisiinsa heikkoina hetkinään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu