No niin. Itse olen pitänyt aina tälläisistä ei legacyista ja päätin tehdä itse sellaisen. Tässä ei nyt ikävä kyllä ole kuvia, mutta yritän kuvailla kaikkea mahd. paljon no niin aloitetaan.
Liisa heräsi, kun kimppakyyti kurvasi pihaan.
- Voi ei!! Olen taas myöhässä, hän parkaisi ja pomppasi ylös sängystä. Hän juoksi vaatekomerolle, kiskaisi ensimmäiset käteensä sattuneet vaatteet päällensä ja ryntäsi ulos.
- Taas myöhässä, Minna kimppakyydin kuski tiuskaisi. Minnalla oli ohuet punaiset hiukset pienet silmät ja aina tuima katse. Hän oli kuin Liisan vastakohta.
Liisalla oli kauniit paksut vaaleat hiukset suuret silmät ja hän oli aina iloinen. Liisa ei ymmärtänyt miksi Minna oli aina niin vihainen.
Liisa oli töissä paikallisessa vaateliikkeessä myyjänä. Paikka ei ollut kummoinen, mutta kyllä siitä rahaa sai. Kun Minna ja Liisa saapuivat perille, Liisa juoksi sisälle peläten, että he olisivat myöhässä. Minnaa ei paljon myöhästyminen kiinnostanut, hän oli pomon tytär.
Liisan pomo Henri odottikin hyvin vihaisena ovella.
- Jo toinen kerta tällä viikolla, voi Liisa tästä on tultava loppu! Henri huusi.
- Voi lupaan, että tämä ei tule toistumaan enää, Liisa änkytti.
- Älä selittele siinä, tuo ei mene enää läpi saat potkut, Henri huusi naama punaisena. Liisa katsoi hetken Henriä eikä ollut uskoa kuulemaansa. Hän saisi potkut?
- Noh, jos en kelpaa tällaisena niin ei sitten, Liisa sanoi ja ryntäsi ulos kaupasta. Hän odotti että Henri vähintäänkin juoksisi hänen peräänsä ja suutelisi hänen jalkojaan samalla kun anoisi häntä takaisin. Mutta ne kuvitelmat olivat vain Liisan päässä.
Liisa lähti kävelemään kotiin. Miten hän nyt selviäsi ei työtä eikä siis leipää pöytään.
- Köyhäin taloonko tässä on muutettava? Liisa kysyi itseltään.
Pian hän kuitenkin näki noin viiden metrin päässä miehen, joka soitti kitaraa rahapurkki vieressään. Liisa huomasi, että purkissa oli vaivaiset kolme kolikkoa.
- Onko neidillä antaa muutama kolikko köyhälle soittaja pahaiselle? Mies kysyi ja vinkkasi silmää.
- Voi tässä täytyy pian itsekkin katusoittajaksi alkaa, ei ole taskussa kolikon kolikkoa, Liisa sanoi ja huomasi muutaman kyyneleen tippuvan poskelleen.
- Taidat olla pulassa, istu toki viereeni, Mies sanoi. Liisa istui miehen viereen ja katsoi tätä tarkemmin. Miehellä oli ruskea sotkuinen tukka, ruskeat suklaa silmät ja vieman toispuolinen hymy.
- No, kerro miksi tuollainen kalliissa vaatteissa kulkeva heitukka väittää olevansa köyhyyden partaalla, Mies kysyy
- Menetin työni, Liisa huokaisi.
- Ei kai se tarkoita, että sinulla ei olisi kotia ja perhettä? Mies kysyi.
- Miten niin? Kyllähän minulla koti on ja perhe , Liisa sanoi.
- Koti ja perhe ovat ainoa mitä oikeasti tarvitset, ja usko tai älä, mutta minulla ei ole niistä kumpaakaan, eikä edes rahaa ja tässä minä silti olen, Mies sanoi ja hymyili. Mies sai Liisankin hymyilemaan ja Liisa kysyi:
- Mikä on nimesi?
- Jounihan minä, Jouni sanoi.
- Mä oon Liisa, Liisa sanoi.
- Jaa terve vaan Liisa, Jouni sanoi ja virnisti. Liisa virnisti takaisin ja kaivoi taskustaan euron.
- Tää on kaikki mitä mulla on, mut sä saat sen, sait mut ees iloseks, Liisa sanoi ja heitti kolikon Jounin purkkiin.
- Voi, en mä sitä tarvitse pidä sä vaan, Jouni sanoi ja otti purkin käteensä ja kaatoi koko sen sisällön Liisan käteen.
- Ethän sä tolla paljon mitään saa, mutta pidä kumminkin, kun on noin kaunis neito pulassa, niin tottakai mun sitä täytyy auttaa, Jouni sanoi. Liisa katsoi neljää kolikkoa ja hymyili Jounille.
- Mulla on sentään koti ja perhe kyllä mä selviin,Liisa sanoi ja laittoi kolikot purkkiin ja lähti kävelemään kotiaan kohti.
- Näkyillään, Jouni sanoi ja aloitti taas kitaran soiton.
Juu ei nyt loppunut mihinkään hirveen jännään kohtaan, mutta jatkossa on kyllä tapahtumassa kaikkea jännää:P no haluatteko että jatkan?
Liisa heräsi, kun kimppakyyti kurvasi pihaan.
- Voi ei!! Olen taas myöhässä, hän parkaisi ja pomppasi ylös sängystä. Hän juoksi vaatekomerolle, kiskaisi ensimmäiset käteensä sattuneet vaatteet päällensä ja ryntäsi ulos.
- Taas myöhässä, Minna kimppakyydin kuski tiuskaisi. Minnalla oli ohuet punaiset hiukset pienet silmät ja aina tuima katse. Hän oli kuin Liisan vastakohta.
Liisalla oli kauniit paksut vaaleat hiukset suuret silmät ja hän oli aina iloinen. Liisa ei ymmärtänyt miksi Minna oli aina niin vihainen.
Liisa oli töissä paikallisessa vaateliikkeessä myyjänä. Paikka ei ollut kummoinen, mutta kyllä siitä rahaa sai. Kun Minna ja Liisa saapuivat perille, Liisa juoksi sisälle peläten, että he olisivat myöhässä. Minnaa ei paljon myöhästyminen kiinnostanut, hän oli pomon tytär.
Liisan pomo Henri odottikin hyvin vihaisena ovella.
- Jo toinen kerta tällä viikolla, voi Liisa tästä on tultava loppu! Henri huusi.
- Voi lupaan, että tämä ei tule toistumaan enää, Liisa änkytti.
- Älä selittele siinä, tuo ei mene enää läpi saat potkut, Henri huusi naama punaisena. Liisa katsoi hetken Henriä eikä ollut uskoa kuulemaansa. Hän saisi potkut?
- Noh, jos en kelpaa tällaisena niin ei sitten, Liisa sanoi ja ryntäsi ulos kaupasta. Hän odotti että Henri vähintäänkin juoksisi hänen peräänsä ja suutelisi hänen jalkojaan samalla kun anoisi häntä takaisin. Mutta ne kuvitelmat olivat vain Liisan päässä.
Liisa lähti kävelemään kotiin. Miten hän nyt selviäsi ei työtä eikä siis leipää pöytään.
- Köyhäin taloonko tässä on muutettava? Liisa kysyi itseltään.
Pian hän kuitenkin näki noin viiden metrin päässä miehen, joka soitti kitaraa rahapurkki vieressään. Liisa huomasi, että purkissa oli vaivaiset kolme kolikkoa.
- Onko neidillä antaa muutama kolikko köyhälle soittaja pahaiselle? Mies kysyi ja vinkkasi silmää.
- Voi tässä täytyy pian itsekkin katusoittajaksi alkaa, ei ole taskussa kolikon kolikkoa, Liisa sanoi ja huomasi muutaman kyyneleen tippuvan poskelleen.
- Taidat olla pulassa, istu toki viereeni, Mies sanoi. Liisa istui miehen viereen ja katsoi tätä tarkemmin. Miehellä oli ruskea sotkuinen tukka, ruskeat suklaa silmät ja vieman toispuolinen hymy.
- No, kerro miksi tuollainen kalliissa vaatteissa kulkeva heitukka väittää olevansa köyhyyden partaalla, Mies kysyy
- Menetin työni, Liisa huokaisi.
- Ei kai se tarkoita, että sinulla ei olisi kotia ja perhettä? Mies kysyi.
- Miten niin? Kyllähän minulla koti on ja perhe , Liisa sanoi.
- Koti ja perhe ovat ainoa mitä oikeasti tarvitset, ja usko tai älä, mutta minulla ei ole niistä kumpaakaan, eikä edes rahaa ja tässä minä silti olen, Mies sanoi ja hymyili. Mies sai Liisankin hymyilemaan ja Liisa kysyi:
- Mikä on nimesi?
- Jounihan minä, Jouni sanoi.
- Mä oon Liisa, Liisa sanoi.
- Jaa terve vaan Liisa, Jouni sanoi ja virnisti. Liisa virnisti takaisin ja kaivoi taskustaan euron.
- Tää on kaikki mitä mulla on, mut sä saat sen, sait mut ees iloseks, Liisa sanoi ja heitti kolikon Jounin purkkiin.
- Voi, en mä sitä tarvitse pidä sä vaan, Jouni sanoi ja otti purkin käteensä ja kaatoi koko sen sisällön Liisan käteen.
- Ethän sä tolla paljon mitään saa, mutta pidä kumminkin, kun on noin kaunis neito pulassa, niin tottakai mun sitä täytyy auttaa, Jouni sanoi. Liisa katsoi neljää kolikkoa ja hymyili Jounille.
- Mulla on sentään koti ja perhe kyllä mä selviin,Liisa sanoi ja laittoi kolikot purkkiin ja lähti kävelemään kotiaan kohti.
- Näkyillään, Jouni sanoi ja aloitti taas kitaran soiton.
Juu ei nyt loppunut mihinkään hirveen jännään kohtaan, mutta jatkossa on kyllä tapahtumassa kaikkea jännää:P no haluatteko että jatkan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi! otsikkokin on huono. Siinä pitäisi lukea Liisan tarina, eikä mikään Liisa tarina. ´Suokaa anteeksi:(
Uih, nää on tullu takas nää tällässeet tarinat tälle palstalle