Mitäs kaikkea luonnossa kasvavaa marsuille saa antaa? Ja kun marsut ovat ulkona, minkä kokoinen häkki mielellään pitäisi olla? Ja kuinka kauan kerrallaan olisi hyvä antaa olla ulkona, pitäisikö olla enemmänkin varjossa kuin auringossa vai toisinpäin? Kiitoksia etukäteen vastauksista!
luonnossa
...:)
2347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Marsukirjoissakin jo tätä aihetta käsitellään aika hyvin, kannattaa myös niitä vilkaista.
Tavallinen timoteiheinä on marsun mieleen, samaten apilat, mutta niitä ei saisi kovin paljoa antaa ettei mene masu kipeäksi. Myös nokkonen on hyvää, kunhan muistaa ensin kastaa sen kiehuvaan veteen ettei polta. Voikukan lehdetkin ovat sallittua apetta.
Häkin koko riippuu siitä kuinka paljon ajattelit pitää marsujasi ulkona. Jos viet ne silloin tällöin muutamaksi tunniksi, oman häkin yläosa vain mukaan. Jos taas ajattelit pitää niitä pihalla enemmänkin, niin suosittelisin rakentamaan kunnollisen ulkohäkin katoksineen yms.
Häkkiä ei saa asettaa suoraan auringonpaisteeseen, vaan varjoon. Tai sitten huolehtii siitä, että häkissä on hyvä varjoinen paikka marsuille. Muista myös, että tuulisena päivänä ei kannata marsuja pihalle viedä. Ja vielä nytkin maa on aika viileä talven jäljiltä, minäkin veisin marsuni vasta myöhemmin ulos kun kesä on jo edennyt hyvän matkaa.
Hei!
Marsuille saa antaa periaatteessa kaikkea myrkytöntä peruskasvistoa, mikä on poimittu puhtaalta alueelta, eli vähintään 300m:n päästä autoteistä jne. Myrkyttömiä ovat esim. voikukka, tavallinen heinä, timotei ja apila, jotka tuli jo mainittuakin, vesiheinä (löytyy pelloilta), koivun ja muiden lehtipuiden oksat (tosin omani eivät innostu oksista kovinkaan paljon), kuusen oksat (kesällä eivät luultavasti oikein "nappaa", mutta koittaa voi) ja niin edelleen. Nokkosta voi myös kuivata ja murentaa esim. pelletin joukkoon tai syöttää kädestä. Mustikan varpuja voisit myös kokeilla.
Myrkyllisiä kasveja ovat esimerkiksi leinikki, lupiini, suopursu ja rentukka. Lisää löytyy varmasti kirjoista tai googlettamalla.
Omat marsuni ovat edellisinä kesinä olleet lämpiminä päivinä ulkona aamusta iltaan, eli tarkemmin yökasteen haihtumisesta lähtien siihen, kun illan viileys alkaa pukata päälle. Varjoa pitää olla, koska marsu ei juuri osaa hikoilla. Muuten paikka saa (ja pitääkin) toki olla lämmin. Vesipullo kiinni joko erilliseen ulkohäkkiin tai vaihtoehtoisesti oman kopin häkkiosaan, kumpaa päädytkin käyttämään.
Jos ilma on hirveän kuuma, ja marsut vaan makailee, voisi harkita niiden viemistä varjoon tai viileämpään paikkaan päivän ihan kuumimmiksi tunneiksi.
-M.