Harmi että koulut ovat loppuneet. Oli aina kiva katsella lukiotyttöjen kipsuttelua ohi kohti koulua. Hmm... syksyllä taas.
-Yläkerran herrasmiehestä ei ole kuulunut senkoommin mitään kun häipyi kovan yhteenoton jälkeen eilen illalla asunnosta klo 23.11. Väitti kuulemma, ettei ole mitään juotavaa ja räjäytti asunnon oven kiinni, joka kuulosti aivan tykinlaukaukselta.
-Onkohan tänään taas jossain kopissa rajoitettuna liikkumisissaan.
-10.23 ohi laahustaa jokin aikuisten kehitysvammaisten päiväkerhon ryhmä. Siinä on nyt 9 henkilöä.Yksi näyttää olevan ryhmän hoitaja ja ohjaaja.
Tänään ruokalähetti toi 11.42 perunasoseen ja nakkikastikkeen plus leipä,voi, maito ja tuoremehu.
-Iltapäivällä menen taas ulos hissillä tuoleineni ja unelmoin siitä sähkökäyttöisestä "Ferrarista", josta olen jättänyt anomuksen päättävälle taholle. Sillä voisin liikkua ympäristössä ja käydä jopa ostarilla itsekin kaupassa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onhan sitä kesälläkin katselemista, kun ihmiset liikkuu paljon ulkosalla. Toivotaan, että "Ferrari" järjestyy ja pääset kunnolla liikkeelle =)
Kaunista kesää!