VAROKAA RUSTHOLLIA!!!!

olemme myymässä omakotitaloa, jonne tehtiin 2003 kylpyhuone- ja saunaremontti. Silloin talon omisti isovanhempani ja heille myytiin koko remonttipaketti (ilman purkua) reilulla 10 000 eurolla. Tiloissa on laattaneliöitä yht. 24 ja lattiapintalat vajaa 7 neliötä yhteensä. Eli pienestä pesutilasta ja saunasta on kyse. Rustholli teki remontin. ostimme itse talon 2005 ja nyt sitä myymme. Luulimme pesuhuoneen osalta talon olevan kunnossa, kunnes siellä todettiin korkeita kosteusarvoja maaliskussa. Rusthollin työjohtaja totesi kosteuden olevan normaalia ja laatan ja vesieristeen välissä. Muista puutteista pesuhuoneessa kohauteltiin olkapäitä. Nyt pesuhuone avattiin ja neljä vuotta suihkun ja pesukoneen vedet on menneet kaivon vierestä seinään päin puuttellisen ja irrallisen vedeneristyksen takia. Talo on alapohjaa myöten märkä. Kosteuskartoitus tehtiin eilen. Rustholli on toistaiseksi yrittänyt etsiä syyllistä ihan muualta, esim. putkifirmasta, onneksi putkien todettiin olevan kunnossa. Ja nyt kaksi johtajaa sanoo toinen toista ja toinen toista, käsketään purkaa lattiaa ja toinen sanoo ettei mitään saa purkaa. Remontin asentajasta on jo valehdeltu, ensin oli hyvä ja luotettava työntekijä, tekee laatujälkeä ja nyt eilen sanottiin olleen muutaman kuukauden töissä ollut asentaja, eikä vastuu ole Rusthollin. Toinen pomo sanoo että on itse palkannut asentajan ja asentaja edelleen töissä Riihimäellä. Valehdellaan päin naamaa. Tänään pomot yhdessä pyysivät piikkaamaan putkea näkyviin, että mistä vuotaa, vaikka putki ei vuoda. Mutta olisihan voitu piikata putki vahingossa rikki jne. että todistusaineisto häviää. Siis alkaa olla jo rikollista toimintaa. Kosteusfirman raportti tulee huomenna ja silloin homma selviää. Muutenkin pesuhuoneen ja saunan purun yhteydessä on todettu lähes parikymmentä muuta puutetta. Sekoittajan kohdalta seinä oli märkä ja hieman homeessa, tiivisteenä oli vain silikoni (parin vuoden päästä, seinä oli tullut alas), kaivon renkaat olivat irrallaan, lastulevyt homeessa kyprokin alla, ylimääräisiä läpivientejä jätetty patteriputkille jne, saunan paneleista puuttui tuuletusraot ja alumiinipaperi kaatoi laatan väliin vedet, laattoja rikki saunan laattian kulmassa, kaato nurkkaan päin (kuulemma tämä sen takia että saa pesukoneen suoraan), lattiat tehty pikalaastilla, mikä lähes irti ja irtosi isoina levyinä lattiasta. Ja lista jatkuu...
ja toistaiseksi mikään ei ole fiman vastuulla, syyllistä etsitään. Tässä on laatutakuu ja asiakasystävällisyys kaukana, vanhoja ihmisiä huijattu ja kallis, talon pilaava remontti laskutettu. Jos nyt asiaa ei olisi havaittu, muutamassa vuodessa talo olisi ollut purkukunnossa. Älkää ikinä tilatko yritykseltä yhtään mitään ja varoittakaa kaikkia!!!!!!!!!!!!
113780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sama koskee koko maan alueella toimivia muita suuria remonttifirmoja. Hinnat ovat aivan käsittämättömiä! Kysykää hyvät ihmiset myös muista paikoista tarjouksia. Usein tavallinen tuntityöntekijä asiallisen valvonnan kanssa on paras. Aikaa menee se mikä menee, mutta kumpikaan puoli ei joudu ottamaan urakkariskiä.

Äänestä
  • vtt:n sertifikaatti.Kuulostaa aikas pahalta tuo kaikki,esim.lastulevy jätetty gyprocin alle,siinä yksi virheistä,onko läpiviennit tiivistetty huolimattomasti,onko vesieristeen alle laitettu lainkaan primeriä,eli tartuntapohjustetta,jos eriste kerran irtoaa,onkohan sen lastulevyn alle jätetty vielä höyrynsulkumuovikin,jos talossa sellainen on,ei kuulosta kovin ammattilaisen toiminnalta,mulla itsellä on sertifikaatti,oon saanut koulutuksen ja tiedän kuinka tarkkaa tuo kaikki on.Toivottavasti syyllinen löytyy ja joutuu korvausvastuuseen!

    Äänestä

  • Ile kirjoitti:

    vtt:n sertifikaatti.Kuulostaa aikas pahalta tuo kaikki,esim.lastulevy jätetty gyprocin alle,siinä yksi virheistä,onko läpiviennit tiivistetty huolimattomasti,onko vesieristeen alle laitettu lainkaan primeriä,eli tartuntapohjustetta,jos eriste kerran irtoaa,onkohan sen lastulevyn alle jätetty vielä höyrynsulkumuovikin,jos talossa sellainen on,ei kuulosta kovin ammattilaisen toiminnalta,mulla itsellä on sertifikaatti,oon saanut koulutuksen ja tiedän kuinka tarkkaa tuo kaikki on.Toivottavasti syyllinen löytyy ja joutuu korvausvastuuseen!

    Hei, miten on mahdollista, että Kastelli laitattaa rakennepiirrustuksiinsa, että höyrynsulkumuovin päälle pitää asentaa alumiinipaperi? Siihen väliinhän jää vääjäämättä rako, joka saunan ulkoseinissä on äärimmäisen kuuman ja kylmän ulkoilman välissä.

    Kyllä on kumma, jos sellainen ilmatiivis rako ei kondensoi vettä. Eikös Kuningaskuluttajassa ollut viime syksynä yksi tällainen hapannut seinärakenne esillä?

    Äänestä

Kirjoitit paljon,
oletko ajatellut että olet kirjoituksestasi vastuusa ?

tarvittaessa "sinun" pitää pystyä todistamaan asiasi,

että oleppa varovainen kirjoitteluissasi.

Oli aika raakaa tekstiä,
toivotavasti ei firma näe.

Äänestä
  • Tottakai saa kertoa oman näkemyksensä tuommoisista huijareista. Ettet vaan oo virman, ja seurakunnan miehiä ???

    Äänestä

  • lessuillen kirjoitti:

    Tottakai saa kertoa oman näkemyksensä tuommoisista huijareista. Ettet vaan oo virman, ja seurakunnan miehiä ???

    eli minäkin saan mainita nimesi ja käsityksesi, että olet huijari.

    Joo siitä vaan, on kuitenkin kehoitettu harkitsemaan.

    Äänestä

   
   
   Karmeaa kuultavaa. Kyllä on viisainta tehdä nyt niin, että otat vakuutusyhtiösi kautta kotivakuutuksen oikeusturvavakuutukseen perustuen itsellesi pätevän juristin. Annat sitten sille toimeksiannon vahingonkorvauksen saamiseksi.
MUTTA : Selvitä EHDOTTOMASTI että juristi ei ole lestadiolainen, nimittäin Rusthollin omistajat ovat, ja voit olla varma siitä että "hyvä veli" järjestelmä toimii heidän piireissään.Jäät siis ilman mitään, jos värväät väärähenkisen juristin.

95% varmasti tässä käy niin, että saat paperit ja remontin teetettyä ilman venkoilua, pysy ehdottoman tiukkana ja rahasta raskaalla kädellä kaikki kulut, myös välilliset- eli asian selvittämisestä aiheutuneet kustannukset.
Pidä kirjaa kaikista sanomisista ja tekemisistä, dokumentoi kaikki,ota paljon kuvia tyylin"miehiä töissä",kirjaa kaikki sanomiset ylö s ja pyydä kuittaus. Otsikoksi muistioon "työmaakokous",osallistujat ja pääpiirteittäin kaikki mitä sanottu ja kuka sanoi.

Älä jousta yhtään,älä hyväksy mitään suullisia lupauksia. Kaikki paperille. Uhkaa käräjillä heti kättelyssä, lopeta kaikki yhteydenpito-anna lakimiehen hoitaa. Ota laina ja teetä korjaukset toisella liikkeellä. Saat kyllä omasi pois,korkojen kera.

Aivan ensimmäiseksi kannattaisi sinun käyttää kohteessa keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja,rakennusalan ammattilainen jonka sana painaa myöhemmin. Kysy myös vakuutusyhtiöltä, saatko vahinkotarkastajan käymään työmaalla,todennäköisesti saat koska heillä on intressiä saada juttu hoidettua Rusthollin kanssa ilman käräjiä. Vahinkotarkastaja on ainakin eräässä yhtiössä Oulussa entinen rikospoliisi, rakennusmestarin koulutuksella. Arvaa painaako sana ? Ei muuta kun tsemppiä,kerro miten homma etenee! Ps. Samainen firma antoi meille remonttiarvioksi 100-200thmk keittiöremppaan,jonka teetimme 35thmk hintaan. Kyllä huvitti, kävi oikein ison herran poika "ammattimiehen" silmällä arvioimassa. Nauroin pihalle ketkunperkeleen.

Äänestä
  • Alkuperäiset omistajat olivat lestadiolaisia, mutta nykyjohto ei tiedä siitä uskonosta mitään. Noin 4 vuotta sitten tapahtui omistaja vaihdos.

    Kannattaa selvittää asiat ennen kuin syyllistää ihmisiä /uskontoja...

    Äänestä

Otahan iisisti! Ensinnäkin neuvon sinua ottamaan yhteyden asiantuntijaan. Tiedän että on harmillista kun on tehty kallis remontti ja nyt muutaman vuoden jälkeen kävi näin. Asia ei ole nimim. "Pulassa":n ratkaistavissa. Me myimme myös asunnon, 2003 ja välittäjä vaati mittauksen kylpyhuomneen osalta, kylppärin kohdalla näkyi päätynurkassa kosteusarvo olevan pielessä, eli 130, (saa olla korkeintaan 100)joka antoi merkin siitä, että kosteus oli yli sen, mikä normaalisti kylpyhuoneessa saa olla. Rivarissa jonka myimme, oli kosteusmittaajan mukaan kosteus tullut alarakenteen kautta ja ei siis ollut kysymys aikoinaan laatoituksen tehneen vika. Kun kysymys on omakotitalosta, niin pitäisikö tutkia, onko maapojan ja vesieristeen välirakenteet aikoinaan tehty oikein?! myös routaeristykset ym. asiat pitää olla kunnossa. Kallistukset, jos vesieristeet -muutoin ovat kunnossa- pitäisi sulkea kosteuden pois. Laatoituksen ja vesieristeen välissä oleva kosteus on normaalia, koska laatta ja saumaus eivät ole vesieriste. Tuntuu kuin itse maapohjan ja vesieristeen välissä asiat eivät ole kunnossa.
Nykyaikana vesieristykseen vaaditaan Rusthollillakin sertifikaatti, joten silloin joskus 2003 on vaatimukset olleet aivan toiset.
Mitä tulee vastuuseen, niin mielestäni vastuu -jos muut asiat ovat kunnossa- on Rusthollin, koska asentaja oli heidän palkkaamansa. Mielestäni pitäisi sinun ottaa kuntasi/kaupunkisi rakennuspuolelle yhteyttäsi selvittää asia, jotta he lähettäisvät oman asiantuntijan puolellesi, Sopiva henkilö on rakennustarkastaja, jos se vähän maksaisi, niin tulos on kuitenkin parempi, kuin että itse kärsit koko homman.

Vaikkain olen tilannut kerrostalooni jo toistamiseen Rusthollin tekemään kylppäri remontin, en kallistu heidän puolelleen. Aijon itse tarkasti seurata Rusthollin tekemisiä sekä tarvittaessa puuttua sen tekemisiin.

On ihmeellistä, jos alansa huippu tekisi tällaista vilppiä. Siksi pyydän, että rauhoitut asiansuhteen ja katsot missä mennään. Tuo syytöksesi oli niin karkea, että se voi paljonkin vaikuttaa heidän intreississään tuskin he kuitenkaan siitä oikeutta nostaa, koska sekin vaikeuttaa heidän toimintaansa.

Siis puoluettomaan asiantuntijaan yhteyttä ja tarkistuta koko kylppäri aina maapohjasta laattakerrokseen asti.
Ei muuta kuin tsemppiä!

Äänestä

No niinpä tietysti. Samaa sakkia kuin Keski-Suomen Takuuremontit. Just samaa ketkuilua. Ja samaa hyväveliporukkaa. Pomo on kuulopuheiden perusteella syyllistynyt johonkin muuhunkin hyväksikäyttöön. Missähän on tän porukan moraali!!

Äänestä

Kirjoituksestasi päätellen kyseessä taitaa olla rintamamiestalo...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pulassa kirjoitti:

olemme myymässä omakotitaloa, jonne tehtiin 2003 kylpyhuone- ja saunaremontti. Silloin talon omisti isovanhempani ja heille myytiin koko remonttipaketti (ilman purkua) reilulla 10 000 eurolla. Tiloissa on laattaneliöitä yht. 24 ja lattiapintalat vajaa 7 neliötä yhteensä. Eli pienestä pesutilasta ja saunasta on kyse. Rustholli teki remontin. ostimme itse talon 2005 ja nyt sitä myymme. Luulimme pesuhuoneen osalta talon olevan kunnossa, kunnes siellä todettiin korkeita kosteusarvoja maaliskussa. Rusthollin työjohtaja totesi kosteuden olevan normaalia ja laatan ja vesieristeen välissä. Muista puutteista pesuhuoneessa kohauteltiin olkapäitä. Nyt pesuhuone avattiin ja neljä vuotta suihkun ja pesukoneen vedet on menneet kaivon vierestä seinään päin puuttellisen ja irrallisen vedeneristyksen takia. Talo on alapohjaa myöten märkä. Kosteuskartoitus tehtiin eilen. Rustholli on toistaiseksi yrittänyt etsiä syyllistä ihan muualta, esim. putkifirmasta, onneksi putkien todettiin olevan kunnossa. Ja nyt kaksi johtajaa sanoo toinen toista ja toinen toista, käsketään purkaa lattiaa ja toinen sanoo ettei mitään saa purkaa. Remontin asentajasta on jo valehdeltu, ensin oli hyvä ja luotettava työntekijä, tekee laatujälkeä ja nyt eilen sanottiin olleen muutaman kuukauden töissä ollut asentaja, eikä vastuu ole Rusthollin. Toinen pomo sanoo että on itse palkannut asentajan ja asentaja edelleen töissä Riihimäellä. Valehdellaan päin naamaa. Tänään pomot yhdessä pyysivät piikkaamaan putkea näkyviin, että mistä vuotaa, vaikka putki ei vuoda. Mutta olisihan voitu piikata putki vahingossa rikki jne. että todistusaineisto häviää. Siis alkaa olla jo rikollista toimintaa. Kosteusfirman raportti tulee huomenna ja silloin homma selviää. Muutenkin pesuhuoneen ja saunan purun yhteydessä on todettu lähes parikymmentä muuta puutetta. Sekoittajan kohdalta seinä oli märkä ja hieman homeessa, tiivisteenä oli vain silikoni (parin vuoden päästä, seinä oli tullut alas), kaivon renkaat olivat irrallaan, lastulevyt homeessa kyprokin alla, ylimääräisiä läpivientejä jätetty patteriputkille jne, saunan paneleista puuttui tuuletusraot ja alumiinipaperi kaatoi laatan väliin vedet, laattoja rikki saunan laattian kulmassa, kaato nurkkaan päin (kuulemma tämä sen takia että saa pesukoneen suoraan), lattiat tehty pikalaastilla, mikä lähes irti ja irtosi isoina levyinä lattiasta. Ja lista jatkuu...
ja toistaiseksi mikään ei ole fiman vastuulla, syyllistä etsitään. Tässä on laatutakuu ja asiakasystävällisyys kaukana, vanhoja ihmisiä huijattu ja kallis, talon pilaava remontti laskutettu. Jos nyt asiaa ei olisi havaittu, muutamassa vuodessa talo olisi ollut purkukunnossa. Älkää ikinä tilatko yritykseltä yhtään mitään ja varoittakaa kaikkia!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu