VAROKAA RUSTHOLLIA!!!

Ei ole keittiöremontti, mutta Rustholli tekee niitäkin, että varokaa!!!
Olemme myymässä omakotitaloa, jonne tehtiin 2003 kylpyhuone- ja saunaremontti. Silloin talon omisti isovanhempani ja heille myytiin koko remonttipaketti (ilman purkua) reilulla 10 000 eurolla. Tiloissa on laattaneliöitä yht. 24 ja lattiapintalat vajaa 7 neliötä yhteensä. Eli pienestä pesutilasta ja saunasta on kyse. Rustholli teki remontin. ostimme itse talon 2005 ja nyt sitä myymme. Luulimme pesuhuoneen osalta talon olevan kunnossa, kunnes siellä todettiin korkeita kosteusarvoja maaliskussa. Rusthollin työjohtaja totesi kosteuden olevan normaalia ja laatan ja vesieristeen välissä. Muista puutteista pesuhuoneessa kohauteltiin olkapäitä. Nyt pesuhuone avattiin ja neljä vuotta suihkun ja pesukoneen vedet on menneet kaivon vierestä seinään päin puuttellisen ja irrallisen vedeneristyksen takia. Talo on alapohjaa myöten märkä. Kosteuskartoitus tehtiin eilen. Rustholli on toistaiseksi yrittänyt etsiä syyllistä ihan muualta, esim. putkifirmasta, onneksi putkien todettiin olevan kunnossa. Ja nyt kaksi johtajaa sanoo toinen toista ja toinen toista, käsketään purkaa lattiaa ja toinen sanoo ettei mitään saa purkaa. Remontin asentajasta on jo valehdeltu, ensin oli hyvä ja luotettava työntekijä, tekee laatujälkeä ja nyt eilen sanottiin olleen muutaman kuukauden töissä ollut asentaja, eikä vastuu ole Rusthollin. Toinen pomo sanoo että on itse palkannut asentajan ja asentaja edelleen töissä Riihimäellä. Valehdellaan päin naamaa. Tänään pomot yhdessä pyysivät piikkaamaan putkea näkyviin, että mistä vuotaa, vaikka putki ei vuoda. Mutta olisihan voitu piikata putki vahingossa rikki jne. että todistusaineisto häviää. Siis alkaa olla jo rikollista toimintaa. Kosteusfirman raportti tulee huomenna ja silloin homma selviää. Muutenkin pesuhuoneen ja saunan purun yhteydessä on todettu lähes parikymmentä muuta puutetta. Sekoittajan kohdalta seinä oli märkä ja hieman homeessa, tiivisteenä oli vain silikoni (parin vuoden päästä, seinä oli tullut alas), kaivon renkaat olivat irrallaan, lastulevyt homeessa kyprokin alla, ylimääräisiä läpivientejä jätetty patteriputkille jne, saunan paneleista puuttui tuuletusraot ja alumiinipaperi kaatoi laatan väliin vedet, laattoja rikki saunan laattian kulmassa, kaato nurkkaan päin (kuulemma tämä sen takia että saa pesukoneen suoraan), lattiat tehty pikalaastilla, mikä lähes irti ja irtosi isoina levyinä lattiasta. Ja lista jatkuu...
ja toistaiseksi mikään ei ole fiman vastuulla, syyllistä etsitään. Tässä on laatutakuu ja asiakasystävällisyys kaukana, vanhoja ihmisiä huijattu ja kallis, talon pilaava remontti laskutettu. Jos nyt asiaa ei olisi havaittu, muutamassa vuodessa talo olisi ollut purkukunnossa. Älkää ikinä tilatko yritykseltä yhtään mitään ja varoittakaa kaikkia!!!!!!!!!!!!
145964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

jos noin on,niin pystyt varmaan olemaan sanojesi takana myös oikeudessa?

Äänestä
  • aina, kun tuon tasoista "laatua" saa osakseen.

    Kumma kyllä, kun nämä omasta mielestään niin viisaat rakennusalan ammattilaiset kakkivat heti housuunsa, kun heidän heikkolaatuiset työnsä tulevat esille ja VASTUUTA pitäisi alkaa kantaa.

    On se kumma, että käräjäoikeuteen pitää tuon sortin "rakennusammattilaisia kiikuttaa tämän tästä.

    Mutta kyllä sana kiirii vastuuttomuudesta, perusteettomista kiistämisistä jne. Ja asiakkaat osaavat äänestää jaloillaan. Kaikki roskan tekijät julkisuuteen ja käräjille vastuuseen sotkuistaan!

    Heikkoa ja vastuutonta jälkeä tekevien firmojen nimet tänne palstoille, että kunnon ihmiset osaavat niitä varoa!

    Äänestä

  • kannattaa mennä kirjoitti:

    aina, kun tuon tasoista "laatua" saa osakseen.

    Kumma kyllä, kun nämä omasta mielestään niin viisaat rakennusalan ammattilaiset kakkivat heti housuunsa, kun heidän heikkolaatuiset työnsä tulevat esille ja VASTUUTA pitäisi alkaa kantaa.

    On se kumma, että käräjäoikeuteen pitää tuon sortin "rakennusammattilaisia kiikuttaa tämän tästä.

    Mutta kyllä sana kiirii vastuuttomuudesta, perusteettomista kiistämisistä jne. Ja asiakkaat osaavat äänestää jaloillaan. Kaikki roskan tekijät julkisuuteen ja käräjille vastuuseen sotkuistaan!

    Heikkoa ja vastuutonta jälkeä tekevien firmojen nimet tänne palstoille, että kunnon ihmiset osaavat niitä varoa!

    Me ainakin varotaan Rusthollia!

    Äänestä

Tietääkseni Rustoholli kuuluu samataustaiseen yritysryppääseen kuin Kastelli ja Puustellikin.

Voin kertoa, että tämän päivän Suomessa asiakkaan kohtelu on tietyillä yrityksillä suorastaan törkeällä tasolla.

Näyttävien mediassa laajalti esilletuotujen oikeuskäsittelyjen myötä erilaisiin vippasteluihin suyyllistyneet rakennusalan yritykset saadaan vastuuseen ja kansa tietämään, millä keinoilla heitä yritetään höynäyttää.

Teille toivotan voimia. Muistakaan kertoa mahdollisimman monelle, miten teitä on kohdeltu tässä asiassa. Kun sana kiirii, ihmiset osaavat varoa huonoja ja vastuuttomia rakennusalan tekijöitä, joille tulee eteen enne pitkää alan vaihto.

Äänestä
  • voin kertoa sinulle, että ei kuulu. Kastelli ja Puustelli ovat Harjavalta Oy:n tuotemerkkejä, Rustholli ei. Ja Sanelli on Italialainen veitsimerkki. Siinä kun on nimessä -lli-loppu, niin saatat pian erehtyä siinäkin.

    Äänestä

  • Myyjä itsekin kirjoitti:

    voin kertoa sinulle, että ei kuulu. Kastelli ja Puustelli ovat Harjavalta Oy:n tuotemerkkejä, Rustholli ei. Ja Sanelli on Italialainen veitsimerkki. Siinä kun on nimessä -lli-loppu, niin saatat pian erehtyä siinäkin.

    Ymmärrätkö mitä sana SAMATAUSTAINEN tarkoittaa?

    Rusthollit, Puustellit ja Kastellit ovat ihan samaa kinkeripiiriä.

    Ja minä en sellaisten kanssa kauppaa käy, en ikinä.

    Äänestä

  • Tuon sortin tunnen... kirjoitti:

    Ymmärrätkö mitä sana SAMATAUSTAINEN tarkoittaa?

    Rusthollit, Puustellit ja Kastellit ovat ihan samaa kinkeripiiriä.

    Ja minä en sellaisten kanssa kauppaa käy, en ikinä.

    vedä hyppyseen samataustainen ! rushollin porukka kuuluu tiettyihin kinkeripiireihin, ei puustelli tai kastelli. perustuu tietoon, vierestä seuranneena voin kertoo asian laidan.

    Rustholli yrittää vahvasti kuullostaa samalta kuin johtava puustelli tai kastelli.
    Rusthollista olen kuullut todella paljon huonoa, kaikelta saralta, myynnistä toteutukseen asti. kaivavat paskaista kuoppaa itselleen koko rusthollin porukka näillä toimintatavoilla, sorry.

    Terveisin, K.oskelo

    Äänestä

  • K.oskelo kirjoitti:

    Huomatkaa myös kun pyydätte tarjousta, että Rustholli on ostanut Remontti Alexin. Antavat molemmista firmoista muka tarjouksen vaikka kaikki on sovittu etukäteen.

    Äänestä

  • K.oskelo kirjoitti:

    vedä hyppyseen samataustainen ! rushollin porukka kuuluu tiettyihin kinkeripiireihin, ei puustelli tai kastelli. perustuu tietoon, vierestä seuranneena voin kertoo asian laidan.

    Rustholli yrittää vahvasti kuullostaa samalta kuin johtava puustelli tai kastelli.
    Rusthollista olen kuullut todella paljon huonoa, kaikelta saralta, myynnistä toteutukseen asti. kaivavat paskaista kuoppaa itselleen koko rusthollin porukka näillä toimintatavoilla, sorry.

    Terveisin, K.oskelo

    Jospa Rustholli ottais vastuun työstään.
    Myyjät myy mielikuvia,ja asentajat tekee mitä osaa.Useimmiten huonosti.
    Kyllä meitä narrattavia näköjään riittää,ja karavaani kulkee.Mikä on maksavan asiakkaan oikeus.
    Koska me opimme,että siihen porukkaan ei kannata luottaa.Minä en ainaskaan osta mitään palveluja
    kyseiseltä sakilta.

    Äänestä

Rustholli,jos tekee remontteja,tekee edelleen huonosti.Asiakasta ei kuunnella.Remontti tehdään niinkuin asentaja sen tekee,vaikka se on vaan vähän sinne päin.Huomauttaa(valittaa)saa vasta lopputarkastuksessa,jos sittenkään.sitä kun ei ole vielä ollut.Hyvät on mainokset,ja me hölmöt uskoimme.No se johtuu siitä,kun aikaisempi noin neljä vuotta sitten tehty remontti oli ok.
Tämän päivän rustholli on aivan muuta.Rahastusta se vaan on,sopimuksen jälkeen on aivan sama miten asiakasta kohdellaan.Onneksi emme tehneet enempää sopimuksia.Remontoitavaa on meillä ja naapureissa.Niitä ei tee Rustholli!

Äänestä

Rustholli huijaa vanhuksilta ylihinta remonteista ja tyon jalki on todella ala-arvoista, varokaa tata firmaa!!!

Äänestä
  • Pastelli osti Rusthollin konkurssipesältä Rusthollin liiketoiminnan ja näin ollen yritys toimii edelleen vain omistaja on siis vaihtunut. Samalla päästiin eroon tietysti vanhoista takuista ja veloista.

    Äänestä

konkassahan tuo paska on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pulassa kirjoitti:

Ei ole keittiöremontti, mutta Rustholli tekee niitäkin, että varokaa!!!
Olemme myymässä omakotitaloa, jonne tehtiin 2003 kylpyhuone- ja saunaremontti. Silloin talon omisti isovanhempani ja heille myytiin koko remonttipaketti (ilman purkua) reilulla 10 000 eurolla. Tiloissa on laattaneliöitä yht. 24 ja lattiapintalat vajaa 7 neliötä yhteensä. Eli pienestä pesutilasta ja saunasta on kyse. Rustholli teki remontin. ostimme itse talon 2005 ja nyt sitä myymme. Luulimme pesuhuoneen osalta talon olevan kunnossa, kunnes siellä todettiin korkeita kosteusarvoja maaliskussa. Rusthollin työjohtaja totesi kosteuden olevan normaalia ja laatan ja vesieristeen välissä. Muista puutteista pesuhuoneessa kohauteltiin olkapäitä. Nyt pesuhuone avattiin ja neljä vuotta suihkun ja pesukoneen vedet on menneet kaivon vierestä seinään päin puuttellisen ja irrallisen vedeneristyksen takia. Talo on alapohjaa myöten märkä. Kosteuskartoitus tehtiin eilen. Rustholli on toistaiseksi yrittänyt etsiä syyllistä ihan muualta, esim. putkifirmasta, onneksi putkien todettiin olevan kunnossa. Ja nyt kaksi johtajaa sanoo toinen toista ja toinen toista, käsketään purkaa lattiaa ja toinen sanoo ettei mitään saa purkaa. Remontin asentajasta on jo valehdeltu, ensin oli hyvä ja luotettava työntekijä, tekee laatujälkeä ja nyt eilen sanottiin olleen muutaman kuukauden töissä ollut asentaja, eikä vastuu ole Rusthollin. Toinen pomo sanoo että on itse palkannut asentajan ja asentaja edelleen töissä Riihimäellä. Valehdellaan päin naamaa. Tänään pomot yhdessä pyysivät piikkaamaan putkea näkyviin, että mistä vuotaa, vaikka putki ei vuoda. Mutta olisihan voitu piikata putki vahingossa rikki jne. että todistusaineisto häviää. Siis alkaa olla jo rikollista toimintaa. Kosteusfirman raportti tulee huomenna ja silloin homma selviää. Muutenkin pesuhuoneen ja saunan purun yhteydessä on todettu lähes parikymmentä muuta puutetta. Sekoittajan kohdalta seinä oli märkä ja hieman homeessa, tiivisteenä oli vain silikoni (parin vuoden päästä, seinä oli tullut alas), kaivon renkaat olivat irrallaan, lastulevyt homeessa kyprokin alla, ylimääräisiä läpivientejä jätetty patteriputkille jne, saunan paneleista puuttui tuuletusraot ja alumiinipaperi kaatoi laatan väliin vedet, laattoja rikki saunan laattian kulmassa, kaato nurkkaan päin (kuulemma tämä sen takia että saa pesukoneen suoraan), lattiat tehty pikalaastilla, mikä lähes irti ja irtosi isoina levyinä lattiasta. Ja lista jatkuu...
ja toistaiseksi mikään ei ole fiman vastuulla, syyllistä etsitään. Tässä on laatutakuu ja asiakasystävällisyys kaukana, vanhoja ihmisiä huijattu ja kallis, talon pilaava remontti laskutettu. Jos nyt asiaa ei olisi havaittu, muutamassa vuodessa talo olisi ollut purkukunnossa. Älkää ikinä tilatko yritykseltä yhtään mitään ja varoittakaa kaikkia!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu