Kaverini meni alkuviikolla ryyppäämään, oli 3 tuntia sammuksissa.. Ei osannut oikein keskustella mesessä, puhui joutavaa. Tekeekö juopottelu 9:n jälkeen koviksen?
Minä en ole juonut. Juhlia voi alkoholittakin. Ihmetyttää nyky teinit. Miksi pitää juoda?
Minä en ole juonut. Juhlia voi alkoholittakin. Ihmetyttää nyky teinit. Miksi pitää juoda?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kai sitä juomista kato pidetään semmosena "oikotienä onneen.." Mitäänsanomattomista tyypeistä tulee huppelissa muka mielenkiintosia ja sosiaalisia, ja silleen saa kontakteja muihin ihmisiin, ja niitä voi myöhemmin pitää yllä vaikka muistelemalla viime perjantaita.
Kuulostaako houkuttelevalta? No mutta tuohon ne juomisen hyvät puolet taisivat sitten loppuakin, haittavaikutuksia en jaksa edes listata..
Ja ei nuorten juominen ole vain tämän päivän ilmiö, osattiin sitä tehdä ennenkin.. Että sikäli pelkästään meidän sukupolveamme syyttäminen on mielestäni kummallista.
Ja itse en muuten juo.. Onpa se niin hemmetin hyvä juttu kun on kotona elävä varottava esimerkki.
Ne on nuo massateinit, jotka kärsivät huonosta itsetunnosta ja huomionkipeydestä. Juomisen jälkeen luulevat olevansa jotenkin kovia jätkiä. Ei siinä olekaan mitään järkeä. Teinit haluavat juomisellaan todistaa kuinka idiootteja he ovat. Eräskin tapaus tuli tässä mieleen parin vuoden takaa, kun eräs 15v teinipoika lähti bileistä kotiin kännissä mopolla ja ajoi erään ohikulkijan päältä. No, ohikulkijan molemmat jalat halvaantuivat loppuiäksi. Ja se teini joutuu maksamaan loppuelämänsä korvauksia sille ohikulkijalle. Ei olisi varmaan kenestäkään kivaa, jos vaikka lähtisit kauppaan ja matkalla joku humalainen teinipaska jyrää sinut halvaantuneeksi.
Nykyajan teinit, polttavat, juovat ja pelaavat jotakin hemmetin tietokonepelejä ja höpisevät jotakin helvetin "litku taa" ihmekieltään. Siitä huomaa jo, kenellä on järkeä päässä ja kenellä ei.
Kaikille teini-ikäisille, jotka juotte! Lopettakaa se juominen! Älkää olko niin ääliöitä. Ja sama pätee tupakanpolttoon, älkää koskaan aloittako sitä. Alkakaa liikkumaan säännöllisesti, jätätte liiallisen makean vähemmälle (ei kokonaan pois, mutta harvemmin), nostelkaa painoja ja kasvattakaa näin itsetuntoa. Niin minäkin teen.
Talvisin noita teinejä sammuu aina humalassa hankeen. Sanonpahan, että sellaiselle se ihan oikein! Sellaisia ei tarvitse sääliä eikä antaa myötätuntoa. Siinä kuoli omaan typeryyteensä.
Minun tärkeitä elämänarvoja ovat mm. isänmaa, raittius ja terveys. Ei tiedä, vaikka olisin koko elämäni absolutisti. Tosin, minimaalinen määrä alkoholia voi olla terveellistäkin, mutta teini-iässä se tuhoaa niitä vähäisiäkin aivosoluja, mutta harvemmin millään pissaliisapaskoilla ja massapaskateinikslasseilla sellaisia edes on.
voi äiti rakas!!!!jotkut osaa juoda harvemmin ja kohtuudella. vaikka itse en kyllä valitettavasti osaa ainakaan vielä. aika ikävä toi mopo juttu mutta sellasta sattuu. siskon kaveri ajoi kännissä kolarin ja kyydissä ollut tyttö kuoli. kundi joutui linnaan,kaverit hylkäs, loppu elämä pilalla. oli viellä tosi ihastunut siihen tyttöön.ja se olis voinu sattua kelle vaan.
"nykyajan teinit" Jestas sentään. viinanjuonti ja tupakointihan on vaan vähentynyt sadan vuoden sisällä. turhaan te vanhukset niuhotatte nuorten käyttäytyisestä.
"Talvisin noita teinejä sammuu aina humalassa hankeen. Sanonpahan, että sellaiselle se ihan oikein! Sellaisia ei tarvitse sääliä eikä antaa myötätuntoa. Siinä kuoli omaan typeryyteensä"
sairasta puhetta. susta on ihan oikein että lapsia kuole.jos löydät jonkun lapsen kuolemasta hangesta käyt vaan haistelemasa hengitystä ja toteat "ahaa, alkoholia, empä soita ambulanssia, kuolkoot typeryyteesä, angstinen teini huonoitsetuntoinen ipana"
tupakanpoltosta haluan sanoa vaan että kaiki jotka polttaa on heikkoluonteisia luusereita kun eivät pysty vastustamaan sitä. itse poltan. se parantaa keskittymiskykyä.
köhköh toi painonnosto juttu. terve miehen itsetunto ei koostu lihaksista.ja entäs naiset sitten, pitäskö meidän hommata jätti tissit itsetunnon kohottamiseksi? haistakaa perse...
Haista vanha ruma akka paska!
Huikeat 16 vuotta! :D
Ehkä joskus tajuat kuinka asiat ovat.
sitäpaitsi:
"terve miehen itsetunto ei koostu lihaksista."
-parempi sen on koostua lihaksista, kuin siitä teinien ihannoimasta alkoholista
"turhaan te vanhukset niuhotatte nuorten käyttäytyisestä."
-näillä "vanhuksilla" on ehkä kuitenkin hiukan enemmän kokemusta elämästä. Heidän neuvojaan kannattaa yleensä kuunnella.
Oli tuossa viestissä kyllä jotain asiaakin. Älä sorru siihen ajatteluun, että kaikki sinua nuoremmat ihmiset eivät ymmärrä mistään mitään.
Samaa mieltä.
Se mitä olen kuullut, niin jotkut haluaa esittää aikuista, kun juovat.
isänmaa? noh jos pidät tästä "isänmaasta" niin se on sun asia, mutta mä paskat välitä ja mulla on monia hyviä syitä: A) mulle vit**iltiin koulussa koska olen myös absolutisti B) Täällä on kaikki hieno kielletty esim. auton tuunaamisessa kovat rajoitukset... C) Maksamme kovia veroja, mutta kun kelasta piti hakea opinto tukea, niin en saa (nuo venäläiset kyllä tuolla saavat!) D) tiet paskassa kunnossa, ei ole kuulemma verovaroja??... E)Porin seutu (jossa asun) on ns. suomen "Chigago", väkivalta kuolemiensa takia.. F) murhasta ei suomessa saa tarpeeksi kovaa tuomiota. G) Isoisäni taisteli jatkosodassa eikä saa juuri mitään korvauksia, vaikka kuulo lähes meni, tämä myös on tiputtanut minun mielialaani mennä intiin parin vuoden päästä..! H)ärsyttää nuo teinixpissikset.
listää voitte vielä jatkaa!
mulle vit**iltiin koulussa koska olen myös absolutisti
tuo oli vasta yksi syy, tuo absolutismi...ja intistä tuli sellainen vielä mieleen (sopisi paremmin maaanpuolustus-palstalle) että intti ajalta ei kerry eläkettä edes! näin paljon valtio arvostaa ilmaisia orjiaan!!
mikä pissis sä ite oot? ESIM. JUST TUO ET "KAIKKI ON PERSEESTÄ ASENNE"!
pissis ja noiden pissisten takia 80% maan asioista on perseestä. Olen koittanu......ja paskat taidan itsekin hakea kopan kaljaa.
ryyppäämään
muuta!!!!
perinteeseen on kuulunut alkoholi iät ja ajat! Siksi miksipä kansallisperinnettä rikkomaan?? Voi voi tänään ei saa juoda, vain perjantaisin ja lauantaisin. Oon tehny itelleeni tollasen säännöstelen kesälomaks, mut voihan niitä päiviä siirttäkin jos on on hyvät bileet tulossa eli kaks juomapäivää viikossa on hyvä määrä!
Jos valtio on huono, se ei tarkoita, että maa on huono. Valtio ja maa on kaksi eri asiaa, maataan rakastavaa isänmaalliseksi ja valtiota rakastavaa patriootiksi.
Kyllä jokainen suomalainen rakastaa Suomea, ainakin vähän.
Jokaisen oma asia. Ite en juo, mutta iteppähän elimistönsä pilaavat ne jokka haluaa. oma elämä, sitä miettii sitte tai ei.
pitäiskö se koulussa hoitaa? Niiden joilla tarve on. Olis seki aika säädäntö että juoma-ajat kouluun.
outoo