Kerrostalossa asuvan Vili-kissan elämä on muuttunut. Sitä on alettu ulkoiluttaa valjaissa! Vili, kolmevuotias kollikissa, ei ole enää entisensä, kun sen maailma on avartunut. Se on iloisempi, aktiivisempi ja leikkisämpi.
Aluksi Vili pelkäsi kovasti rappukäytävään menoa. Se rimpuili ja säikkyi niin, että emäntä ensin luuli, ettei sitä saa ulos millään. Kunnes emäntä vihdoin ymmärsi, että kissan pitää antaa itse totutella uuteen ympäristöön. Kissa kuulee äänet paljon ihmistä tarkemmin, ja kaikuva rappukäytävä voi aluksi olla todella pelottava. Vili sai siis rauhassa totutella. Viitisen kertaa se vietti emännän kanssa pelkästään rappukäytävässä oleskellen, varttitunnin kerrallaan. Emännällä taisi olla tylsää, mutta Vilillä ei, kun kaikki oli niin uutta. Vähitellen pelko väistyi ja uteliaisuus heräsi. Vili rupesi tutkailemaan rappuja, nuuski nurkkia, kipitti välillä ylä- ja välillä alakertaan. Sitten alaovelta näkyvä valon maailma alkoi herättää yhä suurempaa intoa Vilissä ja se uskaltautui portaat kokonaan alas.
Siitä eteenpäin onkin sitten oltu pelkkää "koiraa". Vili kipittää pihanurmikolla innoissaan. Nuuskii pusikoita. Ei kuitenkaan änkeä sellaisiin paikkoihin, joihin emäntä ei pääse. Pieni nykäisy valjaista ja rauhallinen "ei" riittää kertomaan Vilille, minne ei voi mennä. Ruohossa, kivissä ja HIRVEÄN SUURISSA puunrungoissa riittää tutkittavaa. Vili myös syö ruohoa. Se parantaa sen suoliston toimintaa, minkä emäntä on jo huomannut hiekkalaatikkoa siivotessaan. Ruohonkorret kulkevat eläimen suoliston läpi ja puhdistavat. Niistä Vili myös saa vitamiineja.
Linnut ja oravat kiinnostavat Viliä. Välillä tekee mieli syöksyä perään, mutta emäntä ei laske vaan ohjaa saalistuksen toisaalle mm. heittelemällä kiviä ja käpyjä. Kärpäsiä ja maassa vilistäviä ötököitä Vili saa jahdata mielensä mukaan. Toisinaan se pysähtyy hetkeksi vain ihmettelemaan ja ihailemaan. Hengittämään raikasta ilmaa, jonka läpi virtaa miljoona, sata miljoonaa tuoksua ja ääntä, kaikki sellaisia mitä Vili ei ole tiennyt olevankaan. Melkein pyörryttää!
Vili on oppinut tuntemaan kotitalon ympäristön jo kokonaan. Puolen tunnin lenkit muutaman kerran viikossa ovat sille elämän suola. Iloinen muutos näkyy kissassa niin selvästi, että emäntä ei enää ymmärrä, miten saattoi niin pitkään pitää Viliä koko ajan vain sisätiloissa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hieno ja opettavainen kertomus Vilin elämästä. Vili ei vissiin ole vielä ulkoillut valjaissa talvella? Se on hyvällä säällä toivottavasti aivan yhtä mukavaa.