Olemme nyt siinä tilanteessa, että joudumme turvautumaan toimeentulotukeen kesäkuussa. Ihmettelen vaan, miksi pyysivät kahden edeltävän kuukauden tiliotteita. Jos näiltä kuukausilta jää jotain ylimääräistä, laskevatko, että sillä pitäisi elää kesäkuu? Tilanne on siis tämä, kun olin vuokratöissä (jo yli vuoden) ja tunnetustihan irtisanomisaikaa ei ole ja annettiin ymmärtää, että töitä on pitkään.
Luin kyllä jo korkeimman oikeuden päätöksiä, jossa sanotaan, että normaali palkkatulo ei yllättävässä tilanteessa oikeuta toimeentulotuen jaksotukseen.
Myös sen selvitin, että ansiotuloista vähennetään 20%. Mutta miten on tuo tulojen jaksotus (en ole mikään huippupalkkainen, 8,2€/h) olisiko muilla omakohtaista kokemusta.
Luin kyllä jo korkeimman oikeuden päätöksiä, jossa sanotaan, että normaali palkkatulo ei yllättävässä tilanteessa oikeuta toimeentulotuen jaksotukseen.
Myös sen selvitin, että ansiotuloista vähennetään 20%. Mutta miten on tuo tulojen jaksotus (en ole mikään huippupalkkainen, 8,2€/h) olisiko muilla omakohtaista kokemusta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ajalta taaksepäin,ja paljonko niistä olisi pitänyt jäädä säästöön.
ei ole yksiselitteistä vastausta antaa. Uuden asiakkaan kohdalla tulojen jaksottaminen usealle kuukaudelle (takautuvasti) rikkoo lakia herkemmin kuin "vanhan" asiakkaan. Antamillasi tiedoilla voisi päätellä, että mainitsemiesi palkkatulojen jaksotus ei täyttäisi lain vaatimuksia.
Toisekseen jäisikö tuosta edes mitään jaksotettavaa seuraaville kuukausille, kun huhti-, touko-, ja kesäkuun hyväksyttävät menot otetaan huomioon, samoin kuin 20 % etuoikeutettuna tulona nettopalkasta (enint. 150 €/kk)? Joudut silti toimittamaan tiliotteet pyydetyltä ajanjaksolta.
Jaksottamisesta löytyy kirjoitus Sosiaaliturva-lehdestä, nettiversiona sivulla "Helsingin sosiaaliviraston johtavan lakimiehen Tapio Rädyn kirjoituksia sosiaalihuollon ajankohtaisista lakikysymyksistä".
Rädyn kirjoituksessaan viittaama KHO:n ratkaisu 28.2.2003 T 444 ei kylläkään minusta juurikaan valaise oikeutta palkkatulon jaksottamiseen, kuten kirjoituksesta voisi päätellä (Räty:"Kysymykseen voivat siten tulla suuret kertakorvaukset, mutta myös esimerkiksi henkilön saama palkkatulo voi olla jaksottamisen
kohteena (ks. esim. KHO 28.2.2003 T 444)" vs. KHO:"Elokuussa saatuja palkkatuloja ei voitu ottaa huomioon toimeentulotukea tammikuussa haettaessa, koska toimeentulotuki määrätään yleensä kuukaudelta ja tulot ja varat otetaan huomioon siltä ajanjaksolta, jota koskevana toimeentulotuki määrätään")
http://tinyurl.com/2pw2nu
Tulojen jaksottaminen toimeentulotukioikeutta laskettaessa lienee sellainen asia, jossa kunnat erittäin usein lakia rikkovat, joko tietämättömyyttään tai tarkoituksellisesti.
KHO:n tulojen jaksottamista jollain tavalla koskeneet ratkaisut:
http://tinyurl.com/ypnxs5
hyvästä vastauksesta. Kopioin tuohon pätkän KO;n päätöksestä, jonka mukaan normaali palkkatulo ei yleensä siis olisi jaksotettavaa tuloa, kuitenkin kyseessä on vain tämä yksi kuukausi. Kerron sitten ensi maanantaina, kuinka kävi.
"Sanotun pykälän 2 momentissa on säädetty, että «toimeentulotuen» perusteena olevia 7 §:ssä tarkoitettuja menoja sekä 11 ja 12 §:ssä tarkoitettuja tuloja ja varoja laskettaessa menot, tulot ja varat otetaan huomioon siltä ajanjaksolta, jota koskevana «toimeentulotuki» määrätään. Tulo voidaan kuitenkin jakaa eriin otettavaksi huomioon useampana «toimeentulotuen» määräämisen ajanjaksona, jos se tulon kertaluonteisuus taikka sen saamisen peruste tai käyttötarkoitus huomioon ottaen on kohtuullista."
odotan mielenkiinnolla kuulumisia. Toivotaan, että oikeus voittaa :)
Ei laskettu mitään vanhoja tuloja vaan ainoastaan kesäkuun menot ja tulot ja niiden erotuksen sain. Menen taas loppukuuksi töihin, mutta sekään ei vaikuttanut mitenkään. Olen kaikin puolin tyytyväinen päätökseen, koska tosiaan vanhoja ei edes laskettu. Yli 300€ oli vajetta.
Itse olen laittanut hakemuksen mukaan yleensä vain uusimman tiliotteen, eikä koskaan siitä ole valitettu. Se ei ole siis vaikuttanut siihen, onko tuki myönnetty vai ei.