Mikä saa kissani kuopimaan syönnin jälkeen lattiaa lautasen ympäriltä ja Pissimisen jälkeen se aina laittaa vessan maton ruttuun vatinsa viereen. Mikä olisi tällaisen käyttäytymisen tarkoitus heh Kissaniko omituinen Ja viellä valjaissa kävelee uskollisesti kuin koira.
Hassua
Tintsu
3278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se koittaa vain peitellä! Meidän kissa tekee samaa, varsinkin silloin kun ruokaa jää tähteeksi se kuopii mahdottomasti. Yrittää peittää ruoan, ettei joku muu tule syömään sitä. Kerran lattialla oli sanomalehteä lähellä kissan ruoka-astioita, se oli repinyt lehden ja peitellyt sillä kupin, vaikka se oli melkein tyhjä! Luulen, että tuo maton ruttaaminen liittyy samaan asiaa, kissahan peittää tarpeensa ollessaan ylempiarvoisen lajitoverin reviirillä (kesykissa on koko ajan ihmisen "reviirillä").
juu näin on se vaan peittelee jälkensä ettei kukaan läytäis niitä!!:)hih!!
vaistonvarainen käytös.
Emokissahan esim. siirtää pennut syntymäpesästä parin päivän ikäisinä jottei viholliset haistaisi avuttomia pentuja tai synnytyksestä aiheutuneita hajuja. Samasta syystä emo myös syö jälkeiset (istukat), käy ulkona tarpeillaan kyllin kaukana pesästä ja pesee pentujen jätökset aina siihen saakka kunnes ne ovat kyllin isoja lähtemään pesästä tarpeilleen ulos. Tämä kun kyseessä on luonnontilassa oleva kissa.
Kotikissa käyttäytyy samoin, tietysti kodin ilmapiiri hiukan muuttaa käytöstä. Sisälle synnyttävä emokin kantaa pennut usein toisaalle parin päivän ikäisinä. Emo ei useinkaan tee tarpeitaan lähelle pentuja (meillä aina poistuu makuuhuoneesta vaikka hiekkalaatikko on sinne varattuna). Samoin pentujen jätösten puhdistus loppuu kun kiinteän ruoan syöttäminen muuttaa ulosteen koostumusta (tässä vaiheessa luonnossa kissa jo vie pennut ulos pesästä syömään tuomaansa saalista).
Tästä syystä monet kissat peittävät ruokansa ja jätöksensä, hajut voisivat houkutella paikalle vihollisia! Kilpailevat urokset usein jättävät ulosteensa peittämättä kertoakseen, että tämä on MINUN alueeni ja tekevät sen vieläpä muuta maastoa korkeammalle, jotta näkyy ja haisee varmasti;)