Kun itse olin opiskelemassa hoitoalaa, josta on jo melkoisen kauan, meille opiskelijoille teroitettiin, että nähdyistä tai kuulluista asioista työpaikalla ei saa puhua. Ei edes ilman nimiä. Tälläkin palstalla näkyy joskus kertomuksia hoitoalan työpaikoista, esimerkkejä hoitotilanteista. Onko vaitiolovelvollisuus nykyisin jotenkin erilainen? Ovatko säännöt muuttuneet? Onhan se mahdollista. Ehkä enää ei olla niin tiukkoja.
Miten on?
Hanna
402311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ihan sama vaitiolovelvollisuus se on vieläkin, mutta ihmiset ovat ihmisiä ja se tarkoittaa juoruamista.
Kirjoitin tuon yhden viestiketjun, jossa vähän moralisoin joidenkin hoitajien hoitotapoja. Ja kerroin kuinka joissakin työyhteisössä asiat hoidetaan. Se on mielestäni ok. Mielestäni sellaisista asioista saa, ja pitääkin puhua. Nimiä/paikkakuntaa/missä päin suomea en ole koskaan maininnut, en liioin ole potilaiden ikiä tai mitään muutakaan sanonut.
Mielestäni nykyään tuleekin puhua näistä asioista kriittisemmin, terveydenhuolto on menossa huonompaan suuntaan, hoitajat väsyvät työtaakkansa alle, ja potilaathan siitä kärsivät. Mielestäni tuleekin ottaa tarkkaan syyniin KUINKA potilaita nykyään hoidetaan. Eihän kukaan päättävä ihminen tiedä osastojen tilannetta, jos asoiden todellista tilannetta ei tiedä ketkään muut kuin itse hoitajat ja ne hoidettavat. Vai mitäs olette kanssaihmiset mieltä?
Ennen ei saanut kirjoittaa hoidettavistaan. Ei mitään esimerkkitapauksia asiaan kuulumattomille. Se tehtiin opiskelijoillekin selväksi ja olen luullut, että se pitää paikkansa vieläkin.
Mielenkiintoinen otsikko. Varmasti jokainen joutuu miettimään ja se on hyvä asia. Aina täytyy myös muistaa ja tiedostaa, että meillä hoitajilla on esimiehiä ja johtajia olemassa. Se asettaa yhteiskunnallisia velvoitteita ja oikeuksia. Rakentava yhteistyö syntyy mielestäni paitsi omista mielipiteistä myös asemansa tiedostamisesta.
Joo ja vaitiolovevollisuuteen vedoten on haluttu pitää hoitajien suut supussa ja hiljaa rivissä muutenkin --uusi sukupolvi vaan on sen verran valveutunutta, etteivät kaikkea soopaa niele.. Järki omaan käteen ja epäkohdat esiin!
Minä olen vaitiolovelvollisuuden käsittänyt niin, että potilaan henkilöllisyyden paljastaminen ei ole sallittua. Tarpeeksi pienellä paikkakunnalla jos kertoo jonkin harvinaisemman taudin sairastajan edesottamuksista osastolla, niin tekee väärin. Kertomuksesta ei pitäisi voida päätellä potilaan henkilöllisyyttä.
Toinen tulkinta vaitiolovelvollisuudesta on se, että sen lisäksi ettei kerro muille tietojaan, niin ei itse ota selvää asioista jotka eivät itselle kuulu. Naapurin muijan jos sattuu näkemään istumassa polilla, niin ei jälkikäteen katso potilastietojärjestelmästä että mikä häntä vaivasi. Jollei kyseessä ollut oma potilas, niin hänen asiansa eivät uteliaalle kuulu. Se vaatii jo rautaista ammattitaitoa se.
Mielestäni vaitiolovelvollisuus ei kata työpaikan muita kuin potilaita koskevia asioita. Osastonhoitajan kettumaisuudesta ja hänen harjoittamansa henkilöstöpolitiikan kelvottomuudesta saa juoruta, mutta voi sitten varautua joutumaan napit vastakkain auktoriteettien kanssa. Pomoilla on keinonsa tehdä työntekijän elämä helvetiksi ihan laillisestikin.
Hoitajat.netissä näistä jutellaan enemmänkin.
On ihan selvä, että potilaasta nimellä ei saa puhua. Toisen potilastietoja ei saa katsoa. Meillä töissä ei ainakaan edes toisen osaston asiakkaiden tietoja saa katsoa, jos ei jonkun asiat nimenomaan kuulu työn takia jollekkin hoitajalle. Tämä ei ole edes tulkintakysymys. En tarkoittanut sitä, etteikö työpaikan epäkohdista saisi puhua.Tietenkin saa kertoa, jos työpaikalla joku asia tehdään väärin tai pomo kohtelee alaisiaan väärin tms. Mutta ei saa kertoa esim: Meidän osastolla on yksi mies, joka ei pysty liikkumaan ja puhuu huonosti ja hänelle tehdään joka päivä pesut sänkyyn... (keksitty juttu)
Niin minulle on sanottu: Ei saa puhua asiakkaista/potilaista edes ilman nimeä. Tällä keskustelupalstallakin on tapaus, josta voisi tunnistaa henkilöt. Monta tapausta samalta osastolta, suoria repliikkejä hoitajilta, omaisista juttua ym. Aika pieni mahdollisuus, että juuri tuon osaston henkilökunta tai asiakkaiden omaiset tällä palstalla kävisivät, mutta mahdollista kuitenkin. Mutta voihan tosiaan olla, että nykyisin on tulkinta väljempää.
Myönnä pois, että sinä perustit tämän viestiketjun vain siitä syystä, että Cattimuksen kirjoittelu ärsyttää sinua. ;-) Miten luulet Cattimuksen rikkovan vaitiolovelvollisuuttaan, jos hän ei ole kertonut edes, että missäpäin suomea nuo tapahtumat on tapahtunu vaikka sinä tuota tietoa häneltä koetit kovasti udella. (oisko ollu tällainen selkäänpuukotus topikki jo suunnitteilla) Myöskään nimiä, tarkkoja ajankohtia, ym. tietoja ei ole missään esillä. Melko fakiiri täytyy olla, että noista kirjoituksista jonkin osaston tunnistaa! Saatikka sitten jonkun potilaan.
En mainitse ketään erikseen kirjoituksessani. Ihan sama kuka kirjoittaa potilaista. Ennen sellainen katsottiin vaitiolovelvollisuuden rikkomiseksi.Nykyisin on siis näköjään toisin. Tämmöisenä vanhana hoitsuna kiinnostaa miten asiat muuttuvat.
Minulla tuli sama asia mieleeni.
Päätin poistaa sen kirjoitukseni, koska turhaa provosointia oli havaittavissa. ;) Lukijamäärä sille tekstille oli jotain reilut 2000, niin eiköhän siinä ole aika moni jo huomannut, että millaista se työ siellä osastolla voi joissain paikoissa olla.
Asioistahan täytyy puhua ja ottaa niihin kantaa. Kertoa asioista, jotta niihin voitaisiin vaikuttaa. Mutta nimien/paikkakuntien/omaisia ei saa mainita niin, että ne joku voi tunnistaa.
Asia on toki eri, jos nuo samat stoorit kertoo naamatusten jollekkin. Koulussa oppimasi asiat vaitiolovelvollisuuteen liittyen tarkoittavat tällaisia tilanteita. Tuollaisessa tilanteessa kuulija pystyy päättelemään, että missä osastolla homma on tapahtunut ja ehkä selvittämään, että ketä kyseisessä tarinassa olevat henkilöt ovat. Jos nuo samat stoorit kertoo internetin keskustelupalstalla anonyyminä, niin kellään ei ole minkäänlaista mahdollisuutta selvittää tapahtumiin liittyviä henkilöitä.
Olet Hanna ilmeisesti käynyt koulusi ennen internetin keskustelupalstojen keksimistä. Tästä syystä et osaa soveltaa oppimaasi tietoa internet kirjoitteluun. Miten nämä tarinat voisivat rikkoa vaitiolovelvollisuutta, kun kukaan ei edes tiedä mitään tarinoiden kirjoittajasta? Eihän me edes voida tietää, että kuuluuko hän vaitiolovelvollisuuden piiriin.
Tämä selventää asiaa paljon. Kiitos asiallisesta vastauksesta! Tosiaan silloin kun aloitin opiskelun, ei internetistä ollut mitään tietoa. Silloin kun jatkoin opiskelua internetin käyttö oli vieläkin hyvin harvinaista. Juuri noista mainitsemistasi tilanteista meitä kovasti varoiteltiin. Olen minäkin sittemmin nettiin perehtynyt ja oppinut tietokoneen käytön hyvinkin, mutta tällainen asioiden kertoilu yleisesti on vierasta. Ihan hyvä tällaisen vanhan eukonkin on päästä kärryille nykyajasta : )
Sääli, että poistit hyvän ja valaisevan kirjoituksesi. Kyllähän tuollaisista tilanteista kirjoitellaan paljon lehdissäkin, en ymmärrä, miksei hoitaja saisi moisia panna keskustelufoorumille, kun tarkoitus on hyvä. Itse muistan nähneeni vastaavanlaista toimintaa vanhainkodissa, jossa olin töissä yhden kesän ennen lääkisopintojani. Suurin osa hoitajista kyllä teki työnsä kunnolla, mutta sitten mukaan mahtui niitä, jotka viis veisasivat lääkkeiden annosta ja antoivat vanhusten lojua likaisissa vaipoissaan kun itse katsoivat Kauniita ja rohkeita.
Ei kannata välittää kaiken Hannan happamasta kritiikistä. He ovat juuri niitä, jotka ovat saaneet työstään tarpeekseen ja ovat katkeria siitä, että heidän kollegansa ovat aidosti innostuneita työstään. Tekstisi ei sitä paitsi ollut edes yhtään omahyväistä. Joillakin vanhoilla hoitajilla vain on tapana heti leimata joku leuhkaksi, kun heidän omaa toimintaansa syystäkin arvostellaan.
Sinun on hoitajana helpompi puuttua hoitojen epäkohtiin kuin omaisten tai kenenkään muunkaan. Jos et nosta kissaa pöydälle ja puutu selviin laiminlyönteihin, sitä ei välttämättä tee kukaan muukaan.
Jatka vain samalla linjallasi. On hienoa, että haluat nimenomaan POTILAAN olevan se hoidon lähtökohta. Ja kirjoittele edelleen kokemuksiasi nettiin, vaikka kuinka näitä hapanhannoja ottaisi päähän. Rakentava kritiikkisi ei missään tapauksessa kuulu vaitiolovelvollisuuden piiriin.
taisi olla viime kuussa, kun oli HS:n yleisönosastolla kirjoitus, aiheena tietty se hoitajien huono palkka, ja siinä just olikin selostettu (paikkakuntaa ja nimiä mainitsematta) aika tunnistettavia asioita, jos nimittäin joku edes uskoi ko. kirjotusta todeksi.... Ja se oli siis HS:n yleisönosastolla, että silleen.... Jos oli kuitenkin totta, niin ihme, ettei ao. kirjoittaja (joka oli muuten itsekin nimmarin taakse kätkeytynyt - miksiköhän?) ole jo saanut potkuja.
Jostakin minua nyt syytetään ja happamaksi haukutaan. Taitaa jo dementiakin vaivata kun en nyt ymmärrä mistä moiset haukut. Mutta tulipahan kokeiltua tämä nettiin kirjoittamisen ihanuuskin.
Poistetussa viestiketjussa haukuit Cattimusta omahyväiseksi, kun hän vähän ravisteli hoitoalan yleisiä käytäntöjä. Sitä kutsuisin happamaksi.
Tämä on kyllä ihan ensimmäinen ja ainoa ketju johon minä olen kirjoittanut.
Ok, jos näin on, pyydän anteeksi, mutta samalla nimimerkillä kyllä oli tuohon sensuroituun viestiketjuun kirjoiteltu. Liekö sattumaa...
Ja olin vieläpä vähän ylpeä itsestäni. Jotta osasinpas tehdä ihan oman kirjoituksen. Mutta taitaa olla liian monimutkaista ja vaikeasti ymmärrettävää kuitenkin minulle. Kun tulee haukkuja ja muuta. Jos sitten vaan tyydyn lukemaan enkä ota kantaa mihinkään.
Tuolla yhdellä poistetulla ketjulla kirjoitteli joku hoitaja Hanna-nimimerkillä ja arvosteli kaikkia uusia tulokkaita, jotka uskalsivat puuttua vanhojen hoitajien jämähtäneisiin käytäntöihin. Tämän takia saat kuittia kommenteista, jotka eivät ole kirjoittamiasi.
Kuulehan. Vaitiolovelvollisuuden on tarkoitus suojata POTILAITA, ei hoitajia. Cattimuksen viestiketjussa ei ollut mitään sellaista, mikä olisi vaarantanut jonkun potilaan anonymiteettiä. Vaitiolovelvollisuuden totaalista väärinkäyttöä on se, että vaietaan potilaiden saamasta epäinhimillisestä kohtelusta, kuten Cattimus kirjoitti. Päinvastoin, siitä vaikeneminen on joissakin tapauksessa jopa rangaistavaa.
Rakentava kritiikki on suositeltavaa, ja rakentavaa itsekritiikkiä kaipaisinkin erityisesti sinulta paljon, paljon enemmän. Noh, kyllähän kanditkin ovat huomanneet, että jotkut vanhat hoitajat eivät voi myöntää virheitään eivätkä muuttaa toimintatapaansa missään olosuhteissa. Taidatpa puheidesi perusteella kuulua juuri tuohon kategoriaan.
Vaitiolovelvollisuus on ja pysyy, mutta on sitä on syytä käyttää vain potilaiden suojelemiseen, ei hoitajien tai lääkärien laiminlyöntien peittelyyn.
...> Vaitiolovelvollisuuden on tarkoitus suojata POTILAITA, ei hoitajia.
Käytännössä lienee mukana myös tehtyjen ratkaisujen ja hoitojen suojaaminen?
Se käytäntö voi johtaa hoitovirheiden peittelemiseen. Olen kuullut sellaisesta: virhe tehtiin ja sitä ei kerrottu potilaalle sillä perusteella, että hän voisi huolestua siitä liikaa ja virheellisesti uskoa, että se nollasi koko hoitotuloksen. Yleviä periaatteita, joilla perusteltiin hankaluuksien välttäminen.
saa puhua, kunhan pitää huolen ettei niitä nimiä ja asikkaita paljasta. Eihän tässä voisi koko terveydenhuollosta puhua mitään muuten. Vaitiolovelollisuus on potilasturvallisuutta... Mistä tunnistat täällä jonkun asian juuri sitä ja sitä henkilöä koskevaksi? Ehkä on kyse ihan samasta kuin horoskoopeissa, tuntuu että kävi just niinko horoskoopissa sanottiin - selitys tietty on se, että oli niin ympäripyöreetä ja yleistä tekstiä. Niin, että miten pystyt tunnistamaan kun ei sanota hoitopaikkaa, ei kaupunkia, ei asianosaisten nimiä?
Miten sitten jotkut tv-ohjelmat - kas kun niitä saa tehdä sairaaloissa, tosin niissäkin näytetään hoitotilanteita, hoitajia, osastoja, mutta ei potilaiden naamoja! Eikö sun tulkintasi mukaan noissakin ohjelmissa loukata puhumattomuuden periaatetta!
kommenttiasi tullut jos tällä palstalla vain kehuttaisiin eikä koskaan arvosteltaisi. Siksi toisekseen, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Ihan hyvä vaan jos joku tuntee piston itsessään kun on tunnistavinaan jonkun arvostelun osuvan omaan työpaikkaansa!
Voi jumaliste, taasko se Hanna käy avautumaan. Eikö se jo riitä että koettaa toisen polkea maan alle niin että poistaa viestinsä. Ihme sensuuria. Sitten vielä pitäisi vaieta kun vanhat hoitsut sikailevat. Eikö sinua hävetä?
Nyt on käynyt niin, että sinä toinen Hanna olet saanut tällaisen ryöpyn niskaasi minun takiani. Minä kirjoitin tuolla aiemmin ilmeisesti juuri siihen sinun tarkoittamaan ketjuun. Joku ei tykännyt kirjoituksesta ja veti herneet nenuun ja silleen. Huonoa tuuria, että valitsit saman nimimerkin. Kirjoita vaan edelleen.
vannomaan virkavalaa?
No joo, mun mielestä vaitiolovelvollisuus tarkoittaa sitä etten voi ilmaista kenenkään potilaan asioista mitään ulkopuolisille ja toisaalta sitä etten myöskään voi ilmaista mitään sellaista mielipidettä tai tietoa jolla loukkaisin toisen henkilökuntaan kuuluvan kunniaa - eli siis jos nyt vaikka tulis tietoon että jotakuta tutkitaan jostain, niin minä en siitä sais mitään sanoo. Mutta aika ihme juttu sitten, että saa kuiteskii kehua jotain...
Toisaalta sitten henkilöstön keskinäisiä suhteita vaitiolovelvollisuus ei koske - saan kertoa esim. että joku on törppö henkilöstön johtajana tai jossain kohdellaan henkilöstöä epäasianmukaisesti ja sama myös jos asiakkaita kohdellaan epäasianmukaisesti yleensä...
Johtuuko juuri tuosta suuresta vaitiolovelvollisuuden tunteestanne, että keskenänne juoruatte niin kärkäästi toistenne yksityiselämästä ja tongitte sieltä kaikkea mieltänne kiihottavaa, kun kerran ette voi edes keskenänne potilasasioista puhua talon sisäpuolellakaan.
No joo: Mun mielestä talon sisäiset asiat (tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta eli työsuojelu ja potilaskohtelu yleisesti) eivät kuulu ulos ja toisaalta ei sitten kuulu talon ulkopuoliset asiatkaan talon sisälle!
ÄHÄKUTTI!!! Ettei vaan olis osunut!
Lukekaapas tämä viestiketju:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000028&posting=22000000026552648
Melko paljon on tässäkin Hanna -nimiseltä ihmiseltä tullut kritiikkiä. Kuten myös siinä poistamassani kirjoituksessa "hoitotyön arkea". Tämän ihmisen kirjoitukset ovat aina tuomitsevia, sekä sisältää näitä ylilyöntejä.
Onko nyt sitten sattumaa, että tämän viestiketjun aloittaja, eli Hanna, on eri Hanna kuin noihin muihin viestiketjuihin kirjoitellut? Minua ainakin vähän epäilyttää, samanlainen kirjoitustapa yleensäkin, vaikkakaan tässä viestiketjussa sitä Hannan piikittelyä ei ole vielä niin näkynyt.
Kumma sattuma myös on se, että tämä viestiketju aloitettiin, kun minä olin ensin moralisoinut hoitajien toimintatapoja, ja kas kummaa, sama nimimerkki oli takana, joka oli minun ajatukseni koittanut lyntätä täysin.
Jokainen päättäköön itse. Jos olen väärässä, että nämä kaksi Hannaa ovat todellakin kaksi eri Hannaa, niin silloin pyydän anteeksi kovasti. :)
Tällainen asia vaan tuossa tuli mieleen. :)
Olet väärässä ja anteeksipyyntö olisi paikallaan. Ei ainoastaan sinulta, vaan muutamalta muultakin. Ja just tuota toista Hannaa ajatellen, joka on eri tyyppi kuin minä. En ole muuten koittanut sinun ajatuksiasi lyntätä. Olen vaan sitä mieltä, että esitit asian väärällä tavalla syyttäen toisia ja korostaen omaa hyvyyttäsi. Tuomitsevia eivät ole minun kirjoitukseni, joita on siis ollut tätä ennen kahdessa ketjussa. Ja tuon toisen Hannan kirjoituksessa en nää kritiikkiä vaan puhtaasi ilmeisesti jo iäkkäämmän hoitajan ihmettelyä nykyajan jutuista. En minäkään tosin nuori ole, mutta eläkeikään on vielä pitkästi ja usko tai älä. Minä nautin työstäni, haluan tehdä sen niin hyvin kuin mahdollista ja viihdyn mainiosti hoidettavieni kanssa. En siis tunnista itseäni kirjoituksistasi. Eikä näitä oikeen voi verratakkaan, kun oma työni on niin erilaista kuin tuo sinun kertomasi. En vain pidä siitä että yleistetään ja puhutaan pahaa selän takana.Kerro n e asiat suoraan siellä työpaikalla.
Anteeksi todella paljon. Riittääkö? Olen myös pahoillani siitä, että loukkasin sinun tunteitasi, moittimalla JOIDENKIN (ei kaikkien) hoitajien hoitotapoja. Anteeksi siitä. Ymmärrän kyllä suuttumisesi, jos itse kuulut tähän "joidenkin" hoitajien kastiin.
Tästä lähdin tulisi varmaan pitää suu supussa, etten vain paljastele mitään likaisia yksityiskohtia? Tai en vain paljasta kuinka epäinhimillisiä jotkut hoitajat ovat.
jospa en enää moitiisi ja arvostelisi teitä iäkkäämpiä hoitajia. Nimittäin nuorella hoitajallahan ei ole mitään uutta tietoa alalle, eikä uusia toimintatapoja.
"Näin on tehty ennenkin, ja näin tullaan myös aina tekemään.". Ei paljoa kannusta nuorta lähtemään hoitoalalle, kun on lauma äkäisiä hoitajia kimpussa kun suunsa aukaisee! ;)
"Olen vaan sitä mieltä, että esitit asian väärällä tavalla syyttäen toisia ja korostaen omaa hyvyyttäsi."
Niin, asioistahan pitää vaieta. Niinhän ne työyhteisöt paranevat. Vähän sama juttu, kuin jos joku menisi ilmiantamaan poliisille rikollisen, joka on pahoinpidellyt 30 somalia.
"En vain pidä siitä että yleistetään ja puhutaan pahaa selän takana.Kerro n e asiat suoraan siellä työpaikalla."
Kerropas, Hanna, miten sitä hoitoalaa sitten kehitetään, jos sen epäkohdista ei saisi puhua julkisesti? Tämä ei ole mitään pahan puhumista selän takana... Tuskin työpaikalla otettaisiin kuuleviin korviinsa, jos joku opiskelija neuvoisi vanhempiaan. HALOO!
Hyvä, että epäkohtia mainitaan, nyt minäkin omaisena osaan epäillä parin hoitajan ammattietiikkaa kun isäni on laitoksessa.
Jaaha, mikäs teinityllerö se siellä oikein vaahtoaa. Kuule, kyllä sinusta vielä hoitaja tehdään, etköhän pian opi, mitkä työt on pakko tehdä ja mitkä voi jättää tekemättä ilman että kukaan huomaa mitään jos on dementti vanhus. Ei sinun dementille mummolle kannata uhrata aikaa, dementit eivät tajua valittaa. Näitä narisijapotilaita onkin sitten hyysättävä jotta eivät valita omaisille jotka laulavat työnantajalle. Kyllä sut kokemus opettaa.
Joo! Meilläkin sörkässä vedetään ihan ekaks tunkkuun, että on oikeasti luulot pois! Sitten ne uudet tyypit oppii niinku talon tavoille! Kyllä linnakundit on kovia tyyppejä! Oliko tää nyt ihan oikee palsta? Mä meinasin kirjottaa vankilakundi palstalle, mut erehdyin tekstejä lukiessani luulemaan tätä sörkkä palstaksi.
Kyllä nyky hoitsut pitäs laittaa oikeasti vankilanvartijoiksi. Nuo pehmot vartijat sitten vois laittaa sairaaloihin hoitsuiksi. Niiltäkin löytyy enemmän humaania touchia ku nykyisiltä vanhoilta kuivilta hoitsumummuilta.
yhden provon teksteistä vaitiolovelvollisuudesta ja päästään ihan sörkkaan asti - muuten, ei niillä vankilakundeilla mitään nettii oo - eli mitä sä vielä provoilet... ooksä taas se parikyt vuotta textarina toiminut? Sä oot pipi!
Poikkesin taas katsomaan. Onpas täällä nyt merkillistä juttua tullut aloitukseeni. Ihan muusta asiasta puhutaan kuin alunperin oli tarkoitus. En ole sanonut, ettei sais huonoista oloista työpaikalla sanoa. Jos on huonoja hoitajia, niin saahan niistä kertoa ja mieluummin siellä töissä esimiehelle. Minä ihmettelin vaan, että ennen ei saanut potilaiden asioita levitellä julkisesti, mutta nyt näköjään saa. Maailma muuttuu ja niin se on sitten tämäkin asia muuttunut. Ennen ei saanu puhua potilaiden pissaustavoista, syömistavoista, vaipankäytöstä tai käyttämättömyydestä, dementian asteesta, puheista ym edes nimettömänä. Vaan senkus puhutte, enhän minä siitä vastuussa ole. Ettei vaan olis se joku poistanu edellistä juttua just sen takia, kun säikähti tehneensä väärin. Niin minä vaan uskon.
Niimpä niin.
Jos aikakausilehdissäkin saa tehdä juttua terveydenhuollosta ja sen tason laskusta, niin miksi ei saisi suomi24:n palstalla? Muistan lukeneeni yhdenkin jutun, jossa joku hoitaja moralisoi, kuinka hoitaja käskee tekemään tarpeet vaippaan, jne. Ja muitakin samanlaisia asioita kuin cattimus oli kirjoittanut omaan juttuunsa.
Minun mielestäni ainakin tämä Cattimus vaikuttaa järkevältä nuorelta naiselta. Eikä hän mielestäni ole mitään väärin tehnyt arvostellessaan terveydenhuoltoa.
siis saa arvostella työpaikkansa käytäntöjä ja menetelmiä - jos ei potilaan henkilöllisyys tule ilmi, niin ei kai siinä hänen potilasturvallisuuttaan loukata!
tietävät että sairas ihminen saattaa joutua käyttämään vaippoja, häntä avustetaan vessaan ja vessassa, häntä pestään sängyssä tai suihkuhuoneessa, syötetään. Siis mitä väärää on tehty, jos kerrotaan miten nämä toimet jossakin päin sujuvat?