Onnea sinulle lapsen lapsen johdosta! Ja tietenkin poika vauvalle hänen vanhemmilleen ja koko lähipiirillesi! Mun täytyy taas kiusata Raspikurkkua runolla,makailin tuolla pihassa,varjossa toki ja näin siinä kävi:" mä nurmelle nukahdin,valtaansa minut sai,unen autuas ilo.."
Vilmat
bienbas
25758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
onnitteluista. Tuo nykyinen nimimerkkisi ei sovi sinulle lainkaan, kun minun mielestä et ole itseesi käpertynyt masennus. Korkeintaan välillä alakuloinen ja elämän syvimpiä tuntoja mietiskelevä ajattelija. Ihan totaalimasentuja kun ei osaa ottaa muita huomioon ja sinulla on koko ajan tuntosarvet esillä ja kauniita tekoja mielessä. Halit sulle sinne pihanurmelle!
silloin alkuvuodesta,jo joulun jälkeen,olin kyllätotaali masentunut! muistan ne itkuiset päivät töissä,kun välttelin ihmisiä,enkäymmärtänyt,miksi niin tein. Ja se aika,kun kotona en aamuisin edes suihkuun jaksanut mennä,ensimmäinen muistoni noilta aamuilta on,kun itkin heti herättyäni.Välillä halusin olla koko päivän peiton alla,koira minut kuitenkin metsään vei välillä.En pystynyt syömään,en iloitsemaan mistään,en katsonut tv:tä moneen kuukauteen,en pystynyt edes lukemaan. Olenhan nyt alkanut jo löytää omaa entistä iloista itseäni,siitä kiitos terapeutille,teille kaikille sekä mieliala lääke,Cipralex on myös varmaan vaaikuttanut.Olen kyllä vieläkin hyvin itkuherkkä,välillä tuntuu,että mennäänkö tässä etteen vai taakse päin,mutta olen taistellut,että sinne synkimpään en enää palaisi. Ja tiedän,että mielialani vielä reipastuu,kunhan miehen ja minun konntrollit on ohi,siis,jos ei mitään ikävää,olenhan sanonutkin.J sanon ihan rehellisesti,että tämä teidän ihanien ihmisten kanssa keskustelu on minua paljon auttanut.Kun synkkä hetki lähestyy,ei kun tänne vaan.En halua miehelle ja muille läheisille koko aja puhua pahasta mielestä,täällä ei kukaan ole tällä palstalla käskeny hiljenemään.Toki minulle tulee usein mieleen,miten on,onko minulla enää ensi kesänäminun ukkokulta täällä,se pelottaa,kun hänen veli ja serkut kuoli ,onko sama kohtalo.mutta pitää oppia elämään tässä ja nyt! kiitos,jos joku jaksoi kuunnella,tulikin päivän pisin värssy!
käyvät mielessä,ja masentaakin aina välillä.Ajattelen kun oikein synkäksi meinaa vetää,että mitä kaikkea sitä kuitenkin on kaunista,ja hyvää.Onneksi sinulla pahin masennus on takanapäin,eikös vaan ? On minullakin välillä päivä etten edes ulos halua lähteä,ja kuitenkin juuri luonnossa olo helpotaa.Pian teillä on kontrollit ohi,niin helpottaa sitten.Sinulle muumiäiti oikein hyvää päivää.Lähden kauppaan,ja asioille.Kirjoitellaan :)
Arvaatteko taas,kuka tässä kirjoittelee? Vilmat,en minäkään pitänyt omana itsenäni sitä bianbasia.Niin,kyllähän jaksaa,ne huonotkin päivät,kun välillä on valoisampaa.Silloin,kun sitä pimeyttä jatkui viikosta toiseen,tuli sellainen olo,että vois nukkua ikiuneen.Eikä siinä mielen tilassa läheisiään edes jaksanut ajatella.siskoni sanoi minulle silloin,että ajattele nyt miltä miehestä ja lapsista tuntuu,eikö niilläkin ole surua tarpeeksi.Mutta minä en silloin voinut sille mitään! Nyt kun olen parempi,huomaan,kuinka läheiseni ovat helpottuneita ja eivät tietenkään syyllistäminua talven aikaisesta ulkopuolella olostani,,ei ,nyt pitää lopettaa jorinat,pian tästätulee romaani. juu,jokos arvaatte kuka on nimimerkin takana!
sinne masennuskuoppaan,niin muista,että sen kuopan reunalle tulee huhuilemaan minä ja muut: mitä sää sinne humpsahdit? Ootas vähä! Sitten alkaa tulla tikkaita ja me kiskotaan sut ylös sieltä. :)
Näinhän se menee,toiset päivät ovat kirkkaampia,toiset synkempiä.Masentuneena ei jaksa välittää oikein mistään,onneksi siitä toipuu,ja nyt aurinko paistaa jälleen :)
Paljon parempi nyt, mutta näin kavereiden kesken käy varmaan se vanha kunnon muumiäiti. Onneksi se masennus helpottaa ja väliin on jopa ihan yläkuloakin ilmassa. Sovitaanko niin, että annetaan huomisen pitää huolen itsestään ja nautitaan kuluvasta päivästä ja hetkestä. Ei me kukaan tiedetä tulevasta, joten kun parhaansa koittaa niin oman kuin toistenkin hyvinvoinnin eteen, niin ei jää mitään kaduttavaakaan.
kun laitetaan sille turvavaljaat. Muumiäiti on ihan hyässä hapessa ja ukko-kultakin paranee iloisen eukon hoivissa.
joutaa nuo koiran valjaat siihen tarkoitukseen.Minulla on nyt hyvä olla,jospa jatkuis huomennakin.Vuorotellen nostellaan ylös,jos joku meistä vajoaa.ihanaa,sanon taas kerran,ettäolette täällä,kaikki! jaa,Raspikurkku hikoilee siellä toimistossa,jätä ne hommat,sano pomolles,että on täs parempaakin tekemistä,kuin tää duuni.Elämä kutsuu!(otinkohan vahingossa aamulla kahteen kertaan Cipralexin,kun tuntuu olevan ylipirtee olo.en meinaa itseni mukana pysyä,huh,täytyy psykiatrilta seuraavalla käynnillä kysyä,onko tää ihan jo vaarallista,vai lopun alkua)
Nyt näyttää hyvältä!! Eihän siihen nimimerkkiin "Bienbas" osannut ollenkaan tottua.
Mukavaa aurinkoista päivää sinulle ja kaikille muillekin!
Uusia perunoita kävin ostamassa.Ekat tänä vuonna.Onkohan näiden hoitojen aikana kovempi nälkä,sille tuntuu ? :)
on sisälläkin. Koitan taas lykkiä tuota osamaksusiivousta eteenpäin, mutta ei tahdo onnistua.
täälläkin vähän vilposempaa päivää,tai sitten ihan pakollisen imuroinnin teen.On vähän tukalaa peruukin,ja proteesin kanssa tällaisella ilmalla.Voi kun joku kutsuisi mökille uimaan. :)
Kävin kurkistamassa tänne. Rupeaa kirjoitukset näyttämään siltä että minua ei enää hirveästi tarvita. Olen tyytyväinen jos omalta pieneltä osaltani olen voinut toimia iloisuuden synnyttäjänä.
On ilo lueskella kommenttejasi,ja kuin turva.Miten ihmeessä ole jaksanut näin kuumalla töissä ? Sinulle kaikkea hyvää,kirjoittele jos jaksat,ja kerkiät :)
Eikö me olla sovittu, että kaveria ei jätetä? Joten toivottavasti palaat palstoille aina silloin tällöin ja kerrot kuulumisia. Teillä on tuon ns. vakiporukan kanssa pitkä yhteinen historia ja uskon vakaasti, että sinua kaivattaisiin. Samoin kuin kaipaamme LPolun viestejä ja neuvoja.
On tosi ihanaa, kun täällä tapaa teitä hoidoista selvinneitä ja saa lukea kokemuksistanne.
satuinpa sopivasti sisälle ja tänne.Kuules nyt hyvä Raspikurkku! mistä moiset aikeet,jättää meidät ! mun mieliala laskee askel askeleelta ,näin! kyllä sinua tarvitaan täällä,jos itse jaksat,ja viihdyt kanssamme.Olet tärkeä lenkki tässä ketjussa!IhmeS on takuulla samaa mieltä,hän nyt vain taitaa olla taivalta taittamassa vierihoitoon,eikä ole paikalla.hän saattaa snoa sulle ärhäkämmin aikeistas kuin minä.Enhän vielä ole edes ärhäkkä,sitten vasta lähet kun minä olen niin ärhäkkä että pelkäät viestejäni ja masennut niistä!
löytänyt oikeat sanat oikeaan aikaan,kun täällä on kähinä noussut,ja kovasti on hänestä pidetty toivottavasti ei jätä meitä :)
sinusta jo ärhäkkää tekstiä lähtee. piti ihan varmistaa onko tää se muumiäiti!
alkoi jo epäilyttämään jos joku muu on tällä nimimerkillä itsensä kirjannut.
ei Raspikurkku uskalla meitä jättää.
nääntynyt töissä näin helteellä ? Toivottavasti ei :)
En minä lopullisesti aikonutkaan poistua. Kyllä minä suoritan isovelivalvontaa ja puutun heti peliin jos näen aihetta ja se aihe on masentuneisuus. Mutta pikkuhiljaa täällä on sävyt tulleet iloisemmiksi, ainakin tällä hetkellä niin että erityistä kansankiihotusta ei tarvita. Ja saattaapi hyvin olla että kun teillä menee oikein lujaa minä käyn vähän toppuuttelemassa.
kirjoittaa,kun juuri muutama on toipunut siitä.Hyvä,että isoveli valvoo meitä,joutuisimme hukkaan ilman valvontaa :)
ihmeessä,jos sinua masentaa! sitä varten sulla on kaveri porukka täällä että tuemme! Laitetaan sulle ne valjaat,ettet uppoa syvemmälle. Eikä minunkaan mielentila niin hirveen korkeella ole,en yhtään uskalla luottaa,että huominen olisi enää hyvä .olen elämän varrella oppinut,että heti kun aattelee,että asiat on hyvin,alkaakin vasta mäet.Niin kuin nää syövät peräkkäin kaikki sairastuttiin. Mutta nyt ulos,että ehdin mukaan rantaan! hyvää iltpäivän jatkoa kaikille!
Raspikurkku! Tuo on miehen,siis isoveljen puhetta!
bienbas?