Mietityttää

Kuinka usein lammas poikii (vai sanotaanko sitä, että karitsoi) ja saako sillä jatkuvasti teetättää uusia pikkulampaita? Olen himpan verran huolissani naapurin vanhan parran lammaslaumasta. Kesät talvet ne asuvat epämääräisessä röttelössä (ei yhden ainutta ehjää ikkunaa jne.)ja nyt näyttäisi, että yhdellä ja samalla lampaalla on jo kahden - jopa kolmen -eri kokoisia karitsoja matkassa. En tahdo kytätä, kysyn vaan, saako näin menetellä? Kävi jo viime talvena (pakkasta -36 pahimmillaan) mielessä, että kuinkahan ne lampaa jaksavat. Näkyvät hengissä selvinneen.
4721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

lukaiseppa sivuilta www.lampola.org,sieltä löytyy runsaasti tietoa sinulle...

Äänestä

Luonnossa lammas tekee yhdet karitsat vuodessa. Lampoloissa voidaan teetättää lampaalla myös 2karitsat 3:ssa vuodessa.

Jotkut lammasemät ovat todella "lapsirakkaita" eli emä on saattanut "adoptoida" jonkin toisen lampaan karitsoita itselleen ja sen takia sillä on hoidossa isompi katras.

Myös lammas tarvitsee suojakseen talvipakkasilla seinät joka puolelle. Joten, jos eläinsuojaa ei korjata kesän aikana ilmoita puutteista eläinsuojeluviranomaisille. He käyvät tarkastamssa paikat ja neuvovat omistajaa, miten eläinten elinolot korjataan inhimillisiksi.

Äänestä
  • KOlmiseinäinen tönö, se on eläinsuojelulain vaatima sääsuoja.

    Äänestä

  • riittää kirjoitti:

    KOlmiseinäinen tönö, se on eläinsuojelulain vaatima sääsuoja.

    Aikuisten pitkässä talviturkissa olevien lampaiden suojaksi voidaan katsoa, joissain tapauksissa kolmiseinäinen vajakin. Sen sijaan vastasyntyneille karitsoille talvikelillä se ei eläinsuojeluvaatimuksia täytä.

    Ohessa lainaus maa- ja metsätalousministeriön julkaisusta Tavoitteena terve ja hyvinvoiva lammas. Linkki koko julkaisuun lainauksen alla

    "Pitopaikka ei saa vahingoittaa lammasta tai vaarantaa sen terveyttä ja sen tulee olla mahdollisimman paloturvallinen. Pitopaikan tulee tarjota riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja sekä liiallista kylmyyttä, lämpöä ja kosteutta vastaan."
    lähde:
    http://wwwb.mmm.fi/el/julk/tavlammas.html#3

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinka usein poikii lammas kirjoitti:

Kuinka usein lammas poikii (vai sanotaanko sitä, että karitsoi) ja saako sillä jatkuvasti teetättää uusia pikkulampaita? Olen himpan verran huolissani naapurin vanhan parran lammaslaumasta. Kesät talvet ne asuvat epämääräisessä röttelössä (ei yhden ainutta ehjää ikkunaa jne.)ja nyt näyttäisi, että yhdellä ja samalla lampaalla on jo kahden - jopa kolmen -eri kokoisia karitsoja matkassa. En tahdo kytätä, kysyn vaan, saako näin menetellä? Kävi jo viime talvena (pakkasta -36 pahimmillaan) mielessä, että kuinkahan ne lampaa jaksavat. Näkyvät hengissä selvinneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu