Olen 14 vuotias tyttö. olen saanut jo 6vuotiaasta lähtien juosta karkuun miestä joka on jostain syystä aina perässäni, aina sama mies seuraa, jahtaa tarkkailee minua, saan aina pelätä että hän raiskaa tai pahoinpitelee jopa tappaa minut jos saa kiinni. en uskalla enään liikkua missään ilman kavereita tai vanhempia. olisi kiva saada joskus olla huoletta ja sen takia menen mummoni luo joka viikonloppu ja lomalla saatan viettää kaiken aikani mummoni turvissa. mutta nyt tämä kyseinen mies on alkanut seurata minua jo paikkakuntaan missä mummoni asustaa. olen kertonut tästä vanhemmilleni ja kuraattorille, mutta kaikki sanovat että kuvittelen koko jutun. mies vaanii minua aina kotini läheisydessä mustan autonsa kanssa. hän lähtee aina perääni, ja minä saan juosta itkukurkussa paniikissa häntä karkuun. kotona ei uskota, mitä teen, eikä minussa ole rohkeutta mennnä poliisillekkaan kun ei ole "todisteita" paitsi oma kertomukseni.ja jos tämä mies näkisi että menen poliisi asemalle niin hän varmaan tappaisi minut kun näkee seuraavan kerran, vanhempani ostivat koiran dobermannin poikakoiran joka on nyt 2 vuotias, lenkitteken sitä usein ja ei enään pelota liikkua pihalla kun on koira turvana, kukaan muu ei ymmärrä minua paitsi koira joka myös suojelee minua siltä mieheltä. enään se ei ole uskaltanut seurata minua kun liikun koirani kanssa mutta sittenkun koirani ei ole mukana niin heti hän on perässäni. mitä teen?!
ahdistelijat
...
303581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
miten olet kestänyt noin kauan? ja miksi kukaan ei usko sinua? olisin itse jo masentunut ja varmaan viillellyt itseäni, ottaisin heti poliisiin yhteyttä kun tota on jatkunut !!herran isä !! 9 vuotta jos laskin oikein.
Olet todella surkeassa tilanteessa, josta minullakin on kokemusta. Onneksi tilanne ei minulla jatkunut noin kauan.
Vanhempasi eivät ehkä uskalla uskoa sinua vaan kieltävät asian.
Sinuna menisin nyt kuitenkin sinne poliisiasemalle. Pyydä vanhempiasi viemään sinut sinne tai mummosi tai mene ihan itse. Todisteita ei tarvita. Teet tutkintapyynnön ja kerrot kaiken, siis ihan kaiken. Sinun on ruvettava pitämään kirjaa tapahtumista päivämääristä ja kellonajoista, jotta et sekoile ja selittele poliisiasemalla vaan lyöt selkeät faktat pöytään. Miehen auton rekisterinumeron tarvitset kyllä, mutta se sinulla varmaan on jo ylhäällä. Tutkintapyyntön ei sinulla tarvitse olla todisteita vaan poliisi tutkii asiaa. Tee samalla hakemus lähestymiskiellosta. Siihenkään ei oikeus varmasti tarvitse sinun sanaasi kummempia todisteita.
Tämä on nyt sitten ihan mutua, mutta luulen ettei sinun tarvitse pelätä ihan niin paljon. Jos mies ei ole uskaltanut lähestyä sinua koko aikana ei hän varmaan uskalla tulla lähellesi tappamaan tai raiskaamaan.
Minulle on tullut vielä muutamia ajatuksia tilanteestasi:
1. Muista, että sinä et ole syyllinen mihinkään. Kerro tilanteestasi mahdollisimman monille (Älä tee niin kuin minä, joka vaikenin). Älä tunne häpeää tai syyllisyyttä vaan tunne pelkkää inhoa ja vihaa. Sinä olet tuon luuserin yläpuolella. Etsi sellainen aikuinen joka suostuu auttamaan. Käänny vaikka kunnan sosiaalitoimen puoleen. Kerro tilanteestasi koulukavereille, jotta hekin osaisivat varoa ko. tyyppiä. Kerro mummollesi, kerro sukulaisillesi, uudelleen koulukuraattorille, kouluterkkarille jne.
2. Käräytä tyyppi mahdollisimman pian. Olet sen velkaa itsellesi ja kanssasisarillesi. Jättämällä tyypin käräyttämättä annat hiljaisen hyväksyntäsi hänen toimilleen. Miehen tekemiset täyttävät jo rikoksen tunnusmerkit ja sana sanaa vastaan riittää.
3. Hanki varmuuden vuoksi silminnäkijöitä tai ota kameralla kuvia autosta eri päivinä. Kuvaamisen voi tehdä myös niin (olan yli, naapuritaloista tai repusta), ettei mies huomaa että otat (tai kaverisi ottaa) kuvia.
4. Pyydä siviilipukuinen poliisi varmentamaan seuraaminen.
5. Mies saa nautintonsa sinun pelostasi. Jos lakkaat osoittamasta pelkoa et ole enää kiinnostava.
6. Muista pitää kirjaa tapahtumista ja tekemisistä.
7. Pyydä päästä terapiaan kun olet käräyttänyt tuon luuserin.
8. Vaadi poliisilta toimia. Heidän on pakko reagoida tutkintapyyntöön. Hanki lähestymiskielto. Jos tyyppi rikkoo sitä hän joutuu vankilaan.
Kerrothan miten toimit. Haluan tietää kuulumisiasi mahdollisimman usein!
Pidänjonkillaista kirjaa siitä miten mies toimii, mutta alkaa jo kyllästyttää koko mies.
Ei minua aina pelota mutta välillä se pelko tulee väkisin, mutta olen niin kypsynyt tähän juttuun että voisin vaikka motata tätä miestä jos se käy kimppuun . ( vai onko sallittua puolustautua jos joku käy väkisin kiinni esim. tämä mies välillä nappaa minua kädestä ja sanoo että nyt jäit kiinni, silloin olen yleensä potkaissut häntä ja lähtenyt juoksemaan karkuun niin lujaa kun jaloista lähtee.)
Tee näin kun näät seuraavan kerran miehen ja hän taas seuraa sinua kysy oikeen kovaan äänen minkä takia sinä oikeet seuraat minua ota vielä varulta kännykkä mukaan mutta älä koiraa jos hän alkaa käydä käsiksi soita sitten poliisi.Mutta voisitko kertoa kaupunkisi nimen minä en seuraa sinua vaan haluan tietää missä päin semmoinen hullu mies oikeen on.
Niin että vielä sitä että sano vanhemmillesi/jollekkin vielä että teet semmoisen, katoskun sitä ei tiedä mitä hullun päässä luuraa.Siis ihan oikeesti tommoset miehet pitäis laittaa semmoseen häkkiin jota piikitellään aina hemmetin kuumilla piikeillä.Ja katos sit että minne se ukko oikeen menee.Millon viimmeksi se ukko seuras sua?
Se mies seuraa mua joka päivä, joskus se katoo joksikin aikaa ja taas yllättäen se on taas mun perässä.tietty illalla se lähtee ja tulee aamulla ja lähtee taas joksikin aikaa ja tulee uudestaan. Helsingissähän tämä mies liikkuu.Siis en tiedä mitä hän tekee minulle jos saisi kiinni mutta yleensä yritän eksyttää hänet perästäni, eihän missää sellaisessa paikassa minua jahtaa missä on paljon ihmisiä, mutta sitten kotini lähellä ja seuraa minua mummoni talolle asti.jos lähden jonnekkin hän seuraa minua joko kävellen parinkymmenen metri päässä tai (joskus, se juoksee) ja silloin minunkin pitää juosta ja eksyttää hänet kun hän lähtee perään. ja useimmiten autolla.. ja tuossa pari päivää sitten ehdotteli että tulisinko kyytiin mutta minä sanoin en ja lähdin.
äärimmäisen vaarallinen kansainvälinen satanistipedofiili, olet onnekas, Sinua ei ole vielä uhrattu! Käänny välittömästi seurakuntasi pastorin puoleen ja pyydä häntä kastamaan itsesi pyhällä vedellä. On myös tärkeää että otat yhteyttä sosiaaliviranomaisiin, heillä on mahdollisuudet suojella Sinua tuolta pedolta.
Älä missään nimessä mene hänen kyytiinsä jos hän kysyy tuletko sen kyytiin,vastaa että osaan minä kävellä.Suosittelen että kerrot asiasta poliisille vaikka puhelimetse.
"esim. tämä mies välillä nappaa minua kädestä ja sanoo että nyt jäit kiinni, silloin olen yleensä..."
"Siis en tiedä mitä hän tekee minulle jos saisi kiinni mutta yleensä yritän eksyttää..."
Näetkös mitään ristiriitaa noiden kirjoituksiesi suhteen?
Oiskohan jokin parempi tapa metsästää huomiota, kuin tällainen vakavalla asialla satuilu.
eihän minua niin ole saanut kiinni paitsi joskus napannut kädestä mutta olen riuhtonut ja potkinut itseni irti ja juossut pois, mutta en tiedä mitä hän tekisi minulle jos saisi kiinni niin etten enään pääsisi häneltä karkuun! ja te jotkut miehet olette hulluja, ettekä usko ikinä mitään. menkää etsimään niitä "oikeita" satujen keksijöitä!
että tuo menee läpi. Jos ahdistelija ottaa kädestä kiinni ja haluaa jotain tehdä sinulle, et todellakaan pääse siitä karkuun.
Joten, lopeta vakavalla asialla leikkiminen.
taidat olla itsekkin sellainen ahdistelia kommenttisi kuulostaa siltä että olet kokeillut! --> "Luuletko tosiaan että tuo menee läpi. Jos ahdistelija ottaa kädestä kiinni ja haluaa jotain tehdä sinulle, et todellakaan pääse siitä karkuun.
kun et osaa lopettaa leikkimistä vakavalla asialla.
On todella vakava asia tämä mitä sinulle on käynyt ja mitä joudut kokemaan. Ilmoitathan poliisille ja hoida mies häkkiin. ja tuosta Iskäsen kommenteista huomasin että tämä hän syyttää tyttöä siitä että on tänne tosi tarinansa laitanut. Mitä väliä mitä Iskänen kirjoittaa sinä tarvitset apua ja hae sitä. Ihmettelen että miksi vanhempari ei usko ,ehkä he eivät halua uskoa.Mutta voit kertoa kuulumiasi minulle. Olisi kiva tietää miten pärjäilet. :D
korjaisin kirjoitus virheeni. vanhempasi*
Niin että taitaa olla tuo Iskänen olla sinun ahdistelijasi kun yrittää väittää että kertomuksesi ei ole totta.Tai jos tuo iskänen on sen mielipuolen veli.
Voihan tuo stoori olla tottakin, mutta 99% varmuudella vain keskenkasvusen huomionkipeyttä.
Miksi sitten en tuohon juttuun usko. Ensinnäkin, ahdistelua muka jatkunut 7-8 vuotta, eikä vanhemmat muka usko??????
Ahdistelija muka ottaa vaan kädestä kiinni ja päästää tytön karkuun. Tämän jälkeen vielä muka kyselee kyytiin, seuraavalla kerralla???
Asiaan on yksinkertainen ratkaisu, poliisi. Tyttö varmasti osaa kuvailla ahdistelijan, jos kerta on kädestäkin pitänyt ja vuosia häntä nähnyt. Auton rekkari on tytön tiedossa, yhdellä tekstarilla saa auton omistajan nimi/osoitetiedot. Tiedot vaan poliisille ja syytteen nosto. Mutta siinäpä onkin se propleema, poliisi ei katso hyvällä valehtelijoita, ainakaan tuollaisessa asiassa. Joten sinne ei voi mennä satuilemaan, toisin kuin tänne nettiin.
En kyllä usko, että kukaan isä jättäisi huomiotta tuollaisia juttuja oman lapsensa suusta kuultuna. meikäläinen ainakin ottais rekkarin perusteella nimen ja osoitteen selville ja menisin käymään kylässä.
Eli asia poliisille, he otavat sen erittäin vakavasti, mutta vakavat ovat seurauksetkin jos ilmenee että kyseessä on perätön ilmianto.
tämä on promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo promo
Turhaan minä täältä tulin kysymään neuvoja, koska kaikkea mitä sanon käsitetään väärin ja minua kaiken lisäksi ei uskota! Ja ette tunne minun vanhempiani he eivät usko mitään. Ja kyllä seuraajan käsistä voi päästä jos potkaisee refleksi alueelle. ja kivun tuomasta refleksistä joko kaatuu tai pakko päästää irti. Enkä jaksa enää selitellä yhtään mitää kun täällä ei uskota, maa ilma on täynnä sellaisia henkilöitä jotka ahdistelee lapsia/ nuoria! mutta empä enään kirjoittele tänne!
Minkä ikäinen tämä henkilö suurinpiirtein on? Siis kuinka vanha noin oletat hänen olevan?
Yksi asia minua ihmetyttää? Miksi et ole jo mennyt poliisin puheille? Tuollaisella käytöksellä mies joutuu automaattisesti vankilaan. Kai sen tiedät?
ap ei usko, että poliisit uskovat häntä. Hänen kirjoituksistaanhan käy ilmi, ettei kukaan muukaan oikein usko.
"Voihan tuo stoori olla tottakin, mutta 99% varmuudella vain keskenkasvusen huomionkipeyttä. "
Vähän samaa asennetta kuin kadulle sammuneen huomioimatta jättäminen: Ei tarvitse auttaa, itsehän on siihen kuntoon itsensä saattanut / ei tarvitse uskoa, keskenkasvuinen voi keksiä satuja huomiota saadakseen. Sammunut kuolee alkoholimyrkytykseen / kaikenmaailman hullut ja pedofiilit saavat jatkaa rauhassa toimintaansa. Jepjep, kenenkään ei tarvitse vaivautua ja rauha maassa?
Enhän minä itsekään tiedä totuutta, mutta se ei ole pääasia niin kauan kuin on pienikin (vaikka se 1%) mahdollisuus että tyttö puhuu totta. Enkä kyllä ymmärrä, miksi ei puhuisi? Kuvailemasi "ristiriidat" ovat enemmän kuin mahdollisia, se mies voi pelata jotain kieroutunutta kissa-hiiri-leikkiä tai ap todellakin päässyt joka kerta karkuun. Ja tuollaisesta asiasta voi vaieta poliisille vaikka iäksi. Sillä jos edes omat vanhemmat ei voi/halua uskoa, miksi poliisikaan uskoisi?
Minä ainakin epäilisin tarinaa ennemmin, jos tyttö olisi kertonut samantien reippaasti että joku tyyppi seuraa, vanhemmat uskoneet ensi hetkestä ilman epäilyksiä ja vieneet rakkaan lapsensa poliisin juttusille (puhumattakaan että hän olisi mennyt sinne itse, kyseessä on lapsi eikä aikuinen joka ei itsekään aina tiedä kuinka tällaisessa tilanteessa tulisi menetellä!). Sieltä sitten saadaan lähestymiskielto no problem, ja elämä jatkuu. Ahdisteluun kun liittyy epäuskoisuus ja vaientuminen, aihe on arkaluontoinen ja kaikenmaailman hullut varsin eteviä manipuloinnissa.
Kannattaa miettiä ennen kuin alkaa leimaamaan jokaista tarinaa provoksi, siinä saattaa lyödä lyötyä. Provoa ei tunnista jokaista sanaa analysoimalla vaan rivien välistä lukemalla.
Niin...oletkos kovinkin "ahdistelijahenkinen", kun noin hyvin tiedät, mitä ahdistelija tekisi...?;)
vikaa, vai kenties luetun ymmärtämisessä? Vai onko syynä keskikalja, jonka joku täysikäinen erehtyi teille teineille hakemaan.
Lukasehan aikaisemmat viestini uudestaan ja mieti lukemaasi.
Sukuni naisilla on lukemattomissa polvissa ollut selvänäkemisen vikaa, ja tänään tuijottaessani kupposessaan jäähtyvää yrttiteetäni, koin vision! Siinä itse pahuus, riivaaja, myös Belzebubina tunnettu Vanha Kehno käytti hyväkseen alaikäistä poikaa mitä kuvottavimmilla tavoilla Toyotansa takapenkillä ( saattoi olla myös Talbot, viissioni oli sangen häilyvä ). Assosioin välittömästi alitajunnassani tapahtuneen tälläkin palstalla kirjoitelleeseen "Iskäseen". Kuinka viattomalta tuo kuulostaakaan - "Iskänen, iskänen". Varokaa!! Ja ennen kaikkea peljätkää! Itse Saatana luikertelee keskuudessamme vanhemmuuden kaapuun naamioituneena. Teidät on paljastettu! Kadotkaa, poistukaa keskuudestamme! Huis!
poliisille voi myös sähköpostilla kertoa kyseisestä henkilöstä...
Miksi sun vanhemmat ei usko? Mun vanhemmat olisi ihan paniikissa jos kertoisin tollasesta ahdistelijasta.
Sitten en voi uskoa ettei kuraattorikaan usko.
Sun on pakko kertoa poliisille. Ne ainakin uskoo sua ihan varmasti. Niiden on pakko uskoa.
painuu helvettiin vitun runkku.Mutta yritä olla kävelemättä yksin ja ainakun se seuraa ,voit tosiaan kovalla äänellä huutaa mitä se sua seuraa...ja kerro kuraattorille ,niin yhdessä soitto kytille.Sitten kytät ainakin käy kysäsees mitä tarkottaa toi seuraileminen.