Elikkäs onko paikan hintataso noussut paljonkin nyt eu:hun liittymisen jälkeen? Ennen ollut todella halpaa mutta jos saisi jonkun jo tänä kesänä siellä olleen mielipiteen nykyisestä hintatasosta
Hintataso?
Lomailija
53164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tulin kaksi viikkoa sitten sb:ltä ja halpaa siellä on. Ei ole eu ehtiny vielä vaikuttamaan.
Kyllä oli vähän hinnat nousseet.Vaatteet oli aika saman hintaisia kuin ennenkin mut oluen hintaa oli korotettu ja ns.gourmeeruokien eli viime vuonna pihvin sai 6 eurolla..nyt se maksoi 9 euroa.Palasin toissa päivänä ja oli seitsemäs kerta sunnylla..no toisaalta jos olut maksaa sen 2e,niin ei se viel maailmaa kaada.On niis hinnois ollu vähän varaa nostaakkin.
Tulin itse eilen SB:ltä ja kyllähän siellä minun silmiini halpaa oli. Tosin en ennen ole ollut, mutta jos Suomen hintoihin vertaa, niin ero on huomattava. Söin kunnon pihvin 6-8 eurolla, iso olut maksoi parhaimmillaan 0,5 euroa, kenkiä sai seitsämällä eurolla, paitoja parilla eurolla.
Itsekin olen juuri kotiutunut Bulgariasta ja
kyllä en 2 euron paitoja nähnyt.
T-paidat ainakin Kultahietikolla ja Varnassa
halvimmillaan 10 levaa useimmin yil 20 levaa.
Eikä edes muovikengätkään kovin halpoja olleet,
samaoin ruoan hinta huomattavasti noussut.
Toki paikallinen viini ja viinakin olivat halpoja.
Kyllä Eu-on vaikuttanut.Opaskin puhui vanhoista
hyvistä ajoista.
Missäköhän ootte kaljanne juonno ja mitä kaljaa jos ootte neljä levaa kaljasta maksanu.. se on kyllä jo omaa tyhmyyttä tai sitte teijät on rullattu :) norm hinta kuppilas 1 - 2 lv rantaravintolois max 2.5 lv
Coctaileja ei kannata vetää niis ei oo kunnol viinaa ainakaa yökerhois.. eli vodkaa ja rakijaa vaa naamaa halpaa ja vahvaa :D ja teepaitojen osalta oon samaa mieltä 10leval voi saaha paitoja, siistit ja parempilaatuset paidat 15-25lv! pitäkää hauskaa ite lähen perjantaina