Mummoni ollessa vielä sairaalassa, kuolemassa, vanhempi sisareni pakotti äidin lupaamaan myydä mummon mökin pienine tontteineen hänelle pilkkahintaan. Niin tapahtuikin. Me muut sisarukset olimme siihen aikaan liian nuoria ymmärtämään, eikä meille edes asiaa selitetty. Ei se sen ikäisiä kai niin kovin kiinnostanutkaan. Ainoa asia, jota silloin ajattelimme, oli, miten pystyisimme elämään ilman rakasta mummoa! Se oli minun elämäni ensimmäinen iso suru.
Pian mummon kuoleman jälkeen äiti sitten osti viereisen metsäpalstan, niillä samaisilla pikkurahoilla. Äidille ei siis jäänyt niistäkään roposista muuta käteen kuin maapalan kauppakirja, ja senkin tytär tietysti aikanaan keplottelee itselleen. Niinpä tyttärestä tulee isohkon tontin omistaja, eikä tarvinnut muuta kuin vähän kiristää vanhaa, ja kiukuta...
Miten tällaisen voisi nähdä lain kannalta? Entä moraalin? Hyvien käytöstapojen?
Pian mummon kuoleman jälkeen äiti sitten osti viereisen metsäpalstan, niillä samaisilla pikkurahoilla. Äidille ei siis jäänyt niistäkään roposista muuta käteen kuin maapalan kauppakirja, ja senkin tytär tietysti aikanaan keplottelee itselleen. Niinpä tyttärestä tulee isohkon tontin omistaja, eikä tarvinnut muuta kuin vähän kiristää vanhaa, ja kiukuta...
Miten tällaisen voisi nähdä lain kannalta? Entä moraalin? Hyvien käytöstapojen?
Vastaukset 21
Vanhimmat
tuollaisen kavalluksen tekijää, moraalia sellaisella ihmisellä ei ole eikä myöskään käytöstapoja.
Siispä niitä mummonmökkejä menee tämän tästä sille röyhkeimmälle ja ahneimmalle suvun jäsenelle pilkkahintaan ja jopa ilmaiseksi.
Meillä meni koko kotitila, talo ja tavarat, kun yksi sisaruksista teetti testamentin itselleen dementoituneella vanhuksella ja kieroili ja valehteli kaikin keinoin niin vanhukselle kuin muille sisaruksillekkin.
että sisaresi pakotti äitisi myymään möokin mummon kuoltua, jos olitte niin nuoria siinä vaiheessa? Kuka on asian sinulle esittänyt näin? Oletko kysynyt äidiltäsi?
äidillesi on kuitenkin roposia vastaan tuo maapala edelleen nimissään - ei kait se ole merkityksetöntä. Sisaresi keplottelu tulevaisuudessa on sinun näkemyksesi. Kukaan ei voi sanoa tapahtuuko niin kuin kirjoitat. Mehän emme tiedä olemmeko edes hengissä huomenna ja silloin ei kukaan ole ehtinyt keplotella mitään...Vaan perinnöt menee sen hetkisen tilanteen mukaan. Tämä näin moraalisesta näkökulmasta, laki näkökulmasta en uskalla sanoa mitään.
olisi hengissä huomenna... Mutta mikäpä pahan tappaa!
Tiedän hyvinkin, että pakotti. Vain sellainen voi puolustaa häntä, joka on tehnyt samanlaisen tempun.
Maapala on äidin nimissä, mutta en epäile ollenkaan, etteikö sitä olisi testamentattu tyttärelle, jos ei sitten selän takana jo hänelle myyty.
Tytär on nyt vienyt terveyskeskuksessa hoidossa olleen äidin mukanaan, lääkärien, hoitajien, edunvalvojan ja perheen ehdottomasta vastustuksesta huolimatta - omapäisyys kun on ainoa menettelytapa, jonka hän tuntee. Äidin eläke ei ehkä ole riittävä tyttären ahneutta tyydyttämään. Hän luultavasti suunnittelee ottavansa sen metsäpalstan 'hoitopalkkiona'. Saammepa nähdä. Pian varmaan, koska äidin ei sallita ottaa lääkkeitään, joita hän tarvitsee pysyäkseen jotenkuten kunnossa.
Siellä vanheneva tytär sitten istuu pikku mökissä rypistymässä, kaikkien vihaamana ja nauramana, kunnes kuolema hänet armeliaasti lopulta poimii.
"...Tiedän hyvinkin, että pakotti. Vain sellainen voi puolustaa häntä, joka on tehnyt samanlaisen tempun...."
Minusta sinun kirjoituksesi on yhtä palstan kirjoittajaa kohtaan loukkaava.
Jos haluat, että kaikki ovat sokeasti kanssasi samaa mieltä, sinun tulee valita jokin toinen foorumi tai jättää kirjoittamatta.
Mainitset äitiisi liittyvän edunvalvojan.
Jos epäilet hänen pätevyyttään teet holhouslautakunnalle valituksen. Edunvalvojalla on sisartasi isommat oikeudet.
Jos edunvalvoja on, ei äidillä ole enää valtuuksia sopia kaupoista. Takaantuva testamnetti toki voi olla tai jo tehdyt kaupat, mutta lakiosavaateesi voit toki aikanaan jättää. Jos kaupat lisäksi tehty lähiaikoina, niin se voidaan riitauttaa ennakkoperintöajatuksin.
Sinällään tuo kertomuksesi äidin hoidosta ja lääkkeiden kieltämisestä kuulostaa lähes herjaukselle. Jos asia oikeasti on kuitenkin niin, kyseessä on vakava poliisiasia, ja sinun tulisi nopeasti virkateitse asiasta ilmoittaa ja asiaan puuttua.
Sinällään jokaisella aikuisella, ei holhouksenalaisella ihmisellä on lupa myydä omaisuutensa kenelle haluaa ja millä hinnalla haluaa. Tiedän, että sisarukselle piilossa myyminen loukkaa - näin on meidänkin suvussamme käynyt: isoäidin perintöosuus maatilaan oli myyty enolleni piilossa ja alihintaan, kävi ilmi isoäidin perunkirjoituksessa. Mutta, sellaista elämä on.
Jos totuus on tarpeeksi ruma, siitä puhuminen tuntuu herjaukselta. Ehkä meidän olisi pitänyt puhua asioista paljon enemmän kautta vuosien, eikä antaa yhden ilkeän tehdä niin kuin haluaa.
Kirjoitin tästä 'kidnappauksesta' täällä aikaisemminkin. Poliisi ei tee mitään, koska heidän kysyessään äiti väittää olevansa tyttärensä luona vapaaehtoisesti, vaikka kahden kesken kertoo toista. Pelkää tytärtään.
vieraille ihmisille, miksi tiedän tapahtuneen yksityiskohdat. Niille, jotka ovat asiasta puhuneet, on parempi, ettei heistä puhuta. Tytär voi aiheuttaa jonkinlaista vahinkoa heillekin. Voit siis ottaa sanani sellaisina kuin ne kirjoitettiin: äiti pakotettiin. Keinot ovat monet.
Olen eri mieltä kanssasi, että kirjoitukseni olisi loukannut ketään. Voit vapaasti esittää eriävät mielipiteesi - kuinka väärät tahansa.
loukkaavahko. Mutta olet oikeassa, en esittänyt asiaani kyllin selkeästi voidakseni sitten väittää, ettei normaali ihminen voisi puolustaa ko. ihmistä. Ja uskon, että jos tietäisit asian perin juurin, olisit kanssani samaa mieltä hänestä, paitsi jos olet samanlainen kuin hän. Useimmissa asioissa on eriäviä mielipiteitä, mutta hänen suhteensa väittäisin noin.
Jos näin on nauhoittaakaa viesti.
Toisaalta, oma isoäitini dementoitui aikoinaan asteittaan, ja puhui välillä aivan käsittämättömiä asioita ristiin - oikeasti tarkoittamatta mitään.
Kuitenkin, ei-holhouksenalaisen sanaan tulee voida luottaa. Jos äidillä on edunvalvoja ja katsot tilanteen vaativan oikeustoimia kirjoita holhousviranomaiselle ja vaadi käsittelyä. Viranomaisen on jokaiseen kirjalliseen vaatimukseen annettava vastine.
Jos äidillä on edunvalvoja, mutta hänen toimintamahdollisuuksiaan ei ole rajoitettu ja äiti on oikeustoimikelpoinen (eli tietää mitä on tekemässä), hän saa edelleen tehdä omaisuudellaan mitä haluaa, myös myydä sen. Edunvalvojan tehtävänä on pitää huoli päämiehestään, ei päämiehensä tulevista perijöistä.
Jokainen oikeustoimikelpoinen saa tehdä testamentin. Testamentti vaikuttaa vasta päämiehen kuolemn jälkeisiin tapahtumiin, joten en ymmärrä mitä se edunvalvojalle kuuluukaan.
Hiukan ennen (alle 3 vuotta) kuolemaa tehtyjä muodollisesti oikein menneitä kauppoja ei niin vaan riitauteta. Missään tapauksessa niitä ei saa tekemättömiksi. Jos kauppa on tehty alihintaan, katsotaan lahjaksi annettu osuus ennakkoperinnöksi, mikäli ostaja on myyjän rintaperillinen.
Ja edunvalvojalle todellakin kuuluu, miten vanhuksen pieni elä käytetään; asiantuntevaan hoitoon, vai yhden tyttären hyväksi.
Ihminen, jolla on hänen etujaan valvova edunvalvoja, ei tosiaan pysty 'tekemään omaisuudelleen mitä haluaa'. Se juuri on edunvalvonnan yksi juju, että halutaan estää vanhuksen taloudellinen manipulointi.
Pelkkä edunvalvojan nimittäminen ei tee kenestäkään oikeustoimikelvotonta eikä hänen toimintakykyään ole rajoitettu. Laki holhoustoimesta: "Edunvalvojan määrääminen ei estä päämiestä itse vallitsemasta omaisuuttaan tai tekemästä oikeustoimia, jollei laissa toisin säädetä."
Edunvalvojan tehtävä on tukea päämiestään taloudellisien asioidensa hoitamisessa.
Toimintakyvyn rajoittaminen tapahtuu asteittain eikä sitä tehdä enempää kuin valvottavan suojaamiseksi on tarpeen. Äärimmäinen vaihe on vajaavaltaiseksi julistaminen.
Holhouksenalainen-nimitystä ei nyky-Suomessa enää käytetä.
Toistan: jokainen jonka toimintakykyä ei ole rajoitettu, saa tehdä omaisuudellaan mitä lystää.
Ihmiset, jotka ovat oikeustoimikelpoisia (esim. minä), voivat vapaasti myydä omaisuuttaan kenelle haluavat mihin hiintaan haluavat. He saavat vapaasti lahjoittaa omaisuuttaan. Vanhemmat voivat suosia yhtä lapsistaan muiden lasten kustannuksella.Vanhemmat saavat thedä millaisen testamantin haluavat.
Vnahuksen pieni eläke käytetään hoitoon ja virkistykseen. Pikäaikaisessa laitoshoidossa olevat maksavat hoiomaksua 80 % tuloistaan (josta on vähennetty vuokra ja lääkekulut). Loppu 20 % jää hoidettavan omaan käyttöön. Sillä voi sitten käydä kampaajalla ja ostaa vaatteita itselleen, käyttää jalkojenhoitajaa tai ostella lahjoja sukulaisilleen.
että voit hyvinkin olla se luonneviallinen keplottelija itse... Hyvin samanlainen tyyli. Rauhoittunut tosin hiukan vaihteeksi - arvatakseni paljolti siksi, että huomaa itsestään puhuttavan, ja edunvalvojankin alkavan tehdä asialle jotain, perheen kanssa.
'viruttava' tytär kirjoittaisi pilkulleen, kuten sinä. Hupaisa yhteensattuma.
Se, että holtiton luonnevikainen esittää hetken rauhallista, ei enää meistä ketään petä. Tarvitaan vain yksi poikkipuolinen sana, ja se ohuen nahan alla kytevä raivopää purkautuu. Jos äiti on yksin raivopään kanssa, se purkautuu äitiin. Tilanne on nyt raportoitu, kirjallisena, niin monelle viranomaiselle, että pitäisi tulla asioihin vipinää lopultakin.
Luonnevikainen kidnappaaja tuo äidin ensi viikolla kotipaikkakunnalle käymään. Ei kuulemma salli kenenkään tavata häntä, vaan pitää hänet kotitaloon lukittuna pari viikkoa, kun itse tekee viimeistä inventaariota siitä, mitä tavaraa haluaa rohmuta mukaansa. Mutta sielläpä häntä odottaakin yllätys!
ja pyydetty antamaan virka-apua. Äitiälähestymiskielto on paikallaan, jos tytär ei kykene neuvottelemaan sovinnollisesti. Kaikki on paperilla, joten jos viranhaltijat eivät ryhdy toimiin, heidän on siitä myöhemmin vastattava.
tulee paremmin käytetyksi, kun sillä hankitaan ammattitaitoinen hoito, omalla paikkakunnalla, omien ystävien ja sukulaisten parissa. Ei sen tule mennä tyttären taskuun. Tyttären, jolle vanhemmat ovat vain varallisuuden rohmuamisväline. Luonnevikaisen, joka hivuttaa äitiään kuoliaaksi kieltämällä häneltä lääkärin määräämät lääkkeet. Naikkosen, jonka miesystävä ampui itsensä hänen edessään, kun ei jaksanut enää hänen temppujaan sietää. Naisen, joka sitten ylpeili: "Tapoin minä sen, ja tapan vielä sen veljetkin - hekin tuntuvat olevan kiinnostuneita minusta, vaikka ovatkin naimisissa!"
Taidatte olla vähän kahjoja kaikki. Sisarusparvi pyörittää siellä tätä juttuketjua, "hullut" haukkuu toisiaan.
Pistäkää nyt jo välinne kuntoon ja äitinne säälliseen hoitoon!
Minä kirjoittelen tänne, kun en muutakaan keksi. On helppo sanoa, että laittakaa välit kuntoon. Minä ainakin olen jo vuosia sitten luopunut toivosta, että luonnevikaista voisi parantaa. Kyse on enemmän hänen kontrolloimisestaan - viranomaisten avulla, jos on pakko. Kirjoitan myös, koska tiedän, että sisko (hulluin meistä, vaikka loputkin ehkä olemme kahjoja, kiitos) lukee näitä palstoja. Onhan tämä jonkinlainen kommunikoinnin muoto. Ja miksei voisi kertoa muillekin, mitä yhdessä hullussa perheessä tapahtuu? Ei ole pakko lukea.
Kuule mulla ei ole mitään tekemistä teidän kahjon suvun kanssa. Menkää kaikki hoitoon!
Muistathan, että jos sinulla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, ei ole pakko sanoa mitään. Voit tietysti sanoa vähemmänkin rakentavat komenttisi, jos tunnet siihen tarvetta, ja ylimääräistä aikaa on.
ihmisestä, joka ei osaa nähdä puita metsältä. Leimaat kaikki kahjoiksi yhden kahjon takia. Onneksi et edes sinä kuulu sukuun (toivottavasti). Meillä on tarpeeksi kestettävää yhdessä kahjossa.
Luonnevikaisen uhrit tosiaan helposti kuvittelevat itse tarvitsevansa hoitoa, kun itse asiassa luonnevikainen pitäisi lukita mielisairaalaan, ja tulisi taas rauha maahan, ja jokainen voisi jatkaa normaalia elämäänsä ilman yhtä kahjopäätä.