Kymysys

Kuinka pitkä sellaisen gradun tulee olla?
2999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hmm... töiden pituus vaihtelee kovasti oppiaineittain. Ja ei työn pituus ole mikään ensisijainen kriteeri arvostelussa.

No, sanotaan kuitenkin niin, ettöä humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla taitavat gradut olla valtaosin yli 70 sivuisia, luonnotieteissa voivat hyvinkin olla lyhyempiä. Olen nähnyt matematiikan väitöskirjan, joka oli alle 30 sivua - mutta iso osa työstä olikin kaavoja. Ja noin yleisesti sanottakoon vielä, että hum. ja yht.kuntatieteissä arvostetaan noin yleisesti ns. monografioita, siis kirjoja, kun taas luonnontieteissä tutkimustulokset julkaistaan yleensä tutkimusraportteina/artikkeleina.

Äänestä
  • ainakin jos puhutaan esimerkiksi diplomitöistä, sivumäärä ei välttämättä anna yhtä ja oikeaa kuvaa työn pituudesta. Pituuteen vaikuttaa yllättävän paljon käytetyt tekstuurit. Esimerkiksi rivivälit ja marginaalit saattavat vaihdella yliopistoittain ja laitoksittain... Toiset aloittavat numeroinnin kansilehdestä toiset vasta johdannosta jne. 60 sivuinen työ voi olla eri tekstuureilla hyvinkin 80 sivua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opio kirjoitti:

Kuinka pitkä sellaisen gradun tulee olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu