Typerät lain koukerot

Millään avioehdoilla ja testamenteilla ei voida oikaista seuraavaa vääryyttä.
Katsellaan asiaa lesken kannalta.
Puoliso kuollut ja lapset ovat perimässä poismenneen omaisuuden,puolet saat testamentilla hoidettua ns.tupiin.eli 1/4 menee.
Loput menee maksettaviksi rintaperillisille.
Tilanteesta riippuen.
Katsotaan perillisten kannalta.
Perivät vaikka kiinteää omaisuutta joka jää lesken hallintaan vuosiksi, ainoa minkä saavat on verot.

Lainmuutos olisi paikallaan seuraavasti.
Puolisoille jäisi automaattisesti kaikki oikeus yksin jäätyään koko omaisuuteen.
Perinnönjako suoritettaisiin vasta molempien puolisoiden kuoltua.
Veroja ei perittäisi ennen sitä.
41153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta jonkun toisen näkökulmasta taas ei. Yksittäiset tapaukset on niin monimuotoisia, että aina joku häviää ja joku tuntee kokevansa epäoikeudenmukaisuutta. Siinä olen samaa mieltä, että hallintaoikeuden suojaaman omaisuuserän veronmaksu siirrettäisiin siihen hetkeen, kun ao. saa sen omaan hallintaansa. Siinäkin on sitten monia näkökohtia; minkä hetken arvoon omaisuuserä arvostetaan ja miten huomioidaan useiden vuosien arvonnousut tai -laskut. No, perittävä omaisuus arvostetaan perinnönjättäjän kuolinpäivän arvoon, mutta onko sitten tasapuolista, että ne pesät, jotka pidetään vapaaehtoisesti syystä tai toisesta jakamattomina, perilliset joutuvat maksamaan perintöveron heti. Entä sitten lahjavero, jos vanhemmat lahjoittavat kesämökin lapselleen, mutta pidättävät elinikäisen hallintaoikeuden itsellään. Milloin olisi lahjaveron oikea maksuajankohta? Omistusoikeus kyllä siirtyy, mutta hallintaoikeus ei, eli esim. myydä ei voi.

Nää on vaikeita asioita eikä se tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus ole ihan helpoimpia asioita toteuttaa.

Äänestä
  • Tapauksia kun on niin monenlaisia.

    Pesät, jotka pidetään vapaaehtoisesti jakamatta: mitäs epäoikeudenmukaisuutta siinä on? Jakamatta jättäminen on oma valinta eikä tuota koskaan mitään ongelmia niissä pesissä, joissa perittävään omaisuuteen sisältyy tukku rahaa, jolla maksaa se perintövero. Tai muuta omaiuutta, joka on helposti muutettavissa srahaksi, kuten osakkeet ja muuta arvopaperit.

    Ja jos vanhemmat lahjoittavat kesämökin lapselleen ja pidättävät elinikäisen hallintaoikeuden itselleen, mitä epäoikeudenmukaista siinä on? Jos vanhemmat ovat varakkaita, he voivat lahjoittaa lapsilleeen myös rahaa jolla nämä maksavat sen lahjaveron.

    Eikä lasten ole minkään valtakunnan pakko ottaa sitä mökkia lahjana vastaan, jos se on niin vaikeaa.

    Olen itse osakkaana kuolinpesässä, joka on ollut jakamatta 10 vuotta. Perintövero maksettiin pesän rahoilla silloin kun sen aika oli. pesä jaetaan sitten kun jaetaan.

    Äänestä

  • toiselta kannalta kirjoitti:

    Tapauksia kun on niin monenlaisia.

    Perintö- ja lahjaveron maksun ajankohdasta?

    Minustakin on jokaisen pesän oma asia jakaako vai eikö jaa ja koska jakaa. Samoin on jokaisen lahjanantajan oma asia lahjoittaako ja pidättääkö hallintaoikeuden vai ei. Ja, jos lahjanantaja antaa lisäksi rahaa veronmaksuun, on sekin lahja ja siten verotettavaa omaisuutta, joka siirtyy vastikkeetta antajalta saajalle. Tästähän perintö- ja lahjaverotuksessa noin periaatteessa on kysymys: omaisuuden omistusoikeus siirtyy ilman vastiketta antajalta/perinnönjättäjältä saajalle.

    Äänestä

noinkaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta

monessa mielessä... kirjoitti:

Millään avioehdoilla ja testamenteilla ei voida oikaista seuraavaa vääryyttä.
Katsellaan asiaa lesken kannalta.
Puoliso kuollut ja lapset ovat perimässä poismenneen omaisuuden,puolet saat testamentilla hoidettua ns.tupiin.eli 1/4 menee.
Loput menee maksettaviksi rintaperillisille.
Tilanteesta riippuen.
Katsotaan perillisten kannalta.
Perivät vaikka kiinteää omaisuutta joka jää lesken hallintaan vuosiksi, ainoa minkä saavat on verot.

Lainmuutos olisi paikallaan seuraavasti.
Puolisoille jäisi automaattisesti kaikki oikeus yksin jäätyään koko omaisuuteen.
Perinnönjako suoritettaisiin vasta molempien puolisoiden kuoltua.
Veroja ei perittäisi ennen sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu