Haukkuminen

Eli meillä on siis nyt 4kk ikäinen poitsu, joka on varsin hiljainen sisätiloissa, MUTTA, kun ulos päästään alkaa samantien kova haukkuminen/murina. Varsinkin jos muita ihmisiä tai koiria näkyy. Loppuuko ajan kanssa vai onko jotain konstia? Ei ole kiva kun naapureille murisee ja vauvat heräävät vaunuistaan kotipihassa!

Kielto ei tahdo auttaa, ei myöskään suihkepullo.
Kertokaa hyviä neuvoja! Kiitos! :)
11845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

onko ollut aina tällainen? miten olette sosiaalistamisen hoitaneet?

Äänestä
  • Noin 8-10 viikkosena siis ei.
    Kyllä on poikaa kuskattu joka paikkaan, uusien ihmisten ja eläinten luo. Että paljon se on jo nähnyt, haukkuminen ei vaan lopu.

    Eli on sosiaalistettu!

    Niin niitä neuvoja, muut?

    Äänestä

Koiranne on ihmis-koiralaumassanne selvästi johtaja, ja haukkumalla ja murisemalla se yrittää puolustaa teitä ja ajaa kaikki vaarat ja tunkeilijat kauas. Pentu raukka stressaa ja kärsii turhaan, se ei voi täysin ymmärtää kummallista ihmisten maailmaa, jossa on niiiiin paljon vaaroja, jotka uhkaavat alempia laumanjäseniä. Aikuinen koirakaan ei ole ihmismaailman kummallisuuksissa pätevä johtaja, saati sitten keskenkasvuinen pentu!

Teidän täytyy saada arvojärjestys oikeinpäin, jolloin koira saa stressittömämmän elämänalustan.

Äänestä

Itselläni samanikäinen pentu ja en tarkkaa ikää muista mutta aloittai kanssa haukkumaan tai oikeastaan ei kunnolla haukkunut "uhisi ja murisi ulkona.

Kokeilin ensin pelkkää kieltoa jonka koira varsin hyvin tietää mitä ei tarkoittaa, se ei auttanut eikä suihkepullo, sitten tein niin että aina kun pentu aloitti uhisemisen ja murinan pysähdyin ja jos ei tehonnut otin poskista kiinni ja kielsin tiukasti, matkanteko oli todella hidasta kun jouduimme muutaman askeleen välein pysähtymään ja poskitukistusta tekemään, mutta se auttoi.
Ainakin vielä.. toivottavasti ei aloita uudestaan:)

Itse olen sitä mieltä että vähän liian hätäiseen ollaan sitä mieltä että kaikki asiat ovat siitä johtajuudeta kiinni, ja näin ei kyllä ole on maljon muitakin asioita jotka vaikuttavat koiran käyttäytymiseen.
Taitaa vaan olla tällä hetkellä se in-juttu että aina on johtajuus hukassa oli asia mikä hyvänsä.
Joissain tapauksissa toki näin on mutta ei kaikissa.

Äänestä
  • Juu en minäkään tuosta johtajuus-viestistä perusta. Hänhän ei todellakaan voi tietää, minkälainen koira on muuten. Ilmeisesti ei hänellä sen kummempaa kokemusta. Nimittäin koira käyttäytyy muuten erilailla ja hyvin näyttää tietävän kuka se pomo on. Olen yrittänyt olla aina askeleen edellä pentua, ettei pääsisi meitä pomottamaan. Ja tämä on kyllä toteutunut.

    Luin jostain, että ei kannattaisi koiraa huomioida ollenkaan kun haukkuu. Koira siis kuvittelee, että annan sille apua siinä uhoamisessa ,jos alan oikein kieltämään, tai kenties ottaisin hellästi niskasta kiinni, (huomio kun huomio). Koira luulee, että olen yhdessä sen kanssa ajamassa uhkaa pois. Se siis ensin ilmoittaa ja varoittaa minua ja sitten annan siitä hyvästä sille huomiota, jolloin haukkuminen yltyy. Eli tein niin, että annoin meidän poitsun muutaman kerran haukahtaa, enkä reagoinut tai huomioinut sitä mitenkään ja tänään kun kävimme lenkillä, tuskin haukkui kenellekään! Ennen se on siis haukkunut kaikille. Kummallinen yhtäkkinen muutos päivässä.

    Johtuisikohan tästä huomiotta jättämisestä, että hakkuminen hieman laantunut. Mene ja tiedä. :)

    Äänestä

  • vastauksesta! kirjoitti:

    Juu en minäkään tuosta johtajuus-viestistä perusta. Hänhän ei todellakaan voi tietää, minkälainen koira on muuten. Ilmeisesti ei hänellä sen kummempaa kokemusta. Nimittäin koira käyttäytyy muuten erilailla ja hyvin näyttää tietävän kuka se pomo on. Olen yrittänyt olla aina askeleen edellä pentua, ettei pääsisi meitä pomottamaan. Ja tämä on kyllä toteutunut.

    Luin jostain, että ei kannattaisi koiraa huomioida ollenkaan kun haukkuu. Koira siis kuvittelee, että annan sille apua siinä uhoamisessa ,jos alan oikein kieltämään, tai kenties ottaisin hellästi niskasta kiinni, (huomio kun huomio). Koira luulee, että olen yhdessä sen kanssa ajamassa uhkaa pois. Se siis ensin ilmoittaa ja varoittaa minua ja sitten annan siitä hyvästä sille huomiota, jolloin haukkuminen yltyy. Eli tein niin, että annoin meidän poitsun muutaman kerran haukahtaa, enkä reagoinut tai huomioinut sitä mitenkään ja tänään kun kävimme lenkillä, tuskin haukkui kenellekään! Ennen se on siis haukkunut kaikille. Kummallinen yhtäkkinen muutos päivässä.

    Johtuisikohan tästä huomiotta jättämisestä, että hakkuminen hieman laantunut. Mene ja tiedä. :)

    Käveleekö pentu hihnassa hihna kireällä, vai oletko opettanut kulkemaan hihna löysällä?
    Jatkuvasti kireällä oleva hihna ei aina johda ongelmiin, mutta monesti se provosoi koiraa ärisemään muille lisää. Se voi olla siis yksi osa-alue lenkkiärinän ongelmassa.

    Esiintyyko ongelmaa, kun pentu on vapaana?

    Toisille koirille tehoaa kielto, toisille huomioimattomuus, kolmannille makupalat. Itse olen kiellon/huomioimattomuuden kannalla: Tällöin koiralle kerrotaan, että ähinä on turhaa, ja koira uskoo sen, jos omistaja on koiran mielestä hierarkiassa sitä ylempänä.

    Aloittajan koira vaikuttaa herkältä yksilöltä, ja mielestäni aloittaja teki täysin oikein kun oli huomioimatta pennun ähinöitä. Kerroit pennulle, että "pyh pah meidän tarvii tommosista muka-uhkatilanteista välittää, jatketaas nyt matkaa vain". Saman voi kertoa toisille koirille kiellolla, mutta herkemmille tilanteeseen tulee ahdistusta lisää.

    Kompromissi näiden kahden tapauksen välillä olisi semmoinen, että kielletään niin että koira reagoi (korvat alas, häntä alas) ja sitten salamannopeasti vaihdetaan omaa mielentilaa ja iloisesti kutsutaan jatkamaan matkaa ja nyppäistään hihnasta samalla kun kävellään eteenpäin. Vola!
    Ongelma on siinä, että kielto/huomioimattomuus ei tehoa, jos koira kokee itsensä arvojärjestyksessä omistajaansa ylemmäksi. Syy on siinä, että koira ei voi luottaa alemman laumanjäsenen arvostelukykyyn, ja täten päättelee tilanteen vakavuuden omalla tavallaan. Ettehän tekään luota jonkun ala-asteen 5. luokalla opiskelevan koululaisen päätökseen , että 1 1=3.

    Äänestä

  • alfaemo kirjoitti:

    Nämä kaksi koiran omistajaa ovat saaneet koiransa käyttäytymään haluamallaan tavalla, siis olemaan haukkumatta lenkillä. Asia on ratkennut, eikä siihen tarvinnut tunkea johtajuus ongelmaa.

    Kokeile jotain muuta viestiketjua johon voisit tarjoilla johtajuus ongelmaa, koska se sinulla on ei koiran kanssa vaan ihan muuten.

    Äänestä

  • etkö ymmärrä kirjoitti:

    asiaa! =D

    Ongelmanratkaisussa on lähdettävä liikkeelle yksinkertaisimmista ratkaisuista. Koska todella iso osa klassisista koiraongelmista on peräisin (ihmisen kannalta) väärästä arvojärjestyksestä, jossa koira on pomo, todellakin pitää ensinnä olla selvillä se, onko ihminen johtoasemassa vai koira. Se on yksinkertaisin ratkaisu ongelmaan, ja samalla helpoin korjata.

    Kun johtajuussuhde on kunnossa ja ongelmaa x yhä esiintyy, lähdetään sitä purkamaan esimerkiksi koiran toiminnan tarkastelun (psykologisessa mielessä) kanssa ja maalaisjärjen turvin. Useimpia ongelmia on hankala korjata näkemättä itse koiraa, joten tällaisella keskustelupalstalla ei välttämättä kovin varteenotettavia neuvoja saa - koirat ovat kuitenkin yksilöitä, joilla kaikilla on erilaiset elämänkokemukset. Neuvon koiraongelmista kärsiviä ensiksi tarkastamaan johtajuussuhteen kunnon, koska se on yleisin syy koiraongelmiin, ja huono suhde on vielä lisäksi helppo korjata. Ei siinä sen enempää johtajuusongelmia tarvita - ihan maalaisjärjenkin avulla voi ymmärtää, että sitä ratkaisua ongelmaan lähdetään hakemaan siitä ilmeisimmästä ja yleisimmästä ongelman aiheuttajasta.

    ole viisautta. Saman asian toitotus päinvastoin saa sinut näyttämään vähäpätöiseltä ja arvostuksesi vähenee, ja kenties jotkut hyvät neuvot saattavat mennä hukkaan, kun ihmiset ärsyyntyvät kirjoitustyylistäsi ja mahdottomasta toistosta.

    Se on jo tullut selväksi, että paljon tietoa ei sieltäpäin kyllä löydy. Ainut asiasi on kuultu jo niin monesti ja sekin oli maailman yksinkertaisin asia. Turha jankutus ja provosointi kertoo valitettavasti sinusta aika paljon. Ilmeisesti olet jostain hyvin katkeroitunut (koirien suhteen), luulenpa, että et saanut koulutettua omaa koiraasi haluamallasi tavalla, jolloin koirasi on tainnut riistää itselleen sen kuuluisan johtajan paikan. :)

    Mutta, jotta saat asian korjattua, kirjastosta löytyy esim. hyviä oppaita koiran koulutukseen, (kirjakaupoista myös). Älä anna periksi koirallesi ja pidä ohjat omissa käsissäsi.
    Tutustu ensin kunnolla oppaisiin ja sovella niitä vasta sitten omaan koiraasi. :) Tsemppiä!

    Ilmoittelethan, jos ehdit, kuinka asiat koirasi kanssa sujuvat! :)

    Äänestä

  • jankutus ei kirjoitti:

    Ei ei ei. Kirjoitusteni tarkoitus on luultavasti hieman päteä, mutta myös yrittää auttaa. Olen koirieni kanssa kokenut ns "johtamiskeskeisen" kanssaelon erittäin ongelmattomaksi yhteiseloksi, jossa voin todella luottaa koiriini kaikissa tilanteissa. Ei tarvitse pelätä, juoksevatko koirani auton alle oravan perässä, sillä kielto ja kutsu eivät kaiu kuuroille korville. Ei tarvitse pelätä, käykö koira kehdossa nukkuvan vauvan kimppuun. Mielestäni tämä juuri on sitä ihmisen parhaan ystävän joskus menetettyä ystävyyttä. Nykyään tuntuu, että useat omistajat eivät voi luottaa ja rakastaa koiriaan aivan puhtaasti, kun koirat purevat ja hyökkivät päälle, ja vähät välittävät ihmisen pyynnöistä. Ei kukaan tällaista parasta ystävää kaipaa.

    Olen kokenut johtajuutta vaativan yhteiselon hyväksi, joten sitä myös kaikille toitotan. Ehkäpä en tosin ole sittenkään niin hyvä koiraongelmia purkamaan, koska itselläni niitä ei ole johtajuuden ylläpitoon keskityttyäni ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

loppumaan! kirjoitti:

Eli meillä on siis nyt 4kk ikäinen poitsu, joka on varsin hiljainen sisätiloissa, MUTTA, kun ulos päästään alkaa samantien kova haukkuminen/murina. Varsinkin jos muita ihmisiä tai koiria näkyy. Loppuuko ajan kanssa vai onko jotain konstia? Ei ole kiva kun naapureille murisee ja vauvat heräävät vaunuistaan kotipihassa!

Kielto ei tahdo auttaa, ei myöskään suihkepullo.
Kertokaa hyviä neuvoja! Kiitos! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu