korvauksia

Ostimme hetki sitten rivitaloasunnon, oston yhteydessä tehdyssä kuntotarkastuksessa kävi ilmi, että kylpyhuoneen kaivo on viallinen ja remontti tehtävä. Saimme yllättävän remontin takia alennusta 2000e asunnon hinnasta. Kosteusmittauksissa ei näkynyt mitään, eli raportin mukaan asunnon piti olla kuiva.
Remontti alkoi ja yllättäen vettä oli kylpyhuoneen eristeissä ja lttialaattojen alta puuttui vesieristeet kokonaan! Kylpyhuoneessa pöhisee nyt kuivaajat 10 päivää ja remontti viivästyy sen takia.
Voiko myyjältä vaatia korvauksia, koska kosteutta löytyikin ja kosteusmittaus raportti ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa? Remonttin tekijä oli sitä mieltä, että korvausia tulisi saada.
2581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikkea voi aina vaatia. Mutta olette jo saaneet alennusta kauppahinnasta ja lisäksi kosteusmittausraportti on väittänyt yhtä lailla myyjälle kuin teillekin, että kaiken piti olla kosteuksien osalta ok. Eli voipi olla melko vaikeaa saada myyjältä lisää korvauksia. Mutta kannattaa miettiä sitä, että jos vesieristeitä ei ollut lainkaan, niin mikä on taloyhtiön vastuu.

Äänestä
  • Siis Asuntoyhtiölain 78 § pykälä määrittelee selkeästi että vesieristeet ovat taloyhtiön vastuulla ellei sitä ole voimassa olevassa yhtiöjärjestyksessä rajattu pois.

    Myyjä ei ole vastuussa, mutta mikäli olet maksanut osan kuntokartoituksen hinnasta, niin sen tekijä saattaa olla vastuussa kuluttajansuojalain puitteissa.

    Uskokaa jo että vaikka isännöitsijä sanoisi mitä, niin taloyhtiö on pääsääntöisesti vastuussa kosteuseristeistä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kosteutta kirjoitti:

Ostimme hetki sitten rivitaloasunnon, oston yhteydessä tehdyssä kuntotarkastuksessa kävi ilmi, että kylpyhuoneen kaivo on viallinen ja remontti tehtävä. Saimme yllättävän remontin takia alennusta 2000e asunnon hinnasta. Kosteusmittauksissa ei näkynyt mitään, eli raportin mukaan asunnon piti olla kuiva.
Remontti alkoi ja yllättäen vettä oli kylpyhuoneen eristeissä ja lttialaattojen alta puuttui vesieristeet kokonaan! Kylpyhuoneessa pöhisee nyt kuivaajat 10 päivää ja remontti viivästyy sen takia.
Voiko myyjältä vaatia korvauksia, koska kosteutta löytyikin ja kosteusmittaus raportti ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa? Remonttin tekijä oli sitä mieltä, että korvausia tulisi saada.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu