vai vastuutonta?

Teille, jotka vastasitte kommenttiini aiheesta "miten raskitte luopua eläimistänne" 17.4.

Hyvä, jos ihminen on niin onnekas, että voi järjestää koko elämänsä lemmikkieläimen tarpeita vastaavaksi. Näin ei kaikilla ole, ja kyllähän perhe ja työ menevät tärkeysjärjestyksessä eläinten edelle, niin että niistä joutuu luopumaan. On todella kultalusikka suussa syntynyt, jos väittää, että elämänsä voi aina jokainen järjestää oman mielensä mukaan. Onnekas on hän, joka voi valita työpaikkansa ja työaikansa, palkkansa, omat ja lastensa sairaudet ("ei allergiaa kiitos") ja asuinpaikkansa miten vain haluaa. Onko tällaista ihmistä olemassakaan? Ei ainakaan meidän normaalituloisten joukossa, koska joudumme muuttamaan työn perässä, etsimään työllä ja tuskalla sopivaa asuntoa ja tekemään töitä silloin kuin määrätään. Jos on rahaa kuin roskaa, ei tietenkään tarvitse välittää moisista pikkuasioista...

Kun oma elämänne kerran on niin ihanaa, että siinä ei koskaan tule yllätyksiä vastaan ja kaiken saatte tehdä AIVAN kuin haluatte, niin onneksi olkoon vaan. Mutta kaikki eivät saa, vaikka mitä luulisitte. En valita omasta elämästäni, enkä ole myöskään luopunut lemmikistäni, vaan aina kantanut "omistajan vastuun". Tiedän vain mainitsemani laisia tapauksia, eikä niissä ollut kyse vastuuttomuudesta vaan pakkotilanteesta.

Mutta ainahan on ihmisiä, jotka haluavat tuomita ja yleistää. Ei pystytä kuvittelemaankaan muunlaista tilannetta kuin oma. Samat tyypit väittävät työpaikkapalstalla, ett työttömät ovat laiskoja ja työttömyys on omaa syytä - kaikkihan on "itsestä kiinni". Paitsi että aina ei ole!
6181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jokaisella on toki oikeus omaan mielipiteensä enkä ymmärrä mitenkä olet jälleen ottanut herneitä nenään toisten mielipiteistä vai yritätkö nyt jollakin tapaa syyllistää vastuullisia eläinten pitäjiä.
Jokainen tekee niinkuin parhaakseen näkee eikä tarvitse tulla tänne mollaamaan mikäli oma elämä näyttää noin huonolta.
Sille ei kukaan mahda mitään mikäli olet aikonaan joutunut luopumaan eläimestäsi mutta suurin osa ei näin tee eikä siitä pidä toista syyllistää millään tapaa.
Muistan aikonaan kuulleeni lauseen, että jokainen on oman onnensa seppä. (meni jotenkin noin) Pitänee kyllä paikkansa vaikkei tota ehkä enää voisi nykyajan tilanteessa enää soveltaakaan

  • No huh...
    Tämä henkilö ei lukenut kirjoitustani kovin tarkkaan, EN nimittäin ole luopunut elukoistani ENKÄ valita omasta elämästäni. Koko aihe ei ole koskettanut minua henk.kohtaisesti ikinä, pistipähän silmään taas yksi ajattelematon kirjoitus! Ärsyttää vain nuo ainaiset yleistykset, ei muu. Kai se on sitten pakko hyväksyä, että monet ihmiset ovat täysin kyvyttömiä näkemään asioita muiden kannalta ja ymmärtämään, että on erilaisia tilanteita kuin oma.

    En syyllistä ketään, päin vastoin!! Yritän estää ajattelemattomia syyllistämästä niitä ihmisiä, jotka joutuvat sen luopumispäätöksen tekemään. Jokainenhan meistä haluaisi, että kaikki huolehtisivat eläimistään vastuullisesti. Niin minäkin huolehdin omistani, enkä luovu niistä. Mutta jotkut joutuvat luopumaan, vaikka eivät haluaisi. Tietenkin niitä "vastuuttomia" on paljon, ihan liian paljon! AINOA pointtini oli, että kaikki lemmikistä luopuvat eivät sellaisia ole.

    Äänestä

  • tökkii tämä vastaaminen taas kerran :)

    Äänestä

  • Andi kirjoitti:

    No huh...

    mitä sitten tulet tänne melskaamaan, kun ei se yhden miehen sota muiden ajatuksia millään tapaa muuta.
    Mukavaahan moinen ajatus olisi, että kaikki eläiemt voitaisiin pelastaa mutta eipä se käy päinsä.
    Ja sinäkö sitten olet täysin kykeneväinen näkemään asiat monestakin eri näkökulmasta.

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    Kun ei asialliseen ajatustenvaihtoon pysty tämä nimim. mä vaan, ei hänen kannattais näitä mollausviestejä lähetellä! "ei yhden miehen sota ajatuksia muuta"? Haloo, tämä on keskustelufoorumi, ei ole tarkoitus muuttaa maailmaa vaan KESKUSTELLA! Jotkut vain ei näy sitä osaavan.
    nimim. andin kirjoitus oli asiallista ja perusteltua, tais tää toinen suuttua siitä kun et itse pysty samaan. Kasva aikuiseksi pikkupentu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Andi kirjoitti:

Teille, jotka vastasitte kommenttiini aiheesta "miten raskitte luopua eläimistänne" 17.4.

Hyvä, jos ihminen on niin onnekas, että voi järjestää koko elämänsä lemmikkieläimen tarpeita vastaavaksi. Näin ei kaikilla ole, ja kyllähän perhe ja työ menevät tärkeysjärjestyksessä eläinten edelle, niin että niistä joutuu luopumaan. On todella kultalusikka suussa syntynyt, jos väittää, että elämänsä voi aina jokainen järjestää oman mielensä mukaan. Onnekas on hän, joka voi valita työpaikkansa ja työaikansa, palkkansa, omat ja lastensa sairaudet ("ei allergiaa kiitos") ja asuinpaikkansa miten vain haluaa. Onko tällaista ihmistä olemassakaan? Ei ainakaan meidän normaalituloisten joukossa, koska joudumme muuttamaan työn perässä, etsimään työllä ja tuskalla sopivaa asuntoa ja tekemään töitä silloin kuin määrätään. Jos on rahaa kuin roskaa, ei tietenkään tarvitse välittää moisista pikkuasioista...

Kun oma elämänne kerran on niin ihanaa, että siinä ei koskaan tule yllätyksiä vastaan ja kaiken saatte tehdä AIVAN kuin haluatte, niin onneksi olkoon vaan. Mutta kaikki eivät saa, vaikka mitä luulisitte. En valita omasta elämästäni, enkä ole myöskään luopunut lemmikistäni, vaan aina kantanut "omistajan vastuun". Tiedän vain mainitsemani laisia tapauksia, eikä niissä ollut kyse vastuuttomuudesta vaan pakkotilanteesta.

Mutta ainahan on ihmisiä, jotka haluavat tuomita ja yleistää. Ei pystytä kuvittelemaankaan muunlaista tilannetta kuin oma. Samat tyypit väittävät työpaikkapalstalla, ett työttömät ovat laiskoja ja työttömyys on omaa syytä - kaikkihan on "itsestä kiinni". Paitsi että aina ei ole!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu