unien tulkinnasta

Olenko ainoa jonka mielestä yksilön unia voi perusteellisesti tulkita vain yksilö itse?
En usko unien selitys kirjoihin, enkä varsinkaan freudin teorioihin unista. Jokainen on erilainen ja minäkäsityksemme sekä maailmankuvamme ovat erilaisia.Alitajuntamme on hämärässä, kaikille muille paitsi meille.Miten siis jokin yksiselitteinen objekti voisi meidän kaikkien unissa merkitä samaa asiaa?
Unista puhuminen voi auttaa yksilöä selvittämään mitä uni tarkoitti, jos se jotain yleensä tarkoitti, mutta vain yksilö itse voi löytää uniensa syvällisimmät merkitykset.
3321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kai nyt kukaan tervejärkinen ala tosissaan
mietiin unien merkitystä. Ei ne unet kerro mitään
tulevaisuudesta, ne vain heijastavat unennäkijän
mielialaa ja senhetkistä elämäntilannetta, esim
jo on iloinen niin näkee yleensä hauskoja unia.
Jos taas on hieman ahdistunut tai pelkää, niin
näkee helposti painajaisia.

Äänestä
  • En tosiaankaan 'usko' uniin. Ne kuvittavat mitä
    milloinkin olemme kokeneet, sata vuotta sitten
    tai eilen tai tänään, mutta kyllä niissä jotakin
    merkityksellistä on, ne ei kuitenkaan tule aivan
    tyhjästä. Kannatta olla erittäin kriittinen. Mun
    mielestä, vaikka näkis unta kenestä ikinä
    tahansa, niin se aina jotenkin kertoo jotakin
    oamsta itsestä eli 'tuttu' oikeestaan on vain
    vain mitän mä 'olen' tai ali- tai ylitajuisesti
    (?)- kuka tonkin määrittelee! - ajattelen siitä
    tai itsestäni. Kyllä kaikissa ihmisissä on
    jotakin 'samaa'.. On vakavasti huomioon otettavia
    mystikkoja, jotka on sitä mieltä, että unista
    tulisi riisua kaikki 'arkipäiväinen krääsä`'..
    niissä on pohjimiltaan jokin elämää ylläpitävä
    merkitys, jos sen vain ymmärtää, ne mystikot
    puhuu jopa jumalasta.. hm.. no, niin, siis miten?
    Ei ikinä mitään liian pitkälle meneviä tulkintoja
    kannata tehdä. Freudin jutut..? Joopajoo.. Kyllä
    on vaikee ymmärtää miksi näkisi toistuvia
    painajaisia vuosikymmenet.. No, 'toive' voisi
    olla, että jokin kärsimys lopulta saisi
    selityksen. Mutta kun se ei saa..monesti ei saa.
    Kun kaikki ovat kuolleetkin (vaikka vanhemmat..
    tai jos oli sota-aika yms..) Merkitykset, ne ei
    aina ole meidän hallittavissa.. Monet vellitsevat
    merkitykset tulkitsevat meitä, vaikka emme nitään
    huomaa.. varuillaan kandee olla.. miettii
    tervejärkinen, mutta dundeellinen

    Äänestä

Voisihan asia olla niinkin, että samanlailla
ajattelevat ja kokevat ihmiset näkevät
samanlaisia symboleja unissaan, eikö? Siihenhän
varmaan unikirjatkin pohjautuvat. Itse en perusra
Jungin tulkintoihin.

Kaikki unethan eivät ole mitään enteitä.
Mielestäni tosi harvat näkevat enneunia ja kestää
jonkin aikaa ennen kuin niitä voi tulkita, niitä
pitää seurailla. Esim. omia uniani olen
seuraillut jo jonkin aikaa ja yleensä vasta
jälkeenpäin tajuan, että joku oli enne ja uni oli
ollut ihan "vanhojen uskomusten" mukainen. Joskus
taas joku asia pitää paikkansa ihan omilla
symboleilla tulkittuna.
Toinen esimerkki on oma mummoni, joka näki unessa
etukäteen tuttujen ihmisten kuolemat (myös
omansa) ihan yleisten "symbolien" mukaan.

Niin kuka uskoo mihinkin... ?

Iloa ja valoa syksyyn kaikille. Ja kauniita unia.
=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lynnel kirjoitti:

Olenko ainoa jonka mielestä yksilön unia voi perusteellisesti tulkita vain yksilö itse?
En usko unien selitys kirjoihin, enkä varsinkaan freudin teorioihin unista. Jokainen on erilainen ja minäkäsityksemme sekä maailmankuvamme ovat erilaisia.Alitajuntamme on hämärässä, kaikille muille paitsi meille.Miten siis jokin yksiselitteinen objekti voisi meidän kaikkien unissa merkitä samaa asiaa?
Unista puhuminen voi auttaa yksilöä selvittämään mitä uni tarkoitti, jos se jotain yleensä tarkoitti, mutta vain yksilö itse voi löytää uniensa syvällisimmät merkitykset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu