kynsien leikkuu

Pentu on 8kk eikä vieläkään anna leikata kynsiään? heti kun kynteen koskee alkaa ulvonta ja vikinä ja pureminen. mikä avuksi? Pitääkö ne silti leikata, vaikka en kyllä saa koiraa edes pysymään sylissäni.
91066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eli harjoittele vielä koirasi kanssa kynsienleikkuuta. Se on sille uutta ja siksi pelottavaa. Tutustuta koira leikkureihin ja palkitse jokaisen leikatun kynnen jälkeen pienellä makupalalla. Pentua totutettaessa on hyvä leikata pieni määrä kerrallaan esim. vain muutama kynsi tai vain yksi jalka ja sitten vaikka leikkiä välillä. Koiran tassuja on hyvä silitellä ja käsitellä myös ilman kynsien leikkuuta, näin koira oppii ymmärtämään, että se voi olla turvallisin mielin ja antaa omistajan koskea jalkoihinsa. Koiralla on kynsien sisällä hermot, jotka ovat todella kipeät, mikäli leikkaat kynnen liian syvältä. Tämän syvältä leikkaamisen koira muistaa pitkään ja silloin voi olla todella vaikeaa leikata kynsiä. Siksi on hyvä leikata kynnet vaikka useammin ja pienemmissä erissä, niin ei vahinkoa pääse sattumaan. :)

Äänestä
  • Tuohon voisi vielä lisätä sen, ettei ihan ensinmäisillä kerroilla kannata edes kynsiä leikata, vaan koputtelet leikkurilla kynsiä, näin pentu oppii ettei satu.

    Jos hermoon leikkaa ensinmäisillä kerroilla, niin silloin on todella vaikeeta totuttaa koira kynsien leikkaamiseen, silloin vaan pitää pikkuhiljaa ja kärsivällisesti yrittää, ei pakolla.

    Ja kynsienleikkaamiseen totuttelu kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain ennenkuin kynnet ovat liian pitkät ja jopa kipeetkin.

    Äänestä

niin koirasi kynnet vain kasvavat ja kasvavat eivätkä ole mukavat ihmisestä eikä koirasta. ajan myötä mm. peukalonkynnet kasvavat kaareen ja aiheuttavat haavaa. sitten kun myös kynnen sisällä oleva ydin leviää koko kynteen leikkaamattomuuden takia, niitä kynsiä pitää mennä katkoon ell. nukutuksen avulla eikä varmasti ole halpaa/kivutonta.. että koitappa nyt vaa nähdä sen verran vaivaa että totuttaa se koira siihe toimenpiteeseen, parempi kaikille. tuohon ikään mennessä luulisi muutenki koiran oppineen, jos yhdessä kodissa ollut koko ajan.

Äänestä

Nyt vain JOKA PÄIVÄ kolme neljä lyhyttä harjoitusta kun koira on nälkäinen. Ei sen kummempaa kuin että sakset esille palkka, pyydetään koira istumaan tai maahan makaamaan, palkka, kosketaan kynttä saksella, palkka, leikataan kynsi, palkka.
Olen vain huomannut että ihmiset eivät vaivaudu harjoittelemaan vaan odottavat että koira sen jotenkin ihmeen kauttaa oppii että kun sorkitaan tassuja pitää olla paikoillan

Hyvin helppoa kun vain harjoittelee ja harjoittelee.

Omat koirat on opetettu siihen että kun leikataan kynsiä tai puhdistetaan korvia niin ne makaa massa rentona ja ottaa sen hyvin kannalta. Ja edellä mainitulla metodilla.

Toinen vaihtoehto on se että viet koiran eläinlääkärille ja kynnet leikataan siellä mutta leikattava ne on.

Äänestä

.....meillä on myös pentu ja kynsien leikkuu onnistuu hyvin siten, että otan sohvalla koiran syliin istumaan niinkuin lapsen. Pöydälle viereen kasa koiran kuivanmuonanappuloita. Aloitan leikkuun vasemmasta jalasta, etsin karvojen seasta ensimmäisen leikattavan kynnen, jota pidän esillä hyvällä otteella annan koiralle yhden kuivamuonanappulan suuhun ja samalla kun se mutustelee nappulaa leikkaan kynnen naks´. Seuraava kynsi esiin, nappula suuhun ja naks´. Lopuksi leikkaan "valekynnen". Näin homma on hoitunut nopeasti yksi jalka kerrallaan koiran keskittyessä nappuloiden herkutteluun ja sillä on mukavaa, eikä edes kunnolla huomaa mitä tapahtuu. Koira rimpuilee kyllä jos sitä pidetään kiinni liian voimallisesti pakottaen; asiasta täytyy tehdä vähän niinkuin leikki....juttele ja kehuskele välillä. (joskus joutuu antamaan parikin nappulaa yhtä kynttä kohden, kun oma ote heittää) Kynnestä leikataan kerrallaan vain hyvin vähän pois, ettei osuta verinahkaan.....Maltti on valttia!

Suosittelen ostamaan jonkun hyvän koiranhoitokirjan, josta saa hoitovinkkejä, jos koirista ei ole kokemusta!

Äänestä
  • Tämä kynsien leikkaus on aika uutta. Ennen vanhaan ei ainakaan meidän koiran kynsiä maalla leikattu. Kärsikö se sitten kauheasti vai mitä? Miten ne pärjäsivät pitkän elämänsä?

    Äänestä

  • Hulda Huttunen kirjoitti:

    Tämä kynsien leikkaus on aika uutta. Ennen vanhaan ei ainakaan meidän koiran kynsiä maalla leikattu. Kärsikö se sitten kauheasti vai mitä? Miten ne pärjäsivät pitkän elämänsä?

    Kun ennen ja varsinkin maalla nykyäänkin koirat ovat suurimman osan ajasta ulkona ja monesti metsästys koiria, niin niiden kynnet kuluu juostessa/ juoksutettaessa niin hyvin, ettei niitä ole välttämätön leikata. Sen vuoksi ne on ennen ja nykyään pärjänny leikkaamatta. Useasti kaupungissa ja etenkin kerrostaloissa asuvilla koirilla ei ole mahdollisuutta tämmöiseen "luonnolliseen kynsien kuluttamiseen" joten ne on pakko leikata.

    Äänestä

Heippa!

Meillä on ollut nyt kolme päivää seropi poika (8 vko)ja tänään leikattiin ekaa kertaa kynnet.

Poitsu väsähti eteiseen leikkimisen jälkeen ja annoin hetken nukkua, että oli aika syvässä unessa. Sitten menin siihen viereen lattialle istumaan ja silittelin tassuja ja kynsiä jne. ja puhuin samalla rauhallisesti kaikenlaista. Ja sitten aloin leikkaamaan kynsiä. Meni todella hyvin. Aina välillä poitsu vähän nosti päätään ja katsoi, että mitäs se nyt niille kynsille tekee, mutta annoin siitä taas rauhoittua ja jatkoin. Sain kaikki kynnet leikattua ilman suurempaa häslinkiä ja poitsu jatkoi leikkausen jälkeen tyytyväisenä uniaan...

Äänestä

älä anna periksi. itselläni on puoli vuotias ranskis.. ei mikään helppo tapaus.. aluksi yritti kans purra ja sätkyillä.. mut nyt sujuu jo paremmin. ei saa vaan antaa periksi. koiran pitää oppia että kynnet leikataan silloin kun minä niin sanon. paras aika leikata on meillä ainaki ilta, silloin kun poitsu on jo väsyksissä.. ei jaksa paljon piitata asiasta silloin. ja nyt se jo on oppinut muutaman kerran jälkeen, että saa namia lopuksi.. kyllä se siitä rupeaa sujumaan. jos ei muuten niin pyydä eläinlääkärin opettamaan hyvän leikaustavan. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei auta kirjoitti:

Pentu on 8kk eikä vieläkään anna leikata kynsiään? heti kun kynteen koskee alkaa ulvonta ja vikinä ja pureminen. mikä avuksi? Pitääkö ne silti leikata, vaikka en kyllä saa koiraa edes pysymään sylissäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu