Toisinaan olen sosiaalinen, toisinaan en. Useimmiten olen kuitenkin. Joskus vain vituttaa ihmiset ympärilläni, onneksi asun yksin että saan sitä omaa rauhaa silloin kun haluan.
Tunnen itseni joskus varsin idiootiksi. Valehtelen joskus paljon asioita, enkä tiedä edes miksi. Ja jokainen valehtelu tuntuu pahalta, kadun aina jos olen sanonut jotain mikä ei pidä paikkaansa. Ehkä pakoilen todellisuutta?
Tällä hetkellä kaipaisin juttuseuraa, mutta en saa koska kavereita ei ole paljoa. Oikeastaan minulla on vain yksi hyvä ystävä, ja pidän tästä kaverisuhteesta kiinni kynsin ja hampain, sillä tein joskus virheen, että en pitänyt kavereihin yhteyttä ja jäin yksin. Enää en onneksi ole.
Minulla on tyttöystävä, joka asuu toisella paikkakunnalla. Näemme melko harvoin. Joskus tuntuu, että en edes pystyisi olemaan joka päivä tyttöystäväni kanssa, ja suhteellisen pitkä välimatka on mielestäni hyvä asia. Rakastan tyttöäni koko sydämestä, mutta joskus tuntuu että en edes haluaisi seurustella. Joskus tuntuu siltä, etten edes tiedä mitä haluan.
Yleisesti katsoen, elämäni on mallillaan. Koulu menee hyvin, tuli todistus keskiarvo melkein kiitettävä, on tyttöystävä sekä kavereita ja autokoulussakin menee hyvin ja kohta on ajokortti. Kesätyötkin alkaa kohta. Mutta kaikki tuntuu silti paskalta.
En tiedä mitä kaipaan, en tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä kaipaan jotain irtoutumista arjesta, jotain mitä voisi kutsua lomaksi. Sellaista lomaa, jossa tunnen todella eläväni ja että minusta välitetään..
Tämä tuntui hyvältä idealta kirjottaa tänne, vaikka varmaan sekin alkaa kohta kaduttamaan. Painan kuitenkin tuota lähetä nappulaa, ja toivoisin jos jolla kulla olisi samanlaisia fiiliksiä tai asiat samalla mallilla tai jotain sinne päin edes.
Nimim. toisinaan18v
Tunnen itseni joskus varsin idiootiksi. Valehtelen joskus paljon asioita, enkä tiedä edes miksi. Ja jokainen valehtelu tuntuu pahalta, kadun aina jos olen sanonut jotain mikä ei pidä paikkaansa. Ehkä pakoilen todellisuutta?
Tällä hetkellä kaipaisin juttuseuraa, mutta en saa koska kavereita ei ole paljoa. Oikeastaan minulla on vain yksi hyvä ystävä, ja pidän tästä kaverisuhteesta kiinni kynsin ja hampain, sillä tein joskus virheen, että en pitänyt kavereihin yhteyttä ja jäin yksin. Enää en onneksi ole.
Minulla on tyttöystävä, joka asuu toisella paikkakunnalla. Näemme melko harvoin. Joskus tuntuu, että en edes pystyisi olemaan joka päivä tyttöystäväni kanssa, ja suhteellisen pitkä välimatka on mielestäni hyvä asia. Rakastan tyttöäni koko sydämestä, mutta joskus tuntuu että en edes haluaisi seurustella. Joskus tuntuu siltä, etten edes tiedä mitä haluan.
Yleisesti katsoen, elämäni on mallillaan. Koulu menee hyvin, tuli todistus keskiarvo melkein kiitettävä, on tyttöystävä sekä kavereita ja autokoulussakin menee hyvin ja kohta on ajokortti. Kesätyötkin alkaa kohta. Mutta kaikki tuntuu silti paskalta.
En tiedä mitä kaipaan, en tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä kaipaan jotain irtoutumista arjesta, jotain mitä voisi kutsua lomaksi. Sellaista lomaa, jossa tunnen todella eläväni ja että minusta välitetään..
Tämä tuntui hyvältä idealta kirjottaa tänne, vaikka varmaan sekin alkaa kohta kaduttamaan. Painan kuitenkin tuota lähetä nappulaa, ja toivoisin jos jolla kulla olisi samanlaisia fiiliksiä tai asiat samalla mallilla tai jotain sinne päin edes.
Nimim. toisinaan18v
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun luin tota, oli kuin omia ajatuksia olisin lukenut. Itsekin toivoisin saavani omaa rauhaa, kun ei kestäisi ketään ihmisiä. Omassa asunnossa en vielä asu, sitä kyllä suunnitellessa.. Mutta pakenen sitten muualle, pois kotoa aina kun alkaa ahdistamaan ihmiset. Joko ajelen autolla tai vain vetäydyn jonnekin syrjäiseen paikkaan ajattelemaan asioita..
Todellisuuden pakoilu, olen itsessäni huomannut juuri sitä kuluneen vuoden aikana. En tiedä mistä se tulee tai miksi, ei vain aina jaksaisi. Kun vain pääsisi jonnekin.. kauas.
Olen yrittänyt nyt korjailla ystävyyssuhteita, jotka katkesivat yhteydenpidon puutteessa. Hyvin on ainakin alku onnistunut, juttuseuraa kaipailen minäkin, eräs kelle puhuisin mielelläni, on eräs poika, jonka tyttöystävä tekee meidän ystävyyssuhteestamme hieman hankalaa.. Mutta niin. Yksinäiseksi tunnen oloni liiankin usein vieläkin, vaikka ihmisiä olisikin ympärillä. Tyhjä olo. EIkä siihen edes syytä. Kuten sinulla, asiat ovat hyvin, kesäloma alkoi, on pitkäaikainen poikaystävä, ystäviäkin, koulukin meni ihan kivasti, mutta silti tuntuu, että jotakin puuttuisi.. Vaan mitä?
Ehkäpä se on vain niin helppoa tehdä elämästä vaikeaa. Tunnen olevani eksyksissä. Kuitenkaan en välillä edes välittäisi löytää perille. No mutta, en nyt tiedä oliko tästä mitään apua tai muutenkaan, mutta sainpahan ainakin purettua omia ajatuksiani hieman. Taisi tulla vain ehkä vähän sekavaa tekstiä..
Koita pärjäillä, käyn katselemassa tätä jos kirjoittelet vielä tähän.
Joku tyttö vain 18v
Se on täysin normaalia. Monet, monet ihmiset haluavat joskus sitä omaa tilaa ja rauhaa vaikka välittäisikin ystävistään ja rakastaisikin tyttöystäväänsä.
On hyvä kuitenkin muistaa, että silloin kun sellainen "en halua edes seurustella"-hetki tulee, pitää kiinni siitä rakkauden ajatuksesta. Onko ero sitten oikea vaihtoehto?
Olen kuitenkin melko varma siitä että kirjeesi perusteella löydät vielä tasapainon ja hyväksyt sen yksinään viihtyvän puolen itsessäsi aivan neutraalina asiana. Jaksamisia.