Kansanedustaja Tiilikaista epäillään konkurssirikoksista

Tietääkö joku enemmänkin?

Poliisi epäilee kansanedustaja Kimmo Tiilikaista konkurssirikoksesta.

7.6.2007 21:00, päivitetty 07.06. 21:57

Poliisi epäilee kansanedustaja Kimmo Tiilikaista (kesk.) kirjanpitorikoksesta ja velallisen epärehellisyydestä. Poliisin esitutkinta liittyy Imatralla toimineen pienen pitopalveluyrityksen konkurssiin. Tiilikainen kiistää epäilyt.

Tiilikainen kertoi olleensa Kouvolan poliisin kuulusteluissa. Hänen mukaansa epäiltyinä ovat kaikki yrityksen hallitukseen kuuluneet henkilöt. Yrityksen konkurssi tapahtui tammikuussa 2005.

Tiilikainen kertoo olleensa perustamassa yritystä, sijoittaneensa siihen rahaa, taanneensa sille pienen lainan sekä olleensa sen hallituksen puheenjohtajana tilikausina 2001-2002. Siltä ajalta kirjanpito ja tilinpäätökset on hänen mukaansa tehty. Havaitut puutteet koskevat Tiilikaisen mukaan aikaa sen jälkeen, kun hän oli jättänyt tehtävänsä.

Tiilikainen sanoo eronneensa tehtävästä jo maaliskuussa 2003, mutta yrityksen toimintaan jääneet henkilöt eivät toimittaneet tietoa erosta koskaan kaupparekisteriin.

- Maaliskuussa 2004 sain tietää olevani edelleen patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä yrityksen hallituksen puheenjohtajana. Sen jälkeen menin patentti- ja rekisterihallitukseen ja kirjoitin uudelleen irtisanoutumiseni, hän lisää.

Tiilikainen on ruokolahtelainen luomuyrittäjä. Hänet on valittu eduskuntaan ympäristöministeri Paula Lehtomäen äitiyslomasijaiseksi.
STT-IS
101361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ole veressä nuo talousrikokset? Miksi Tiilikainen tekisi poikkeusta?

Äänestä
  • yleensä ne muuttaa tarpeensa tukiaisiksi eli lailliseksi ryöstöksi veronmaksajilta mutta nyt on varmaan haettu jännitystä elämään.

    Äänestä

ihanko totta? mistä tiiät? nyt narraat:) hänelt o varmaa jääny pari bensakuittia laittamatta kirjanpitoon:D

Äänestä

"- Maaliskuussa 2004 sain tietää olevani edelleen patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä yrityksen hallituksen puheenjohtajana."

Juridisesti hän on ollut vielä maaliskuussa 2004 hallituksen puheenjohtaja ja siltä osin vastuussa yrityksen toiminnasta.

Äänestä

Mikäli asia etenee syyttäjälle, Nimismiehen harkinnan jälkeen(kesk), niin asiaahan tutkii syyttäjä, joka on myös kepulainen. Mikäli asia menee oikeuteen, niin siellähän tuomion antaa tuomari, joka on myös kepulainen. Pitäisiköhän laittaa veto, korkean tuomion puolesta? :)
ps. arviohan on että kepulaiset tutkivat omien tekemisiä, koska kaveria(lle) ei jätetä.

Äänestä
  • Tutkitaan ensin ennenkuin hutkitaan.
    Jos Tiilikainen olisi tiennyt kyseisistä epäselvyyksistä kirjanpidossa, olisi varmasti laittanut asiat kuntoon ajallaan.
    Hänellähän oli jo silloin kansanedustajan työnsä, jota ei varmasti olisi halunnut vaarantaa millään lailla.
    Kyllä nämä pitopalveluyrityksen todelliset pyörittäjät ovat oikeat vastuuhenkilöt.
    Kukaan ei tunnu mainitsevan mitään heistä.
    Ovat kai oikeustoimikelpoisia henkilöitä?

    Äänestä

  • Naapurikaupunkilainen kirjoitti:

    Tutkitaan ensin ennenkuin hutkitaan.
    Jos Tiilikainen olisi tiennyt kyseisistä epäselvyyksistä kirjanpidossa, olisi varmasti laittanut asiat kuntoon ajallaan.
    Hänellähän oli jo silloin kansanedustajan työnsä, jota ei varmasti olisi halunnut vaarantaa millään lailla.
    Kyllä nämä pitopalveluyrityksen todelliset pyörittäjät ovat oikeat vastuuhenkilöt.
    Kukaan ei tunnu mainitsevan mitään heistä.
    Ovat kai oikeustoimikelpoisia henkilöitä?

    Tiilikainen kiinni.

    Äänestä

  • rötösherra kirjoitti:

    Tiilikainen kiinni.

    Täällä kriminaalit kirjoitustaitoiset vetelee tekstiä ja ovat jo Tiilikaista lynkkaamassa. Ihme ettei meidän demareitten koivukeskus sotkuja tutkita. Tiilikainen itse ilmoitti ja asia on jo selvitettävänä. Kaveriin ei pidä luottaa, siis siihen joka petti ja vei firman konkkaan. Miksei siitä toimitusjohtajasta puhuta mitään. Kuka se konkkafirman vetäjä oikein on?

    Äänestä

  • kivenheittäjä kirjoitti:

    nii todellakin malttia tänne palstalle. Ei tuomita ennenkuin on asia tutkittu. Ajatelkaa itse jos täällä palstalla julkisesti teidän asioitanne ruodittaisiin , ei tuntuisi hyvältä...
    Malttia

    Äänestä

  • luottamusta löytyy kirjoitti:

    nii todellakin malttia tänne palstalle. Ei tuomita ennenkuin on asia tutkittu. Ajatelkaa itse jos täällä palstalla julkisesti teidän asioitanne ruodittaisiin , ei tuntuisi hyvältä...
    Malttia

    Kuka saa tuollaisesta ala-arvoisesta paskan kylvämisestä nautinnon? Tuntuu olevan suuri nautinto repostella asioita, jotka eivät saata olla siten, mitä media kertoo. Monta vastaavaa juttua lähi vuosina ja aina joku ja jonkun omaiset saa kärsiä. Erityisesti tätä harrastaa UutisVuoksen päätoimittaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitä, mitä? kirjoitti:

Tietääkö joku enemmänkin?

Poliisi epäilee kansanedustaja Kimmo Tiilikaista konkurssirikoksesta.
Kansanedustaja Tiilikaista epäillään konkurssirikoksista
7.6.2007 21:00, päivitetty 07.06. 21:57

Poliisi epäilee kansanedustaja Kimmo Tiilikaista (kesk.) kirjanpitorikoksesta ja velallisen epärehellisyydestä. Poliisin esitutkinta liittyy Imatralla toimineen pienen pitopalveluyrityksen konkurssiin. Tiilikainen kiistää epäilyt.

Tiilikainen kertoi olleensa Kouvolan poliisin kuulusteluissa. Hänen mukaansa epäiltyinä ovat kaikki yrityksen hallitukseen kuuluneet henkilöt. Yrityksen konkurssi tapahtui tammikuussa 2005.

Tiilikainen kertoo olleensa perustamassa yritystä, sijoittaneensa siihen rahaa, taanneensa sille pienen lainan sekä olleensa sen hallituksen puheenjohtajana tilikausina 2001-2002. Siltä ajalta kirjanpito ja tilinpäätökset on hänen mukaansa tehty. Havaitut puutteet koskevat Tiilikaisen mukaan aikaa sen jälkeen, kun hän oli jättänyt tehtävänsä.

Tiilikainen sanoo eronneensa tehtävästä jo maaliskuussa 2003, mutta yrityksen toimintaan jääneet henkilöt eivät toimittaneet tietoa erosta koskaan kaupparekisteriin.

- Maaliskuussa 2004 sain tietää olevani edelleen patentti- ja rekisterihallituksen rekisterissä yrityksen hallituksen puheenjohtajana. Sen jälkeen menin patentti- ja rekisterihallitukseen ja kirjoitin uudelleen irtisanoutumiseni, hän lisää.

Tiilikainen on ruokolahtelainen luomuyrittäjä. Hänet on valittu eduskuntaan ympäristöministeri Paula Lehtomäen äitiyslomasijaiseksi.
STT-IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu