Liikuttelen hiljaa esinahkaa ja toisella kädellä yritän pidellä Jallua. Hankalaa, mutta panettaa niin saatanasti että pakko on lastia keventää. Vilkuilen välillä ympärilleni ettei kukaan vaan ole tulossa. Pomon kätköistä löytynyt lehti oli auttanut ennenkin ahdingosta, etenkin silloin kun olin ollut Riikan kanssa ajelemassa, siis nurmikkoa. Riikka on ihan mukava, hyvännäköinen nuori neito, joka on, kuten minäkin, vain kesähommissa. Sen kanssa kun päivän pyöri, niin… Jatkan vatkaamista lehteä vilkuillen ja ajatuksissani Riikkaa nussien, aina vain nopeammin ja nopeammin.
- Mitä sä teet, kuuluu ääni takaani.
Käännyn säikähtäen ympäri samalla kun lasti lähtee liikkeelle pusseistani lennättäen sen suoraan Sarin jalkojen juureen. Sarin kädessä oleva bensakanisterikin putoaa.
- Ei helvetti, mieshän on täällä runkulla.
Kulli spermaa valuen ihmettelen mistä Sari oli ilmestynyt, eihän nyt kenenkään pitänyt varikolle olla tulossa.
- Nyt sä jätkä saat kyllä potkut täältä, mä kyllä kerron Ripalle.
- Ei helvetti, ajattelen. Nyt jos se kertoo Ristolle niin mä saan kyllä välittömästi potkut, ja siitä ei porukat tykkää.
- Älä hei, pliis, et viittis, yritän anella limaista kulliani shortseihin tunkien.
- Miks just Sari, kiroan mielessäni. Sarin kanssa meillä ei oikein synkannut, se on sellainen suupaltti, joka valittaa joka asiasta ja on muutenkin ärsyttävä.
- Eihän toi oo mistään kotosin, että täällä runkkaillaan, saatana, Sari jatkaa manaamistaan.
- Et viittis, oo kiltti.
- Perkele, jos sä haluut työs pitää, niin saat kyllä jeesata mua, hetken mietittyään Sari jatkaa.
- Joo, joo, ihan mitä vaan, jatkan anelua, nyt onneksi jo housut jalassa.
- Tuut illalla meille, niin saat tehä meillä kotihommia.
Lupaudun tulemaan ja kirjoitan osoitteen ja kellonajan lapulle.
- Ja auta armias, jos et tuu, niin potkut tulee, Sari heittää vielä lähtiessään bensakanisterin kanssa.
Koko iltapäivän välttelen Saria, joka kuitenkin aina välillä mulkaisee tappavasti suuntaani. Neljältä polkaisen pyörällä kotiin koko matkan miettien huonoa tuuriani.
Kuuden maissa vilkaisen postiluukkua: Sari Pasanen, 8 A 6. Painan ovikelloa ja jään odottamaan. Hetken kuluttua kuuluu lukon rapinaa ja ovi aukeaa.
- No niin, tulit sitten.
- Joo, vastaan puna poskillani kuin pahainenkin kiinni jäänyt karkkivaras.
- Tuu sisään.
Astun sisään huoneistoon, otan sandaalit jalasta ja astelen peremmälle. Eteeni avautuu ihan siisti kaksio, jonka seiniä koristelee mitä eriskummallisimpia kaukomaiden koristeita.
- Täällä, Sari sanoo ohjaten minut olohuoneeseen.
- Tämän jos kokoat, niin en puhu asiasta enää koskaan.
Olohuoneessa paljastuu iso Ikean laatikko.
- Tämmösen kasaaminen ei oikein multa suju, ja kun toi ukkokaan ei enää oo maisemissa, niin kasaajaehdokkaita pitää etsiä sitten muualta.
- Joo.
- Mä käyn kaupassa. Kasaa se tohon nurkkaan.
- Joo.
Sari ottaa eteisestä kauppakassinsa ja lähtee ulos. Jään yksin huoneistoon. Katselen vähän ympärilleni, mutta päätän sitten ruveta hommiin ja aukaisen laatikon.
Vajaan tunnin päästä kuulen Sarin palaavan.
- Moi, sehän rupee oleen kohta valmis.
- Joo, pikkuhiljaa.
- Otatsä kahvia?
- Voishan sitä kupposen.
Sari menee keittiöön purkamaan ostoksiaan ja laittamaan kahvia tippumaan. Meitsi jatkaa lipaston kasaamista Ikean ohjelehtistä välillä kiroten.
- Nyt olis kahvia.
- Okei.
Menen keittiöön Sarin perässä seinäkoristeita katsellen.
- Taidat reissata paljon?
- No kyllähän sitä, ukon kun jätin niin joka vuosi on tullut kaukomailla käytyä.
Jatkamme hidastempoista juttelua kahvin lomassa. Samalla minulle paljastuu että tuon ärsyttävän ulkokuoren, kuoren jonka ryyppäävä mies oli aikaansaanut, alla on ihan mukava nainen. Sarikin taitaa tajuta, että ihan mukavaa tämä jutustelu on.
- Ei sun tartte sitä lipastoa enempää kasata, kyllä mä voin sitä jatkaa.
- No, eipä tässä kyllä paljon muutakaan tekemistä ole, eikä siinä enää paljoa olekaan.
- No kiitti. Eikä sun tarvii mitään pelätä, emmä siitä päivällisestä kellekään kerro.
- Kiitti, kahvistakin, vastaan ja menen jatkamaan projektia.
Viimeisiä osia kasatessani kuulen Sarin menevän suihkuun. Kun olen siirtämässä valmista lipastoa nurkkaan, Sari tulee olohuoneen ovelle katsomaan ympärilleen kietaistu pyyhe päällään.
- No niin, nytkö se on valmis.
- Joo, valmis on. Ihan hyvähän siitä tuli.
Katson Saria pidempään hänen harjatessaan hiuksia oven suussa. Pyyhe peittää juuri ja juuri strategisesti tärkeät alueet. Shortseissa alkaa tuntua tuttua kihelmöintiä. Hitaasti hän harjaa hiuksiaan ja laittaa niihin kuminauhan. Kuin tahallaan harja putoaa Sarin käsistä ja kumartuessaan sitä poimimaan pyyhkeen alta paljastuu upea perse ja pakaroiden välistä vielä upeampi pillu.
- Kävisitsääkin suihkussa, Sari kysyy varmasti paljastuksestaan tietäen.
Yrittäessäni siirtää ajatuksiani muualle, kysymys menee ihan ohi.
- Tä?
- Kävisitsääkin suihkussa? Mä voisin vielä laittaa jotain iltapalaa.
- No… joo, sanon häkeltyneenä Sarin katseen käydessä välillä shortsieni etumuksella ja välillä kasvoillani, kuin reaktioita tarkkaillen.
- Siinä on pyyhe ammeen reunalla.
Sarin mennessä keittiöön suuntaa kulkuni vessaan. Äskeinen kohtaus verkkokalvoille palaneena yritän saada kaluni laskeutumaan ottamalla viileän suihkun. Osittain tehtävässä onnistuen puen päälleni. Keittiössä Sari puuhaa voileipien kimpussa, ei enää pyyhkeeseen vaan läpikuultavaan kesämekkoon sonnustautuneena. Sopivasti auringon valokiilaan osuessaan mekko paljastaa kaikki alleen kätkevän. Jälleen kaluni antaa elonmerkkejä hiljaa nytkähdelleen. Juuri kääntyessäni seinäkoristeita ihailemaan seisokkiani peitelläkseni Sari pyytää tulemaan iltapalalle.
- JATKUU -

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.