ongelmanani on laiha kissa.narttu,5v.ei leikattu.syö ihan normaalisti ja kaikkea mitä annan mutta painaa vain 2kg.ihmiset luulevat että en ruoki sitä.mitenkä saisin sen lihoamaan?lääkäron mukaan se on sen ruumiin rakenne mutta minua häiritsee asia.pitääkö ruveta syöttämään pelkää läskiä ja kermaa?
laiha kissa
meri
1222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiima-ajat vievät paljon energiaa ja ovat muutenkin haitaksi kissan terveydelle, joten leikkauta kissasi, jos et meinaa sillä pentuja teettää. Leikkaus parantaa usein ruokahalua ja pienentää energiankulutusta.
Kissalle annettava ruoka saa kyllä olla ihan reilusti rasvaista, koska kissalle ei runsaastakaan rasvan saannista ole samanlaisia terveyshaittoja kuin ihmiselle. Jos annat kissallesi kuivamuonaa, valitse sellainen ruoka, jonka rasvapitoisuus on yli 20%. Rasvainen possun suikaleliha (raakana) on myös hyvää ruokaa kissalle. Hyla-kermaakin voi antaa.
Olethan madottanut kissan säännöllisesti? Madot vievät ravinnon kissan suolistosta ja aiheuttavat juuri laihuutta.
Jos kissa on matokuurin, leikkauksen ja ruokavalion mahdollisen muutoksen jälkeen edelleen selvästi alipainoinen (=kylkiluut näkyvät) saattaa laihuuden syynä olla jokin sairaus (esim. diabetes, kilpirauhasen toimintahäiriö, munuaisten vajaatoiminta tms.) ja tällöin on perusteellinen eläinlääkärintarkastus verikokeineen paikallaan.