mä näin kerran.. tai siis joka yö mä nään unta
mun omasta kuolemasta.. miks?? osaaks kukaa
sanoo?? ja mä viiltelen itteeni aika usein, mut
mä en oo satanisti enkä saatananpalvoja.. mä oon
kans kerran yrittäny itsarii.. johtuiskohan noi
unet tästä?? osaaks kukaa auttaa??
mun omasta kuolemasta.. miks?? osaaks kukaa
sanoo?? ja mä viiltelen itteeni aika usein, mut
mä en oo satanisti enkä saatananpalvoja.. mä oon
kans kerran yrittäny itsarii.. johtuiskohan noi
unet tästä?? osaaks kukaa auttaa??
Vastaukset 11
Vanhimmat
sä kaipaat huomiota. Sitähän ne itsariyritykset,
viiltelyt jne. myös on. Toisaalta tuottamalla
itelle fyysistä kipua kuvittelee voivansa
turruttaa henkisen kivun. Eli sua varmaan
askarruttaa, ehkä masentaakin jotkut asiat.
kantsis varmaan mennä jutteleen jollekin, ei tuo
oo tasapainosen ihmisen käytöstä.
niih.. mutku.. kaikki varmaan aattelee, et mä oon
oku mielisairas..:( mul ei oo ketään, kelle
puhuu.. mul ei oo ystävii.. ja mun vanhemmat
toivoo, ettei mua olis olemassakaa..:(
ihan rohkeasti mennä juttelemaan jollekin
ammattiauttajalle. Varaa aika vaikka
terveyskeskuksesta. Meet ensin vaikka ihan
tavalliselle lekurille tai terkkarille jutteleen
niin se pistää sulle lähetteen psykologille. Ei
se mitään mielisairautta tarkota, oon itsekin
käynyt monta kertaa ja aina se auttaa että saa
puhua jollekin jolla on vaitiolovelvollisuus. Ei
kavereillekaan kaikkea halua kertoa. Kaikilla
meistä on välillä henkisiä vaikeuksia, joillakin
pienempiä, joillakin isompia mutta ei se
mitään "hulluutta" tarkota. Tsemppiä sulle!
mut men haluu... siis men jutteleer kellekkää...
sitten tietysti ihan oma valintasi. Kokemuksesta
vain tiedän että yksikseen kaikkia ikäviä asioita
hautoessa saattaa helposti sairastua
masennukseen. Ongelmille pitää tehdä jotain, ja
viiltelyt jne. on oireilua pahoista ongelmista.
Ei ne ongelmat yleensä häviä itsestään.
mä tiedän, ettei ne hävii ittestään.. ja mul onki
pahoi ongelmii..:( mut mua pidetään
mielisairaana, ja saatananpalvojana/satanistina..
vaikken mä oo mitään noista.. ja mul oli ennen
ystävii.. mut nyt niit ei oo ollu pariin
vuoteen.. eikä mul oo ketään, jolle kertoa.. ja
mihinkään kallonkutistajalle mä en mee..
Sulla on vähän kielteinen asenne kaikkea sitä
kohtaan mikä vois auttaa. Jos sulla menis jalka
poikki, niin menisitkö lääkäriin? Ilman muuta.
Mutta jos sielu on pirstaleina niin kieltäydyt
menemästä. Ei se sua tapa. Sun pitäs vaan aatella
että ei se mitään ota jos ei annakaan, ja
ennenhän et voi tietää ennen kuin kokeilet. Joku
psykologikäynti vie tunnin sun elämästä. Eli ei
paljon.
Tietysti voit yrittää myös itse auttaa itseäsi.
Kun purat pahan olon vaikka päiväkirjaan niin
sekin voi helpottaa ja auttaa sua ymmärtämään
itseäs. Eikä pidä välittää muiden mielipiteistä.
Jos ajatellaan, että maailmassa on jokaiselle
ainakin yksi "se oikea", joka voi todella
rakastaa sua, niin eikö samalla logiikalla voi
ajatella, että maailmassa on aina myös ihmisiä
jotka pitää sua hulluna. Jokaisessa ihmisessä on
aina jotain, mitä joku toinen voi vierastaa.
Koskaan et voi miellyttää kaikkia. Pääasia on,
että ite hyväksyt ittes omine vikoineskin.
Erittele vaikka ihan paperille ongelmias. Kun
kirjotat ne ylös, ne konkretisoituu. Sitten alat
miettiä, miten saisit vaikka yhtäkin ongelmaa
vähän parannettua. Pienilläkin muutoksilla voi
olla kuitenkin iso merkitys.
emmä tiiä... mut jos mult katkeis jalka.. mä en
menis lääkäriin.. mä en pidä lääkäreist.. vaik
mut kyl raahattais väkisin lääkäriin sitten.. mut
emmä sillonkaa menny, ku mä sain lievän
aivotärähyksen.. enkä sillon, ku mult katkes pari
kylkiluuta.. joten emmä mee nytkää..
...sitten et vain mene! Älä sitten ruikuta
täällä, jos et apuakaan halua. Ärsyttää tollaset
huomion kerjääjät, jotka valittaa ja narisee, mut
ei silti tee elettäkään asioiden eteen. Jatka
vain samaan malliin mun puolestani! Oma asias.
Turhaan marista, jollei asialle halua tehdä
mitään. Yks kysymys vielä tälle "kuolleelle"
marmattajalle: Haluatko todellakin elää?
en.. en halua elää.. eläminen on perseestä..