tekeminen on vaikeaa, vaikka olen kirjoittanut pätkiä samasta aiheesta kohta kahdeksan vuotta.
Yritelmiä synopsiksesta on kaikkiaan ainakin viisikymmentä. Ne tuntuvat mielessäni hyvinkin loogisilta ja eläviltä ja pätkien sijoitteleminen helpolta. Mutta käytännössä yritykset jäävät yrityksiksi. Pätkät on pantava sirpaleiksi ja niissä olevat asiat uuteen järjestykseen. Sitten ne eivät joko toimi tai sitten minä en toimi oikein...
Tavoitteenani olisi kirjoittaa syiden ja seurausten ketjua. Mielestäni ymmärrän niistä hyvinkin paljon ja olen näkevinäni kokonaisuuden. Pitäisi valita, miten järjestelisi aineiston kun sitä on "liikaa".
Tuntuu kuin minun pitäisi valmistella yhtäaikaisesti ainakin kolmea teosta ja minä olen vasta-alkaja.
Miten muilla?
Yritelmiä synopsiksesta on kaikkiaan ainakin viisikymmentä. Ne tuntuvat mielessäni hyvinkin loogisilta ja eläviltä ja pätkien sijoitteleminen helpolta. Mutta käytännössä yritykset jäävät yrityksiksi. Pätkät on pantava sirpaleiksi ja niissä olevat asiat uuteen järjestykseen. Sitten ne eivät joko toimi tai sitten minä en toimi oikein...
Tavoitteenani olisi kirjoittaa syiden ja seurausten ketjua. Mielestäni ymmärrän niistä hyvinkin paljon ja olen näkevinäni kokonaisuuden. Pitäisi valita, miten järjestelisi aineiston kun sitä on "liikaa".
Tuntuu kuin minun pitäisi valmistella yhtäaikaisesti ainakin kolmea teosta ja minä olen vasta-alkaja.
Miten muilla?
Vastaukset 4
Vanhimmat
kirjoita pätkiä, vaan etenen kuin armeija, kohteesta A, kohteeseen Ö.
En tietenkään kirjoita koko ajan, vaan välillä puuhastelen jotain muuta ja suunnittelen juonta ja kuvioita ja näen jopa unia, jotka auttavat tekstissä.
Joskus kirjoittaminen on tosi helppoa,toisinaan pitää pähkäillä enemmän, että olisi tyytyväinen, mutta...... ei niitä läpi vaan saa, kuin todella harvoin.
Maailma on täynnä hyviä kirjoittajia, valitettavasti.
En yleensä tee tiivistelmää muuta kuin päässäni. Alan kirjoittaa jonkinlainen tapahtumaketju päässäni mutta usein isotkin linjat hahmottuvat pitkin matkaa. Joskus kokee senkin ihmeen että tarina kirjoittaa itseään, minä olen vain välikappale.
Luulin vuosikausia että kirjoittaminen on vuoroin inspiraation aallon harjalla ratsastamista ja blokkia. Kunnes oivalsin että sitäkin voi tekemällä tehdä. Vaikka aloittaisi väkisin ja deletenäppäin kuluisi käytössä, jossain vaiheessa saa kiinni ajatuksesta ja syntyy ihan käypäistä tekstiä.
marssia tapahtumasta toiseen kuten puskajutta, ja tehdä sen kevyesti kuin viviandee.
Minulle se on samalla muistamis- ja tiedostamistapahtuma, ja jostain syystä alitajunta pitää ovia lukossa. Suojellakseen, sillä siellä voi olla liian järkyttäviä asioita.
Unet ovat kyllä hyviä apuvälineitä kirjoittamisessa, kuten puskajutta mainitsi.
Muokkasin muuten tänäaamuna ihka ensimmäisestä synopsiksesta uuden ja nyt olen kirjoittanut seitsemästä alkaen syömättä. Luulen, että tämä toimii paremmin kuin yksikään aikaisemmista.
Nyt lähden ruuanlaittoon.
Kiitos vastauksistanne!
Olen usein aiemminkin kertonut kirjoittamisestani, mutta sotkeennunpahan teidänkin ketjuunne.
Karkade “…kuin pitäisi valmistella yhtäaikaisesti ainakin kolmea teosta…”
Ehkä sitten kannattaisi laittaa ne osiksi, siis kirjoitat yksi kerrallaan valmiiksi? Trilogia.
¤
Puskajutta pystyy siis etenemään kirjoittamisessaan aasta ööhön. Minulla on ilmeisesti vähän samaa tyyppiä, mutta joskus on kyllä käynyt niinkin, että jo valmiiksi kuvittelemani etenemistahti tyssää toptykkänään, kuluu aikaa ja sitten se projekti ryöpsähtää jossakin vaiheessa uuteen kukoistukseen ja saa päätepisteen. Eli juttu, jonka luulin olevan yksinkertaista toteuttaa muuttuukin matkan varrella kaksin- jopa kolminkertaiseksi. Siis esimerkkinä vaikkapa, että ajattelen kirjoittaa novellin, mutta sitten se jotenkin pölähtääkin toiseen muotoon. Esim. vaikkapa siis novelli paisuu näytelmäksi tms.
Yleensä valitsen ja tiedän tarkkaan mitä kirjoitan ja mihin tähtään, siis novelli, näytelmä, kirja. En jää odottelemaan inspiraatiota, mutta tekstiä sitten kirjoittaessani melko usein minulle kuitenkin on käynyt niin onnekkaasti kuin viviandee:llä, että tarina alkaa kirjoittaa itseään. Varmaankin juuri se saa minut aina uudelleen ja uudelleen kirjoittamaan kaikenlaisia tarinoita.