Tällä hetkellä vituttaa vaan niin paljon ja raskaasti. Yksi ystäväni on viime aikoina käyttäytynyt suorastaan törkeästi minua kohtaan. Aiemmin olettekin saaneet lukea mm. siitä töidenhakemis- episodista. Noh, voinen vaan todeta että sama tahti jatkuu ja entistä kiivaammin. Tässä muutamisen viikkoa sitten sovimme tämän tyypin kanssa tapaamisen kaupungille, noh saapuihan "ystäväni" lopulta yli 2h myöhässä. Selityksenä oli, että "kun ei osannut päättää mityä laittaa päälle, ja kyllähän sä mun nää lähdöt hei tiiät muutenkin"- tyyppistä selitystä. Meidän piti mennä syömään hänen tarjoamanaan ja ostamaan liput yhdelle tänään olevalle keikalle, mutta sekin peruuntui kun "ystäväni" huomasi treenikassinsa unohtuneen -kas kas- kotiin. Joten tapaaminen jäi siihen. Ja rahatkin oli tietty kotona, joten lippujakaan ei sitten saatu. Noh, pari päivää myöhemmin tämä tyyppi lupasi tulla luokseni käymään. Laitoin ruuat, leivon ja tein kaiken valmiiksi. Tapaaminen oli sovittu kahdeksi. Kuinka ollakaan kännyni alkoi pirisemään minuuttia vailla kaksi. Ja sain kuulla, että hänen oli IHAN pakko mennä nyt hoitamaan jotain KELA-asioitaan. Joten näin ollen jäin jälleen kuin nalli kalliolle ruokineni. Noh, mitään anteeksipyyntöä en tietenkään saanut. Tänään meillä sitten piti olla taas tapaaminen. Viime hetki ostaa liput keikalle, joka alkaa muuten tunnin sisään tästä hetkestä jolloin kirjoitin tätä tekstiä. Yllättäen aamulla oli taas "KELA-menoa". Kahden aikaan sain viestin, että täällä menee. Koeta jaksaa. Ja hymiö perään. Kun kello löi viisi, mietin että perkele. Eihän mikään pulju ole noin kauaa edes auki perjantaisin. Nyt sillä on taas känny kiinni, ei mitään vastausta tai ilmoitusta mistään. Jää sitten keikka näkemättä, kun eipä viitsi näissä fiiliksissä mihinkään lähteä.
Mitenkä minun nyt pitäisi tämä kaikki tulkita!? Inhoan ihmisissä sellaista piirrettä, ettei asioita voida sanoa suoraan. Jos kyseinen henkilö ei halua olla enää missään tekemisissä kanssani. Miksei se vaan voi sanoa suoraan!? Vaan pitää yrittää feidata minut elämästään, ihan kuin en olisi koskaan ollut olemassakaan. Ihan kuin jossain ala-asteella, sellaiselta alkaa touhu vaikuttamaan. Täsmälleen kuin entinen kundikaverini. Ja sentään olen tuotakin ihmistä pitänyt parhaana kaverinani. Ahdistaa ja surettaa. Aikaisemmin olen vaan raivonnut. Mutta nyt en enää jaksa. Tuntuu, ettei mikään elämässäni ole koskaan pysyvää. Ainakaan mitä tulee ihmisiin. Mietin aina miksi annan muiden kohdella minua näin. Mutta ehkä se on se pelko lopullisesta yksinjäämisestä. En ole kovinkaan häävi tutustumaan kehenkään. Silti tuntuu todella kurjalta ja suututtaa, että annan kohdella itseäni tällä tavoin. Päälimmäisen sitä miettii, että miten jotkut voivat edes tehdä noin!
Huokaus.
Mitenkä minun nyt pitäisi tämä kaikki tulkita!? Inhoan ihmisissä sellaista piirrettä, ettei asioita voida sanoa suoraan. Jos kyseinen henkilö ei halua olla enää missään tekemisissä kanssani. Miksei se vaan voi sanoa suoraan!? Vaan pitää yrittää feidata minut elämästään, ihan kuin en olisi koskaan ollut olemassakaan. Ihan kuin jossain ala-asteella, sellaiselta alkaa touhu vaikuttamaan. Täsmälleen kuin entinen kundikaverini. Ja sentään olen tuotakin ihmistä pitänyt parhaana kaverinani. Ahdistaa ja surettaa. Aikaisemmin olen vaan raivonnut. Mutta nyt en enää jaksa. Tuntuu, ettei mikään elämässäni ole koskaan pysyvää. Ainakaan mitä tulee ihmisiin. Mietin aina miksi annan muiden kohdella minua näin. Mutta ehkä se on se pelko lopullisesta yksinjäämisestä. En ole kovinkaan häävi tutustumaan kehenkään. Silti tuntuu todella kurjalta ja suututtaa, että annan kohdella itseäni tällä tavoin. Päälimmäisen sitä miettii, että miten jotkut voivat edes tehdä noin!
Huokaus.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minulla kun ei mitään kauheaa ystäväporukkaa ole, ehkä joku virtuaalisessa maailmassa mutta tiedän miltä tuntuu kun joku ei pidä kiinni aikataulusta enkä nyt puhu lääkäreistä. Omat sukulaisetkin saattavat keksiä ties mitä vaikka tapaaminen on sovittu, herranjestas 3kk sitten ja sitten jostain kumman syystä on kauhee kiire joka on sovittu jo aikaa sitten. Ennen minun aikaani vai sen jälkeen?
Yksinkertaisesti en ole reagoinut muutaman soiton ja saldon jälkeen. Sopii sitten kun sopii. Eli ei koskaan. Eipä siinä oikein voi muuta tehdä kuin mennä puhumaan suoraan ja vaikka väkisin hakea kaveri jostain ja alkaa kyselemään. Jos asia ei selkeydy niin sitten jättää kaveri omaan arvoonsa.
Siinä on vaan se huono puoli, pettymys. Joskus sitä luulee että löytyy tosi kiva henkilö mut sitten myöhemmin PAM todellisuus iskee ja kaikki onkin ollut ohi jo kauan aikaa sitten. Ystävyyssuhde tai rakkaus.
Minun mielipiteeni asiaan on että jos ihminen todella välittää niin hän raivaa vaikka väkisin kalenteristaan 10 min jotta voi selittää asian ja selkeyttää. Vaikka edes puhelimessa. Muuten jos saa vain tekosyitä totuuden sijaan, niin antaa koko ihmisen vain häipyä pois elämästä. Sellaisilla riippujilla ei tee mitään muuta kuin pahoittaa mielensä jossain vaiheessa pahasti. Mielummin lopettaa hidastelun ja pysähtymisen ja aloittaa uudestaan ja etsii muun kaverin.
Joillekin voi hyvästien jättäminen olla kova pala tai totuuden kertominen. Siksi jotkut kokevat helpommaksi vain "kadota". Se on kamalaa varsinkin joss toinen ei ymmärrä mitä on tapahtunut. On vain kestettävä.
...et sitten mitenkään voi suoraan kysyä asiasta "ystävältäsi". Parempihan se on sääliä itseään ja pettyä aina uudestaan kuin selvittää asiat kertalaakista kunnolla.
Sarkastista! Ironiaa! (Hei sinä asioita sovitteleva mallikansalaispikkuvittu (ELI SIIS MIES TAI NAISPUOLINEN!) joka / kuka tulet ilmeisen varmasti kaikkien ihmisten kanssa toimeen enemmän kuin paremmin ja hyvin) SACRE BLEUE DA DI DAA) a´la lässyn lässyn lällälää VAAN sulle. Meinaatko niinku et jengi ihminen / ihmiset ei niinku ois yrittäny ajatella ja mietiskellä noita asioita tai siis toi viestin alottanu ja muutkin, totta hitossa ihminen miettii ja ihmettelee niitä näitä ja noita koska toihan on ihan kummaa käytöstä toista kohtaan et ensin sovitaan ja kaikki o varmaa mut sitten kun pitäs tapahtua niin ei tapahdukaan. Ei mitään muuta kun tyhmiä ja turhauttavia seli seli tyksiä tulee vielä päälle niitä saat vaan kuunnella. Oma ajatukseni sanoo ainakin näin ja kysyy ,että onko mitää ideaa eli järkee tuossa ja niin edelleen. Toi tollanen ottaa hermoon eli nuppiin eli kuuppaan kovasti ja on turhauttavaa eritoten jos ja kun se vielä toistuu koko ajan ( et niinkun miks)! Mitä siinä sitten oikeastaan edes kyselisit joltain tollaselta tyypiltä mitään ja miksi? No koska saiskohan siltä paljon mahdollista edes mitään selkeetä ja järkevää vastausta / muutakin kun vaan sitä seli seli tystä nimenomaan järkevää semmosta ,että tulis niinku itelle sellanen olo ,"että hei tuon ymmärrän ja et käy järkeen"! En ihmettele jos ja kun tulee huonot fiilikset eikä loppujen lopuks huvita itekään kysellä ,että miks et tullut sovittuun aikaan sovittuun paikkaan miksi ,et soittanu niinku sovittiin tee tätä sitte kokoajan ja lopuks kysyt etkö hei viittis ilmottaa tai sanoa tosiaan heti suoraan ,että et tule tai mene?! Koska jos tosiaan on asia niin , et noin jotakuinkin kaks sekunnin tuhannesosaa ennen niinsanottua H -hetkeä puhelimesi yhtäkkiä alkaa jostakin kumman syystä soimaan! mikä ääni sulla sitten onkaan siinä? no on mikä on kuitenki) OKAY sinä sitten näet sen ,että kuka soittaa (jos näet) ja puheluun vastaat (jos vastaat) kuulet sen tutun äänen mikä sanoo vaan et sori? pahoittelee ehkä) ja ilmoittaa simppelisti ja lyhyesti ,et hei mä en voikkaan tulla tänään (taaskaan) ja eikä sanokaan sitten juuri muuta kun ,että nähään ehkä huomen ja soitellaan moi. Saatat miettiä siinä ironisesti vähän aikaa itseksesi ,että niin siinäpäs on mulla oikee tosiystävä joooo jeeee ,koska sehän huomioi mut aina ja on muutenki ihan parasystävä? (HUONON OLON PAINAESSA PÄÄLLE!) Taaskin se soitti tai tuli myöhässä mitä nyt 3 (kolme)-4(neljä)- 10 (kymmenen) tuntia tai vuotta myöhässä sanoakseen vaan esimerkiks nuo edellä mainitut sanat tai muuta turhaa vaikka tyyliin ,että se unohti ynnä muuta . Sillä jos ei nii ei sitten ei väkisin. Ei sitä jaksa loppujen lopuks kuunnella eikä katella eikä edes välttämättä miettiä jos se vaan puhuu ja lupailee! HEI KIRJOTTAJAKIN MUUTEN KIERSI JUSTIINSA NOIN ALLE SEKUNNISSA MAAILMAN. HEH.
Voisitko ystävällisesti opetella tekemään kappalejakoja ja kirjoittamaan lauseita jotka selkeästi alkavat jostain ja loppuvat jotenkin järkevästi, mielellään se keskiosakin saisi olla ymmärrettävä. Aivan käsittämätön teksti.
Oikolue sekä käännä teksti itse ja samalla tee myös kappalejaot samalla mieleiseksesi! Etkö muka osaa lukea Suomea? Järjeton ja Käsittamätön ovat sanoja tässä tapauksessa! Mielellään se keskiosa mikä keskiosa? Sinun ei ole pakko lukea tekstiä!
Jos se teksti on osoitettu minulle, niin totta helvetissä luen mitä minulle on kirjoitettu. Toivoisi vain, että saisi jotain selvää viestin ideasta. Osaan lukea suomea (kyllä, kirjoitetaan pienellä), mutta onko järkeä kirjoittaa lauseita, joissa on sanoja peräkkäin vaan ei mitään punaista lankaa.
Oletko itse tuon edellisen tekstin kirjoittaja? Ainakin kirjoittamasi viesti on aivan yhtä käsittämätön kuin edellinenkin.
"Järjeton ja Käsittamätön ovat sanoja tässä tapauksessa!" Onko joku jotain muuta väittänyt? Miten ihmeessä tämäkään liittyy mihinkään? Mainio esimerkki siitä, miten voi kyllä kirjoittaa suomenkielisiä sanoja peräkkäin, ehkä jopa lauseita, mutta kun ne eivät mitenkään liity edellisiin sanoihin/lauseisiin ja kokonaisuus on aivan mahdoton ymmärtää.
En ala tavailemaan! Hei LUEPAS ENSIN KOKO TEKSTI eli KAIKKI PALSTAN TÄRKEIMMÄT KOMMENTIT NIIN EHKÄ EHKÄ EHKÄ EHKÄ EHKÄ YMMÄRRÄT SITTEN PAREMMIN! LUULTAVASTI ET KUITENKAAN YMMÄRRÄ! SINÄ OLET VAAN YKSI VIISASTELIJA EIKÄ SILLÄ OLE MITÄÄN VÄLIÄ TÄLLE KIRJOITTAJALLE MITÄ SINÄ YMMÄRRÄT TAI MITÄ ET YMMÄRRÄ ,KOSKA ENSINNÄ TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN VIRALLINEN TIEDOTE. Terveisin onko tullut mieleen sinulle tämä yksikin tosi asia ,että ihmiset ovat erilaisia ,ja ,että en välitä välttämättä siitä kaikesta paskasta tai paskaakaan siitä ,mitä joku yksittäinen yksilö ihminen sanoo, sillä sinä se et puhu tässä edes asiaa vaan sen vierestä! Arvostelet vaan! Mulle se tärkein pääasia on itse pointti eli kunhan sanon eli kirjoitan ja tavalla tai toisella ilmaisen asiani tai en , mutta mitä sinä olet tehnyt muutakin kuin kommentoinut lyhyesti sitä kuinka surkeata tekstini on ja ,että mitenkä järjetöntä sitä on lukea! Kuka sinä olet kommentoimaan TÄMÄN KIRJOITTAJAN TEKSTIÄ? Itse olet ilmaissut asiasi lyhyesti tai pikemminkin kommentoinut vaan jotenkin. OK voin mäkin niin tehdä jos teen tai kun teen huomioi edellinen! Voin sanoa kommenttini ilmaista itseäni eli sanoa juttuni sekunneissa vaikka kahdessa minuutissa tai kuudessa ! Eikö tämä kaikki merkitse sinulle sitten tasan yhtikäs mitään? Itse asia on tärkein se viesti ilmaisenpa asiani sitten nopeasti, lyhyesti , tai hitaasti ajattelevasti (harkiten!) kunhan ilmaisen "se on mun ajatus" ja mielipide! Ei niinkään se mainostamasi tärkeääkin tärkeämpi tyyli miten kirjoitan tai kuinka minun kuuluisi kirjoittaa. Jep ja mitä itse tyyliin tulee niin se tyylihän on vapaa! En kysy sinulta tästä tyyli asiasta mitään! JAH Hei sinä et ole itse pystynyt tuosta pääaiheesta sanomaan juuri mitään kuten sanottu , JOS ET PYSTY TAI OSAA ILMAISTA ITSEÄSI OMANA ITSENÄSI SAATIKA ANTAA EDES KUNNON NEUVOA NIIN ÄLÄ SANO SILLON MITÄÄN! TARKOITAN TUOTA KOMMENTTIASI "MIKÄ KUULUISI ,ETTÄ OLETKOS YRITTÄNY KYSYÄ SILTÄ SITÄ ASIAA MIKSI SE EI TEE NIIN JA NOIN. LISÄKSI VIELÄ ET JOO PAREMPIHAN SE ON SÄÄLIÄ ITSEÄÄN PETTYÄ JA VIELÄ AINA UUDELLEEN JA UUDELLEEN!? VIELÄPÄ KERTALAAKISTA JA OIKEIN KUNNOLLA! JEP JOO NO OKEI ,MUTTA TÄSMENNÄPÄS VIELÄ HIEMAN ,ETTÄ MITEN KUINKAS KERTALAAKISTA!?! KERRAN KUN ASIANTUNTIJAA LEIKIT! KOSKA TÄMÄ VAIKUTTAA SILTÄ ,ETTÄ TUON TEKSTIN PERUSTEELLA , ((VOI OLLA EHKÄ TURHAA TEHDÄ)) SILLÄ EI ASIA SIITÄ VÄLTTÄMÄTTÄ JUURIKAAN MIKSIKÄÄN MUUTTUISI.? J.N.E " MÄ PIDÄN SITÄ TYHMÄNÄ JA TURHANA KOMMENTOIMISENA JA MIKSI MINKÄ TAKIA NO KOSKA ENSINNÄ SE EI SANO JUURI MITÄÄN EIKÄ AUTA! LISÄKS TUOLLAINEN ASIA KUN YSTÄVYYS ON ITSESTÄÄNSELVYYS ,JOS SE SITÄ ON JA SIIHEN EIVÄT TUOMMOISET KYSYMYKSET KUULU EIVÄTKÄ AUTA TAI TUSKIN AUTTAVAT NIMENOMAAN TUON OLOISESSA JUTUSSA! KAVERILTA ELI HYVÄLTÄ YSTÄVÄLTÄ EI TARVITSE KYSYÄ MITÄÄN TUOLLAISIA KYSYMYKSIÄ! SILLÄ HYVÄ YSTÄVÄ KYLLÄ OTTAA HUOMIOON TOISEN IHMISEN JOS SE ON HYVÄ YSTÄVÄ .! Esimerkki TAPUTA TAI HIEROPA VAIKKA KÄSIÄSI YHTEEN JA KUUNTELE ,ETTÄ SYNTYYKÖ SIITÄ ÄÄNI VAI EI? NO TIETYSTI SYNTYY JA TÄMÄ ASIA ON ITSESTÄÄNSELVYYS SILLÄ AINAKIN JONKINLAINEN ÄÄNI TULEE JA SYNTYY SEKÄ KUULUU SE ÄÄNI EI OLE ERIKOINEN ,MUTTA SILTI SE TULEE JA KUULUU JOS TEET NÄIN! JA OLISI AINAKIN MINUN MIELESTÄNI TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ JOS SINÄ SANOISIT ,ETTÄ EIPÄ TULE ÄÄNTÄ EIKÄ KUULU MITÄÄN ÄÄNTÄ TAI SANOT ,ETTÄ ÄÄNI ON TASAN SAMANLAINEN KUIN VAIKKA ÄÄNI MIKÄ SYNTYY KUN LYÖT VASARALLA NAULAN LAUTAAN TAI ,ETTÄ PYSTYT TEKEMÄÄN SAMAN YHDELLÄ KÄDELLÄ JA VÄITÄT ,ETTÄ SAMALTA KUULOSTAA. , (KAIKKI SEIKAT HUOMIOON OTTAEN!) (TÄRKEÄ ASIA!) no ,mutta tämä oli vain jonkinmoinen pieni esimerkki pidä sitä sitten ihan minkälaisena vaan haluat! Älä kommentoi mitenkään tätä esimerkkiä pikemminkin tee se ja totea ja kuule jos pystyt mutta ,koska ei ole tarpeellista välttämättä tehdä näin niin on luultavasti kaiken paras ettet kommentoi etkä myöskään tee mitään! Tämä on teksti on kyllä kirjoitettu aika suoraan ,mutta ei siitä sen enempää tiedän sen.!.!! ! JAH huutomerkkejä riittää! Oletko muuten lukenut muka esimerkiksi näin kirjoitettua tekstiä) et mikshei joktsku ihmisetki kättäytyy non niiku tollei niiku ne käyttytä kohtaan ketävaan tollanen kiinnostass et hei ooksa oikeest vähäks niiku tyhmä tai jotai säkyl voisitkai kertoo etniiku milt sustehk tuntusitestä sust iteestäkin kujos suaki kohellettais noi eiku koheltas vaan tarkoti sanoo noi tai joteki va) Oliko mun teksti kirjotettu mahdollisesti noin en kysy tätä sinulta! Hyvin paljon mahdollista on ,että sinä voit ehkä saada selvää noinkin kirjoitetusta tekstistä ,mutta antaa olla jätetään toi asia tähän. Niinkuin olet lukenut ja et ymmärtänyt niin teksti mitä mä kirjotan ei ole tuollast muutaku ehkä joskus , mutta kyllä siitä silti selvän saa!
Kuulostaa melkein kuin omalta tekstiltäni. Itselläni oli myös yksi vähän saman tapainen "kaveri". Oltiin sovittu mitä tahansa ei lupauksiaan pitänyt, eikä edes ilmoittanut ettei pääse sovittuun tapaamiseen, ei ilmaantunut paikalle eikä edes vastanut puhelimeen. Sen jälkeen en ole mitään yhteyttä ottanut, ja vaikka on viestiä laittanut en ole vastannut. Eipähän ole hänelle enää mitään sanottavaa.Ja itse inhoan myös ylikaiken sitä että on niin raukka, ettei suoraan voi sanoa. Suosittelen että kerrot tyypille ettet sinä aio tuhlata häneen aikaasi. Yksikin hyvä ystävä on parempi kuin kymmenen huonoa.
Eipä tohon voi paljoa muuta tehä kun ,että HUOKAUS
sanot sille yksinkertaisesti, että olet kyllästynyt tällaiseen pompotteluun, jota tapahtuu aivan liian usein, törkeän viime hetkillä. kyllä hänen täytyy tajuta, että tuollainen on todella raivostuttavaa - toinen odottaa kuin kuuta taivaalta jotakin mukavaa yhteistä tekemistä, on nähnyt vaivaa sen eteen ja sitten toinen viime minuuteilla peruu jonkun huonon verukkeen perusteella. kysyt suoraan missä mättää, onko syy joku ulkopuolinen, hänessä itsessään vai eikö sinun seurasi enää miellytä.
Itselläni on kokemusta tuollaisista ¨ystävistä¨ ... Ja sanonki ohjeeksi että sille ¨ystävällesi¨ kannattaa suoraan sanoo asiasta ett ¨ jos sä sovit jotain tapaamisia niih vittu tuu etes ajoissa tai jos ei vaan seura kiinnosta niih sano suoraan ¨ Ja sitt jos se koittaa keksii jotain tekosyitä niih kannattaa vaan suoraan sanoo sille siun ¨ystävälles¨ ett sie et oo mun ystävyyden arvonen . Joten voisit etsiä jonkun uuden paremman ystävän itsellesi . :)