Kylmää ja pimeää

He palkkasivat minut tappamaan nyrkkeilijän nimeltä Heimo Rahkola.
Todistaja KRP:n suuressa, laitonta urheiluvedonlyöntiä koskevassa tutkimuksessa, joka kosketti pääsääntöisesti ammattinyrkkeilyä.
Heikki Salenius Junior ja Jukka Niinistö heittivät keikan. He kaivoivat kuvetaa. He heittivät kymmenen donaa. Viisi nyt ja viisi, kun homma on hoidettu.
Niinistö hallitsi laitonta vedonlyöntiä ja arpajaistoimintaa. Hän järkkäili nyrkkeilymatsien tuloksia mieleisekseen. Juniori heitti pollea taas sen jälkeen, kun hänen isänsä oli vapauttanut heroiinikaupan viime syksynä. Hän oli hoitanut perheen bisnekset siitä lähtien, kun isäukko lähti istumaan veropetoksista. KRP:n järkkäämä ansa. Juniori kihisi raivosta ja sylki myrkkyä. Ensin ne vittupäät pidättivät hänen isänsä ja sen jälkeen panivat pystyyn vedonlyöntitutkimuksen.
Kaksi KRP:n jeparia hoiti kenttäduunin. Aarno ja Jarno Muukkonen. Isä ja poika poliiseja ties kuinka monennessa polvessa. Aarno oli poliisitarkastaja. Hän oli järkännyt poikansa KRP:hen. Villi huhu: Jarno budjasi 34-vuotiaana faijansa ja mutsinsa kanssa. Olin valmis uskomaan sen. Hän vaikutti mammanpoikatyypiltä. Hän seurasi faijaansa joka paikkaan.
Mielessä yksi ajatus: etsi Rahkola, kolaa hänet ja kuittaa tapporahat.
Ajattelin Nannaa ja kahdeksan kuukautta vanhaa poikaamme. Se tuntui hyvältä. Heidän ajattelemisensa rauhoitti minut. Pojan syntymä oli parasta mitä minulle oli tapahtunut.
Alaspäin Fredrikinkatua. Pakkasta yli kymmenen astetta. Mereltä tullut blosis veti kunnolla daijuun ja sai pakaksen tuntumaan entistä raaemmalta.
Jokin sai minut ajattelemaan itseäni.
Rainer Hurme. Lakimies. Yksityisetsivä. Alamaailman free lancer palkkatappaja. Asioiden järkkäilijä ja hoitelija.
Fredan ja Lönkan kulma. Kaverini odottamassa. Kumppanini tällä keikalla: Ville Lukander. Entinen nyrkkeilijä, nykyinen huoltopoliisin jepari. Pimeää keikkaa alamaailman kundeille silloin. Elämän päähän potkima hylkiökyttä. Epäonnistunut lähes kaikessa. Jeparina hän oli jonkinlainen. Isänä, aviomiehenä ja nekkaajana täysi fiasko.
Lähestyin paikkaa. Halpisturkkiin pukeutunut huora kysyi kävellessäni ohi: "Hei muru! Kaipaatko seuraa?"
Ohitin hänet vastaamatta mitään. Sama mesta, jossa eräs kaupungin valtuutettu oli jäänyt nalkkiin housut kintuissa erään prostituoidun kanssa. Loistavaa matskua skandaalilehdille. Lukander huomasi minut ja lähestyi käsi ojossa. "Terve Hurme! Mä olen kuullut susta. Ja pelkkää hyvää. Mulla on lista sen tyypin oleskelupaikoista. Hoidetaan homma äkkiä, että päästään vittuun täältä pakkasesta."
3817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on aiheeseen käyty ja hyvin kirjoitettu.

Äänestä

Tää on hyvä paketti. Olet kyllä kirjoittanut PALJON,oletan.
Jotenkin tuli heti Bukowskin teksti mieleeni. Siis en tarkoita, että kopiota, vaan sama tunnelma.

Hyvä.

Äänestä

Nasevaa tavaraa, lisää kaivataan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TTA kirjoitti:

He palkkasivat minut tappamaan nyrkkeilijän nimeltä Heimo Rahkola.
Todistaja KRP:n suuressa, laitonta urheiluvedonlyöntiä koskevassa tutkimuksessa, joka kosketti pääsääntöisesti ammattinyrkkeilyä.
Heikki Salenius Junior ja Jukka Niinistö heittivät keikan. He kaivoivat kuvetaa. He heittivät kymmenen donaa. Viisi nyt ja viisi, kun homma on hoidettu.
Niinistö hallitsi laitonta vedonlyöntiä ja arpajaistoimintaa. Hän järkkäili nyrkkeilymatsien tuloksia mieleisekseen. Juniori heitti pollea taas sen jälkeen, kun hänen isänsä oli vapauttanut heroiinikaupan viime syksynä. Hän oli hoitanut perheen bisnekset siitä lähtien, kun isäukko lähti istumaan veropetoksista. KRP:n järkkäämä ansa. Juniori kihisi raivosta ja sylki myrkkyä. Ensin ne vittupäät pidättivät hänen isänsä ja sen jälkeen panivat pystyyn vedonlyöntitutkimuksen.
Kaksi KRP:n jeparia hoiti kenttäduunin. Aarno ja Jarno Muukkonen. Isä ja poika poliiseja ties kuinka monennessa polvessa. Aarno oli poliisitarkastaja. Hän oli järkännyt poikansa KRP:hen. Villi huhu: Jarno budjasi 34-vuotiaana faijansa ja mutsinsa kanssa. Olin valmis uskomaan sen. Hän vaikutti mammanpoikatyypiltä. Hän seurasi faijaansa joka paikkaan.
Mielessä yksi ajatus: etsi Rahkola, kolaa hänet ja kuittaa tapporahat.
Ajattelin Nannaa ja kahdeksan kuukautta vanhaa poikaamme. Se tuntui hyvältä. Heidän ajattelemisensa rauhoitti minut. Pojan syntymä oli parasta mitä minulle oli tapahtunut.
Alaspäin Fredrikinkatua. Pakkasta yli kymmenen astetta. Mereltä tullut blosis veti kunnolla daijuun ja sai pakaksen tuntumaan entistä raaemmalta.
Jokin sai minut ajattelemaan itseäni.
Rainer Hurme. Lakimies. Yksityisetsivä. Alamaailman free lancer palkkatappaja. Asioiden järkkäilijä ja hoitelija.
Fredan ja Lönkan kulma. Kaverini odottamassa. Kumppanini tällä keikalla: Ville Lukander. Entinen nyrkkeilijä, nykyinen huoltopoliisin jepari. Pimeää keikkaa alamaailman kundeille silloin. Elämän päähän potkima hylkiökyttä. Epäonnistunut lähes kaikessa. Jeparina hän oli jonkinlainen. Isänä, aviomiehenä ja nekkaajana täysi fiasko.
Lähestyin paikkaa. Halpisturkkiin pukeutunut huora kysyi kävellessäni ohi: "Hei muru! Kaipaatko seuraa?"
Ohitin hänet vastaamatta mitään. Sama mesta, jossa eräs kaupungin valtuutettu oli jäänyt nalkkiin housut kintuissa erään prostituoidun kanssa. Loistavaa matskua skandaalilehdille. Lukander huomasi minut ja lähestyi käsi ojossa. "Terve Hurme! Mä olen kuullut susta. Ja pelkkää hyvää. Mulla on lista sen tyypin oleskelupaikoista. Hoidetaan homma äkkiä, että päästään vittuun täältä pakkasesta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu