Satu epäileville tuomaille ynnä muille vanhoille kyynisille koirille
eli
Neljä sokeaa ja ronsu
(Paremman puutteessaan toisilleen kertoilleet kaksi synkeää aasia)
Olipa kerran neljä sokeaa, jotka elivät koe-eläinpuistossa tutkimassa pieniä ja isoja eläimiä, koska ajattelivat tällä tavoin käsittävänsä elämän tarkoituksen. Koe-eläinpuistossa eli eräs iso eläin, jota sanottiin ronsuksi. Neljä sokeaa yrittivät käsittää ronsun sitä käsin tunnustelemalla, kukin omalla tahollaan. Yhden sokean mielestä ronsu oli kova ja sileä suippeneva käyrä, toisen mielestä pehmeä paksu pilari, kolmannen mielestä tupsuun päättyvä naru, neljännen mielestä vahva taipuisa letku.
Kun ronsu oli näin käsitetty ja neljä sokeaa olivat aikansa sen luonteesta väitelleet, kukin omaa käsitystään kiivaasti puolustaen melkein käsirysyyn käyden, koska jokainen oli sitä mieltä, että koe-eläinpuiston kokeellisella menetelmällä eli käsikopelolla käsittämällä juuri hänen käsityksensä oli todistetusti ainoa oikea käsitys, sattui paikalle tulemaan vielä viides sokea, joka ehdotti, että neljä sokeaa kaverusta pelkän käsittämisen sijasta yrittäisivät myös ymmärtää. Niinpä kukin sokea kulki vuorollaan ronsun ympäri ja kävi käsittämässä ronsusta nekin tahot, joista käsin muut kumppaninsa olivat ronsua käsittäneet.
Sitten asiasta sukesi väittelyn sijasta keskustelu, jossa käsityksiä vertailtiin ja jaettiin niin että kaikki kuuntelivat toisiaan tarkkaavaisesti ja avoimin mielin, jotta ronsua voitaisiin yrittää yhdessä ymmärtää, jolloin neljä sokeaa saavuttivat yhteisymmärryksen siitä, että ronsu on:
kaksi kovaa ja sileää suippenevaa käyrää,
neljä pehmeää paksua pilaria,
yksi tupsuun päättyvä naru ja
yksi vahva taipuisa letku.
Yhteisymmärryksessä sokeat tällöin naureskelivat aiemmille (väärin)käsityksilleen ja ihmettelivät miten olivat saattaneet olla niin hölmöjä että olivat alkaneet väitellä ja riidellä ronsun olemuksesta, pelkkien käsiteltyjen käsitysten varassa, ymmärtämättä että kaikkien käsitykset olivat sekä oikeita, koska ronsussa oli käsitettävissä kaikki siihen käsitetyt ominaisuudet, että vääriä, koska kenenkään käsitys ronsusta ei ollut ainoa oikea. Iloisin mielin hölmöytensä tunnustaen neljä sokeaa tällöin oivalsivat, että tämä nyt yhteisymmärryksessä saavutettu näkemys - sokeat todellakin käyttivät tuota sanaa – ei sekään ole lopullinen totuus ronsusta, vaan ronsussa on paljon muutakin käsitettävää ja loppumattomiin ymmärrettävää. Ja ystävykset olivat tästä saavuttamastaan viisauden jyväsestä niin hyvillä mielin, että alkoivat pitää ronsuakin ystävänään, osana sieluaan, eikä pelkkänä tutkimuksen kohteena, koe-eläimenä.
Koska ystävää ei ole reilua pitää vangittuna koe-eläinpuistossa, neljä sokeaa päättivät vapauttaa ronsun. Tällöin ronsu näki, että neljä sokeaa olivat sen ystäviä ja ymmärtäneet hitusen viisaudesta. Vahvalla taipuisalla letkullaan se nosti neljä sokeaa leveään selkäänsä, jonka sokeat näin saattoivat ensi kertaa käsittää ronsusta taas ihan uuden puolen. Ronsu vei sokeat metsään ja kuljetti heitä monenmonituisten tiedon puiden ympäri, ymmärtämässä että ei tieto ole pelkästään hedelmä, joka tiedon puusta poimitaan, eikä pelkästään puusta päähän putoava kuhmu eli älynystyrä, vaikka voi se joskus sellaistakin olla, vaan että tärkeintä on ymmärtää että tieto on tie, joka puiden lomassa mutkittelee ilman määränpäätä, metsänpeitossa, kuukkelien, satakielten, hömötiaisten, haukien ynnä muiden puiden latvoissa laulavien lauluja kuullen.
eli
Neljä sokeaa ja ronsu
(Paremman puutteessaan toisilleen kertoilleet kaksi synkeää aasia)
Olipa kerran neljä sokeaa, jotka elivät koe-eläinpuistossa tutkimassa pieniä ja isoja eläimiä, koska ajattelivat tällä tavoin käsittävänsä elämän tarkoituksen. Koe-eläinpuistossa eli eräs iso eläin, jota sanottiin ronsuksi. Neljä sokeaa yrittivät käsittää ronsun sitä käsin tunnustelemalla, kukin omalla tahollaan. Yhden sokean mielestä ronsu oli kova ja sileä suippeneva käyrä, toisen mielestä pehmeä paksu pilari, kolmannen mielestä tupsuun päättyvä naru, neljännen mielestä vahva taipuisa letku.
Kun ronsu oli näin käsitetty ja neljä sokeaa olivat aikansa sen luonteesta väitelleet, kukin omaa käsitystään kiivaasti puolustaen melkein käsirysyyn käyden, koska jokainen oli sitä mieltä, että koe-eläinpuiston kokeellisella menetelmällä eli käsikopelolla käsittämällä juuri hänen käsityksensä oli todistetusti ainoa oikea käsitys, sattui paikalle tulemaan vielä viides sokea, joka ehdotti, että neljä sokeaa kaverusta pelkän käsittämisen sijasta yrittäisivät myös ymmärtää. Niinpä kukin sokea kulki vuorollaan ronsun ympäri ja kävi käsittämässä ronsusta nekin tahot, joista käsin muut kumppaninsa olivat ronsua käsittäneet.
Sitten asiasta sukesi väittelyn sijasta keskustelu, jossa käsityksiä vertailtiin ja jaettiin niin että kaikki kuuntelivat toisiaan tarkkaavaisesti ja avoimin mielin, jotta ronsua voitaisiin yrittää yhdessä ymmärtää, jolloin neljä sokeaa saavuttivat yhteisymmärryksen siitä, että ronsu on:
kaksi kovaa ja sileää suippenevaa käyrää,
neljä pehmeää paksua pilaria,
yksi tupsuun päättyvä naru ja
yksi vahva taipuisa letku.
Yhteisymmärryksessä sokeat tällöin naureskelivat aiemmille (väärin)käsityksilleen ja ihmettelivät miten olivat saattaneet olla niin hölmöjä että olivat alkaneet väitellä ja riidellä ronsun olemuksesta, pelkkien käsiteltyjen käsitysten varassa, ymmärtämättä että kaikkien käsitykset olivat sekä oikeita, koska ronsussa oli käsitettävissä kaikki siihen käsitetyt ominaisuudet, että vääriä, koska kenenkään käsitys ronsusta ei ollut ainoa oikea. Iloisin mielin hölmöytensä tunnustaen neljä sokeaa tällöin oivalsivat, että tämä nyt yhteisymmärryksessä saavutettu näkemys - sokeat todellakin käyttivät tuota sanaa – ei sekään ole lopullinen totuus ronsusta, vaan ronsussa on paljon muutakin käsitettävää ja loppumattomiin ymmärrettävää. Ja ystävykset olivat tästä saavuttamastaan viisauden jyväsestä niin hyvillä mielin, että alkoivat pitää ronsuakin ystävänään, osana sieluaan, eikä pelkkänä tutkimuksen kohteena, koe-eläimenä.
Koska ystävää ei ole reilua pitää vangittuna koe-eläinpuistossa, neljä sokeaa päättivät vapauttaa ronsun. Tällöin ronsu näki, että neljä sokeaa olivat sen ystäviä ja ymmärtäneet hitusen viisaudesta. Vahvalla taipuisalla letkullaan se nosti neljä sokeaa leveään selkäänsä, jonka sokeat näin saattoivat ensi kertaa käsittää ronsusta taas ihan uuden puolen. Ronsu vei sokeat metsään ja kuljetti heitä monenmonituisten tiedon puiden ympäri, ymmärtämässä että ei tieto ole pelkästään hedelmä, joka tiedon puusta poimitaan, eikä pelkästään puusta päähän putoava kuhmu eli älynystyrä, vaikka voi se joskus sellaistakin olla, vaan että tärkeintä on ymmärtää että tieto on tie, joka puiden lomassa mutkittelee ilman määränpäätä, metsänpeitossa, kuukkelien, satakielten, hömötiaisten, haukien ynnä muiden puiden latvoissa laulavien lauluja kuullen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja sitten eräänä kauniina päivänä olivat kaikki sokeat koolla keskustelemassa, ja tunsivat he aivan mahdotonta tyydytystä siitä että heistä jokainen nyt tiesi kaikesta kaiken. Mutta tapahtui niin että ronsu sai koko sokkosakista tarpeekseen, otti vauhtia ja pomppi sitten koko sokeain joukon tuhannen tuusan nuuskaksi muutamalla hyvin tähdätyllä loikalla.
Kun veri vuosi pitkin pientareita ja luut törröttivät miten sattui, ronsu sanoi että oho sori, mutta ei sitä kumminkaan oikeasti kaduttanut. Oli ihanan rauhallista, kun se loppumaton lörpöttely ja käsillä huitominen oli viimein päättynyt.
Ronsu tiesi ettei se kauaa kestäisi. Se saattoi jo kuulla uuden invalidien lauman lähestyvän muutaman virstan päässä.
Aasi Ihaa, jota vaikeudet fantin kielen kokkoon parsimisen kanssa edelleen kovin koettelivat Puolen Hehtaarin Metsän MAMU-ryhmässä, seisoi joen rannalla ja katsoi kuvaansa vedestä. "Sydäntäsärkevää", hän sanoi. "Sanalla sanoen, Sydäntäsärkevää." Hän kääntyi ja asteli hitaasti myötävirtaan parikymmentä metriä, kahlasi joen yli ja käveli takaisin toista rantaa. Sitten hän katsoi taas kuvaansa vedestä. "Kuten arvelinkin", hän sanoi. "Yhtä surkeaa tältä puolelta. Mutta kukaan ei välitä. Kukaan ei huoli. Sydäntäsärkevää, sanalla sanoen."
Samaan aikaan toisella puolella Puolen Hehtaarin Metsää uuden invalauman invaasio läheni uhkaavasti. Kun ronsu jatkoi hilpeää homppupomppuhyppypyppykoikkaloikkeleskuaan veriluumönjän päällä, neljä sokeaa moisesta ronsumaisten hautausmenojen odotusarvosta poikkeamasta suivaantuneena ryhtyi harmaaksi öttiäiseksi, jolla oli kissamainen virne.
Paremman puuhan puutteessa kissamainen virne meni puskemaan ja kehräämään lähestyvän uuden invalauman koipia, siis lähinnä, mutta kissamainen kun oli niin ei malttanut kehräämisen ja puskemisen välissä olla välillä nilkkoja näykkimättä. Uuden invalauman mehtäänmuuttajaryhmää ei vaivannut sokeus vaan mykkyys, joten se ei osannut sanoa "ronsu" mutta osasi kuitenkin käsillään huitoa ja elehtiä elefanttia. Ärtyneenä jatkuvasta nilkkojen näykkimisestä ja puskemisesta, koska eivät tienneen sen merkitystä ja sen takia halusivat tulkita, mykkä invalauma elehti itsensä pelokkaaksi ja rakensi hehtaaripyssyn eli sellaisen jolla voi osuvasti ampua näkymättömän kissamaisen virneen pois nilkkoja näykkimästä, jos sille päälle sattuu sattumaan. Ja kuten arvata saattaa, sattuuhan sitä sille päälle kun päättymättä sattuu pään alle.
Hehtaaripyssyllä ammuttuaan uhkaavasti lähestyvä uuden invaasion invalauma tunsi silmitöntä helpotusta siitä että nilkkojen näykintä oli vihdoin päättynyt ja kissamainen virne kadonnut samaan hornaan mistä oli tullutkin, ja vain hienonhienoa haikeutta kehräävän puskennan perään. Haitanneeko tuo mittään, invalauma totesi ja jatkoi invaasiotaan Puolen Hehtaarin metsään. Saapuessaan paikalle, jossa oli ei mittään, "elefantti" huitoi käsillään mykkä invalauma, "oli fantti", ja räkätti päänsä päälleen paskaisesti rastaanpaskan.
Aasi Ihaa, joka edelleen jatkoi synkkää peilailuaan, huomasi puuttuvan tupsun, joka huomasi huomasi narun, joka huomasi nastan, joka huomasi takamuksen, joka peilin, joka huomasi veden, joka huomasi joen, joka huomasi rannan, joka huomasi koko Puolen Hehtaarin Metsän kummalla tavalla kadonneen ja peilautuvansa ...3333333333334,ZeitsEmän Hekohekotaarin Zynkmetsästä, jossa peilikuvansa näytti kummalla tavalla vääristäytyvän Hilipertin Hilpeäksi.
"Kuten arvelinkin", sanoi aahI. "Yhtä urkeaa tältäkin puolelta. Mutta Kukaan ei välitä. Kukaan ei huoli. Zanalla zanoen, Zydäntäzärkevää."
Mutta tapahtui niinä päivinä että Keisarilta kävi käsky, ja ronsun tuli kasvattaman siivet, sillä joka pojalla on siivet perseen alla ja joka tytöllä on siivet vaatteen alla. Ronsu ähki ja puhki ja pusersi, ja siivet ilmaantuivat sen kosteisiin kainaloihin.
Ronsu ymmärsi nyt että sen tehtävä on koetella invoja ja tarapaappoja, ja laittaa koko hunnilauma kärsimään sekä kärisemään raskaimman kautta. Nimeni on Kotkis, töräytti ronsu, ja valmistautui lähtökiihdytykseen.
Luonnollisesti ronsu oli jo aamutuimaan pureskellut muutaman huojuvan talon palmuöljypuun nurinniskoin ja niellyt päreet satakertaan ja pötsiin. Siellä muhi nyt sovelias soppa ruutattavaksi lähestyvien invojen tummaan kummaan joukkoon sekaan latvaan läjäyttäen.
Mykkää lykkäsi jo piirongin takaa aivopieruja pöräytellen, ja ronsu valmistautui tulittamaan. Koemielessä se tööttäsi ensimmäisen porisevan satsin varrella vihreänkukertavan virran märehtivän ruikkuaasipaviaanin vinkuvan turvan päälle, ja tästä aasi pillahti itkunlitkuun ja sukelsi jokeen virtahepopsykiatria tapaamaan.
Ronsu jatkoi lentoaan ja tunsi syöksyhampaidensa törröttävän innosta pörröllään. KÄRSIKÄÄ, karjaisi ronsu ja aloitti syöksyn kohti vammaisia.
Aah, ammui Aahi, ronsu onkin siis helläsydäminen Dumbo, joka äidinsylittelyn kaihoilun lomassa poikamaisesti väkivaltafantasioi ensimmäisen maailmansodan kolmitasofokkeria ja toisen maailmansodan spitfire-hävittäjälentäjää. Mutta silloinhan ronsu onkin kehäraakkiressun salaisimmissa haaveissa tultasylkevä traakki?
Louhikärmeksen nimitys traakki tulee sanasta drako, joka tarkoittaa luometonta näkemistä, josta samasta sanasta voidaan johtaa myös dorka.
Jos aasit dorkamaisuuksissaan leikkivät peiliensä kanssa rävähtämättömyyttö, niin pelaavatko räpsydollyt aasipeilien kanssa maskaraa?
Vai Bambia?
Ronsu päätti ryhtyä ruununraakkipuun vahdiksi, sillä raakki oli mesmeroinut hänet ja lasittunein katsein on huono lentää. Näin ronsu jäi maata rötköttämään tanteereelle raakkia ihmetellen, ja antoi hämähäkinverkkojen kutoutua kainaloihinsa...
Satu epäileville tuomaille ynnä muille vanhoille kyynisille koirille
eli
Neljä sokeaa ja ronsu
(Paremman puutteessaan toisilleen kertoilleet kaksi synkeää aasia)
Olipa kerran neljä sokeaa, jotka elivät koe-eläinpuistossa tutkimassa pieniä ja isoja eläimiä, koska ajattelivat tällä tavoin käsittävänsä elämän tarkoituksen. Koe-eläinpuistossa eli eräs iso eläin, jota sanottiin ronsuksi. Neljä sokeaa yrittivät käsittää ronsun sitä käsin tunnustelemalla, kukin omalla tahollaan. Yhden sokean mielestä ronsu oli kova ja sileä suippeneva käyrä, toisen mielestä pehmeä paksu pilari, kolmannen mielestä tupsuun päättyvä naru, neljännen mielestä vahva taipuisa letku.
Kun ronsu oli näin käsitetty ja neljä sokeaa olivat aikansa sen luonteesta väitelleet, kukin omaa käsitystään kiivaasti puolustaen melkein käsirysyyn käyden, koska jokainen oli sitä mieltä, että koe-eläinpuiston kokeellisella menetelmällä eli käsikopelolla käsittämällä juuri hänen käsityksensä oli todistetusti ainoa oikea käsitys, sattui paikalle tulemaan vielä viides sokea, joka ehdotti, että neljä sokeaa kaverusta pelkän käsittämisen sijasta yrittäisivät myös ymmärtää. Niinpä kukin sokea kulki vuorollaan ronsun ympäri ja kävi käsittämässä ronsusta nekin tahot, joista käsin muut kumppaninsa olivat ronsua käsittäneet.
Sitten asiasta sukesi väittelyn sijasta keskustelu, jossa käsityksiä vertailtiin ja jaettiin niin että kaikki kuuntelivat toisiaan tarkkaavaisesti ja avoimin mielin, jotta ronsua voitaisiin yrittää yhdessä ymmärtää, jolloin neljä sokeaa saavuttivat yhteisymmärryksen siitä, että ronsu on:
kaksi kovaa ja sileää suippenevaa käyrää,
neljä pehmeää paksua pilaria,
yksi tupsuun päättyvä naru ja
yksi vahva taipuisa letku.
Yhteisymmärryksessä sokeat tällöin naureskelivat aiemmille (väärin)käsityksilleen ja ihmettelivät miten olivat saattaneet olla niin hölmöjä että olivat alkaneet väitellä ja riidellä ronsun olemuksesta, pelkkien käsiteltyjen käsitysten varassa, ymmärtämättä että kaikkien käsitykset olivat sekä oikeita, koska ronsussa oli käsitettävissä kaikki siihen käsitetyt ominaisuudet, että vääriä, koska kenenkään käsitys ronsusta ei ollut ainoa oikea. Iloisin mielin hölmöytensä tunnustaen neljä sokeaa tällöin oivalsivat, että tämä nyt yhteisymmärryksessä saavutettu näkemys - sokeat todellakin käyttivät tuota sanaa – ei sekään ole lopullinen totuus ronsusta, vaan ronsussa on paljon muutakin käsitettävää ja loppumattomiin ymmärrettävää. Ja ystävykset olivat tästä saavuttamastaan viisauden jyväsestä niin hyvillä mielin, että alkoivat pitää ronsuakin ystävänään, osana sieluaan, eikä pelkkänä tutkimuksen kohteena, koe-eläimenä.
Koska ystävää ei ole reilua pitää vangittuna koe-eläinpuistossa, neljä sokeaa päättivät vapauttaa ronsun. Tällöin ronsu näki, että neljä sokeaa olivat sen ystäviä ja ymmärtäneet hitusen viisaudesta. Vahvalla taipuisalla letkullaan se nosti neljä sokeaa leveään selkäänsä, jonka sokeat näin saattoivat ensi kertaa käsittää ronsusta taas ihan uuden puolen. Ronsu vei sokeat metsään ja kuljetti heitä monenmonituisten tiedon puiden ympäri, ymmärtämässä että ei tieto ole pelkästään hedelmä, joka tiedon puusta poimitaan, eikä pelkästään puusta päähän putoava kuhmu eli älynystyrä, vaikka voi se joskus sellaistakin olla, vaan että tärkeintä on ymmärtää että tieto on tie, joka puiden lomassa mutkittelee ilman määränpäätä, metsänpeitossa, kuukkelien, satakielten, hömötiaisten, haukien ynnä muiden puiden latvoissa laulavien lauluja kuullen.
***
Päättymättömän sadun toinen luku
(Kuusesta loilannut latvasta laho pahan ilman lintu)
Ja sitten eräänä kauniina päivänä olivat kaikki sokeat koolla keskustelemassa, ja tunsivat he aivan mahdotonta tyydytystä siitä että heistä jokainen nyt tiesi kaikesta kaiken. Mutta tapahtui niin että ronsu sai koko sokkosakista tarpeekseen, otti vauhtia ja pomppi sitten koko sokeain joukon tuhannen tuusan nuuskaksi muutamalla hyvin tähdätyllä loikalla.
Kun veri vuosi pitkin pientareita ja luut törröttivät miten sattui, ronsu sanoi että oho sori, mutta ei sitä kumminkaan oikeasti kaduttanut. Oli ihanan rauhallista, kun se loppumaton lörpöttely ja käsillä huitominen oli viimein päättynyt.
Ronsu tiesi ettei se kauaa kestäisi. Se saattoi jo kuulla uuden invalidien lauman lähestyvän muutaman virstan päässä.
***
PäättöMaMun luvun ...22222222,3
(Hampaitaan kiristellen elehtineet toisilleen koiranleuat)
Aasi Ihaa, jota vaikeudet fantin kielen kokkoon parsimisen kanssa edelleen kovin koettelivat Puolen Hehtaarin Metsän MaMu-ryhmässä, seisoi joen rannalla ja katsoi kuvaansa vedestä. "Sydäntäsärkevää", hän sanoi. "Sanalla sanoen, Sydäntäsärkevää." Hän kääntyi ja asteli hitaasti myötävirtaan parikymmentä metriä, kahlasi joen yli ja käveli takaisin toista rantaa. Sitten hän katsoi taas kuvaansa vedestä. "Kuten arvelinkin", hän sanoi. "Yhtä surkeaa tältä puolelta. Mutta kukaan ei välitä. Kukaan ei huoli. Sydäntäsärkevää, sanalla sanoen."
Samaan aikaan toisella puolella Puolen Hehtaarin Metsää uuden invalauman invaasio läheni uhkaavasti. Kun ronsu jatkoi hilpeää homppupomppuhyppypyppykoikkaloikkeleskuaan veriluumönjän päällä, neljä sokeaa moisesta ronsumaisten hautausmenojen odotusarvosta poikkeamasta suivaantuneena ryhtyi harmaaksi öttiäiseksi, jolla oli kissamainen virne.
Paremman puuhan puutteessa kissamainen virne meni puskemaan ja kehräämään lähestyvän uuden invalauman koipia, siis lähinnä, mutta kissamainen kun oli niin ei malttanut kehräämisen ja puskemisen välissä olla virneen välillä nilkkoja näykkimättä. Uuden invalauman mehtäänmuuttajaryhmää ei vaivannut sokeus vaan mykkyys, joten se ei osannut sanoa "ronsu" mutta osasi kuitenkin käsillään huitoa ja elehtiä elefanttia. Ärtyneenä jatkuvasta nilkkojen näykkimisestä ja puskemisesta, koska eivät tienneen sen merkitystä ja sen takia halusivat tulkita, mykkä invalauma elehti itsensä pelokkaaksi ja rakensi hehtaaripyssyn eli sellaisen jolla voi osuvasti ampua näkymättömän kissamaisen virneen pois nilkkoja näykkimästä, jos sille päälle sattuu sattumaan. Ja kuten arvata saattaa, sattuuhan sitä sille päälle kun päättymättä sattuu pään alle.
Hehtaaripyssyllä ammuttuaan uhkaavasti lähestyvä uuden invaasion invalauma tunsi silmitöntä helpotusta siitä että nilkkojen näykintä oli vihdoin päättynyt ja kissamainen virne kadonnut samaan hornaan mistä oli tullutkin, ja vain hienonhienoa haikeutta kehräävän puskennan perään. Haitanneeko tuo mittään, invalauma totesi ja jatkoi invaasiotaan Puolen Hehtaarin metsään. Saapuessaan viiden penin kulmasaappaillaan harpottuaan paikalle, jossa oli Eimittäänmettää, "elefantti" huitoi käsillään mykkä invalauma, "oli fantti", ja räkimällä räkätti päänsä päälleen rastaan paskan niin että ihan vatsa meni qippuraan.
Aasi Ihaa, joka kärsivällisesti jatkoi synkkää peilailuaan, huomasi puuttuvan tupsun, joka huomasi puuttuvan narun, joka huomasi puuttuvan nastan, joka huomasi puuttuvan pistävän, joka huomasi puuttuvan takamuksen, joka huomasi puuttuvan veden, joka huomasi puuttuvan joen, joka huomasi puuttuvan rannan, joka huomasi puuttuvan koko Puolen Hehtaarin Metsän Jommallakummalla Tavalla Kadonneen ja peilautuvansa ...3333333333334,ZeizEmän HekoHekoTaarin ZynQmetsässä, jossa ZynQpeeilikikuvansa näytti kummalla tavalla vääristäytyvän Hilipertin Hilpeäksi.
"Uten Urvelinkin", sanoi aahI. "Yhtä urkeaa tältäkin puolelta. Mutta Ukaan ei välitä. Ukaan ei huoli. Zanalla zanoen, Zydäntäzärkevää."
Satu epäileville tuomaille ynnä muille vanhoille kyynisille koirille
eli
Neljä sokeaa ja ronsu
(Paremman puutteessaan toisilleen kertoilleet kaksi synkeää aasia)
Olipa kerran neljä sokeaa, jotka elivät koe-eläinpuistossa tutkimassa pieniä ja isoja eläimiä, koska ajattelivat tällä tavoin käsittävänsä elämän tarkoituksen. Koe-eläinpuistossa eli eräs iso eläin, jota sanottiin ronsuksi. Neljä sokeaa yrittivät käsittää ronsun sitä käsin tunnustelemalla, kukin omalla tahollaan. Yhden sokean mielestä ronsu oli kova ja sileä suippeneva käyrä, toisen mielestä pehmeä paksu pilari, kolmannen mielestä tupsuun päättyvä naru, neljännen mielestä vahva taipuisa letku.
Kun ronsu oli näin käsitetty ja neljä sokeaa olivat aikansa sen luonteesta väitelleet, kukin omaa käsitystään kiivaasti puolustaen melkein käsirysyyn käyden, koska jokainen oli sitä mieltä, että koe-eläinpuiston kokeellisella menetelmällä eli käsikopelolla käsittämällä juuri hänen käsityksensä oli todistetusti ainoa oikea käsitys, sattui paikalle tulemaan vielä viides sokea, joka ehdotti, että neljä sokeaa kaverusta pelkän käsittämisen sijasta yrittäisivät myös ymmärtää. Niinpä kukin sokea kulki vuorollaan ronsun ympäri ja kävi käsittämässä ronsusta nekin tahot, joista käsin muut kumppaninsa olivat ronsua käsittäneet.
Sitten asiasta sukesi väittelyn sijasta keskustelu, jossa käsityksiä vertailtiin ja jaettiin niin että kaikki kuuntelivat toisiaan tarkkaavaisesti ja avoimin mielin, jotta ronsua voitaisiin yrittää yhdessä ymmärtää, jolloin neljä sokeaa saavuttivat yhteisymmärryksen siitä, että ronsu on:
kaksi kovaa ja sileää suippenevaa käyrää,
neljä pehmeää paksua pilaria,
yksi tupsuun päättyvä naru ja
yksi vahva taipuisa letku.
Yhteisymmärryksessä sokeat tällöin naureskelivat aiemmille (väärin)käsityksilleen ja ihmettelivät miten olivat saattaneet olla niin hölmöjä että olivat alkaneet väitellä ja riidellä ronsun olemuksesta, pelkkien käsiteltyjen käsitysten varassa, ymmärtämättä että kaikkien käsitykset olivat sekä oikeita, koska ronsussa oli käsitettävissä kaikki siihen käsitetyt ominaisuudet, että vääriä, koska kenenkään käsitys ronsusta ei ollut ainoa oikea. Iloisin mielin hölmöytensä tunnustaen neljä sokeaa tällöin oivalsivat, että tämä nyt yhteisymmärryksessä saavutettu näkemys - sokeat todellakin käyttivät tuota sanaa – ei sekään ole lopullinen totuus ronsusta, vaan ronsussa on paljon muutakin käsitettävää ja loppumattomiin ymmärrettävää. Ja ystävykset olivat tästä saavuttamastaan viisauden jyväsestä niin hyvillä mielin, että alkoivat pitää ronsuakin ystävänään, osana sieluaan, eikä pelkkänä tutkimuksen kohteena, koe-eläimenä.
Koska ystävää ei ole reilua pitää vangittuna koe-eläinpuistossa, neljä sokeaa päättivät vapauttaa ronsun. Tällöin ronsu näki, että neljä sokeaa olivat sen ystäviä ja ymmärtäneet hitusen viisaudesta. Vahvalla taipuisalla letkullaan se nosti neljä sokeaa leveään selkäänsä, jonka sokeat näin saattoivat ensi kertaa käsittää ronsusta taas ihan uuden puolen. Ronsu vei sokeat metsään ja kuljetti heitä monenmonituisten tiedon puiden ympäri, ymmärtämässä että ei tieto ole pelkästään hedelmä, joka tiedon puusta poimitaan, eikä pelkästään puusta päähän putoava kuhmu eli älynystyrä, vaikka voi se joskus sellaistakin olla, vaan että tärkeintä on ymmärtää että tieto on tie, joka puiden lomassa mutkittelee ilman määränpäätä, metsänpeitossa, kuukkelien, satakielten, hömötiaisten, haukien ynnä muiden puiden latvoissa laulavien lauluja kuullen.
Päättymättömän sadun toinen luku
(Kuuden latvasta laulanut latvasta laho Pahan ilman lintu)
Ja sitten eräänä kauniina päivänä olivat kaikki sokeat koolla keskustelemassa, ja tunsivat he aivan mahdotonta tyydytystä siitä että heistä jokainen nyt tiesi kaikesta kaiken. Mutta tapahtui niin että ronsu sai koko sokkosakista tarpeekseen, otti vauhtia ja pomppi sitten koko sokeain joukon tuhannen tuusan nuuskaksi muutamalla hyvin tähdätyllä loikalla.
Kun veri vuosi pitkin pientareita ja luut törröttivät miten sattui, ronsu sanoi että oho sori, mutta ei sitä kumminkaan oikeasti kaduttanut. Oli ihanan rauhallista, kun se loppumaton lörpöttely ja käsillä huitominen oli viimein päättynyt.
Ronsu tiesi ettei se kauaa kestäisi. Se saattoi jo kuulla uuden invalidien lauman lähestyvän muutaman virstan päässä.
PäättöMaMun luvun ...22223,5
(Hampaitaan kiristellen elehtineet toisilleen kaksi koiranleukaa)
Aasi Ihaa, jota vaikeudet fantin kielen kokkoon parsinnan kanssa edelleen kovin koettelivat Puolen Hehtaarin Metsän MaMu-ryhmässä, seisoi joen rannalla ja katsoi kuvaansa vedestä. "Sydäntäsärkevää", hän sanoi. "Sanalla sanoen, Sydäntäsärkevää." Hän kääntyi ja asteli hitaasti myötävirtaan parikymmentä metriä, kahlasi joen yli ja käveli takaisin toista rantaa. Sitten hän katsoi taas kuvaansa vedestä. "Kuten arvelinkin", hän sanoi. "Yhtä surkeaa tältä puolelta. Mutta kukaan ei välitä. Kukaan ei huoli. Sydäntäsärkevää, sanalla sanoen."
Samaan aikaan toisaalla Puolen Hehtaarin Metsän puolikkaalla uuden invalauman invaasio läheni uhkaavasti. Kun ronsu jatkoi hilpeää homppupomppupyppyhyppykoikkaloikkeleskuaan veriluumönjän päällä, neljä sokeaa moisesta ronsumaisten hautausmenojen odotusarvosta poikkeamasta suivaantuneeksi ryhtyi harmaaksi öttiäiseksi nimeltä Muumuu, jolla oli kissamainen virne.
Paremman puutteessaan kissamainen virne meni puskemaan ja kehräämään lähestyvän uuden invalauman koipia, mutta kissamainen kun oli virneensä niin ei malttanut kehräämisen ja puskemisen välissä olla virneen välillä nilkkoja pilkullisesti näykkimättä. Uuden invalauman mehtäänmankujaryhmää ei vaivannut sokeusinvan MaMuisuus vaan mykkyys, joten se ei osannut sanoa "ronsu" mutta osasi kuitenkin käsillään huitoa siinä missä muumuutkin, eli elehtiä elefanttia. Levottomana jatkuvasta nilkkojen näykkimisestä ja puskemisesta, koska eivät tienneet tarkoitustaan ja sen takia halusivat sen sellaiseksi tulkita, mykkä invalauma päättelehti elehtiä itsensä Pepe-pelokkaaksi ja rakensi puolustuksekseen puolihehtaaripyssyn eli sensellaisen jolla voi osuvasti ampua näkymättömän MuuMuun kissamaisen virneen tuntuvasti nilkkoja näykkimästä, jos sille päälle sattuu sattumaan. Ja kuten arvata saattaa, sattuuhan sitä sille päälle sattumaan kun päättymättä sattuu pään alle.
Puolihehtaaripyssyllä MuuMuun ammuttuaan aina uhkaavasti lähestyvä uuden invaasion invalauma tunsi silmitöntä helpotusta siitä että nilkkojen näykintä oli vihdoin tuntuvasti päättynyt tuntumasta ja Muumuun kissamainen virne kadonnut samaan pilkulliseen hornantuuttiin mistä oli tullutkin, vain hienonhienoa haikeutta kehräävän puskennan perään tunnin verran eilen tunteillen. Haatanneeko tuo mittään, invalauma sitten totesitten ja jatkoi invaasiotaan Puolen Hehtaarin metsään. Viiden Penin kulmasaappaillaan harpittuaan paikalle, jossa oli enää Eiennäämittäänmettää, "Oi, elefantti" huitoi käsillään mykkä invalauma, "oli fantti!", ja räkimällä räkätti päänsä päälleen rastaan paskan niin että ihan vatsakin meni jo Qippuraan.
Aasi Ihaa, joka kärsivällisesti jatkoi synkkää peilailuaan, huomasi puuttuvan tupsun, joka huomasi puuttuvan narun, joka huomasi puuttuvan nastan, joka huomasi puuttuvan pistävän, joka huomasi puutuvan takamuksen, joka huomasi puuttuvan etumuksen, joka huomasi puuttuvan veden, joka huomasi puuttuvan joen, joka huomasi puutuvan rannan, joka huomasi uupuvan koko Puolen Hehtaarin Metsän JommallaQummanQummalla Tavalla Kadonneen ja peilautuvansa nyt ...3333334,ZeiZEmännän HekoHekoTaarin ZynQmetsässä, jossa Nyt ZynQpeeilikikuvansa näytti Quperammalla tavalla vääristelehtivän Iihan Hilipertin Hilpeän iHQusti!
"Quten purvelinkin", ammui aahI. "Yhtä Zurkeaa Zältäkin peeltä. Mutta Huukaan ei välitä. Qaan ei huoli. Zanalla zanoen, Zydändäzälgemää. Qaiq Iih Joukolla Zydängdängdäng Zälgem Ääh!"