Ratkaisu oman

Miksi emme rakentaisi heille, joillä on vaikeuksia päästä vuokraloukusta omaan, siis ihan oman tyyppisia asuntoja?
(Vuokraloukku=kaikki liikenevät rahat vuokriin ja useimmilla on niin ikävästi asiat, että he joutuvat ottamaan pikavippejä kohtuuttomalla korolla vuokravelkoihin, kuten olemme saaneet lehdistä lukea viime päivinä)

Kun tämä ryhmä joutuu muutenkin tinkimään asumistasostaan, niin miksipä heille ei rakenneta vain vähän pienempiä asuntoja.

Tuollainen 5...10 m2 olisi varmaan sopiva koko.
Jos esimerkiksi 8 m2 asunto maksaa 5.000 m2/m2, niin ensiasunnon saisi jo 40.000 €.
Kuukausierä lainasta olisi noin 250 € ja verovähennys siitä pois. Eipä tulisi verovähennyksen kattokaan vastaan.

Lisäksi näissä piireissä tuo lamanusko ja -pelko ovat aina aivan käsin kosketeltavissa. Noin pieniä kuukausieriä maksaa ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksellakin. Eipä siinä tarvitsisi onnettomana lamaa pelkäävän enää unettomia öitä pyöriskellä vuoteessaan. Eikä pikku koronnousu pelkokaan häntä enää itsetuhon partaalle enää saattaisi.

Eli ratkaisu on äärimmäisen turvallinen ja nykyisen vuokralaisen ei tarvitse olla enää vuokranantajan kiskottavana yhä aina vaan koventuvilla asuntovuokramarkkinoilla.
Lisäksi ei tarvitsisi pelätä vuokrasuhteen irtisanomista, joka on varsin huono asia näin vuokra-asuntopulan aikaan.

Lisäksi vuokralainen pääsisi vihdoin nauttimaan omistusasujan statuksesta. Varmaan se voisi auttaa häntä työurallaankin ja elämä kumuloituisi edessä päin aivan menestykseen asti.
0212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ensiasunnon puutteeseen! kirjoitti:

Miksi emme rakentaisi heille, joillä on vaikeuksia päästä vuokraloukusta omaan, siis ihan oman tyyppisia asuntoja?
(Vuokraloukku=kaikki liikenevät rahat vuokriin ja useimmilla on niin ikävästi asiat, että he joutuvat ottamaan pikavippejä kohtuuttomalla korolla vuokravelkoihin, kuten olemme saaneet lehdistä lukea viime päivinä)

Kun tämä ryhmä joutuu muutenkin tinkimään asumistasostaan, niin miksipä heille ei rakenneta vain vähän pienempiä asuntoja.

Tuollainen 5...10 m2 olisi varmaan sopiva koko.
Jos esimerkiksi 8 m2 asunto maksaa 5.000 m2/m2, niin ensiasunnon saisi jo 40.000 €.
Kuukausierä lainasta olisi noin 250 € ja verovähennys siitä pois. Eipä tulisi verovähennyksen kattokaan vastaan.

Lisäksi näissä piireissä tuo lamanusko ja -pelko ovat aina aivan käsin kosketeltavissa. Noin pieniä kuukausieriä maksaa ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksellakin. Eipä siinä tarvitsisi onnettomana lamaa pelkäävän enää unettomia öitä pyöriskellä vuoteessaan. Eikä pikku koronnousu pelkokaan häntä enää itsetuhon partaalle enää saattaisi.

Eli ratkaisu on äärimmäisen turvallinen ja nykyisen vuokralaisen ei tarvitse olla enää vuokranantajan kiskottavana yhä aina vaan koventuvilla asuntovuokramarkkinoilla.
Lisäksi ei tarvitsisi pelätä vuokrasuhteen irtisanomista, joka on varsin huono asia näin vuokra-asuntopulan aikaan.

Lisäksi vuokralainen pääsisi vihdoin nauttimaan omistusasujan statuksesta. Varmaan se voisi auttaa häntä työurallaankin ja elämä kumuloituisi edessä päin aivan menestykseen asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu