Hesari julkaisi 20.5. mielipiteissä kirjoituksen, joka täällä näyttää jääneen jo edelliselle sivulle. Siitä vielä pari viimeistä kappaletta:
"Usein lasten ongelmat vain pahenevat sijoituspaikoissa: voi vain kuvitella, miltä kotoa pois joutuminen tuntuu autistisesta lapsesta, jonka elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin arjen ja siihen kuuluvien ihmisten pysyvyys ja ennustettavuus. Lisäksi harvoissa sijoituspaikoissa osataan kohdella autisti- tai asperger-lapsia oikein. Omat vanhemmat ovat oppineet lapsen kasvun myötä hyviä keinoja, jotka toimivat juuri tämän lapsen kohdalla. Kun lapsi reagoi voimakkaasti palattuaan sijoituspaikkaan kotilomalta, tapaamisia vanhempien kanssa saatetaan rajoittaa. Toisinaan asperger-oireyhtymä myös sekoitetaan psykiatrisiin häiriöihin ja lasta aletaan ”kuntouttaa” väärillä menetelmillä.
Suomessa tarvitaan kiireesti enemmän julkista keskustelua huostaan otetuista lapsista – myös siitä näkökulmasta, että osa huostaanotoista on perusteettomia ja haitallisia lapselle. Suomessakin on perheitä, joissa on jouduttu viranomaisten mielivallan alle. Tällaiseen tilanteeseen joutunut perhe on epätoivoinen: apua on vaikea saada.
Terttu Marin, Helsinki
Jenni Miettunen, Espoo
Tiina Pihlajamäki, Mynämäki "
Ketä ovat ne aikuiset, jotka haluavat kieltää nämä tosiasiat?
Mitä ideaa on tällaisessa lastensuojelussa, joka vammauttaa lasta, huonontaa hänen vointiaan? Ketä onvat ne aikuiset, joka puolustavat lasten tällaista väärää kohtelua?
Katson näiden lapsiin suuntautuvien ihmisoikeusrikosten puolustamiseksi sen, että kielletään aiheettomat huostaanotot. Missä niiden ihmisten omatunto on? Tai jos se on silkkaa tietämättömyyttä, niin pitäisi pitää suunsa kiinni asioista, joista ei riittävästi tiedä.
"Usein lasten ongelmat vain pahenevat sijoituspaikoissa: voi vain kuvitella, miltä kotoa pois joutuminen tuntuu autistisesta lapsesta, jonka elämässä mikään ei ole niin tärkeää kuin arjen ja siihen kuuluvien ihmisten pysyvyys ja ennustettavuus. Lisäksi harvoissa sijoituspaikoissa osataan kohdella autisti- tai asperger-lapsia oikein. Omat vanhemmat ovat oppineet lapsen kasvun myötä hyviä keinoja, jotka toimivat juuri tämän lapsen kohdalla. Kun lapsi reagoi voimakkaasti palattuaan sijoituspaikkaan kotilomalta, tapaamisia vanhempien kanssa saatetaan rajoittaa. Toisinaan asperger-oireyhtymä myös sekoitetaan psykiatrisiin häiriöihin ja lasta aletaan ”kuntouttaa” väärillä menetelmillä.
Suomessa tarvitaan kiireesti enemmän julkista keskustelua huostaan otetuista lapsista – myös siitä näkökulmasta, että osa huostaanotoista on perusteettomia ja haitallisia lapselle. Suomessakin on perheitä, joissa on jouduttu viranomaisten mielivallan alle. Tällaiseen tilanteeseen joutunut perhe on epätoivoinen: apua on vaikea saada.
Terttu Marin, Helsinki
Jenni Miettunen, Espoo
Tiina Pihlajamäki, Mynämäki "
Ketä ovat ne aikuiset, jotka haluavat kieltää nämä tosiasiat?
Mitä ideaa on tällaisessa lastensuojelussa, joka vammauttaa lasta, huonontaa hänen vointiaan? Ketä onvat ne aikuiset, joka puolustavat lasten tällaista väärää kohtelua?
Katson näiden lapsiin suuntautuvien ihmisoikeusrikosten puolustamiseksi sen, että kielletään aiheettomat huostaanotot. Missä niiden ihmisten omatunto on? Tai jos se on silkkaa tietämättömyyttä, niin pitäisi pitää suunsa kiinni asioista, joista ei riittävästi tiedä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Siinä käsitellään täälläkin tuttua aihetta eli ns. hoidollisia huostaanottoja. Aiheesta on kolmisivuinen artikkeli, muutamien vanhempien haastattelua ja aiheeseen liittyviä nettilinkkejä ja asiantuntijakommentteja. Laitan tähän otsikon ja ingressin:
"AS-lasten oireet aiheuttavat väärinkäsityksiä ja lastensuojelutoimia
Maassamme on tapahtunut viime vuosina kehitystä erityislasten tarpeiden huomioon ottamisessa. Yhdistysten vertaistoiminnassa tapaa kuitenkin suhteettoman usein perheitä, joilla on negatiivisia kokemuksia lastensuojelusta, lasten psykiatrisesta hoidosta tai molemmista. Näiden olemassaoloa sinänsä ei tule kyseenalaistaa, mutta haluamme tuoda esiin näkymättömiin toimintarajoitteisiin liittyviä väärinkäsitysriskejä."
Artikkelin perusajatus on pitkälle se, että "Asperger-oireistossa on väärinkäsityksiä aiheuttavia yhtäläisyyksiä 'oikeiden' lastensuojelutapausten kanssa, vaikka vanhemmat olisivat kuinka osaavia ja välittäviä. Täydennykseksi kaivattaisiin keinoja, erotella neurologisia oireita psyykkisistä, jotta vältyttäisiin vääriltä hälytyksiltä."
syntyy väärin toimivissa psykiatrian klinikoissa, joissa vanhempia ei haluta kuunnella, eikä lasta lasketa enää laajaan neurologiseen arvioon.
Toinen pöyristyttävä tilanne on se, kun ilman terveydenhoitoalan koulutusta toimiva sosiaalityöntekijä päättää, että lapsi ei tarvitse tutkimuksia, vaan lapsi huostaanotetaan, oli perheessä siihen syytä tai ei. Yleensä ei ole.
Molemmat tilanteet johtavat lapsen kannalta järkyttävään lopputulokseen:
Hänet erotetaan aiheetta vanhemmistaan.
Hän jää vaille tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta.
Tai hänet pakotetaan huostaanotolla uhaten psykiatrian klinikassa esim. analyyttiseen psykoterapiaan, joka vain huonontaa hänen vointiaan.
Lisäksi sijaisperheessä hänen oireensa nähdään vain kaltoinkohtelusta johtuvina, lapsen jopa raivokas oireilu kotiloman jälkeen tulkitaan "epäonnistuneeksi" lomaksi ja tapaamisia harvennetaan entisestään...
Kuka lapsista todella välittävä aikuinen sallii lasten tällaisen kohtelun tämän päivän Suomessa?
että hänen oireensa muistuttavat "oikeaa" lastensuojelutapausta.
Tosi hyvä juttu, että liiton lehti otti asian käsittelyyn, siitä saadaan liiton jäsenille rohkeutta tuoda lisää julkisuuteen näitä järkyttäviä tapauksia, kun lapsi jätetään joko ilman oikeaa hoitoa ja kuntoutusta / pakotetaan huostaanotolla uhaten väärään terapiaan / huostaanotetaan ja sijaishuolto katsoo kaikki lapsen ongelmat kotoa johtuviksi.
aiheeton huostaanotto ovat todella harmillisia, koska ne viivästyttävät lapselle oikean avun saamista. Mitä aikaisemmin oikea kuntoutus aletaan, sen parempiin tuloksiin päästään.
On hyvä, että aktiivisia vanhempia löytyy tiedottamaan ja puhumaan näistä asioista.
"Huostaanotto hoidollisista syistä?
Täyttyvätkö huostaanoton edellytykset, jos vanhemmat eivät hyväksy lastenpsykiatrin hoitosuositusta?
Olen tutustunut perusteellisesti tapaukseen, joka mykistää minut. 12-vuotias Ville (nimi muutettu) otettiin huostaan sen vuoksi, että hänen vanhempansa eivät suostuneet siihen, että heidän lapsensa olisi sijoitettu hoidollisista syistä sijaisperheeseen.
Tapahtumat alkoivat, kun Villellä havaittiin päiväkodissa poikkeavaa käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa, ja tämän takia hänet ohjattiin perheneuvolaan tutkimuksiin. Siellä hänet tutkittiin ja hoidoksi määrättiin lapselle tiivistä yksilöterapiaa ja vanhemmille käynti sosiaalityöntekijän luona säännöllisesti. Hoidosta huolimatta Villen oireet pahenivat koulussa siinä määrin, että perheneuvolan lastenpsykiatri päätti lähettää Villen keskussairaalaan tutkimuksiin. Muutaman viikon mittaiseksi tarkoitettu tutkimusjakso venyi puolentoista vuoden mittaiseksi osastohoidoksi, jonka aikana vanhemmat osallistuivat aktiivisesti poikansa hoitoon.
Kaiken aikaa sekä Ville että hänen vanhempansa odottivat, että sairaalahoito voitaisiin lopettaa ja Ville voisi päästä kotiinsa elämään normaalia elämää. Ville on älykäs poika, ja hän menestyy koulussa hyvin. Neurologin arvion mukaan Ville kärsi Aspergerin oireyhtymästä. Keskussairaalan psykoanalyyttistä oppisuuntaa edustava lastenpsykiatri ei kuitenkaan hyväksynyt tätä näkemystä, vaan oli sitä mieltä, että Villen häiriö oli psykoottistasoinen ja hän tarvitsi parantuakseen avohoitoa intensiivisempää hoitoa ja kuntoutusta.
Kun sairaalahoito oli jatkunut jo puolitoista vuotta, lastenpsykiatri ilmoitti vanhemmille, että Ville oli siinä määrin parantunut, että sairaalahoito voitiin lopettaa. Samalla hän antoi ymmärtää, ettei Ville voisi palata kotiin, vaan että hyvän hoitotuloksen varmistamiseksi hänet pitäisi sijoittaa sijaisperheeseen. Taustalla oli ajatus, että Villen vanhemmat eivät pystyisi tarjoamaan lapselleen riittävän tukevaa ja turvallista kasvuympäristöä.
Lääkärin ehdotus tuli vanhemmille täytenä yllätyksenä. He olivat osallistuneet aktiivisesti lapsensa hoitoon, suostuneet kaikkiin ehdotuksiin ja tehneet kaiken sen mitä heiltä oli pyydetty. Nyt heidän mittansa tuli täyteen. He ilmoittivat, etteivät suostu ehdotukseen vaan haluavat, että heidän poikansa asuu kotona ja käy tarvittavissa hoidoissa kotoa käsin.
Lääkäri ei perääntynyt, vaan reagoi tilanteeseen tekemällä perheestä lastensuojeluilmoituksen. Siihen hän kirjoitti, että lapsi tulisi välittömästi ottaa huostaan, sillä vanhemmat laiminlyövät lastaan kieltäytymällä lastenpsykiatrisen keskussairaalan määräämästä hoidosta.
Lastensuojeluviranomainen toimi lastenpsykiatrisen sairaalan ohjeiden mukaisesti, otti Villen huostaan ja sijoitti hänet lastenkotiin, missä hän on edelleen. Lastenkodissa Ville kaipaa vanhempiaan ja toivoo pääsevänsä pian kotiin, vaikka viihtyykin lastenkodissa suhteellisen hyvin.
Vanhemmilla on hyvät välit sekä Villeen että lastenkodin henkilökuntaan. He tapaavat Villeä säännöllisesti lastenkodissa, jonka lisäksi he saavat ottaa hänet kotilomalle joka toinen viikonloppu. Vanhemmilla on juristi, joka yrittää auttaa heitä purkamaan huostaanoton, jotta he voisivat itse päättää Villen asuinpaikasta.
Perhe valitti hallinto-oikeuden vahvistamasta huostaanottopäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asian käsittely vei hallinto-oikeudessa liki vuoden, lapsen asuessa tuon ajan sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Hallinto-oikeudessa useat henkilöt, mm. lapsen virallinen edunvalvoja, kaksi vanhempiin huolella tutustunutta aikuispsykiatria ja yksi maassamme varsin arvostettu lastenpsykiatri, todistivat, että nyt jo 13-vuotias Ville haluaa asua kotonaan ja että hänen vanhempansa ovat täysin kyvykkäitä huolehtimaan hänestä.
Keskussairaalan lastenpsykiatriksi erikoistuva lääkäri yhdessä sairaalan ylilääkärin kanssa oli kuitenkin edelleen sitä mieltä, että vanhemmat eivät pysty tarjoamaan Villelle riittävän hyvää kasvualustaa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä tukeutui omassa ratkaisussaan tähän keskussairaalan viralliseen kantaan. Hallinto-oikeus hylkäsi vanhempien valituksen todeten lausunnossaan, että lapsen hoitosuositus perustuu vankkaan lääketieteelliseen arvioon lapsen hoidon tarpeesta.
Tämä tapaus herättää kolme vakavaa kysymystä.
1. Voidaanko lapsen riistäminen vanhemmiltaan ja sijoittaminen sijaisperheeseen tai laitokseen ylipäätänsä luokitella lääketieteelliseksi hoitotoimenpiteeksi? Eikö lääkäri ylitä toimivaltansa rajat ottaessaan itselleen oikeuden määrätä siitä, kuuluuko lapsen asua kotona vai ei?
2. Onko eettisesti perusteltavissa, että lääkäri tekee vanhemmista lastensuojeluilmoituksen, jossa hän väittää vanhempien laiminlyövän lastaan, kun nämä eivät ole tehneet mitään muuta väärää kuin kieltäytyneet noudattamasta lääkärin hoitosuositusta?
3. Eikö perheillä tulisi tällaisissa tapauksissa olla oikeus kääntyä toisen asiantuntijan puoleen saadakseen second opinionin ja eikö vanhempien saamaan second opinioniin tulisi suhtautua vakavasti lasta ja perhettä koskevassa päätöksenteossa?
Henkilökohtaisesti en voi hyväksyä sitä, että maassamme toimitaan edellä kuvatulla tavalla. Pelkään myös pahoin, että Villen tapaus ei ole ainutkertainen. Sen vuoksi toivon, että kuvaamani tapaus herättäisi avoimen keskustelun tästä vaikeasta ja vakavasta aiheesta. Lasten ja perheiden oikeusturvan takaamiseksi meidän tulisi luoda maahamme mahdollisimman pian jonkinlaiset eettiset pelisäännöt niitä tilanteita varten, joissa lastenpsykiatrit ajautuvat lapsen perheen kanssa erimielisyyteen siitä, miten lasta tulisi hoitaa.
Tärkeätä olisi keskustella myös niistä keinoista, joita klinikoilla käytetään arvioitaessa vanhempien kyvykkyyttä toimia vanhempina. Nykyisin käytössä oleva menetelmä, ns. Marschak-videointi, ei ole vain epäluotettava, vaan myös räikeästi perheiden oikeusturvaa loukkaava. Tässä menetelmässä videoidaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta heidän tehdessään kameran edessä sarjan tehtäviä. Kuvanauhan perusteella menetelmään perehtynyt asiantuntija antaa sitten lausuntonsa lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta ja tuomionsa siitä, onko vanhempi lapselle riittävän hyvä vanhempi vai ei.
Lisäksi tarvittaisiin myös jonkinlaiset eettiset pelisäännöt, jotka auttaisivat näitä tilanteita sivusta seuraavia kollegoita tietämään, miten heidän näihin tilanteisiin pitäisi puuttua. Ainakaan minun omatuntoni ei salli sitä, että minun tulisi kollegiaalisuuden nimissä pitää suuni kiinni ja olla puuttumatta sellaisiin työtapoihin, jotka mielestäni selkeästi loukkaavat lasten ja perheiden ihmisoikeuksia.
Huostaanotto - tai edes huostaanotolla uhkaaminen - ei voi näissä tilanteissa olla se tapa, jolla oikeusvaltiossa ratkotaan lääkäreiden ja vanhempien välisiä näkemyseroja siitä, mikä on paras tapa auttaa ja tukea poikkeavalla tavalla käyttäytyviä lapsia.
Ben Furman
psykiatrian erikoislääkäri "
piirin lastenpsykiatrian ylilääkäri kertoi, että nuo väärin toimivat psykiatrian yksiköt ovat lääkäreiden tiedossa, mutta ilmeisesti lääkäreiden kollegiaalisuus ammattikunnan sisällä estää puuttumasta riittävän räväkästi niiden toimintaan.
Taskisen kirjasta, joka selventää 1.1.2008 tulevia säädöksiä.
Sivulla 64 sanotaan kohdassa huostaan oton purkamisesta.
Huostasspito on lopetettava kun siihen ei ole enää perusteita (47§)....alkoholinkäyttö on pysynyt hallinnassa ja...
Entä meidän perheen kohdalla kun ei ole lainkaan enää alkoholinkäyttöä, vaan täysin käyttämätön perhe, jonka olen lab.kokeilla ja lääkärin tutkimuksella todistanut.
Hain huostaanoton purkua, ja sitä jatketaan kuitenkin. Nyt perheeni ja poikani saavat kärsiä SOSIAALIJOHTAJAN RIINTAANTUMISESTA kaikkien kanssa, jotka olisivat PURKAMISPROSESSISSA mukana, joten sosiaalijohtaja välttelee purkamista, koska JOUTUISI SITEN TEKEMÄÄN RIITAANTUNEIDEN YKSIKÖIDEN KANSSA YHTEISTYÖTÄ.
KYSYNKIN nyt teiltäkin arvoisat asiantuntijat ja muutkin saa kommentoida, kuka valvoo, keneltä voi pyytää apua koska perheemme kärsii SOSIAALIJOHTAJAN LAISKUUDESTA JA YHTEISTYÖKYVYTTÖMYYDESTÄ, JA SIITÄ ETTÄ EI JAKSA EI EHDI, NIIN KUIN HÄN ON ITSE ASIAN ILMAISSUT, JA VIELÄ kaikenlisäksi Eduskunnanoikeusasiamiehelle ennen purkuanomustakin asioiden huonoon hoitoon valitukseeni tehnyt vastauksen: HÄNELLÄ EI OLE KOKEMUSTA TÄSTÄ ASIASTA(kuinka sos.johtaja joka ehkä muutamien vuosien päästä jää eläkkeelle, voi vedota kokemuksen puutteeseen)
Eikö tälläiselle sos.johtajalle KUULUISI TEHDÄ JOTAIN. Joko panna TÄYDENNYSKOULUTUKSEEN tai jos ei halua sitä, antaa POTKUT.
Mitä aiotte Arvoisa Eduskunnanoikeusasiamies tehdä?
mutta mitkä vaikutukset tällä kaikella on ollut lapseesi? miksi alunalkaenkaan teit itsestäsi kyvyttömän hoitamaan häntä? hoiditko häntä humalassa? jätit yksin kotiin? kohtelit huonosti?
ja nyt katsot asiaksesi vaatia häntä takaisin kun taas sattuu huvittamaan leikkiä äitiä. kunnes taas viinapiru tulee kylään ja lapsi jää heitteille.
päihdevanhemmalla.
Miksi sinä sitä vastustat?
Sinun tekstisi on sairaanihmisen tuottamaa tekstiä. Näitä valmiita mielenterveyspotilaita on näköjään muitakin, kun sattumalta meidän sijaisäiti.
Viestini tarkoitettu: Olet paránnuksen tehneen kirjoittajalle, Mistä olet noin katkera? Pystytkö työhösi? Jos on paineita liikaa hae sairaslomaa, kai se sinullekin kuuluu.
sinulle
jota kukaan tai mikään taho ei valvo tai seuraa,
sinua jolle sijaishuoltajaksi valitessa ei ole esitetty mitään ihmeellisiä pääsyvaatimuksia ("tavis kylältä"), ja jolla koulutus voi olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan välillä
jne.
Sijoitetun lapsen vanhempaa seurataan ja hänen toimiaan raportoidaan ja kirjataan viranomaisten toimesta kuin guantamo leirien vankeja!
Samaan aikaan sijaishuoltajana voit olla ja rellestää sijaistyössäsi miten vaan
eikä todellakaan kukaan viranomainen sitä valvo tai seuraa tai ei edes välitä.
Parempi olisi sinunkin olla vain ihan hiljaa ja suu kiinni.
Keskittyä vain siihen olennaiseen tehtävään ja työhön mitä yhteiskunnan taholta sinulle rahaa vastaan on annettu; hoitaa ja huoltaa ja kasvattaa sinulle sijoitettuja lapsia, nuoria
niin että heillä olisi mahdollisimman hyvät eväät huostaanoton ja sijoituksen loputtua.
Huostaanotto on purettava silloin kun sen syyt ovat poistuneet lapsen tai nuoren elämästä.
Näin sanoo Suomen laki.
Eikö laki koskekaan lapsia ja heidän vanhempiaan vai eikö sitä tarvitse sinun mielestä Suomessa noudattaa.
Jokaisella vanhemmalla on oikeus omien lapsiensa hoitamiseen ja huoltamiseen
myös huostaanoton kokeneilla vanhemmilla
kun huostaanottoon johtaneet syyt ovat heidän elämästään poistuneet.
Suomen laki määrää näin
(ja nämä asiat eivät onneksi ole sinun määrättävissä ja päätettävissäsi vaikka niin ehkä luuletkin
kaikessa viisaudessasi ja ylivoimaisuudessasi).
et ole sijaisvanhempi!
Sijarit mesovat täällä, että he eivät tee huostaanottoja, niin ei heillä ole kyllä mitään oikeutta myöskään moralisointiin lapsen vanhempia kohtaan.
Ai päihdevanhemmalla ei olisi oikeutta vaatia lapsen kotiutusta! Jo on aikoihin eletty.
Jos taas olet sijari, niin ei sinulla pitäisi olla mitään oikeutta työskennellä sijaishuollossa.
Vai oletko niitä sijareita, jotka omivat laittomasti huostaanotettuja erityislapsia? Onhan siinä suuret korvaukset kyseessä tietysti! Moukkamainen asenteesi kertoo, että sinulla ei ole pienintäkään kykyä hoitaa ainakaan heitä. Siis pois joka lapsi tuollaiselta!
kun noin hyvin päideasiat tunnet ja tiedät?
se mikä on omalla kohdallasi käynyt
ei välttämttä ole samaa toisen kohdalla.
pysy vain ihan omassa roolisssasi/lestissäsi; taviksena!
asia on ajankohtainen vieläkin, ainakin meillä, neurologista oiretta, kysymykset joita lapselle esitetty ovat psyykeeseen viittaavia ja johdattelevia,, ym ym.. asumme Jyväskylässä ja Haukkalan sairaalasta ei mitään hyvää ole löytynyt,,
jos asia on kelleen ajankohtainen ottakaa yhteyttä [email protected]
yksin vaikeaa taistella!!!
Olen kuullut Jyväskylässä sijaitsevasta Haukkalan lastenpsykiatrisesta sairaalasta paljon. Hoitavien lääkäreiden päätökset ja väitteet kuulostavat... sairailta. Outoa meininkiä. Kuin jokin vampyyrien linnake.
Omakohtaisia kokemuksia minulla ei ole, mutta Haukkala on silti mielestäni tavattoman kiinnostava paikka! Kerro lisää tässä ketjussa, aihe kyllä ansaitsee sen!
http://www.ksshp.fi/public/default.aspx?nodeid=24726
Keskustelu on otsikoitu: Erityislasten vanhemmuutta palkitaan. Se on muuten totta, jos tarkastellaan SIJAISvanhemmuutta.
Perhehoitajatkin saavat parempia palkkioita nimenomaan LASTENSUOJELUN piiriin kuuluvista lapsista. Esimerkiksi tavalliset kehitysvammaiset eivät siksi kiinnosta. Puhumattakaan vanhuksista. Järjestelmästä on luotu sellainen, että halutuimpia hoidokkeja ovat lapset, jotka otettu lasten"suojeluun". Kieroa. Ja julmaa, lapsille.
Lastensuojelu jakaa lapselle helposti stigmatisoivan statuksen, leiman, koska lasten huostaanottoteollisuudesta elävät aikuiset näin tahtovat. Se kun tuo aikuisille rahaa.