Olen ollut jo pitkään masentunut. Tämä johtui ala-asteella koulukiusaamisesta, vanhempien riidoista ja isäni väkivaltaisuudesta.
Vihasin itseäni, vihasin muita. Mikään ei ollut mitään, eikä tuntunut miltään. En jaksanut mitään. Olin aivan lopussa. En pystynyt nukkumaan, ruokahalu oli poissa, mikään ei kiinnostanut. Välillä sain aivan kamalia raivokohtauksia, jolloin pahoinpitelin muita ja rikoin tavaroita...
Alku keväästä päätin, että kaikki on loppu. Olin veljeni kanssa kahdestaan kotona ja menin lääke kaapille. Otin reilusti unilääkkeitä ja join viinaa päälle. Menin nukkumaan...sitä seuraavista tapahtumista en muista muuta kuin herääväni sairaalaassa ja olleeni siellä viikon. Sain mielialalääkkeet ja kävin terapiassa kerran viikossa.
Taisteluni ei kuitenkaan ole vielä loppu. Mikään ei vieläkään tunnu miltään, eikä melkein mikään kiinnosta, mutta toivon kipinä pilkistelee tunnelin päässä. Ehkei kaikki olekkaan vielä loppu?
Vihasin itseäni, vihasin muita. Mikään ei ollut mitään, eikä tuntunut miltään. En jaksanut mitään. Olin aivan lopussa. En pystynyt nukkumaan, ruokahalu oli poissa, mikään ei kiinnostanut. Välillä sain aivan kamalia raivokohtauksia, jolloin pahoinpitelin muita ja rikoin tavaroita...
Alku keväästä päätin, että kaikki on loppu. Olin veljeni kanssa kahdestaan kotona ja menin lääke kaapille. Otin reilusti unilääkkeitä ja join viinaa päälle. Menin nukkumaan...sitä seuraavista tapahtumista en muista muuta kuin herääväni sairaalaassa ja olleeni siellä viikon. Sain mielialalääkkeet ja kävin terapiassa kerran viikossa.
Taisteluni ei kuitenkaan ole vielä loppu. Mikään ei vieläkään tunnu miltään, eikä melkein mikään kiinnosta, mutta toivon kipinä pilkistelee tunnelin päässä. Ehkei kaikki olekkaan vielä loppu?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla oli samaa niinkun että vihasin kaikkia muita suurimmaks osaksi sen takia koska isäpuoli oli väkivaltainen. Kaikki muut tuntemattomat ihmiset oli pettureita. Aina on valoa, jopa täydessä pimeydessä.
Semmosta se elämä on. Ei voi parantua jos ei itse halua.