Kummitusko?

Ajattelin kysäistä teiltä että voiko olla mahdollista ja jos on niin mikä tuo oli? :

Makasin olohuoneen sohvalla katsoen tv:tä.
Mainoksen aikana vilkaisin terraarioihin päin,
niitä on monta. Näin vaalean, tavallaan heijastuksen, menevän siitä ohi. Näytti kuin ihminen olisi juuri kävellyt siitä ohi. Ensin luulin että se oli mieheni varjo, joka oli juuri keittiössä. Tajusin saman tien että eihän se voi olla koska tuo "heijastus" tuli ihan toisesta suuntaa. Hetken punnittua totesin että keittiöstä on sula mahdottomuus saada omaa "heijastusta" terroihin. Silloin oli ilta kun tuo tapahtui ja ketään muita ei siinä ollut kuin minä.

Nyt haluaisin saada vastauksia tuohon että mikä ihme tuo oli? (ihan tiedoksi että olen ihan terve järkinen tyyppi =D).
131176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Se voi ehkä johtua tressistä.

Äänestä
  • Ei minulla ole stressiä ja kokemusta löytyy
    erillaisten henkien "kyläilystä" meillä.
    Sitten varmaan johtuu stressistä kaikki muukin,
    kuten se että joku silittelee hiuksia ym.

    Olisin kyllä odottanut hieman erillaista vastausta kuin stressi.

    Äänestä

  • Nainen-75 kirjoitti:

    Ei minulla ole stressiä ja kokemusta löytyy

    ei yhtään tiedä kodistasi, valaistuksesta, tilanteesta tai mistään mitään. Että helpoin se on selittää henkiolennolla. Pistetään kaikkeen, mitä ei tiedetä, jokin henki.

    Voin kertoa, että joskus kun olin vaikeasti masentunut, minulla oli näkö- ja tuntoharhoja. Pääsin masennuksesta ja harhoista eroon terapialla ja lääkkeillä. En sano, että sinä olisit masentunut: minä vain löysin järkevän selityksen aistimuksilleni. Ehkä sinä löydät omasi, ehkä et.

    Äänestä

  • sanoa, kun kirjoitti:

    Itse olen elämäni kunnossa, ei stressiä, masennusta, en käytä mitään lääkkeitäkään ym.

    Kodissani oli tv päällä, olohuoneen jalkalamppu päällä ja keittiössä valot, jotka eivät näy olkkariin.

    En miettinyt mitään sellaisia asioitakaan siinä, jotka olisivat voineet olla mielikuvituksen tuotetta. Ainoa mitä siinä kohtaa mietin oli lemmikkejäni, ei kyllä liity asiaan millään lailla. Kerkesin hetken lemmikkejäni katsella kun se heijastus tuli.

    Minulle tuli vähän sellainen tunne viestistäsi,
    että pitäisikö terveen ihmisen hakea masennuslääkkeet sen takia että voisi löytää selityksen tapahtuneeseen?

    Vaikka olen lapsesta asti nähnyt/kuullut erillaisia henkiä, en kumminkaan "vedä" kaikkea hengen piikkiin, niin kuin sinä viestissäsi ilmaisit.

    mahdollista että näit hengen...joillakin on vain pakon omainen tarve selitellä kaikkea...kaikelle PITÄÄ löytyä luonnollinen selitys!
    Meidän ympärillä on kokoajan se henkimaailma...toiset ovat vain herkempiä havaitsemaan sen...toiset eivät! Vastaavanlaisia tapauksia on paljon...olen itsekin nähnyt varjomaisen mustan hahmon seinälläni hetken aikaa...silloin eräs tuttu oli juuri tehnyt itsemurhan! Myös muilla tutuillani on vastaavanlaisia kokemuksia...

    Äänestä

  • täysin... kirjoitti:

    joillakin on vain pakon omainen tarve selitellä kaikkea...kaikelle PITÄÄ löytyä luonnollinen selitys!

    Tarkoitatko kenties minua tuolla JOILLAKIN ON
    VAIN PAKONOMAINEN TARVE SELITELLÄ KAIKKEA??
    Kyllä minä sen tiedän että ympärillä on koko ajan henkimaailma. Tiedän että olen herkkä aistimaan kaikkea. Ajattelin vain kysyä tuosta kun ei kohdalle ole sattunut ennen tuollaista ja kun niitä nyt on sattunut NIIN paljon..

    Juuri tuollaisten ihmisten takia en ole viitsinyt kysyä ennen tapahtumista täällä,
    joko pidetään hulluna tai sitten pakkomielteen omaavana tyyppinä.

    Tietenkin haluan saada vastauksen kysymykseeni,
    miksi muuten olisin sitä täällä kysynyt??
    Noita mustia varjoja olen itsekkin nähnyt, itse en kylläkään kysellyt mustista varjoista vaan heijastuksesta. Minulla ei ole sellaista tilannetta että joku olisi tehnyt itsemurhan/kuollut, siitä saan olla onnellinen!!

    jotka selittelevät että se oli stressiä tai masennusta tai mitä lieneekin mutta ei missään nimessä voi olla kummittelua...

    Ja tiedän ettet kysellyt mustista varjoista mutta sanoin vain että minä olen sellaisen nähnyt...henget kun eivät näyttäydy jokaiselle juuri samanlaisena...mutta linee minun pitää pyydellä anteeksi että vastasin sillä sinun vastaus oli aika vihamielinen...

    Toivotaan että joku joka on nähnyt juuri tasan tarkkaan samanlaisen voinee kertoa sinulle sitten tarkemmin...

    Äänestä

  • vaan noita kirjoitti:

    Olen myös anteeksi pyynnön sinulle velkaa,
    tarkoitukseni ei ole loukata sinua eikä ketään muutakaan.

    Oletin että kyseessä on samanlainen tilanne kuin joissakin muissa jutuissa mitä olen seurannut, että jutun kirjoittajaa aletaan syyttelemään hulluksi ym. Joskus vain pistää vikaksi kun joku kysyy jotakin, omasta mielestään tärkeätä, tulee joku ja "alkaa mollaamaan" jutun aloittanutta kirjoittajaa.

    Toki olen kiitollinen vastauksestasi ja myös muidenkin vastauksista.

    mollajiahan täällä kyllä riittää!! Itselläni on paljonkin erilaisia kokemuksia joten uskoin kyllä sinun juttusi ja saattoi hyvinkin olla henki jonka näit...ja varsinkin kun sinulla kerta on muitakin outoja kokemuksia! Toiset on hyvinkin herkkiä näille jutuille...

    Itse olen tosi "sähköinen"...joka paikasta tulee tälliä :) Mietin vain että olisikohan sillä jotain tekemistä näiden outojen juttujen kanssa...sähköiset ihmiset kokevat enemmän tai ovat tavallaan askeleen lähempänä sitä aaltopituutta jolla henget liikkuvat...tiedä häntä!?!?
    Hengethän kuitenkin liittyvät vahvasti sähköön!

    Äänestä

  • Nainen-75 kirjoitti:

    Itse olen elämäni kunnossa, ei stressiä, masennusta, en käytä mitään lääkkeitäkään ym.

    Kodissani oli tv päällä, olohuoneen jalkalamppu päällä ja keittiössä valot, jotka eivät näy olkkariin.

    En miettinyt mitään sellaisia asioitakaan siinä, jotka olisivat voineet olla mielikuvituksen tuotetta. Ainoa mitä siinä kohtaa mietin oli lemmikkejäni, ei kyllä liity asiaan millään lailla. Kerkesin hetken lemmikkejäni katsella kun se heijastus tuli.

    Minulle tuli vähän sellainen tunne viestistäsi,
    että pitäisikö terveen ihmisen hakea masennuslääkkeet sen takia että voisi löytää selityksen tapahtuneeseen?

    Vaikka olen lapsesta asti nähnyt/kuullut erillaisia henkiä, en kumminkaan "vedä" kaikkea hengen piikkiin, niin kuin sinä viestissäsi ilmaisit.

    kysymys on monta kertaa esitetty muillekin henkilöille, kuinka vanha se talo on ja onko siellä tapahtunut murhia tai jotain muuta vastaavaa?

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    kysymys on monta kertaa esitetty muillekin henkilöille, kuinka vanha se talo on ja onko siellä tapahtunut murhia tai jotain muuta vastaavaa?

    viisi vuotta vanha ja olen itse asunut tässä 3,7kk. Tunnen edelliset asukkaat joita tässä on asunut, siis yksi perhe. Murihia tai muuta vastaavaa ei täällä ole sattunut. Rauhallinen piha yhteisö.

    Äänestä

  • niitä... kirjoitti:

    mollajiahan täällä kyllä riittää!! Itselläni on paljonkin erilaisia kokemuksia joten uskoin kyllä sinun juttusi ja saattoi hyvinkin olla henki jonka näit...ja varsinkin kun sinulla kerta on muitakin outoja kokemuksia! Toiset on hyvinkin herkkiä näille jutuille...

    Itse olen tosi "sähköinen"...joka paikasta tulee tälliä :) Mietin vain että olisikohan sillä jotain tekemistä näiden outojen juttujen kanssa...sähköiset ihmiset kokevat enemmän tai ovat tavallaan askeleen lähempänä sitä aaltopituutta jolla henget liikkuvat...tiedä häntä!?!?
    Hengethän kuitenkin liittyvät vahvasti sähköön!

    Tuota sähköisku juttua en ole ennen ajatellut,
    itse nimittäin saan myös joka paikasta sähköiskuja. Se selittäisi kyllä aika paljon,
    olen nimittäin joskus miettinyt että mikä minussa oikein vetää, kun niin usein tapahtuu kaikkea.

    Itse en ole vielä perehtynyt oikein näihin juttuihin, mitä kaikkea aiheeseen liittyy. Olen kyllä ajatellut perehtyä, koska kumminkin haluan lisää tietoa.

    Osaisitko vastata minulle, olen nimittäin miettinyt monta kertaa että voiko asunnon tapahtumat tulla uniin?

    Nuoruudessani asuin eräässä asunnossa jossa tapahtui aivan outoja juttuja. Yöllä kuulin kun eteisessä heitettiin kenkiä pitkin seiniä(olin hereillä silloin), saattoi joku lapsi leikkiä leluilla lastenhuoneessa(vaikka kaikki tavarat oli järjestyksessä hyllyllä), kuulin kun lego laatikko kaadettiin lattialle. Tätä tapahtui todella monta kertaa. Ikkunan lähellä istuessani näin ison miehen seisovan takanani ym.

    Alkoi uniin tulla sellaista että samassa asunnossa oli aikuisten ryyppy juhlat, jossa pieni poika kierteli aikuisten seassa pyjama päällä, etsien vanhempiaan. Kaikki aikuiset olivat juovuksissa. Katsoin sitä unta kuin filmiä, olin tavallaan sivusta katsojana. Aina heräsin samassa kohdassa.Näin silloin joka yö samaa unta.

    Olisiko kenties asunnossa tapahtunut jotain, sitä en tiedä kun talo oli vanha. Muutimme pois siitä aika pian koska minua rupesi inhottamaan se ilmapiiri siellä, todella tukehduttava. Inhosin omaa kotiani todella. Unet loppuivat heti kun muutimme pois.

    Äänestä

  • Nainen-75 kirjoitti:

    Ei minulla ole stressiä ja kokemusta löytyy
    erillaisten henkien "kyläilystä" meillä.
    Sitten varmaan johtuu stressistä kaikki muukin,
    kuten se että joku silittelee hiuksia ym.

    Olisin kyllä odottanut hieman erillaista vastausta kuin stressi.

    sinunkin hiuksiasi?

    Niin minunkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen-75 kirjoitti:

Ajattelin kysäistä teiltä että voiko olla mahdollista ja jos on niin mikä tuo oli? :

Makasin olohuoneen sohvalla katsoen tv:tä.
Mainoksen aikana vilkaisin terraarioihin päin,
niitä on monta. Näin vaalean, tavallaan heijastuksen, menevän siitä ohi. Näytti kuin ihminen olisi juuri kävellyt siitä ohi. Ensin luulin että se oli mieheni varjo, joka oli juuri keittiössä. Tajusin saman tien että eihän se voi olla koska tuo "heijastus" tuli ihan toisesta suuntaa. Hetken punnittua totesin että keittiöstä on sula mahdottomuus saada omaa "heijastusta" terroihin. Silloin oli ilta kun tuo tapahtui ja ketään muita ei siinä ollut kuin minä.

Nyt haluaisin saada vastauksia tuohon että mikä ihme tuo oli? (ihan tiedoksi että olen ihan terve järkinen tyyppi =D).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu