Herkät silmät

Mulla on nyt alkanut silmät vaivaamaan aika inhottavasti. Aiemminkin on tällaista ollut, mutta ei näin pahana.

Eli pahin ongelma on valonarkuus. Häikäistyn varjoisellakin ilmalla ja aurinkoisena päivänä joudun siristämään silmiä koko ajan. No, tästä johtuen silmät myös vetistävät jonkun verran ja niitä kirvelee. Näkö sumenee välillä hieman ja yritän vaan sitkästi räpytellä sen "sumuverhon" pois. Silmätippoja (keinokyyneleitä) olen käyttänyt, mutta en ilmeisesti tarpeeksi.

Aurinkolasit voimakkuuksilla (mulla on siis silmälasit) olisi paras vaihtoehto, mutta rahatilanne ei nyt anna myöden. Piilolinssejä olen yrittänyt opetella käyttämään, koska silloin ainakin voin laittaa aurinkolasit päähän. Piilarit vaan tuntuvat ikäviltä silmissä, enkä voi niitä pitää esim. töissä, koska näen niillä niin eri tavalla kuin silmälaseilla eli esim. kolikot näyttävät erikokoisilta ja niitä on vaikeampi tunnistaa koon puolesta. Eikä ne aurinkolasitkaan kokonaan estä sitä häikäistymistä.

Optikko on tarkastanut silmäni useaan otteeseen tässä viime kuukausien aikana, eikä ainakaan ole maininnut mistään erikoisesta. Piilareita olen tosiaan käyttänyt vain muutaman kerran, eli ei tämä niistäkään johdu.

Onko muilla vastaavaa?
1365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kannattaisiko kuitenkin käydä keskustelemassa, näyttämässä silmiä ihan silmälääkärille? Suosittelisin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


blinks kirjoitti:

Mulla on nyt alkanut silmät vaivaamaan aika inhottavasti. Aiemminkin on tällaista ollut, mutta ei näin pahana.

Eli pahin ongelma on valonarkuus. Häikäistyn varjoisellakin ilmalla ja aurinkoisena päivänä joudun siristämään silmiä koko ajan. No, tästä johtuen silmät myös vetistävät jonkun verran ja niitä kirvelee. Näkö sumenee välillä hieman ja yritän vaan sitkästi räpytellä sen "sumuverhon" pois. Silmätippoja (keinokyyneleitä) olen käyttänyt, mutta en ilmeisesti tarpeeksi.

Aurinkolasit voimakkuuksilla (mulla on siis silmälasit) olisi paras vaihtoehto, mutta rahatilanne ei nyt anna myöden. Piilolinssejä olen yrittänyt opetella käyttämään, koska silloin ainakin voin laittaa aurinkolasit päähän. Piilarit vaan tuntuvat ikäviltä silmissä, enkä voi niitä pitää esim. töissä, koska näen niillä niin eri tavalla kuin silmälaseilla eli esim. kolikot näyttävät erikokoisilta ja niitä on vaikeampi tunnistaa koon puolesta. Eikä ne aurinkolasitkaan kokonaan estä sitä häikäistymistä.

Optikko on tarkastanut silmäni useaan otteeseen tässä viime kuukausien aikana, eikä ainakaan ole maininnut mistään erikoisesta. Piilareita olen tosiaan käyttänyt vain muutaman kerran, eli ei tämä niistäkään johdu.

Onko muilla vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu