Poika ilahtui ikihyviksi, kun kuuli, että suunniteltiin jalkapallokenkien ostamista. Lisäksi puhuttiin jalkapallosukista, säärisuojista ja pelihousuista. Tuntui uskomattomalta, että hän saisi ne kaikki yhdellä kertaa.
Pettymys ei kuitenkaan ollut suuri kun äiti kertoi hänelle Keijon ostavan ne itselleen. Keijo oli äidin miesystävä ja asunut heillä jo jonkin aikaa.
Poika oli tottunut pettymyksiin. Hänen mieleensä tuli myös koulun urheilutunnilla tehty retki uimahalliin. Muut olivat silloin nähneet hänen likaiset alushousunsa ja nauraneet ja pilkanneet.
Poika ymmärsi, että hän ei voisi mennä jalkapalloharjoituksiin ennen kuin olisi yhtä puhdas ja siisti kuin muut.
Keijo joi iltaisin olutta sohvalla ja suunnitteli tulevia pelejään ja kertoili vanhoja urheilusaavutuksiaan. Äiti kuunteli ja kyselikin välillä jotakin. Poika tajusi hämärästi, että äiti halusi miellyttää Keijoa.
Häntä ihmetytti, miten Keijon kaltainen mies oli ollut samaan aikaan olympiavalmennettavien joukossa sekä painonnostossa että karatessa.
Usein poika meni nukkumaan vaatehuoneen lattialle kun äiti ja Keijo valvoivat ja pitivät ääntä. Hän nukkui vaatteet päällä ja alkoi ymmärtää, että siksi hän haisi. Hän uneksi silmät ummistettuaan kauniista vaatteista ja laitetusta ulkomuodosta. Joskus se jatkui unena, ja hänen oli aamulla virkeä ja hyvä olla. Silloin tuntui, että hänkin voisi pian olla sellainen kuin muut; siisteissä vaatteissa ja hyvänhajuisena.
Usein se kuitenkin tuntui kaukaiselta ja saavuttamattomalta.
Perjantaina lähdettiin ostamaan Keijolle varusteita. Baarin puulaakiottelu olisi sunnuntaina.
Poikakin meni mukaan. Häntä hävetti kulkea Keijon ja äidin kanssa, koska ihmiset tuntuivat katsovan heitä ja lisäksi he haisivat. He olivat pilkattavia ja halveksittavia ihmisiä.
Poika ei kuitenkaan yksin uskaltanut mennä kauppakeskuksen liikkeisiin katselemaan kauniita tavaroita, sillä hänet oli sieltä ajettu pois useasti.
Niitä tavaroita ja vaatteita hän kaikesta huolimatta halusi nähdä ja kosketella, omistaakin, jos se olisi ollut mahdollista.
Kauniiden tavaroiden muisto tuli kuitenkin uneen ja silloin hän sai ne hetkeksi itselleen.
Siksi hän meni mukaan.
Kauppakeskuksen ulkopuolella seisoskeli Keijon kavereita. Keijo jäi juttelemaan heidän kanssaan. Poika meni äidin perässä markettiin. Äiti osti vähän leipää ja juustoa ja perunalastuja ja pakkauksen olutta.
He menivät ulos poika ruokakassia kantaen.
Keijo oli hävinnyt jonnekin. Poika jäi odottamaan oven pieleen kun äiti lähti hakemaan Keijoa.
Poika yritti olla välinpitämättömän ja huomaamattoman näköinen vaikka hän hikosi jännityksestä olla siinä, ohikulkijoiden silmissä.
Äiti tuli takaisin yksin kuten poika oli arvellutkin. He menivät kotiin puhumattomina. Äiti istui keittiön pöydän ääreen ja aukaisi perunalastupussin ja olutpullon. Poikakin söi vähän perunalastuja ja teki sitten juustoleivän. Hän meni syömään sitä pienelle parvekkeelle ja laittoi oven kiinni perässään.
Hän istui parvekkeen lattialle, sille puolelle, johon aurinko paistoi ja söi juustoleivän hitaasti. Hän ajatteli, että nyt kun oli jo kesä, hän voisi olla siellä yötä.
Illalla äiti nukkui sohvalla. Poika katseli televisiota myöhäiseen. Keijo ei ollut tullut.
Ohjelmat loppuivat. Poika haki lattialla olevia vaatteita tyynyksi ja otti täkin vaatehuoneesta ja meni parvekkeelle. Hän asettui makaamaan betonille ja kietoi peiton ympärilleen. Kauniit tavarat ja asiat tulivat mieleen kuin itsestään. Kaupungin äänet eivät häirinneet vaan sekoittuivat uneen.
Poika heräsi. Hän näki parvekkeen lohkeillun ja likaisenharmaan kaiteen. Hän nousi ylös ja katseli hiljaista kaupunkia. Kerrostalot olivat samanlaisia. Joistakin ikkunoista näkyi valoa. Parkkipaikalla seisoskeli joku seurue juoden vuorotellen samasta pullosta.
Poika aukaisi oven. Äiti makasi sohvalla. Poika käveli eteiseen mennäkseen vessaan. Sen ovi oli lukossa. Sieltä kuului katkonainen kuorsaus. Samassa poika tunsi jaloissaan jotakin märkää ja tahmeaa, joka tunki sukkien läpi. Hän katsoi lattialle. Samassa haju tuli sieraimiin, ällöttävä ulosteen haju oli täyttänyt koko eteisen. Lattialla näkyi ruskea vana, joka tuli makuuhuoneesta vessan ovelle.
- VOI JUMALAUTA! huusi poika, VOI JUMALAUTA!
.
Hän riisui sukat ja yritti pyyhkiä jalkapohjiaan eteisen mattoon. Haju tuntui sietämättömältä ja tunkeutui unisiin aivoihin takaraivoa myöten.
Äiti heräsi ja nousi ylös. Poika ryntäsi keittiöön ja otti tuolin karmilta jonkun vaatteen ja kasteli sen vesihanan alla. Hän pyyhki jalkojaan siihen kiroillen. Äiti tuli ovelle.
- Kato nyt saatana, mitä Keijo on tehnyt! poika huusi.
Äiti katseli eteisen lattiaa.
- Onko Keijolla paha olo? hän kysyi.
Samassa pojalla kävi virtsaamisen tarve sietämättömäksi. Hän aukaisi kaapin ja lorotti roska-astiaan.
- Älä nyt sinne kuse. SAATANAN HULLU KAKARA! äiti huusi.
Pettymys ei kuitenkaan ollut suuri kun äiti kertoi hänelle Keijon ostavan ne itselleen. Keijo oli äidin miesystävä ja asunut heillä jo jonkin aikaa.
Poika oli tottunut pettymyksiin. Hänen mieleensä tuli myös koulun urheilutunnilla tehty retki uimahalliin. Muut olivat silloin nähneet hänen likaiset alushousunsa ja nauraneet ja pilkanneet.
Poika ymmärsi, että hän ei voisi mennä jalkapalloharjoituksiin ennen kuin olisi yhtä puhdas ja siisti kuin muut.
Keijo joi iltaisin olutta sohvalla ja suunnitteli tulevia pelejään ja kertoili vanhoja urheilusaavutuksiaan. Äiti kuunteli ja kyselikin välillä jotakin. Poika tajusi hämärästi, että äiti halusi miellyttää Keijoa.
Häntä ihmetytti, miten Keijon kaltainen mies oli ollut samaan aikaan olympiavalmennettavien joukossa sekä painonnostossa että karatessa.
Usein poika meni nukkumaan vaatehuoneen lattialle kun äiti ja Keijo valvoivat ja pitivät ääntä. Hän nukkui vaatteet päällä ja alkoi ymmärtää, että siksi hän haisi. Hän uneksi silmät ummistettuaan kauniista vaatteista ja laitetusta ulkomuodosta. Joskus se jatkui unena, ja hänen oli aamulla virkeä ja hyvä olla. Silloin tuntui, että hänkin voisi pian olla sellainen kuin muut; siisteissä vaatteissa ja hyvänhajuisena.
Usein se kuitenkin tuntui kaukaiselta ja saavuttamattomalta.
Perjantaina lähdettiin ostamaan Keijolle varusteita. Baarin puulaakiottelu olisi sunnuntaina.
Poikakin meni mukaan. Häntä hävetti kulkea Keijon ja äidin kanssa, koska ihmiset tuntuivat katsovan heitä ja lisäksi he haisivat. He olivat pilkattavia ja halveksittavia ihmisiä.
Poika ei kuitenkaan yksin uskaltanut mennä kauppakeskuksen liikkeisiin katselemaan kauniita tavaroita, sillä hänet oli sieltä ajettu pois useasti.
Niitä tavaroita ja vaatteita hän kaikesta huolimatta halusi nähdä ja kosketella, omistaakin, jos se olisi ollut mahdollista.
Kauniiden tavaroiden muisto tuli kuitenkin uneen ja silloin hän sai ne hetkeksi itselleen.
Siksi hän meni mukaan.
Kauppakeskuksen ulkopuolella seisoskeli Keijon kavereita. Keijo jäi juttelemaan heidän kanssaan. Poika meni äidin perässä markettiin. Äiti osti vähän leipää ja juustoa ja perunalastuja ja pakkauksen olutta.
He menivät ulos poika ruokakassia kantaen.
Keijo oli hävinnyt jonnekin. Poika jäi odottamaan oven pieleen kun äiti lähti hakemaan Keijoa.
Poika yritti olla välinpitämättömän ja huomaamattoman näköinen vaikka hän hikosi jännityksestä olla siinä, ohikulkijoiden silmissä.
Äiti tuli takaisin yksin kuten poika oli arvellutkin. He menivät kotiin puhumattomina. Äiti istui keittiön pöydän ääreen ja aukaisi perunalastupussin ja olutpullon. Poikakin söi vähän perunalastuja ja teki sitten juustoleivän. Hän meni syömään sitä pienelle parvekkeelle ja laittoi oven kiinni perässään.
Hän istui parvekkeen lattialle, sille puolelle, johon aurinko paistoi ja söi juustoleivän hitaasti. Hän ajatteli, että nyt kun oli jo kesä, hän voisi olla siellä yötä.
Illalla äiti nukkui sohvalla. Poika katseli televisiota myöhäiseen. Keijo ei ollut tullut.
Ohjelmat loppuivat. Poika haki lattialla olevia vaatteita tyynyksi ja otti täkin vaatehuoneesta ja meni parvekkeelle. Hän asettui makaamaan betonille ja kietoi peiton ympärilleen. Kauniit tavarat ja asiat tulivat mieleen kuin itsestään. Kaupungin äänet eivät häirinneet vaan sekoittuivat uneen.
Poika heräsi. Hän näki parvekkeen lohkeillun ja likaisenharmaan kaiteen. Hän nousi ylös ja katseli hiljaista kaupunkia. Kerrostalot olivat samanlaisia. Joistakin ikkunoista näkyi valoa. Parkkipaikalla seisoskeli joku seurue juoden vuorotellen samasta pullosta.
Poika aukaisi oven. Äiti makasi sohvalla. Poika käveli eteiseen mennäkseen vessaan. Sen ovi oli lukossa. Sieltä kuului katkonainen kuorsaus. Samassa poika tunsi jaloissaan jotakin märkää ja tahmeaa, joka tunki sukkien läpi. Hän katsoi lattialle. Samassa haju tuli sieraimiin, ällöttävä ulosteen haju oli täyttänyt koko eteisen. Lattialla näkyi ruskea vana, joka tuli makuuhuoneesta vessan ovelle.
- VOI JUMALAUTA! huusi poika, VOI JUMALAUTA!
.
Hän riisui sukat ja yritti pyyhkiä jalkapohjiaan eteisen mattoon. Haju tuntui sietämättömältä ja tunkeutui unisiin aivoihin takaraivoa myöten.
Äiti heräsi ja nousi ylös. Poika ryntäsi keittiöön ja otti tuolin karmilta jonkun vaatteen ja kasteli sen vesihanan alla. Hän pyyhki jalkojaan siihen kiroillen. Äiti tuli ovelle.
- Kato nyt saatana, mitä Keijo on tehnyt! poika huusi.
Äiti katseli eteisen lattiaa.
- Onko Keijolla paha olo? hän kysyi.
Samassa pojalla kävi virtsaamisen tarve sietämättömäksi. Hän aukaisi kaapin ja lorotti roska-astiaan.
- Älä nyt sinne kuse. SAATANAN HULLU KAKARA! äiti huusi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on erittäin hyvä, ellei täydellinen! Itse asiassa tykkäsin tästä niin paljon, että lukisin tämän jos olisi romaanin alku. Haluaisin kuulla miten pojasta tulee sankari ja noille idiooteille käy joku naurettavan surkea kohtalo. Tykkäsin erityisesti jalkapallovaruste-kohdasta, ei ole kauheampaa nöyryytystä ja lapsen vähättelyä kuin että ostetaan vanhalle juopolle varusteet, pojalle ei.
Katsokaapa http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=610&posting=22000000012705181#22000000012705181
kirjoitti tuon joulukuussa. Katos vaan, en itse lukenut tätä palstaa siihen aikaan, olisi jäänyt varmasti mieleen. Mutta ihme negatiivista palautetta, koska tämähän on NIIN hyvä. Olen tällaisen kirjallisuuden suuri ystävä. Tykkään tarinoista päähän potkituista, jotka nousee kostamaan (kuvittelen että poika kostaa). No nyt taitaa väsyttää liikaa, ei jaksa...
Täytyy ihmetellä vaan.
Kun täällä huudetaan uudistumisen perään koko ajan, niin joku viitsii lykätä entisiä (tai toisten) tekstejä moneen kertaan.
Ja vielä noin surkean.
Pienellä hionnalla, tarina olisi kantanut, mutta siinä oli HMMMMMMMMMMMMM, jotain vikaa.
Kannattaisko harkita kirjoittajakurssia yms.?
Tule sitten takaisin, katsotaan uudelleen.
Ajattelit sitten kokeilla, miten tunnettu vs. tuntematon nikki vaikuttaa palautteisiin ja etenkin niiden määrään?
Kepon tekstit jäävät mieleen, joten sorry vaan vedit vesiperän.
En vaan ymmärrä miten tämä minuun liittyy?
Jos nimi otsikossa on eri ja alla jonkun toisen teksti?
Eikä kummassakaan ole kehumista, niin millä sinä nyt kehut.?
herranen aika, luulitko, etä minä olisin kopsun takana?
Minulla kyllä aiheita riittää ihan ilman kopioitakin ja kyllä olisin etsinyt paremman, jos olisin piraatiksi halunnut.
Älä uppoa omaan suohosi!
on hyvin kuvattu ja se oli mielenkiintoisesti kerrottu. Olisin lukenut enemmänkin ...
Kertomus on psykologisesti uskottava, totean vaikka ammattipätevyyttä psykologiassa ei minulla olekaan.
En tykkää tästä. Poista ainakin viimenen lause, olis edes vähän sitten parempi ainaskin.
toi viimeinen lause ole tosi realistinen ja tosi?? En jättäisi sitä pois mistään hinnasta.
...siis tuo ensimmäinen juttu, eli
"- Älä nyt sinne kuse. SAATANAN HULLU KAKARA! äiti huusi."
tarkoitin. Toista juttua en enää kommentoinut, kun ei sekään ollut mun mielestä kiva.
Tekstejähän kirjoittaja osaa kirjoittaa, mutta aiheiltaan nämä kaksi eivät nappaa minuun. Ehkä olisi ollut hyvä olla kommentoimatta lainkaan, mutta kun laitoin lähes kaikkiin muihinkin lukemiini jotakin tänään, koska täällä on ollut oikea kuhina.
Mistä lienee kyse selvinnee joskus joillekin.
???