Ylipitkä kynsi

Ihmettelin miksi perhoskoiranin on monien päivän ajan nuollut tassuaan, ja tänään järkytyin kun huomasin,että olen jättänyt leikkaamatta yhden kynnen aina. Kynsi on siis tassun yläpuolella muutaman sentin päässä tassun pohjasta, joten en ole huomannut sitä karvojen seasta koskaan. Mutta nyt on käyny niin, että kynsi on tosi pahasti kasvanut pyöreästi, niin paljon että kynnen pää on painunut sisään aiheuttaen kipua, turvotusta ja punoitusta. alue on karvaton.

Mitä teen? Aion viedä lääkäriin sen, mut voikohan tämän takia tulla jotain vakavampaa, tulehduksia? En uskalla itse yrittää leikata sitä. Muuten koira on kyllä ylienerginen kuin aina.
2406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kynnen saa leikattua. Vaikea tietysti arvoida onko tulehdus levinnyt syvemmälle. Yleensä kuitenkin auttaa kynnen lyhentäminen ja alueen puhdistaminen esim. Betadinella.

Äänestä

täytyy leikkauttaa eläinlääkärillä, tilanne on päässyt niin pahaksi. Ilmeisesti on kyse ns. kannuskynnestä eli ihmisellä peukaloa vastaavasta, koska sanot sen olevan karvoissa piilossa?

En usko siitä tulevan mitään vakavampaa kunhan se saadaan leikatuksi. Maanantaina siis viimeistään yhteyttä eläinlääkäriin, hän katkaiseen sen ja tukahduttaa suonesta verenvuodon. Jatkossa muista tarkistaa kynsiä leikatessa myös nämä kannuskynnet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äpäpäp kirjoitti:

Ihmettelin miksi perhoskoiranin on monien päivän ajan nuollut tassuaan, ja tänään järkytyin kun huomasin,että olen jättänyt leikkaamatta yhden kynnen aina. Kynsi on siis tassun yläpuolella muutaman sentin päässä tassun pohjasta, joten en ole huomannut sitä karvojen seasta koskaan. Mutta nyt on käyny niin, että kynsi on tosi pahasti kasvanut pyöreästi, niin paljon että kynnen pää on painunut sisään aiheuttaen kipua, turvotusta ja punoitusta. alue on karvaton.

Mitä teen? Aion viedä lääkäriin sen, mut voikohan tämän takia tulla jotain vakavampaa, tulehduksia? En uskalla itse yrittää leikata sitä. Muuten koira on kyllä ylienerginen kuin aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu