Hävetkää kaikki, jotka ette kannata Suomalaisia. Te olette niitä Suomen häpeäpilkkuja jotka mustamaalaavat Räikköstä ja Kovalaista, Eikä Räikkönen ja Kovalainen niinkuin annatte ymmärtää...
Hyvähän se teidän on sanoa kotisohvan uumenista että Kimi on paska ja Kovalaiselle potkut, koittakaapa ite ajaa F1:sellä! Mitenkä SUOMI24:N asiantuntijat heittäkääpä joku selitys miten on mahdollista että "super" Massa(jota on hehkutettu jo aivan liikaakin) jäi surkean ryyppäävän ja erityisesti hitaan Räikkösen taakse?Näinhän ei pitäisi käydä, eihän?On hauska lukea kuinka jutut muuttuvat täällä aina voittajaa hehkutetaan, koska Suomi 24:n keskustelijoista suurin osa on "takinkääntäjiä", jotka vaihtavat hehkutuksen kohdetta vähän väliä.Toissa vuosi oli siittä loistava esimerkki, kuinka nämä takinkääntäjä loistivat tyhmyydellään, No jo joku muistaa niin Kimi aijoi mersulla silloin, alkukausi oli katastrofaallinen mersulta ja Alonso porskutti kärjessä, no silloi hehkutettiin Alonsoa ja Räikköstä oltiin ajamassa pois Mersulta vaikka autossa oli vikaa.Sitten suurin piirtein vähän ennen kauden puoltaväliä Kimi voitti kilpailun ylivoimaiseen malliin ja kappas vaan missäs oli kaikki Kimin arvostelijat, no hehkuttivat Kimiä tietenkin.No sitten kausi oli loppunut ja Alonson mestaruus oli varma ja Kimin arvostelijoiden oli helppo aloittaa virsi jälleen kerran:"Kimistä ei ole mestariksi"!
Haluasin vielä sen sanoa että jokaisen itseään arvostavan suomalaisen pitäisin tukea oman maansa kuljettajia eikä haukkua heitä ryyppääviksi ja surkeiksi kuljettajiksi.
Räikkönen on yksi F1:sten parhaista kuljettajista, koittakaapa hyväksyä se tosiasia ja Kovalainen on lupaavimpia nuoria pitkiin aikoihin.

Vastaukset 11
Vanhimmat
"Kovalainen on lupaavimpia nuoria pitkiin aikoihin."
Sen pitäisi näkyä suorituksissakin. Kun samaan aikaan on tullut paljon lupaavampia tulokkaita, kuten Hamilton, Kubica ja Rosberg, niin millä mittarilla Kovalainen on "lupaavimpia nuoria pitkiin aikoihin"? Kuinka pitkistä ajoista muuten puhut. Lasketaanko Alonso viime aikojen tulokkaiksi? Entä Räikkönen tai Massa?
Sinivalkolasit pitää ottaa pois, kun analysoi kuskien suorituksia. Heikki ei ole suoriutunut kisoista odotusten mukaisesti (Espanjaa ehkä lukuunottamatta), ja se on hyväksyttävä.
No se tulee näkymäänkin! Vielä Kovalainen näyttää, kannattaa myös ottaa huomioon minkälainen auto kovalaisella on allaan.TÄYSIN ERINLAINEN kuin Hamiltonilla, Rosbergilla. Niin ja muisteleppa vähän viime kautta jolloin Rosbergin teki virheitä ja mokaili, no ethän sinä niitä enää muista koska nyt hän on parempi.Lisäksi sen voi jotenkin vielä ymmärtää että arvostellaan ajo suoritusta, mutta kun haukutaan ryyppääjäksi ja hitaaksi paskaksi niin siinä ei ole mitään analysointia, vaan mustamaalaamista!
Kyllä minä Nicon viime kauden esitykset muistan. Nuorukainen teki liikaa virheitä. Mutta nyt (ja satunnaisesti viime kaudella) osoitti olevansa lupaava tulokas. Kovalaiselta nuo näytöt vielä puuttuvat (ja todella toivon, että niitä alkaisi kohtapuoliin tulla).
Minä en ryyppäämisestä kirjoita, enkä parjaa kuskeja aiheettomasti.
Missä Kovalaisen lupaavuus näkyy? On ilmiselvää, ettei se näy F1:ssä tällä kaudella annetuista näytöistä. GP2:ssa Kovalainen oli vauhdissa, koska Arden oli huipputiimi. Nykyään silloinen hyvin ajanut tallikaveri Lapierre on muuttunut tavalliseksi kuolevaiseksi (kuten muuten on Niconkin yhtä lailla hyvin ajanut tallikaveri Premat)
Nissan World Seriesissa ensimmäinen kausi meni enempi harjoitteluksi ja tallikaveri Montagny vei pinaalit. Toisella kaudella Heikki peri parhaan tallin ykköskuskin paikan ja voitti toistaiseksi ainoan mestaruutensa oikeissa formuloissa.
Brittien F3:ssa menestys oli keskikertaista. Olihan Heikki sarjan kolmas, mutta todella lupaavat kuskit tapaavat voittaa nuo pikkusarjat.
Viime kauden testiaikoihin ei juuri voi vedota, koska niitä ei ajeta kisaolosuhteissa. Nopea Kovalainen voi olla, sanotaanhan hänen olleen ajoittain jopa nopeampi kuin Alonso testeissä. Se ei paljoa lohduta, jos nopeutta ei saa esiin kisaviikonloppuina.
Ensimmäinen vertailukohta on tallikaveri. Giancarlo "soft compound" Fisichella menetti hyvän kuskin maineensa hävittyään Alonsolle 6-0 Renaultilla. Ainakin häneen verrattuna Kovalaisen pitäisi pystyä tasaveroisiin suorituksiin, mutta niin ei ole käynyt.
Eli millä meriiteillä Kovalainen nyt sitten on niin erityisen lupaava?
No ei Kovalaisella ole hirveästi meriittejä, jos ei lasketa:
Nissan World seriesin voittoa ja tiukka kamppailua gp2 sarjan voitosta(rosbergin kanssa tietenkin), tietenkin voidaan laskea uran saavutuksiin.Kovalaisen lupaavuus näkyi nyt esimerkiksi Espanjan gp:ssä jossa hän ajoi hyvän ja tasapainoisen kisan, se on erittäin vaikeaa Renaultin nykyisen tasoisella autolla, joka tuppaa yliohjautumaan aika pahasti.Minusta myös gp2 sarja osoitti että Kovalainen on lupaava, koska hän hallitsi sarjaa suvereenisti kauden alusta ja hän ajoi hyviä kisoja(hyvällä kalustollakin toki)ja teki todella vähän virheitä gp2:sissa, mutta Rosberg kuitenkin sai kurottua eron kiinni ja menipä vielä ohikkin.Täytyy muistaa että Fisichella ei ole kuitenkaan mikään hidas kuljettaja vaikka Alonsoa ei aikanaa voittanutkaan.
Eli vetoat Heikin suorituksiin alemmissa sarjoissa?
Vitantonio Liuzzi voitti täysin suvereenisti F3000:n viimeisen kauden. Sen parempaa näyttöä tuskin voi antaa. Mutta ykkösissä näytöt ovat jääneet aika vaatimattomiksi satunnaisia kelvollisia (muttei loistavia) suorituksia lukuunottamatta. Siis huomioonottaen kalustonkin tason.
Ennen Kovalaista Franck Montagny voitti Nissan World Seriesin. Varsin ylivoimaisesti. Miksei kaveri ole edelleenkään ykkösissä kuin testikuskina? (OK, tiedän, että puhutaan kaverin persoonallisuudesta, mutta ei Montagny nyt ainut hankala tapaus ole. Riittävän hyvän kuskin kohdalla tuollaiset asiat eivät merkitse).
Kovalainen ajoi Nissaneiden mestaruuteen parhaalla autolla ja GP2:n kakkossijaan aluksi parhaalla, sittemmin toiseksi parhaalla autolla. Kovalaisen esitykset pikkuformuloissa ovat kohtuullisia, muttei mitenkään loisteliaita. Moni pikkuluokkien mestari ei koskaan ollut hyvä ykkösissä. Lupaavuutta ei siis voi perustella pelkästään aiemmilla menestyksillä.
Se, että Kovalaiselta on yksi kisa mennyt kelvollisesti ykkösissä ei tee hänestä erityisen lupaavaa. Kaveri on siis ajanut yhden kisan (oletetulla) tasollaan, ja ollut enemmän tai vähemmän huono muissa. Lupaava kuski ylittää odotukset. Kovalaisella on pitkä matka siihen, että edes täyttää odotukset.
Väärinkäsitysten välttämiseksi: Minä todellakin toivon, että Kovalainen pikku hiljaa alkaisi täyttämään niitä odotuksia, joita häneen on asetettu. Mutta realistina arvioin hänen suorituksiaan samalta viivalta kuin muidenkin, ja hyväksyn sen, ettei kaikki suomalaiskuskit voi ykkösissä menestyä, sen enempää kuin kaikki muunmaalaisetkaan.
Pakkohan se tieten on vedota aiempiin sarjoihin, kun tämä kausi on menny penkin alle tähän asti..Uskon kuitenkin että Kovalainen nousee vielä!
Kovalaisella on ongelma. Me tiedämme sen, hän tietää sen. Nyt pitäisi alkaa löytymään luotettavuutta ja vauhtia. Entisillä meriiteillä ei ole nyt enää mitään väliä. Nyt pitäisi vain painaa menemään.
Onko hänestä siihen?
ON.
Heikille sopiva työtehtävä F1:ssä olisi kahvinkeittäminen Renaultin vieraille ja jotain yhtä haastavaa mihin hän ehkä kykenisi tai sitten ei
Räikkönen on kova ainoastaan suomalaisen median voimasta, tulokset puhuu puolestaan. Eikö? :)
Tuskin Ferrari Kimille tyhjästä maksaa sarjan suurinta palkkaa.
Ei suomalainen media todellakaan ole ainut, joka pitää Räikköstä huippukuskina. Käytännössä kaikki asiantuntijat, tallipäälliköt, kuskit ym. ovat sitä mieltä, että Alonso ja Räikkönen ovat sarjan huippua. Keitä muita, jos ketään tuohon porukkaan heidän lisäkseen kuuluu sitten vaihteleekin jonkin verran.