Media tekee Michael Schumacherista sankaria, koska hän käytöksellään palkintoseremonioissa kunnioitti juuri kuollutta äitiään.
Itse ihmettelen sitä, että Michael Schumacher ei kuultuaan äitinsä sairauskohtauksesta matkustanut Saksaan seuraamaan hänen tilannettaan ja antanut piut paut yhdelle formulakisalle. Niitä hän on voittanut jo aivan tarpeeksi muutenkin.
Edes tieto äidin kuolemasta ei saanut Michael Schumacheria tai hänen veljeään perumaan osanottoaan ja matkustamaan läheistensä luokse.
Kisan jälkeen Schumacher esiintyi täysissä mainostamineissa palkintopallilla, musta nauha käsivarressa tosin. Joku toinen olisi pyytänyt itselleen mainoksettoman puvun.
En tunne saksalaisen mielenlaadun kaikkia vivahteita, mutta selvää on, että maailmalla näkyvimmät germaanit eivät välttämättä edusta kansansa moraalisesti tasokkainta osaa; Michael Schumacher on voittanut kymmeniä formula-ajoja ja ansainnut satoja miljoonia euroja urallaan, mutta edes silläkään hetkellä kun oma äiti on juuri kuollut, ei tule kysymykseenkään, etteikö poika ajaisi formulaa.
Minkälainen tappio kotiinlähdöstä olisi tullut hänelle henkilökohtaisesti tai tallille? Tuntuu siltä kuin edes maailmanloppu ei olisi ollut yhtä vakava asia kuin muutaman sarjapisteen mahdollinen menetys.
Tapaus kertoo karmeaa kieltä kaupallisen urheilun täysin moraalittomasta ja tunteettomaan rahantekoon keskittyneestä ajattelutavasta.
Ihmetyttää sekin, että joku voi kuolinviestin saatuaan käyttäytyä niin rationaalisesti, että voittaa kisan. Itse ainakin kuvittelisin olevani niin poissa tolaltani, että ajaisin ensimmäisestä kurvista ulos.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Michaelhan kävi lauantai-sunnuntai välisenä yönä lentokoneella katsomassa äitiään. Ja sitte takas ajamaan kilpaa. Sehän vaan kertoo äijän kantista, en tajua miksi sä ees sanot että 'ihme äijä ku ei ajanu ulos vaan voitti skaban'. Se on kova jätkä. Schumille kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Perkele.
Melkein missä tahansa muussa lajissa urheilija olisi jättänyt kilpailun väliin kunnioittaakseen vainajan muistoa, mutta formuloissa pätee aivan omat lait: kansa vaatii vauhtia ja urhoollisuutta, sankaritekoja ja kovaa meteliä. Tallipäälliköt eivät hyväksy poisjääntiä kilvasta muuten kuin jos kilpailija itse kuolee.
Pitäisi olla jokin keino, millä tämä kuvottava, primitiivinen kilpailumuoto saataisiin lopetettua
maailmanlaajuisesti.
Et kai sitten sattunut näkemään TV-kuvaa kun sekä iso- että pikku-schumi lähtivät puolisoineen lauantaina Kölniin välittömästi aika-ajojen jälkeen (Se kohtaus kun kaikki neljä nousivat vakavamielisinä siniseen Maseratiin ja poistuivat kisa-alueelta). Eli kyllä Schumit lähtivät äitinsä luo kuultuaan hänen sairauskohtauksestaan.
Itsekin olin muuten työssä kuultuani aamulla veljeni kuolemasta. Ei ollut muuta mahdollisuutta. Kieltämättä työteho oli olematon, mutta olin fyysisesti paikalla.
Tunnen saksalaisia sen verran, että en juurikaan syyttäisi heitä tunteettomuudesta tai tunteiden salaamisesta suomalaisiin verrattuna.
..olisi Shumille tullut jos hän olisi mennyt palkintopallille ilman sponsorin tunnuksia?
Olisi ainakin inhimillisyys ajanut hetkeksi kaupallisuuden ohi.
mitä väliä sillä on mitä siinä haalarissa lukee? mihin se vaikuttaa?
en myöskään tajua mitä team Ferrari sai aikaiseksi italiassa -01, kun jättivät mainokset autoistaan pois ja maalasivat keulan mustaksi? jonkunlaista muka-välittämistä, vaikka oikeasti evvk.
Joo joo... Michaelha kä kato ätää j' osott hie kilpatahttoo...
Joo joo... Michaelhan katsoi äitiään ja osoitti kilpailutahtoaan.
Onhan tuossa kaikessa poikien äidilläkin oma osuutensa. Äitihän oli koko poikien elämän ajan (tai no, lähes) tehnyt näille selväksi että juuri se kilpaa ajaminen on JOTAIN SUURTA. Ei tässä nyt voi syyttää pelkästään tallipomoja tai kaupallisuutta, onhan ilman muuta selvää, että äiti itse olisi halunnut poikiensa kilpailevan. Tai ainakin hän antoi itsestään lapsilleen sen kuvan, että hän arvostaa autourheilua, ja menestymistä siinä, yli kaiken.
Sairastako? Hmmm, enpä tiedä, toisaalta, toisaalta ei, mutta mitä hyötyä on edes sitä miettiä? On helppo tuomita jonkun toisen suru "epäaidoksi" ja käyttäytyminen sairaaksi, vaikeampaa on antaa toiselle vapaus toimia niin kuin tämä itse tahtoo, ja kunnioittaa sitä. Molemmat Schumit toimivat taatusti juuri niin kuin heidän oma ajattelumaailmansa sanoo, eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.
just joo. eikö suomalaisten kateus koskaan lopu schumia kohtaan.arvostella voitte ajoa ym. ym.,mutta antakaa nyt miehen ihan itsensä päättää miten äitiänsä suree.mistä te sen tiedätte vaikka schumi ja hänen äitinsä olisivat joskus puhuneet asiasta, miten toimia jos jotakin ikävää tapahtuu. entä jos äidin viimeinen toivomus olisi ollut että aja poika vaikka mikä olisi.te ette voi tietää toisten perhesuhteista yhtään mitää. ja totta on niinkuin joku täällä kirjoitti, rautaiset on miehen hermot ja mielestäni kunnioitti hienosti äitinsä kuolemaa. meillä jokaisella on oma tapamme käsitellä surua. kaikesta vaan pitää saada aina jotain pahaa sanottua.hyvä kuski,ei pelkkä auto yksin riitä.maailmanmestaruudet menneet aivan oikealle kaverille.