Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

alistamista

istun kylpyhuoneen kalseilla kaakeleilla jalat kahlittuna toisiinsa. Minua väsyttää, nukkumisesta ei ole tullut mitään.

Jo puolitoista kuukautta olet pihdannut, käyttänyt minua vain itsellesi antamatta vastinetta. Aluksi se ei häirinnyt. En oikeastaan edes huomannut, sillä olet ennenkin ottanut oman käden oikeudella, ei minun mielipidettäni ole näissä asioissa ennenkään kyselty. En mahtanut sille mitään, aloin sittenkin haluta, enemmän ja enemmän. Sitä kai ajoitkin takaa.

Eilen halusit suihinoton. En pidä siitä. Aloin nuolla kaluasi varovasti. Livoin kielen kärjellä, tein pieni pyörivilä liikkeitä varttasi pitkin. Hujautit minua poskelle avokämmenellä. Henkäisin kerran, keräsin itseni ja otin koko peniksesi suuhuni. Tartuit tukkaani ja aloit siitä kiskoen naimaan suutani. Keskityin pitämään yökkimisreaktiot loitolla, ja lopulta sinun korahdellessasi nielemään se liman mitä puskit suuhuni. Painoit peniksesi vielä syvälle, jotten voisi muuta kuin niellä. Tiedät, etten pidä siitä.

Katsoin maata. Istuit tuolissasi katsellen telkkaria. Asettelin itseäni niin, ettei sisältäni valuva mahla tahrisi paikkoja. anoin armoa, että antaisit minullekin. Päästäisit pahasta etkä saattaisi kiusaukseen. Naulitsin katseeni jalkoihisi.

Nauroit niin, että olit tukehtua. Totesit kellon olevan sen verran, että pientä leikkiä saisit kyllä järjestettyä. Nousit seisomaan.

Nappasit tiukalla otteella toisesta nännistäni kiinni. Nykäisit minut siitä seisomaan. Siirsit otteesi korvanlehteeni ja retuutit minua perässäsi makuuhuoneeseen. Roikuin kourassasi kuin pieni lapsi matkalla rankaistavaksi. Seisotit minut eteesi ja katselit minua.

Mielestäsi mekkoni oli ruma. Tartuit sitä rintamuksista ja repäisit sen rikki niin että saumat ratkeilivat ja napit sinkoilivat. Riekaleet tungit suuhuni ja sidoit niskani taakse. Pikkuhousuni laskit nilkkoihin.

Läväytit minua kasvoihin niin, että singahdin sängylle. Kyyneleet kirposivat silmiini ja virtasin useammastakin ruumiinaukosta.

Otit maassa maanneen paitani sidoit sillä käteni kyynärpäistä selkäni taakse niin tiukkaan, että veri tuskin kiersi.

Tungit herännen kyrpäsi sisääni ja nait minua takaapäin. Läväyttelit aina välillä pakaroitani jättäen jälkeesi kirkkaat kämmenen jälkesi. jatkoa seuraa
24300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jesss...lisää tämmöistä ( innostuu..hih)

Äänestä

hienoa, kirjoita ihmeessä jatkoa..laitan itekkin kohta kaksi minun novellia näille sivuille! jatka vain kirjoittamista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


virva kirjoitti:

istun kylpyhuoneen kalseilla kaakeleilla jalat kahlittuna toisiinsa. Minua väsyttää, nukkumisesta ei ole tullut mitään.

Jo puolitoista kuukautta olet pihdannut, käyttänyt minua vain itsellesi antamatta vastinetta. Aluksi se ei häirinnyt. En oikeastaan edes huomannut, sillä olet ennenkin ottanut oman käden oikeudella, ei minun mielipidettäni ole näissä asioissa ennenkään kyselty. En mahtanut sille mitään, aloin sittenkin haluta, enemmän ja enemmän. Sitä kai ajoitkin takaa.

Eilen halusit suihinoton. En pidä siitä. Aloin nuolla kaluasi varovasti. Livoin kielen kärjellä, tein pieni pyörivilä liikkeitä varttasi pitkin. Hujautit minua poskelle avokämmenellä. Henkäisin kerran, keräsin itseni ja otin koko peniksesi suuhuni. Tartuit tukkaani ja aloit siitä kiskoen naimaan suutani. Keskityin pitämään yökkimisreaktiot loitolla, ja lopulta sinun korahdellessasi nielemään se liman mitä puskit suuhuni. Painoit peniksesi vielä syvälle, jotten voisi muuta kuin niellä. Tiedät, etten pidä siitä.

Katsoin maata. Istuit tuolissasi katsellen telkkaria. Asettelin itseäni niin, ettei sisältäni valuva mahla tahrisi paikkoja. anoin armoa, että antaisit minullekin. Päästäisit pahasta etkä saattaisi kiusaukseen. Naulitsin katseeni jalkoihisi.

Nauroit niin, että olit tukehtua. Totesit kellon olevan sen verran, että pientä leikkiä saisit kyllä järjestettyä. Nousit seisomaan.

Nappasit tiukalla otteella toisesta nännistäni kiinni. Nykäisit minut siitä seisomaan. Siirsit otteesi korvanlehteeni ja retuutit minua perässäsi makuuhuoneeseen. Roikuin kourassasi kuin pieni lapsi matkalla rankaistavaksi. Seisotit minut eteesi ja katselit minua.

Mielestäsi mekkoni oli ruma. Tartuit sitä rintamuksista ja repäisit sen rikki niin että saumat ratkeilivat ja napit sinkoilivat. Riekaleet tungit suuhuni ja sidoit niskani taakse. Pikkuhousuni laskit nilkkoihin.

Läväytit minua kasvoihin niin, että singahdin sängylle. Kyyneleet kirposivat silmiini ja virtasin useammastakin ruumiinaukosta.

Otit maassa maanneen paitani sidoit sillä käteni kyynärpäistä selkäni taakse niin tiukkaan, että veri tuskin kiersi.

Tungit herännen kyrpäsi sisääni ja nait minua takaapäin. Läväyttelit aina välillä pakaroitani jättäen jälkeesi kirkkaat kämmenen jälkesi. jatkoa seuraa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu