MARY KAY

kertokaa mielipiteitä MARY KAYn kosmetiikasta.mitä mieltä hinnoista ja mitä mieltä ovatko oikeasti laadukkaita?jos jotain olette kokeilleet niin kertokaa siitäkin...kiitos!
5909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että tuotteet ovat keskinkertaisia ja ylihinnoteltuja.

Äänestä

En jaksaisi enää lähteä kokkolan kauppoihin ostelemeaan ihonhoitotuotteita. Mary kayn esittelijä tulee sinun kotiisi esittelemään ja kaiken lisäksi tuo ne tuotteet kotia asti. Loppui kemikalio kaupoissa juokseminen kun ei sitä aikaakaan ole :))

Tyytyväinen olen ollut todella, ja onhan ne vähän hitavempia kuin minimanin tuotteet ( ja parempia), mutta samoissa hinnoissa kuin esim. biothermit ja vastaavat mitä itsekkin ennen käytin.
En vaihtaisi enää merkkiä pois.

Äänestä

Itse olen nyt pidemmän aikaa jo käyttänyt Mary Kayn tuotteita ja olen kyllä erittäin tyytyväinen tuotteisiin ja tuloksiin joita olen saanut näitä voiteita käyttämällä. Ihoni on parantunut huomattavasti. Kyllähän ne maksaa hiukan enemmän kuin cittarin rasvat mutta näillä kuitenkin saa tuloksia aikaan. Ja tosi iso plussa on se kun tuotteet tuodaan kotiovelle ja opastetaan aina hyvin että kuinka tuotetta tulee käyttää. Jos itselläni ollut jotain ongelmia niin olen voinut soittaa omalle Mary Kay konsultilleni ja kysyä häneltä neuvoa. Aina olen saanut apua ja ystävällistä palvelua. Enään en vaihda merkkiä koskaan.

Äänestä
  • Ostan tuotteeni kosmetologilta tai kemikalioista. Totteita on hyvä välillä vaihdella, jotta iho ottaisi vastaan vaikuttavia aineita.

    Äänestä

kiitos vastauksista!olen kuullut pelkkää hyvää hinnat tosin aika korkealla mutta jos tulosta tulee niin mikäs siinä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MITÄ MIELTÄ? kirjoitti:

kertokaa mielipiteitä MARY KAYn kosmetiikasta.mitä mieltä hinnoista ja mitä mieltä ovatko oikeasti laadukkaita?jos jotain olette kokeilleet niin kertokaa siitäkin...kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu