löytää uuden ajankulun?
Miten joku uusi nainen voi sivuuttaa miehen lapset? Mitä mies on tehnyt väärin, että uusi nainen kiristää miestä jättämään omat lapset unohduksiin?
Onko se uudelle naiselle niin kova paikka, että miehellä on sidoksia entiseen perheeseen? Meidän isä ei ole neljään vuoteen nähnyt omia lapsia, vaikka sanoi rakastavansa heitä erosta huolimatta. Se päätös, ettei enää tapaa omia lapsiaan, ei ollut mihen oma. Tunsin mieheni ja hän oli aivan ihna isä, enkä usko ollenkaan, että ajatus tuli hänen omasta päästään. Uusi nainen vei mieheltä kaikkein tärkeimmän asian, olla isä. Miten joku suostuu moiseen kiristykseen?
Pitääkö uusien ajanvietteiden olla niin katkeria ja epätoivoisia, että käyttää miehen omia lapsia aseena?
Miten joku uusi nainen voi sivuuttaa miehen lapset? Mitä mies on tehnyt väärin, että uusi nainen kiristää miestä jättämään omat lapset unohduksiin?
Onko se uudelle naiselle niin kova paikka, että miehellä on sidoksia entiseen perheeseen? Meidän isä ei ole neljään vuoteen nähnyt omia lapsia, vaikka sanoi rakastavansa heitä erosta huolimatta. Se päätös, ettei enää tapaa omia lapsiaan, ei ollut mihen oma. Tunsin mieheni ja hän oli aivan ihna isä, enkä usko ollenkaan, että ajatus tuli hänen omasta päästään. Uusi nainen vei mieheltä kaikkein tärkeimmän asian, olla isä. Miten joku suostuu moiseen kiristykseen?
Pitääkö uusien ajanvietteiden olla niin katkeria ja epätoivoisia, että käyttää miehen omia lapsia aseena?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse olen tapaillut miestä jolla on edellisestä suhteesta lapsi. Enkä voisi koskaan kuvitella tulevani tuon miehen ja hänen lapsensa väliin. Itse koen, että tuo suhde on sellainen suhde, jonka kanssa en naisena voi edes kilpailla. Se vain on. Ja minun täytyy hyväksyä se asia. On varmasti naisia jotka niin tekevät että lähtevät kiristämään miestään suhde vastaan lapset, mutta ehkä heidän itsetunnossaan tai tavassaan käsitellä asioita on sitten jotain ongelmallista. Omasta mielestäni isän ja lasten väliin ei vain voi mennä. Ja piste.
Toisaalta sitten saattaa myös olla, että olen itse niin kiltti, että en halua sekaantua tuohon suhteeseen vaikka miehelle sitä "uutta ajanvietettä" olenkin. Mielummin lyön laimin itseäni ja omia tarpeitani ja tunteitani.
Oma ongelmani on vain se, että kun itselläni ei ole lapsia, aikatauluttaa mies tapaamisemme sen mukaan milloin lastaan tapaa eikä silloin meillä ole mahdollisuutta olla yhdessä. Eli vapaa päivät vietetään lapsen kanssa ja minä voin tehdä mitä milloinkin huvittaa. Voi kuulostaa itsekkäältä, mutta loppujen lopuksi se on aika stressaavaa. Tulee aika kurja olo siitä, että mennään miehen aikataulun mukaan eikä voi itse olla koskaan sanomassa, että mikä aikataulu itselle sopisi. Se on itsensä syrjään laittamista. Ja kyllä se toiselle sijalle jääminen tuntuu jossain. Vaikkei lapsen kanssa koskaan voi edes kilpailla. Oikeastaan siinä kolahtaa se toisen pillin mukaan tanssiminen, kun pitäisi sanoa, että voitaisko välillä tehdä näin. Eli naisena olen kuin pieni lapsi, ja koen etten saa mieheltä tarpeeksi huomiota.
Kun olen miehen kanssa hän on mitä ihanin ja huomioon ottavaisin, ja sitten saakin jo kuulla, että mun aikataulut on sellaiset ja sellaiset ja mä tulen sitten kun ne sen sallii. Aika pettymys se on jos suoraan sanotaan. Nainen joka alkaa seurustelemaan miehen kanssa jolla on lapsia, ei voi koskaan tuntea olevansa miehelle se ykkönen, niin kuin ne naiset voivat tuntea joiden miehillä ei ole lapsia.
Ei ole maailma helppo. Ehkä nuo naiset pyrkivät välttämään tätä tunnetta juuri sillä, että kiristävät miestä suhde vastaan lapset. Itse en siihen lähde, vaan yritän löytää keinon tämän turhautumisen tunteen poistamiseen jostain muualta.
Toisaalta miehet jotka tuohon kiristykseen alistuvat, ehkä heillä ei ole tarpeeksi kapasiteettia sanoa naisille, että lapset ovat osa heitä ja heille tärkeitä. En usko, että on kauheasti miehiä jotka jättävät lapsensa uuden naisen vaatimusten vuoksi, jos lapset todella heille merkitsevät. Tai kuten sanottu, sitten tuo mies on vain sellainen pelkuri, ettei uskalla sanoa uudelle naiselle vastaan. Ja uusi nainen käyttää tilannetta täysin hyväkseen.
Itse en isän ja lapsen väliin ajatellut mennä, vaan ottaa mieheen etäisyyttä, sillä ehkä tällainen ei vain ole mua varten. Yhdeksi noista naisista en lähde jotka miestä kiristävät suhde vastaan lapset. Mieluiten sitten jätän tuon miehen, vaikka se vaikeaa onkin.
Joten kyllä se uusi parisuhdekin voi loppua "uuden ajanvietteen" takia ennemmin kuin mies lapsiaan jättää.
Saisin mieheni jättämään lapsensa mutta minun ansiosta tapaamiset juuri tapahtuvat sovitusti. Mieheni oli menettänyt erossa ihan kaiken ja luovuttanut kaiken maksuja rästissä ym. Minä pistin miehen ojennukseen että jos mun kans meinaat jatkaa pitää asiat hoitaa kuntoon. Niimpä marssittiin pankkiin ja otti lainan jolla maksoi rästi maksut. Ulosottomies kysyi silloin haluaako mieheni varattomaksi ettei tarvi elareita maksaa ja mieheni vasts että ei. Siitä asti on hänen elämänsä kunnossa ja laskut sekä elarit maksettu. Kaiken tuon erossa menetetyn jälkeen mies sanoi että kaikki omaisuus minun nimiin jos kerran on menettänyt kaiken ei toinen kerta tunnu enää niin pahalle jos ero tulee. Ei ole erosta tietoakaan vaa ihan elelemme onnellisina.
Miksi mies on vain joko lapsen tai sinun kanssasi?
Minkä ihmeen takia ette voi olla kolmestaan kun teitä on kolme ja kaksistaan kun teitä on kaksi?
Ei yhdessäolo ole mielestäni mitään väliin tunkemista.
Ehkä isä haluaa olla ihan varma, että tästä meidän suhteesta tulis sellainen todella vakava juttu joka kestää ettei lapselle tulis enää muita pettymyksiä, kun on jo vanhempien ero takana. Niin mä olen tän ainakin järkeillyt.
Seuraavaksi saammekin lukea kommentteja miten uusi puoliso ei tule toimeen puolisonsa lasten kanssa tai että jopa vihaa heitä (kuten täällä muutamakin on kirjoittanut)?
Tai huomaa yllättäin ettei haluakaan elämää lapsiperheessä vain pelkästään puolison joka/jota rakastaa?
Ainakaan mulla ei ole mitään syytä vihata/inhota miehen lapsia... Miksi olisi?
Lapset ovat osa miestä ja jo koko juttuun lähtiessä lapset tulee hyväksyä... Toki jollei ole omia lapsia se on alussa vaikeaa, koska koko elämä muuttuu, mutta ei niitä lapsia voi ruveta vihaamaan/inhoamaan. Siinä tekee vain itselleen hallaa...
Olishan se ihanaa olla miehen kanssa ihan vain kahdestaan, mutta jos toisella on ne lapset niin sitten ne on ja se pitää vain hyväksyä tosiasiana. Osana tuota miestä.
Kuten sanottu, ainut harmittava juttu on vain se, että tuntee jäävänsä itse toiselle sijalle...
onko se niin vaikea tajuta? älä sinäkään elä enää menneisyydessä, unohda exäsi ja ala elää.
Jos mies jättää lapsensa, on se vain ja ainoastaan miehen vika. Eihän kukaan ulkopuolinen ihminen voi muuttaa hyvää vanhempaa huonoksi vanhemmaksi -enpä itse ainakaan jättäisi lapsiani uuden kumppanin pyynnöstä, ei myöskään exäni.
Katso menneisyyteesi ja mieti todella tarkkaan, olisiko entinen miehesi yhdessäolo aikanannekaan se ihanneisä ja -mies, johon nyt haluat uskoa. Ja eikö sitä sanota: ei se ole tyhmä, ketä pyytää, vaan se ketä suostuu...
Ja haluaa varmasti jo rakentaa omaa elämäänsä, ehkä omaa uutta ja eheää perhettään tälläkertaa. Sinulla on omasi. Pidä siitä huolta. Miksi mies aisankannattajana enää vanhasta perheestään välittäisi? Ainoa mitä saa, on maksaa?
miksi ihmeessä syyllistät näistä niin varmasti uutta puolisoa?! kyllähän totuus on se että mies sen päätöksen tekee ihan itse, ja todellakin hyvänä vanhempana ja rakastavana isänä ei antaisi kenenkään tulla väliin!!
turhan kärkkäästi näitä ongelmia tullaan vierittämään uusien puolisoiden niskaan!
niin kyllä meillä asuu miehen poika, kun oma äiti perusti "uuden perheen" johon ei enään mahtunutkaan edel.liiton kapsi..no lapsi muutti meille, ja hyvin on sujunut! että ihan turhaa aina etsiä vikoja ulkopuolista, väliin myös sitä vikaa voi olla ihan biovanhemmissakin.
Sekä miesystävälläni että itselläni on lapsia. Kummallakin 2 liitosta. Omat lapseni tapaavat isiään säännöllisesti. 2. isää olen ajoittain joutunut patistelemaan, jotta tapaamiset saatiin säännöllisiksi. Miesystäväni tapaa 2. liittonsa lapsia, muttei 1. liiton. 2.puoliso torpedoi tapaamiset eikä tilanne ole ehtinyt palautua ennalleen.
Jonkin verran ulkopuolisena tuntuu hankalalta mennä neuvomaan, mutta olen toistuvasti maanitellut miesystävääni luomaan uudelleen suhteen 1. liiton lapsiin. (Silläkin uhalla, että hän ei halua kuulla sitä.) Eihän hänellä enää ole mitään syytä olla tapaamatta näitä lapsia. Näiden lasten äiti ei ole ollut ollenkaan aloitteellinen tai näitä tapaamisia pyytänyt.
En voi keksiä kestävää syytä sille, että vanhempi hylkää lapsensa. Minusta vanhemman tulisi ainakin yrittää saada kontakti, vaikka se olisi miten tuskallista tahansa, vaikkei suhdetta onnistuisikaan syystä tai toisesta rakentamaan. Tärkeintä olisi, että lapsille välittyy viesti, että isä (etävanhempi) välittää ja yrittää sinnikkäästi.
Ajattelen, että voin olla jopa itsekäs kun toimin näin: tavoittelen ihan puhtaasti omaa etuani sillä, että lapseni tapaavat isiään ja miesystäväni lapsiaan mahdollisimman paljon. Näin siksi, että toimivat ihmissuhteet heijastuvat taatusti ihan suoraan omaankin hyvinvointiimme!
Ralph Waldo Emersonin sanoin: "Elämä on niin viisaasti järjestetty, ettei kukaan tosissaan voi yrittää auttaa toista auttamatta samalla itseään."