Mä muutin tänne pikkukylään kaupungista, jossa mulla meni tosi hyvin 5lk:lle.Sit mua ruvettiin kiusaamaan. Ensin ihan suoraan ja sitten kun kerroin. Alettin kiusaamaan juoruja kevittämällä käytämmällä musta toista nimeä EST( erakko saastainen takiainen) ja sit leirkoulun jälkeen, kun mä luulin et kaikki ois hyvin ja ne ois mun kavereita.
Ne rupes levittämään musta keksittyä juorua ympäri tätä helvetin pikkukylää.Mä oisin niin helvetisti halunnu tietää ketä sen juorun lähettäjät oli. En ollu viittiny sanoo mistään kiusaamisesta takas koska kaikki oli mun luokkalaisia ja mä ajattelin ettei niistä sitte voi tulla mun kavereita.Mutta sitte kun mä menin 7:lle mä olin toivoa täynnä et saisin kavereita, mutta juoru oli levinny kesän aikana eikä kukaan halunnu olla mun kanssa. Paitsi yks, jolla ei ollu kavereita, eikä ollu kuullu juorua.Kaikki alko kiusaamaan meitä. Eikä mun kaveri kestäny enää vaan joutu psykiartiselle osastolle, koska ei pystyny tulee kouluun.Jäin yksin.Mua rupes jännittään koulus ja kaikki oli pelottavaa.
Nykyään mä oon menos 9:lle. Mikään ei oo muuttunu.Tai ei mua enää kiusata, mutta mua jännittää koulus. Nyt keväällä mä oon alkanu kauheesti sekoilla. Ensimmäisen kerran kun mä löin pikkuveljeäni mailalla korvaan. Olin sanonu sitä ennen et "mä voisin tappaa sen".Ajattelin noin koska mulla oli varattu hypnoosi(jännitys) ja ajattelin et oon sit aika hullu. Mut en kuitenkaan tosissaan aikonu tappaa sitä. Sit mulle tuli kauheet traumat ja ajattelin et oonko joku psykopaatti. Sitä kesti joku kaks kuukautta ja olin tulossa ihan hulluks. Kunnes seuraavalla kerralla sanoin siitä hypnoosis. Mu siitä lähtien mulla on aina pyöriny päässä joku kauhee ajatus. Nyt mulla on sellanen juttu ollu monta viikkoo et oonko mä henkisesti läsnä. Kun rupesin pohtii mitä oon ajatellu ja oonko mä ollu silloon yhtään mukana, kun oon ajatellu kaikkee. Mulla on nyt silleen vaikken mä mitään muuta ajattelekkaan kun sitä läsnä hommaa. Et oonko mä henkisesti läsnä? Enhän mä eees tiedä mitä se tarkottaa? Onko tää maailma edes totta? Mitä mun pitäis tehä? Ei mulla oo enää ketään kenelle puhua en jaksa enää puhua äidilleni näistä typerryyksistä. Sillä on muutenkin ihan tarpeeks huolia.
Ne rupes levittämään musta keksittyä juorua ympäri tätä helvetin pikkukylää.Mä oisin niin helvetisti halunnu tietää ketä sen juorun lähettäjät oli. En ollu viittiny sanoo mistään kiusaamisesta takas koska kaikki oli mun luokkalaisia ja mä ajattelin ettei niistä sitte voi tulla mun kavereita.Mutta sitte kun mä menin 7:lle mä olin toivoa täynnä et saisin kavereita, mutta juoru oli levinny kesän aikana eikä kukaan halunnu olla mun kanssa. Paitsi yks, jolla ei ollu kavereita, eikä ollu kuullu juorua.Kaikki alko kiusaamaan meitä. Eikä mun kaveri kestäny enää vaan joutu psykiartiselle osastolle, koska ei pystyny tulee kouluun.Jäin yksin.Mua rupes jännittään koulus ja kaikki oli pelottavaa.
Nykyään mä oon menos 9:lle. Mikään ei oo muuttunu.Tai ei mua enää kiusata, mutta mua jännittää koulus. Nyt keväällä mä oon alkanu kauheesti sekoilla. Ensimmäisen kerran kun mä löin pikkuveljeäni mailalla korvaan. Olin sanonu sitä ennen et "mä voisin tappaa sen".Ajattelin noin koska mulla oli varattu hypnoosi(jännitys) ja ajattelin et oon sit aika hullu. Mut en kuitenkaan tosissaan aikonu tappaa sitä. Sit mulle tuli kauheet traumat ja ajattelin et oonko joku psykopaatti. Sitä kesti joku kaks kuukautta ja olin tulossa ihan hulluks. Kunnes seuraavalla kerralla sanoin siitä hypnoosis. Mu siitä lähtien mulla on aina pyöriny päässä joku kauhee ajatus. Nyt mulla on sellanen juttu ollu monta viikkoo et oonko mä henkisesti läsnä. Kun rupesin pohtii mitä oon ajatellu ja oonko mä ollu silloon yhtään mukana, kun oon ajatellu kaikkee. Mulla on nyt silleen vaikken mä mitään muuta ajattelekkaan kun sitä läsnä hommaa. Et oonko mä henkisesti läsnä? Enhän mä eees tiedä mitä se tarkottaa? Onko tää maailma edes totta? Mitä mun pitäis tehä? Ei mulla oo enää ketään kenelle puhua en jaksa enää puhua äidilleni näistä typerryyksistä. Sillä on muutenkin ihan tarpeeks huolia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pakko uskoa kirjoitustasi, vaikka ahdistus tarttuu minuunkin. Ihmettelen, että aikuiset edes eivät välitä, varsinkin koulusi opettajat. Eivätkö he todella huomaa mitään, vai eivätkö he halua puuttua asioihin? Kiusaamisesta puhutaan paljon, mutta kun pitäisi tehdä jotain, kukaan ei ole tietävinään.
Tekisi mieli puuttua asiaan, mutta ulkopuolisena ei voi. Pikkukylissä on suhtautuminen usein ahdasmielistä, olen huomannut itsekin.
Sinun ajatuksesi vaikuttavat normaaleilta. Pitääkin ajatella kaikkea, vaikka itse epäilisi ovatko ne normaaleja ajatuksia. Ajattele ne pahatkin ajatukset, ei niiden tarvitse johtaa tekoihin, kun selvität itsellesi, mistä on kysymys. Kyllä sinä olet henkisesti ihan läsnä, vaikka en minäkään ymmärrä mitä sillä tarkoitat. Elämä on ajattelemista, ei sitä voi välttää. Kuolleet eivät ajattele.
On sinulla varmaan ongelmia, mutta tiedostat mitä teet. Et siis ole hullu. Apu ei silti ole turhaa. Mutta yritä selvittää itsellesi, mikä on järkevää ja mikä ei ole, - tulevaisuutesi ja omaistesi vuoksi.
Kyllä mulla nyt on jo parempi olo pääsin tosta typerästä läsnä jutusta eroon. Oon saanu mun tädiltä tälläsen Richard Carlsonin kijan: Älä Hikeenny Murkkuiästä. Alotin lukemaan viime iltana tuntuu ihan hyvältä.
Tunteet vaihtelevat ja sisällä kuohuu! Selvittämättömiä asioita kerääntyy. Mutta me vanhemmatkaan emme tiedä vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Itsekin olemme epävarmoja. Tosin meille on kerääntynyt kokemusta, joka auttaa eteenpäin. Älä vain rupea ajattelemaan, että aikuiset ovat aina oikeassa. Useimmat tosin yrittävät parhaansa.
Löydät varmaan tasapainon joskus tulevaisuudessa.
Hyvää jatkoa!
Tiedän miltä tuntuu. Melkein samanlainen tarina kuin omani. Ennen muhun ei vaikuttanut mitenkään se mitä muut ihmiset musta ajatteli tai mitä ne mulle huuteli,mutta nyt.En enään edes nauti musiikistä niinkuin ennen ja koulukin tuntuu siltä että ihan sama mitä tapahtuu. Toivottavasti asiat muuttuvat paremmiksi kun meen lukioon ja monet vanhat kasvot häviää. Toivottavasti sullekkin aukeaa tilaisuus kääntää elämässä uusi lehti. Ehkä tää on sitten vaan nuoruutta ja murrosikää niinkuin monet arvelee mutta täytyy sanoa että mulle on ainakin ollu kauheeta ajanjaksoa.