HÄÄT

Moi!
Olemme suunnitelleet yhdistävämme häät ja ristiäiset vuoden lopussa. Kertokaa muut kokemuksianne ja vinkkejänne järjestelyihin ja muihin. riittääkö energia myös häiden järjestelyyn pienen vuvan kanssa? isoja juhlia emme halua, vieraitakin tulee vain noin 40. Kiitos vastauksista ja neuvoista!
51681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kun häät ja ristiäiset on samaan aikaan niin monasti jotenkin toiset vie pääroolin ja toiset on sivuosassa eli häät muodostuu siksi juhlan aiheeksi.

Olisi aika isot ristiäiset jos vieraita olisi 40..

No, kuitenkin näin olette päättäneet tehdä joten suunnittele ne häät valmiiksi ajoissa ennen vauvan syntymää jotta ei sitten todellakaan tarvitse alkaa sähläämään kun on muutakin tekemistä. Koska kasteen ajankohta ei ole ihan kiveen kirjoitettu voi jopa ajan varata ja paikan jne jos pitää muualla kuin kotona.

Juhalan kulun järjestys kannattaa miettiä valmiiksi sillä lapsihan on syntynyt avioliiton ulkopuolella ja hänestä tulee normaalit isyydentunnustukset jne tehtäväksi joten sikäli sillä ei ole väliä. Kuitenkin juhlassa jos on tarjolal hääkakku joka näyttää hääkakulta niin kaste ensin ja siitä sitten hääjuhlan pitoon on mielestäni parempi eli ensin vauvalle oma hetkensä ja sitten on teidän vuoro.

Äänestä

Vieraita oli 30-40, eivät kertoneet etukäteen että häät samassa, vieraat tulivat kirkkoon vain ristiäisiin. Olivat hauskasti yllättyneitä kun alkoikin soida häämarssi, luulivat että kanttori erehtynyt tilaisuudesta :)

Kavereita ei ollut paikanpäällä joten en ollut paikalla enkä valitettavasti osaa auttaa yksityistkohdissa sen tarkemmin. Vain etä hyvin oli kuulema mennyt ja olivat olleet tyytyväisiä.

Äänestä

vanhemmat menivät ensin naimisiin ja sen jälkeen niiden lapsi kastettiin "normaaleiden ristiäistapojen mukaan", kahvitilaisuus oli perheen kotona, vieraita n. 40 kaikki sujui luontevasti ja hyvin..

Äänestä

häät ja ristiäiset samassa. vieraita oli n.35. kaikki oli kutsuttu ristiäisiin. meidät vihittiin ensin ja poika kastettiin sen jälkeen. häitä emme viettäneet vaan ainoastaan pojan ristiäisiä. vihikiminen oli pelkkä muodollisuus emmekä halunneet juhlia sitä mitenkään suuremmin näin päädyimme tähän ratkasuun. tämä oli myös halpa vaihtoehto.

Äänestä

Hei!
Meillä myös yhdistetyt häät/ristiäiset.
Vieraita oli reilut 30 henkilöä.
Ruoat ja kakut tehtiin yhdesä äidin ja siskon kanssa,, kukka asetelmat paikallisesta liikkeestä ja samoin minun hääpuku vuokrattiin.
Työkaverini tuli tarjoilemaan ja laittaamaan ruoka jutut.. Kampaaja tuli kotiin laittamaan tukan ja meikkaamaan.
Valokuvauksessa käytiin ennen kirkkoon menoa,, mukana tietenkin vanhempi tytär ja vauva...Kirkossa meidät vihittiin ensin ja sitten kastettiin pienokainen..
Ja kotona oli sitten kaikki valmiina tarjolla kun tultiin kotiin,, kiitos työkaverin.
Olihan niissä oma tohinansa,,, mut suht edullisesti kuitenkin kaikki meni.. Joskus ajatellut että olis ollut kivat oikeen kunnon isot häät,, mutta kun molemmilla meillä valtavan suuri suku,, niin meinattiin että tulee niin kamalan kalliiksi....mut ihan hyvä näinkin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JA RISTIÄISET kirjoitti:

Moi!
Olemme suunnitelleet yhdistävämme häät ja ristiäiset vuoden lopussa. Kertokaa muut kokemuksianne ja vinkkejänne järjestelyihin ja muihin. riittääkö energia myös häiden järjestelyyn pienen vuvan kanssa? isoja juhlia emme halua, vieraitakin tulee vain noin 40. Kiitos vastauksista ja neuvoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu