onko omenapuiden taimet jo kaikkiin talouksiin jaettu? siis koskien vuonna 2007 syntyneiden vauvojen kotiin? eipä ole kuulunut tähän osoitteeseen..?
omenapuut
vauvoille 2007
71809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ne tule vasta syksyllä? Myö saatii viime syksynä...
Kyllä on taas hulluus huipussaan ku pitää vahingoista palkita omenapuulla. Mitäs vielä?!?!
Eiköhän täällä vielä loppuvuodestakin synny lapsia. Vai onko täällä niin organisoituneet vanhemmat, että jo kesäkuun alussa tiedetään 2007 syntyneet lapset. ;)
Ottaen huomioon sen reilun 9 kk:n odotusajan pitäisi kesäkuussa tietää, jos tänä vuonna perhe kasvaa!
syntyy pikkuinen marraskuussa jos laskettuun aikaan on uskominen...en edes tiennyt että omenapuu hanke on käynnissä vieläkin.
mites.laitetaanko ne johonkin yhteiseen maahan vai tyrkytetään omiin pihoihin??
Meille tuli kirje kaupungilta n. kuukausi sitten kirje ja puu ilmestyi pihalle pari viikkoa sitten. Puut jaettiin vuonna 2006 syntyneille...
kyllä omenapuita on jaossa vieläkin mutta ne tulee viiveellä.
siis syksyllä on odotettavaissa niille joilla keväällä lapsi syntynyt.
kyllä omenapuun voi istuttaa ihan omaan pihaankin jos sellainen löytyy..... ei ole pakko istutaa yhteiseen maahan.